Sirpaleet

Sanotaan, että sirpaleet tuovat onnea. Se ei vaan ole mulle ihan täysin selvää, riittääkö mikä tahansa sirpale tähän onneen vai oliko se peilin sirpale vai oliko peili nimenomaan se, mitä ei saanut rikkoa.
Jos joku tietää, tämän voisi selvittää minulle.

***
Ei reissua ilman jonkinlaista episodia. Viikonloppureissu onnistui siis hyvin, mutta 4 henkeä samassa huoneessa voi saada aikaan sen, että yhtälö 4henkeä + 3 avainkorttia/(oliko niitä sittenkin 4)-minulla se ei ainakaan voi olla = avainkortti löytyy kotona hupparin taskusta.

Käännettiin sunnuntaiaamuna siis koko  huone ympäri ja todettin, että ehkä niitä kortteja oli sittenkin vain kolme... Laitettiin jo respan sekoilun piikkiin tämä.
K ilmoitti suureen ääneen heti aluksi, että MINULLA SE EI AINASKAAN OLE! Oikeassa oli piru vieköön.
Minä, joka käänsin kaiken lompakosta meikkilaukkkuun nurin, totesin sen faktan, että jossainhan se on.. juu, minun taskussa. Ei tullut mieleen tarkistaa ja kotona se vasta löytyi. Ei tuo nyt iso vahinko ollut, mutta naurattihan se illalla. Savolaisittain anteeksi pyydän ja sanon, oho & hupsista saatana.

Me ruetaan kerää näitä.

Rento viikonloppu

Viikonlopun ohjelmistossa oli MP-messut Isolla Kirkolla. Piti käydä ottamassa turistikuva (tai K:n sanoessa ryhmähali) siellä ison kirkon rappusilla, jotta todistettavasti voi sanoa olleensa paikalla. Meitä oli siis minun ja avokkaan lisäksi kaksi muuta, avokkaan serkku miehensä kanssa.
Lähtö täältä takapajulasta tapahtui totta kai siinä 04:40 paikkeilla, illalla oli havaittavissa muutaman voimajuoman jälkeen hienoista uupeloa.

Messuilla oli porukkaa ku kusiaisia keväällä keon pinnassa ja ihan sikahankala esim. kuvata juuri mitään, saati katsella, kun porukka työntyy eteen. Avokas sai hommattua ne kaipaamansa kengät, joten reissu ei mennyt ihan hukkaan. Minä puolestani löysin mm. kirjamyynnin, mekkoja ja lävistyspisteen ja sain kaksi korvanappia lisää oikeaan korvaan. Viihdyin siis ihan hyvin, vaikka en moottoripyöristä itse sen enempää perusta.
Mekot ja kirjat jäi nyt ostamatta, mutta paikkasin vajetta illan päälle ostamalla uuden toppanutun keskustan kaupoilta ja tänään kolme kirjaa kahvipaikan Kirjatorilta. Hups.

Keskityin kaikkeen muuhun kuin olennaiseen eli niihin motskareihin siellä messuilla:

Myytäviä peltiplakaateja. Jäi kyllä ostamatta tämä(kin).

Se kyllä harmittaa, että se Hankkija -muki jäi myös sinne. Siinä oli tyyliä.

Niin on muuten tässäkin, asenteella. 

Jep, viihdyin kuvaamassa lähinnä customeita, niin puhelimella kuin Canonilla. 

Nämä kaikki kuvat suoraan puhelimesta.

Hitokseen hyvänmakusia, vaikka mansikat olikin varmaan jostain ihan muualta kuin Suomesta!

Ei ole reissu eikä mikkään jos ei minttukaakaota löydy pöytään. Sikahintaisia 11 euron kaakaoita raskin juoda peräti kaksi, paikkaa vaihtamalla parani maku. 

Hyvä ruoka, parempi mieli, niin totista totta. 

K:n kanssa oltiin kiukkusia het ku alko verensokeri laskea.

Aamulla piti tietysti tempaista jo kuuden aikaan liikkeelle, ukot jätettiin nukkumaan. Käytiin kävelemässä pikku lenkki ja poimimassa kaksi kätköä matkalta. Siitä sitten saunaan ja aamupalalle syömään itteä taas mukavaksi.

Autossa viihdytin itseäni mennen tullen pelaamalla logo quizia, mies osoittautui yllättävän näppäräksi avuksi ja tietopankiksi, mutta vielä näppärämpi oli Kuukkeli. Sitten siihen kyllästyi, kun piti lähes kaikki katsastaa sieltä.

Tulomatkalla tosiaan onnistuin ostamaan itselleni lisää kirjoja ja sain niistä luettua Anne Kuorsalon ja Iris Salorannan toimittaman Evakkolapset. Täältä voi lukea hyvän kuvauksen kirjasta. Oon niin laiska, etten jaksa edes kuvailla tuota itse.
Sotahistoria kiinnostaa, etenkin lottien ja evakkojen tarinat, miksei rintamatarinatkin. Sotakirjallisuutta olen jaksanut lukea melko vähän, enemmän lehtijuttuja ja lyhyitä tekstejä tai sitten fiktiiviseen tarinaan sijoitettuja sotapätkiä, kuten Enni Mustosen kirjoissa.

Kaksi muuta kirjaa ovat Marja Björkin Prole ja Ameneh Bahramin Silmä silmästä. Marja Björkiltä luin aiemmin Poika nimisen teoksen, hyvin kirjoitettu kirja, joten odotan samaa tasoa tuolta Prolelta. Tuo Silmä silmästä vaikuttaa kaikessa karuudessaan ihan mielenkiintoiselta.

Ja helmikuu on vaihtunut! Uudet sanat Tarina päivässä haasteeseen:



Missasin ekan sanan ja tänään ois tuo harakanvarpaat. Siitä ei ole muuta sanottavaa kuin se, että nykyään mun käsiala on ihan kauheaa. Jos tuo nyt koskaan lie kaunista ollutkaan, mutta koneella kirjoittaminen on saanut aikaan sen, että käsin kirjoitetusta tekstistä tulee useammin mieleen harakanvarpaat. Edes kauppalappua saa siististi enää tekstattua. Paha homma.

Töitöitöitä

Tämä on jollakin tapaa viime viikon ja tämän viikonlopun tunnusbiisi. Haaveilen edelleen tästä kahden työn loukusta ja siitä esimakua tuli jo tänä viikonloppuna ja se vain jatkuu. En siis valita, kerrankaan. Jotenkin kieroutunuta, mutta rankka duuni on melkein kun lomaa henkisten töitten rinnalle. Saa nollata pään ja olla ajattelematta juurmittään.





ps. ihana kampaajani keksi syksyn piristykseksi laittaa hiuksiini turkoosia tehosteeksi. Vaaleat suortuvat imaisivat sitä niin tehokkaasti, että se on nyt aika kirkkaasti turkoosia. Isälläni kesti 2 vuorokautta tajuta asia ja nyt se tarttee nitroa. Ja silmälasit. Hmm.

Viikonlopun saldo

Uusi viikko edessä. Aurinkoista, sanoi sääpoika telkkarissa. Harvinaisen lämmintä, täydensi toisen kanavan setämies.

Viikonloppuna olin jäässä. Lauantaina laskettiin pieni arkku hautaan ja minun hampaat löi loukkua jo heti hautausmaan portilla. Paleleminen oli niin sisäistä kuin ulkoista, sydän kylmänä sitä toimitusta seurasin ja hämmästyin itsekin omaa itkuani. Ei meinannut onnistua millään ulkomuistista iltarukouksen lukeminen siinä haudalla, eikä kyse ollut siitä, ettenkö olisi muistanut sanoja. Mutta heti, kun nostin kameran kasvojen eteen ja kuvasin tilaisuutta, unohtui itku ja keskityin vaan siihen, mille sen linssin läpi näyttää. Häkellyttävä tilanne. Saman tien, kun laski kameran alas, alkoi tärinä ja itku. Avokas oli kyllä hienosti tukena.
Pappiahan meinasin motata heti kättelyssä kuonoon, ei kukaan tule hautajaisiin toivottaen reippaasti HYVÄÄ HUOMENTA! Häpäisin koko suvun tokaisemalla, että huomenta, vaikka tässä mitään hyvää olekaan. Ukko vaikeni ja mutisi jotain vaikeista päivistä. No shit Sherlock!
Vaikka toisaalta, mitä vaikeaa tässä meille muille on. Lapsen vanhemmillehan se on vaikeinta. Pahaa teki katsoa, kuinka hellästi isä taputtaa arkkua juuri ennen kuin se lasketaan hautaan.

Muutenkaan en lämmennyt sille papin märinälle. Esimerkiksi huomautus kahteen kertaan "olemme kokoontuneet tänne siksi että..", joo, sehän ei ole kellekään vielä selvillä, mitä tässä ollaan tekemässä. Sinällään tilaisuus oli ihan kaunis. Hauta peitettiin suvun miesten voimin vielä saman tien, hieno ele sekin. Oma mieheni näytti siltä, kuin olisi salaojaa kaivamassa tai sementtiä myllyyn tekemässä, kunnes sitten hellitti vähän tahtia.
Haudalta siirryttiin kotiin syömään. Minua ahdisti ajatus siitä, että sinne mennään ja mässätään olan takaa, mutta jälkeen päin ajateltuna se oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Tunnelma ei ollut ehkä mikään kaikista vaivattomin, koska lapsen isän suku oli täysin tuntematonta ennestään meille kaikille, mutta asiallisesti se tilaisuus vietiin läpi. Itsehän vietin lopputilaisuuden tyylikkäästi mustan hameen ja jakun yhdistelmässä, jota täydensi vaaleanpunaiset villasukat. Varpaat huusivat kylmästä hoosiannaa, joten ne sukat oli tarpeeseen. Siihen hätään ei talosta mustia löytynyt, vaan liekkö sillä mitään merkitystä, veikkaanpa että ei...

Pitkästä aikaa vietettiin osa viikonlopusta kaupungissa. En vaan jaksanut ajatusta siitä, että tässä joutuu vielä anoppilaan, halusin ihan pienen palan rauhaa. Asia ratkaistiin case ikkunanpesulla. Pesin mie ne akkunat kyllä oikeastikin, sunnuntaina nimittäin. Lauantai iltana olin niin väsynyt, että lähinnä makasin X asennossa sängyssä ja avokas pelasi pleikkaa. Sopi vallan mainiosti.

Sunnuntaina sain kuurattua ne ikkunat, jopa parvekkeen kaikki lasit molemmin puolin ja hyvä mielihän siitä jäi. Parvekkeella on lopultakin parvekekalusteet - eihän siihen mennyt kuin kolme vuotta eivätkä nämäkään ole omia - mutta jopa näytti erilaiselta sekin. Jatkettiin matkaa minun vanhempien luokse ja siellä minut valtasi taas jokin kätevä emäntä hurmos. Hurmoksen tuloksena oli kaksi piimä-omenakakkua, karjalanpaisti ja tuvan ikkunat pestyinä, muori oli tyytyväinen. Lisäksi roudattiin miehen kanssa puita liiteriin pari kuormaa ja illalla saatiin navettaan uusi lehmävasikka. Aamulla oli syntynyt sitä edellinen tulokas.

Jotenkin viikonlopussa oli monenlaista vastakkaisuutta: synkkyyttä - iloa, kaupunki - maaseutu, tylsää - tekemistä. Tuo kaupunki, kaikessa rauhaisuudessaan, on kyllä tylsä paikka. Ihan jees oli kyllä silloin illalla vain olla ja möllöttää, mutta mies kiipeili melkein seinillä sunnuntaiaamuna, että "ei jumalauta, jos tällei pitäis aina olla". Tyrkkäsin imurin sille käteen, johan hiljeni.

Maanantaiaamun tunnelmaa voisi silti kuvata näin: 

Pitkästä aikaa oli sellainen fiilis, että en halua lähteä töihin. Tätä tunnetta ei ole ollut aikoihin, en tiedä mistä se nyt tuli. Miehelle tämä fiilis on jo niin tuttu, etten jaksa enää edes noteerata, kun sängystä kuuluu "onks pakko jos ei taho", tänä aamuna hän nousi ihmettelemään, miksi minä en nouse ylös...

Ensi lauantaita odotan jo nyt innolla. Kampaajan lisäksi vietän aikaa kummipojan ja rakkaan ystävän kanssa, ai että.

Arki. Hyi.

Juhannukselta jäin viikon lomalle, mikä tarkoitti sitä, että koneen käyttö pieneni minimiin ja esimerkiksi tämä blogi jäi hunningolle. Taisi jäädä joku laskukin epähuomiossa maksamatta ja facebook päivittämättä, mutta näin maanantain kunniaksi kaikki asiat ovat taas jämptisti hoidossa. Istun junassa, taas, suunta kohti Isoa Kirkkoa ja palaveria. Voi ristus mikä idea, loman jälkeinen maanantai on ehkä huonoin ikinä tällaisiin hommiin.

Kesälomaviikkoni oli I-H-A-N-A ja turhan lyhyt. Onneksi tämä lomailu jatkuu vielä tämän viikon jälkeen, muuten saattaisi pää levitä.
Juhannuslauantaina oli avokkaan serkun häät. Loistavat bileet, jalat rakoilla vieläkin! Lauantain ja sunnuntain väliset unet jäivät melko olemattomiksi, kun unille mentiin 04:00 ja herättiin 8:30. Sunnuntai iltana hyppäsin oman serkkuni ja hänen lastensa mukaan ja matkasin kohti Nääsvilleä. Sunnuntaina ei jaksettu enää illasta tehdä muuta kuin etsiä kaksi geokätköä ja mennä nukkumaan. Maanantai meni lötkötessä, syödessä ja geokätköillessä, 5/6 löytöä :)

Tiistaina lähdettiin sitten kesälomaturneelle eli suunnattiin kohti  Mustion linnaa, Raaseporin linnanraunioita sekä Billnäsin ja Fiskarsin ruukkialuetta. Lapset lähtivät mukaan, vaikka suunnitelmissa oli alunperin aikuisten reissu. Noh, muutettiin suunnitelmaa, pakattiin iiiisot eväät mukaan ja pidettiin paljon jäätelö- ja juomataukoja: erinomaisen onnistunut kokonaisuus eikä yhtään kitinää ennen kotiporttia :) Oltiin molemmat todella ylpeitä etenkin neiti 11 veestä, joka kysyi rohkeasti Mustion linnan kierroksen jälkeen oppaalta "anteeksi, mutta onko täällä mitään kummitusjuttuja ja salakäytäviä?" No olihan siellä, peräti 4 kummitusta, joista saatiin kuulla pari tarinaa.. Raaseporin linnan rauniot olivat ihan näyttävät, poika 9 vee viihtyi hyvin, tehden samalla mielikuvitusleikkiä Taru sormusten herrasta elokuvista. Selkeesti ne linnanrauniot muistutti Helmin syvännettä, kyllä.

Billnäsin ruukkialue oli aavekaupunki ja vasta jälkeenpäin selvisi, että siellä on remonttihommat menossa ja se on kiinni tämän kesän. Noh, ei se mitään, matkalla Fiskarsiin se jokatapauksessa oli. Fiskarsin ruukkialue on iso ja hieno, se on elävä ja toimiva kylä. Söpöjä pikku putiikkeja, hieno leikkipuisto lapsille, ihania vanhoja taloja... Helle meinasi olla uuvuttava jo tässä vaiheessa, joten tämä jäi melko pintapuoliseksi raapaisuksi. Löysin kuitenkiin Fiskarsin myymälästä uuden kasarin á 25 euroa (normihinta jotain 45 euroa), avokkaalle ostin lahjaksi yleisveitsen niin loppuu se natina meidän huonoista veitsistä ja lisäksi ostin itselleni kaksi irtoteen haudutuspallukkaa. Tai mitä ne nyt ikinä oikealta nimeltään ovat. Tiedätte kuitenkin, mistä puhun.
Tiistaina ajeltiin myöhään illalla takaisin lähtöpisteeseen, Aulangon kautta. Komeet maisemat ja jumalaton vesisade siivittivät matkaa. Ei tarvinnut unta houkutella, kun sänkyyn pääsi..

Keskiviikkona löhöttiin uimarannalla ja sittenpä oli aika lähteä junalla takaisin kotiin. Juna oli luonnollisesti ottaen myöhässä, onneksi otin kirjoja mukaan. Sain tällä lomalla loppuun Mielensäpahoittajan ja luin junassa myös Elsa Anttilan Kai miehestä eroon pääsee (löytyi poistohyllystä kirjastosta). Aloitin myös Lehtisen Ruusumadonnan samalla junamatkalla, kertonee jotain matkan pituudesta ja hitaudesta...

 Torstai meni koomatessa kotona ja pyykkiä pestessä. En jaksanut kertakaikkiaan mitään sen ihmeellisempää tehdä, kävin kyllä saliohjauksessa uuden ohjaajan luona iltapäivällä, jonka jälkeen vaivuin takaisin koomaan ja Koston ihmeelliseen maailmaan. Illalla oli kokous ja herkuttelin vuohenjuustosalaatilla, ai nam. Tehtiin muuten serkun kanssa itse vuohenjuustomansikkasalaattia maanantaina, hyvvää oli, vaikka vuohenjuuston paistaminen pannulla ei ollut ihan kaikista parhain suoritus.

Perjantaina parkkeerasin itseni tukevasti vanhempieni luo ja sielläpä meni sitten viikonloppu. Juhannusmorsian haki valokuvansa ja täytyy sanoa itsekin, että onnistuin vähintäänkin kohttuullisesti niitten kuvien kanssa (luojan kiitos). Lauantai meni maataloustöitten parissa ja isän serkun perhettä jututtaessa, sattuivat tulemaan etelästä kylään. Vilkkaan 2 vuotiaan perässä juostessa uuvutti niin, että oli pakko ottaa pienet päiväunet ennen iltalypsyä..

Lauantaina luin myös Tuomas Kyrön Miniä kirjan, se on matkalla avokkaan siskolle, vaan se jumi nyt meille, kun äitikin sai sen käsiinsä ja halusi sen lukea. Lauantaina kävin myös saunomassa kyseisen siskon luona ja V teki aivan loistavat hampurilaiset meille. Huh, vieläkin on ähky kun ajattelee ja samalla vesi tulee kielelle. Njam.

Sunnuntaina tein ulkotöitä, poimin ja pakastin mansikoita, aloitin Piiat kirjan.. illalla suoriuduin sitten omaan kotiin  eli kaupunkiin. Ajatus aikaisesta nukkumaan menosta valui hiekkaan, kun erehdyin ottamaan käteeni Enni Mustosen Sidotut ... pakkohan se oli jatkaa siitä, mihin Lipunkantajissa keskiviikkoaamuna jäin, myös sen lueskelin serkun luona loppuun.

Kirjasaldo lomaviikolta:
- Tuomas Kyrö / Mielensäpahoittaja - luettu loppuun
- Elsa Anttila  / Kai miehestä eroon pääsee - luettu
- Tuija Lehtinen / Ruusumadonna - aloitettu (taas.)
- Enni Mustonen / Lipunkantajat - luettu
- Enni Mustonen / Sidotut - aloitettu (taas)
- Tuomas Kyrö / Miniä -  luettu
- Kathryn Stockett / Piiat - aloitettu
Sitten vielä tuo J.K Johanssonin Laura, joka on yli puolen välin. Se unohtui läppärin laukkuun viime reissulta ja siellä se on sitten odottanut, tässähän on aikaa...

Valokuvia tulee joskus, sitten kun jaksan purkaa ne kaikki koneelle.

ps. kesäkuun tarinat jäivät kirjoittamatta, aloitan siis helteisen heinäkuun!

1. Uutisankka .. nyt en kyllä keksi yhtään paikkaansa pitämätöntä uutista. Lähinnä mieleen tulee Ankkalinna. Tylsää, perinjuurin tylsää, helle näännytti mun aivot eikä tämä aamu olekaan niin idearikas, kuin normaalisti. 

Loman jälkeinen masennus.

Puoliväli ja sen yli

Kesäkuu on jo yli puolivälin! Mihin hittoon tämä aika menee?? Juhannuksena on ihanan ystävän (joka on avokkaan serkku) häät, jonne meitsi on menossa kuvaamaan. Huh, jännittää jo etukäteen, entäs jos ryssin ne kuvat totaalisesti? Kamera hajoaa? Linssin suojus unohtuu päälle? IIIK! Ei ole aiemmin ollut tällaista paniikkia, vaikka näitä häitä on koluttu jo useita.
Näitä häitä kuitenkin odotan, kesän yhdet parhaimmista bileistä varmasti tulossa! Oma jännitysmomentti on lisäksi siinä, mahdunko siihen rokkimekkoon, jonka keväällä ostin... siinä saattoi olla hieno "hei mä laihdutan" idea, mutta tuota.. Niin. Noh, laitetaan sitten toinen kolttu päälle, jos ei tuo menekään, keep it simple on mun motto.
Onneksi sisäänajoin ne kiilakorot jo edellisissä kinkereissä, ne on hyvät!

Ulkona on hyvin syksyinen tunnelma, vettä losottaa kuin aisaa ja mittari näyttää +10 astetta. Pekka Pouta villiintyi eilen illalla (saattoi olla joku muukin mummon lumooja sääukkeli) ja povasi juhannukselle kepeää +26 asteteista säätä. Saas nähdä, hirvittää morsiamen puolesta jo etukäteen, toinen on lähes viimeisillään raskaana... Hirvittää myös omasta puolesta, hiki valuu jo pelkästä ajatuksesta, vaikka oishan se hienoa, että tulisi lämmin ja kaunis päivä.

Tää viikko on oikea kituviikko, ensi viikolla lomalle. Torstaiksi varasin vapaapäivän ja perjantaihan on muutenkin vapaa, joten ei tässä tartte kauan kitua.

Viikonlopun aikana saatiin istutettua kuusentaimet lopultakin maahan, anoppikin saa nyt nukutuksi. Miten ihminen voi valvoa noin älyttömistä asioista? Ei ne taimet sinne maahan kävele, vaikka koko vuoden valvoisit ja miettisit niitä. Ei aina voi ihan tajuata. Me puolestaan metsästettiin viime yönä itikkaa, joka inisi aina, kun valot sammutti, mutta joka ei löytynyt sitten millään. Avokas näytti melko mielipuoliselta heilutellessaan verhoja kärpäslätkä kädessä, minä vaan nauroin. Lopulta se inisijä saatiin hengiltä ja päästiin nukkumaan. Miksihän se aina väsyttää enemmän maanantaiaamuna kuin vaikka lauantaiaamuna, vaikka kello soi ihan samaan aikaan?

Muutamia kesäkuun sanoja jäi välistä! Pilvenpiirtäjistä olen miettinyt joskus, että oli ne hulluja jätkiä, jotka näitä rakensi joskus 1900-luvun alussa. Sinne kuoli moni mies, ei se pudotus mitään, mutta entäs se
äkkipysäys... Onhan ne hienoja joo, mutta miksi niitten rakentamisessa pitää mennä aina vaan suuremmaksi ja suuremmaksi? Eikö mikään riitä?
Tämän kuvan tahtoisin tauluksi:

. 

Matkaradio puolestaan tuo mieleen pienen pienen radion, sellaisen hätävararadion, jossa on iiisot patterit ja jota ei koskaan käytetä. Toisaalta sitten se tuo mieleen vanhan ajan nostalgiaradiot, joita kummini keräilee. 

Tällainen tai tämän tyylinen on myös anoppilassa ja se on hieno! Näitä ei pitäisi hävittää, historiaa ja nostalgiaa... Vaikka oma nostalgiani tulee lähinnä 1990 luvun karseista muovikuorivirityksistä, esimerkiksi mieleen tulee Pollux hevoskerhon hirnuva kelloradio... joopa joo. Siitä ei ole paljon lapsille kertomista ja luojan kiitos se taisi hajota. Se hirnunta oli ihan karsea herätysääni. Jäin jopa miettimään, olikohan siinä edes radiota vai oliko se pelkkä herätyskello? Ei voi muistaa, mutta eipä se haittaa. 

Tiiliseinä taas, joo. Kotona meillä on tuvan puolella takka ja se jatkuu eteisen tiiliseinänä keittiöön, jossa on taas leivinuuni. Sitä punatiiltä on siis aivan helkkaristi ja sehän on todella käytännöllinen lapsiperheessä. Siskon kanssa leikittiin muun muassa Maailman ympäri 80 päivässä jakson mukaisesti prinsessan pelastamista ja kaivettiin lusikalla sitä tiiliseinää. Nostalginen jakso ja sarja, ei voi muuta sanoa.

Tuossa on 10:47 kohdalla on se lapsia inspiroiva kohta. Kyllä lähti tiiliseinästä rappaus hyvin. Siskohan oli luonnollisesti Tiko ja sai olla vartiossa viheltämässä... Avokkaan kanssahan ostettiin pari vuotta sitten kyseinen piirrossarja ja katsottiin kaikki jaksot, ei se ole huonontunut yhtään, vaikka ikää on kertynyt sitten viime katselukerran ;) Tuo jakso on kaiken päälle todella pelottava. 

Tiiliseinä tuo lisäksi mieleen otsani arven. Noin vuoden ikäisenä juoksemaan oppineena (äitini mukaan opin istumaan ja kävelemään vasta koulussa..) olin kipittänyt käytävää pitkin ja äiti oli kutsunut minua nimeltä. Pää kääntyi äänen suuntaan ja seinä tuli vastaan... muistona vekki otsassa, eikä siinä sitä vekkiä olisi, mutta kun en antanut laittaa siihen lääkärissä sitä hemmetin perhosta vai mikä se kokoonkursija nyt onkaan.Että sillein.  

Pippuri

Tänään puraisin pippuria. Sitä oli kastikkeessa, jota innolla mätin suuhun - nälkä oli kova. Ja sitten iskin hampaani pippuriin.

Lempinimenä on myös joskus ollut pippuri, joskaan se ei ole kovin yleisessä käytössä ollut. Toisaalta, se kuvaisi meikäläistä melko hyvin: pieni, harmiton, musta (vaatetus tässä tapauksessa), tarpeellinen(kin) - vaan sitten kun sen suututtaa tai siihen iskee, se tulistuu ja on pippurinen. Välillä jauhetun pippurin muodossa tiuskin mitä sattuu ja minne sattuu.
Saa käyttää muttei oo pakko hei.

Perjantai. Ihana aurinkoviikko taas takana. Eilen grillattiin ystäväpariskunnan luona, kokeiltiin tiikerikatkarapuja - aivan sairaan hyviä! Ohje löytyi täältä. Kivaa vaihtelua makkaran ja pihvien sijaan. Lisäksi tehtiin vartaita, joihin tuli paprikaa, sipulia, nautaa, ananasta, tomaatteja ja kesäkurpitsaa. Nam. Ja lisäkkeenä oli kaalisalaatti, jonka ohjetta en tiedä. Yllättäen siinä oli kaalia, lisäksi tilliä, kananmunaa ja majoneesia, mutta mittasuhteita on tiedä. Hyvvee oli.

Huomenna on raskas päivä. Ystävän vauva haudataan huomenna ja menen kuvaamaan tilaisuuden. Pitäisi keksiä joku yksinkertainen lause, jota hoen koko tilaisuuden ajan - jonkunhan siellä on pysyttävä kasassa. Tai minun ainakin, jos mielii kuvia ottaa. Huh.

Viikonlopun iloisempiin asioihin kuuluu se, että saan sen auton lauantaina. Jesjesjes.
Ai niin! Onnea kaikille koulunsa päättäville!

Pelastaja

Pelastaja.

Minä olen muuttunut,
Itseluottamus nollassa,
Virun vakavassa tuulessa, virun pienessä jollassa.
Sinä olet rakkaus,
Yön luodolla majakka,
Tällä määrätyllä matkalla,
Maailman pyöräni tarakka.

Ei mun jalkani kanna,
Kun olen sinun kosketusta vailla.
Eikä henkeni kulje,
kun olen sinun kosketusta vailla.
Pelasta mut
Pelasta mut
Pelasta mut

Minä olen horjunut,
Epäilen enemmän kuin ennen,
Mutta halusit ihmisen,
Sen viat, sen heikkouden.
Kyllä minä maljasi juon,
Jos sinä tahdot niin.
Vien perille tän taakkani,
Joka minulle uskottiin.

Ei mun jalkani kanna,
Kun olen sinun kosketusta vailla.
Eikä henkeni kulje,
Kun olen sinun kosketusta vailla.
Pelasta mut ... puhdista maailma.
Pelasta mut .. armahda ihminen
Pelasta mut ... kuule kun apuasi anelen. 

-Happoradio, Pelastaja. 

Ehkä vähän tylsä ja liiankin itsestään selvä valinta tämän päivän sanaan. Toinen vaihtoehto olisi kertoa se kuvin: 



'
Miten minusta tuntuu, että tulipalossa nämä(kään) hemmot eivät heitä kuteita pois ja syöksy vasta sitten liekkeihin vaan tilanne taitaa olla päinvastoin, niitä kuteita kiskotaan päälle jotta sieltä tultaisiin nahka ehjänä takaisin. Näyttää ne ihan hyvältä silti ;)




Jotenkin tuntuu, että paikallisista poliisivoimista on turha odottaa tällaista esitystä ylinopeussakkoja saadessa. Sniif.

Niin ja on myös kuva hengenpelastajasta, jonka kynsiin en tahtoisi joutua. Ennemmin hukuttautuisin:




Hyrrr.

Myös ystävät ovat joskus pelastajia: päivän pelastajia, tilanteen pelastajia, mielialan pelastajia, tunnelman pelastajia... Ja sitten on muutamia näyttelijöitä, jotka pelastavat melkein leffan kuin leffan tai tv-sarjan olemuksellaan:
















ja näitähän riittää... ;)

Tämän pyhän hommiin on kuulunut vähän halkohommia, 28 kilsan pyörälenkki, hyvät ja pitkät yöunet (kiitos äidin joka ei herättänyt viideltä vaikka lupasi), laiskottelua ja tapetin arvostelua. Avokas ja Appi alkoivat tapetoimaan alakerran kammaria, hieno tulee! Illalla leffaan, Fast & Furious 6 - niin, ei se leffa ehkä kaksinen ole, mutta arvatkaa kuka siinä näyttelee, ggrrr..

Harmaata.

Miks viikonloput on niin harmaita, kun viikolla paistaa aurinko yhtenään? Tuulee, pilvistä, onneksi ei sentään pakkasta. Mutta jotenkin masentavaa. Kyllä sitä aurinkoa silloin olisi tarjolla, kun joudut istumaan autossa / toimistossa koko päivän. *valivalivali*

Perjantai-iltana oli upea auringonlasku.

 

Seuraavan kerran aurinkoa tiedossa maanantaiaamuna, kun toimiston ovi kolahtaa takanasi kiinni. 

Viiiiiiikonloppu ja kadonnut ruokarytmi

Viime viikon sairastelun jälkeen meikäläisen ruokarytmi on edelleen hukassa. Ei ole oikein nälkä ja syön sitten milloin sattuu. Ei tee mieli sattuneesta syystä esimerkiksi aamupuuroa, ja sitten kun en syö sitä, jossain vaiheessa tulee nälkä ja jos en pääse silloin syömään, lykkään nälkää juomalla vettä ja kohta mulla ei oikeastaan olekaan nälkä. Toisaalta ei tee mieli ruokaa. Vähän tällainen hassu tilanne, joka pitäisi saada pikimmiten korjattua. Tämän aamun aamupala oli puolukka-banaani smoothie; puolukoita reippaasti, 1 banaani, pari lusikkaa maitorahkaa ja maitoa. Aavistus sokeria kun puolukat on niin happamia. Tällä pysyy kyllä nälkä melko hyvin poissa ja heikoin lenkki tässä systeemissä on nyt selvästi iltapäivät. Noh, korjausliikettä tekemään, kun tiedän mistä tämä kiikastaa.

Kävin valittamassa paikalliseen kuntokeskukseen, että missä mun saliohjelma on, kun se luvattiin mulle tehdä ja ei ole kuulunut mitään. Sain uuden ohjaajan, tosin en koskaan ehtinyt tähän edelliseenkään tutustua ja maanantaina tsekkaillaan sitten saliohjelma. Entiset ohjelmat otti tämä ohjaaja, jonka piti laatia se suunnitelma, vähän tylsää pumppailla salilla kun ei ole selkeää suunnitelmaa, että mitä ja miten kovaa. Jep, olen vähän yksinkertainen ja tarvitsen tällaisen suunnitelman. Silloin homma etenee.

Tämän viikon hiihtolenkit jäi melkein tekemättä, kun sauvoista irtosi sommat. Ensin toinen, kesken lenkin, ja toinen sitten kotona kun mies kokeili onko se kiinni - ohoh, ei ole! Lykin hiihtolenkin yhdellä sauvalla ja kirosin ja manasin Karhun tehtaan mielessäni, mutta en päässyt laittamaan äkäistä palautetta kun mies tyynnytteli minut ja korjasi sauvat jollakin superautoliimalla. En tiedä millä massalla se liimasi ne, mutta jospa ne nyt pysyvät paikallaan.

Viikonloppu. Kyllä tätä on jo odotettu! Mua lohduttaa kaiken kiireen keskellä ajatus siitä, että viikonlopuksi ei ole sovittu yhtään menoja. Saa vaan olla ja puuhastella, tänä viikonloppuna suunta minun vanhemmille. Viime viikonloppu oli kyllä superpitkä, kun vietettiin se kaupungissa. Tekemistä ei ollut samalla tavalla joten tuli vaan löhöttyä ja levättyä myös, mikä oli ihan positiivista. Sain tosin siivottua myös muun muassa keittiön kaapit ja kirjahyllyn makkarista. Tänä viikonloppuna suunnitelmiin kuuluu vahvasti ulkoilu ja valokuvaus, jospa sää ois mitä parhain!

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua :)

Erilainen viikonloppu

Minä ja avokas ollaan sitä sorttia, että ei juuri viihdytä kaupaungissa. Illat menee talvella arkisin, koska siinähän nyt ei montaa tuntia ole kotiin tulosta nukkumiseen. Ne tunnit saa tuhlattua kotitöihin ja harrastuksiin. Kuitenkin viikonloput vietetään pääsääntöisesti maalla, joko minun tai hänen vanhempiensa luona. Siellä on aina se yks sata asiaa tehtävää, aina on jotain touhua.

Kaupungissa ei tuollaista samanlaista touhua ole: täällä kun menet ulos, ei tekemistä juuri ole, ellei ihan tarkoituksella mene pihalle lenkkeilemään, kävele kauppaan jne. Maalla sen sijaan jos pistää nokkansa pihalle (etenkin kesällä) niin aina on jotain touhua: kukkapenkit, lehtien haravointi, eläimet, talvisin lumen kolaaminen, puuhommat.. aina jotain. Kumpikin ollaan sitä sorttia, ettei osata olla paikallaan, mutta ne maa- ja metsätaloustyöt on meidän harrastus eikä niistä stressata (no mies kyllä ressaa joskus).

Myös kesä me vietetään aina maalla. Välillä se kiristää tietyllä tapaa hermoja: meidän koti on kaupungissa, mutta silti karavaani kulkee ja koirat haukkuu, vaihdetaan paikkaa minkä ehditään. Ei se kesällä ole niin ärsyttävää, kesällä pääsee anoppiakin karkuun, jos tarve tulee (äärimmäisen harvoin tulee) helposti ulos.
Niin, me ollaan tämmöisiä takametsien kasvatteja eikä sille mahda mitään.

On oikeastaan aika naurettavaa pitää omaa asuntoa, jos siellä ei kerran olla 24/7 / 365. Huom. yhtään joulua ei olla koskaan vietetty kahdestaan 9 vuoden ajan, joskus olen miettinyt millaista se mahtaisi olla? Ja vielä kaupungissa, kerrostaloasunnossa? Mutta me tarvitaan tätä asuntoa, koska vaikka kuinka rakastetaan maaseutua, ei me samankaton alle kyllä vanhusten kanssa muuteta. Piste ja amen. Haaveena on maalle muuttaminen lähitulevaisuudessa omaan taloon. Sitten joskus. On siitä jo puhuttu paljon, miten kiva ois kun ei tartteis kulkea tätä väliä, olisi se oma koti siellä maalla. Vielä ei ole ollut sen aika. 
Äärimmäisen käteväähän kaupungissa on asua, etenkin talvella oot nopeasti kotona töitten jälkeen, ei tartte tehdä itse lumitöitä, kaikki on lähellä.. jotta on siinä hyviäkin puolia, ennen kuin joku ehtii mielensä tästä pahoittaa. Me vaan tykätään enemmän tuosta maaseudusta.

Tästä viikonlopusta tulee erilainen: kukaan kun ei huoli meitä kylään, kiitos tämän viikon sairastelun. Jopa äiti sanoi, että ei tarvitse tulla, kiitosta vaan. Ymmärrän hyvin. Ei ois herkkua lypsää lehmiä ko. taudin kourissa. Ne kun pitää lypsää joka aamu ja ilta, myös viikonloppuisin ja pyhäpäivisin, vaikka mikä olisi. Tuuraajaa ei ihan noin vaan siihen hommaan saa. Joten porttikielto on hyvin ymmärrettävä.

Oikeastaan aika jännää, kun ei lähdetäkään maalle (noin 30 kilometriä kumpaan tahansa kohteeseen) vaan jäädään tänne. Jopa rentouttavaa ja vapauttavaa tietyllä tapaa.
Mitäkö ajattelin viikonlopun aikana tehdä? No ainakin tänään ruuaksi itselleni näitä, mieheke kun ei pysty vielä mitään syömään. Ja sitten ajattelin siivota. Ja ehkä huomenna vaan olla. Ja käydä kävelyllä, jos voimia on riittävästi jo moiseen. Ja katsella elokuvia. Ja ehkä pelata pleikkarilla. Asioita, joita kaikkia samana viikonloppuna hyvin harvoin toteutan. Tai voi olla, että peräti luen jotain kirjaa. Ehkä kahtakin, samaan aikaan? Katselen sarjoja digiboxilta pois. Mitä mies tekee? Sitä, mitä jaksaa. Luultavasti nukkuu, mutta sen suon hänelle. Niin kaposesta ihmisestä -5 kiloa on aika paljon, ei ihme jos heikottaa.

Tämän viikonlopun ajattelin aloittaa ostamalla kotiin kukkia, toissapäivänä saatiin uusi keittiön pöytä ja siihen sopisi maljakko sekä tulppaanikimppu kauniisti. Ihanaa viikonloppua!

Haastetta elämään

Jestas mitén tökeröjä otsikointeja sitä ihminen harrastaa, ush. Noh, ei mahda mitään. Homman nimi on se, että hävyttömästi kopioin Nollavaimolta haasteen. Tosin siellä luki, jotta suap ottoo. 

Kai tässä pitäisi keksiä uusia kysymyksiä ja haastaa 11 ihmistä vaan ku ei mulla raukalla ole tunnustautuneita lukijoitakaan, joten ottakaa jos haluatte. Jättäkää viesti jos otitte niin selviää vähän, onko täällä ketään muita kuin minä. Kävijälaskurin mukaan on, vaan liekkö ihan vahingossa eksyneitä. 
Joka tapauksessa: 

1. Miksi?
Luultavasti juuri siksi, että sitä on hauska kysyä. Rakas kummipoika kohtamelkein4vee on kyselyiässä ja MIKSI on aika helvetin hyvä kysymys. Sen voi kysyä mihin tahansa kohtaan keskustelua, mistä tahansa asiasta ja sillä saa kanssakeskustelijan hulluuden partaalle. 

2. Vasen- vai oikeakätinen?
Oikealla mennään. Tosin opin kirjoittamaan suhteellisen siistiä tekstiä vasurilla ala-asteella, kun oikea käsi oli kipsissä. Ei siitä sen enempää. 

3. Sivilisääty? Miksi?
Avoliitto.
 Siksi, että sillä nimellä tässä maassa kutsutaan tätä systeemiä, kun kaksi ihmistä muuttaa kirjansa samaan osoitteeseen ellei tätä asiaa oikaista. (ehheh) Lisäksi se kuulostaa paremmalta kuin "seurustelee" tai "seukkaa", se kuulostaa just tällaiselta 10 vuoden seurustelusuhteelta. Ja se i-kirjain puuttuu sieltä, kun ei tässä nyt ole joutanut, vaan suunnitelmissa on! 


4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemisiä valintojasi muuttaisit?
Erään kauniin kesäillan rilluttelureissun olisin jättänyt tekemättä. Seuraava kysymys. 

5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?
Omassa kodissa, jossa tuntisin oloni turvalliseksi ja pärjäisin siellä loppuun asti. 

6. Toiveammattisi?
Lapsena ilmoitin haluavani lääkäriksi ja siskosta piti tulla potilas. Aina kuitenkin maanviljely ja maatalous ovat olleet sydäntä lähellä, vähän isompana vaihdoin tavoitteeksi pankinjohtajan. Ihan vaan siksi, että agrologeja on myös pankinjohtajina... 

7. Paras kehu jonka olet saanut?
"Sä olet kaunis kun naurat". 

8. Ensimmäinen suudelmasi? 
En halua muistella, muistan liiankin hyvin. Puolituntematon poika, koulun disco ja pelonsekaisesti hampaat kalahtaa yhteen. Huh huh. 

9. Hunaja vai etikka?
Hunajasta tulee maha kipeäksi ja etikka haisee pahalle. Toisaalta etikkasäilötyt suolakurkut on hyviä. Etikka. 

10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?
Kun nykyinen  avomieheni soitti minulle ensimmäisen kerran ja juteltiin 4 tuntia kerralla puhelimessa :) 

11. Tämä on saamasi haaste blogikirjoittajalta, jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän?
Huvin ja urheilun kannalta. Ja tyypillä on aivan mahtava blogi, näin ohimennen sanoen. Ei mulla muuta. 

**

Viikonloppu vierähti mökkireissulla ja nyt on univelkaa enemmän kuin kärsisi. Huomenna hieroja! Ja mieletön hulinaviikko alkaa taas. Näin kuitenkin tänään Ystävää ja Kummipoikaa ja hänen pikkuveljeään, jaksaa taas taivaltaa, kun surut ja murheet on jaettu :) 

Moottoripyörä on moottoripyörä..

.. ja sellainen on tähän taloon tulossa. Mies ajoi kortin viime kesänä (niin teki moni muukin ystävä, tuttava ja kylänmies, muun muassa pikkusisko, miehen pikkusisko ja tämän mies) koska nythän se on tänä vuonna ja tästä eteenpäin kallista lystiä. Ei sillä ettei se kortin hankinta olisi ollut jo nyt ihan hintavaa, mutta ehkä vähän halvempaa kuitenkin.

Noh, minä rakkaudesta tähän mieheen suostuin lähtemään moottoripyörämessuille viime viikonloppuna. Ei siinä mitään, hyvä reissu. Miehen serkku oli oman avopuolisonsa kanssa mukana ja kyllähän siellä tämmöinen toistaitoinenkin viihtyy, jos ei muuta niin arvostelemassa miehen ostoksia "EI, OTAT MUSTAN! NÄYTTÄÄ TYHMÄLTÄ. EI ISTU SELÄSTÄ. NO NYT ON HYVÄ!" - tyylillä. En siunaillut rahan menoa (koska hyvää ja halpaa ei ole keksittykään ja niitten varusteiden on tarkoitus oikeasti suojata), en hermostunut kahden eri myyntipisteen välillä laukkaamiseen, en siihen, että se miehen haluama pyörä on juurikin sellainen, että meikäläinen ajaa huoltoautolla tavaraa perästä enkä siihen, että siellä oli 25 000 muutakin. En myöskään hermostunut siihen, että tämä ei todellakaan ole sellainen "meidän yhteinen juttu" enkä siihen, että mä en saanut sovitella varusteita johtuen tästä edellämainitusta seikasta (joku ois voinu hermostua.)

Se mihin hermostuin melkein, oli vaihteeksi suomalaisten käyttäytyminen tämmöisessä tapahtumassa. Päissään ku peikot, juoppohulluus se vaan leviää. Ei mahtanut monikaan aamulla muistaa, missä oli tullut käytyä. Onko mitään vastenmielisempää kuin umpihumalainen suomalainen kaljamaha hikisenä nahkahousuissa sössöttämässä "saankshh määh ottaa neitishhttä kuvanhh?" NO ARVAAPPAA.
Mutta tästäkin selvittiin, miehen kamu tuli ja pahoitteli tapahtunutta ja kiskoi tyypin seuraavaan suuntaan.

Toinen mikä ei hermostuttanut, mutta aikalailla ällötti, oli se shaissen käry siellä hallissa. Kyllä, väkijoukossa haisi paska siellä ja täällä, muun muassa edellä kuvattujen yksilöitten kaasutellessa täysin estottomasti. Vapaa tila ja kyllä maailmaan pierua mahtuu, mutta on se aika yököttävää velloa massan mukana eteenpäin ja paska haisee ja banjot soi samalla. Jos joku tästä nauttii ilmiöstä, pitäköön sen omana tietonaan.

Kolmas, mikä melkein poltti hermot pohjaan, oli erään hampurilaispaikan työntekijä(t). Ei voi ymmärtää, miten se on edelleen muotia, että kalsarit vilkkuu kuviointia myöten ja housut roikkuu nilkoissa. Ei tyylissä mitään, mutta kun tämä täydennetään hampputukalla ja tyhjällä ilmeellä sekä "täh?" kysymyksellä joka väliin, on selvää, ettei minulta pisteitä ko. henkilölle herunut. Kassapoika oli suklaasilmäinen ilmestys, joka kohtasi jäätävän katseeni tyrittyään tilaukseni. 15 minuutin odotuksen jälkeen (muilla oli jo annokset - ravintola melkein tyhjä) petti minulta hermot ja kävin viileän ystävällisesti kysymässä tilaustani. En huutanut, en raivonnut, kysyin asiallisesti tilaukseni perään. Tässä meikäläisen katseessa vaan on välillä sitä jotain ja ilmainen mansikkapirtelö suorastaan tyrkättiin kouraani. Lähtiessä katseeni oli huomattavasti pehmeämpi.

Neljäs hermoja kiristävä asia oli sitten hotellissa. Kanssaeläjät eivät olleet alkuperäiskansaa, vaan rajanaapureita. Ei siinä mitään, ihan sama ketä ja mistä päin, mutta kai käytöstavat olisi hyvä osata? Saunassa ei yleensä istuta uimapuvut päällä ja suihkussa pestään muutakin kuin kasvot, tiedoksi ja vinkiksi. Myöskään hotellin saunatiloihin ei saa edelleenkään tuoda omia juomia, jos joku tällaiseen yhteen saunasiideriin on sortunut, ottakoon ensi kerralla konjakkilekan mukaan, kun se tuntui olevan nyt uusin trendi.  Lisäksi se mekkala ja avoin omien juomien juominen baaritiskiä vastapäätä hotellin ala-aulassa oli jotain, mikä ei mennyt taas jakeluun. Jos minä olisin lyönyt kossupullon pöytään, olisi siinä ollut sanomista portsarilta alta aikayksikön, mutta tässä tapauksessa kukaan ei väräyttänyt ilmettäkään. Se pistää miettimään..

Messut meni siis mukavasti kaiken kaikkiaan. Vaikka minulla ei ole kyseiseen vempaimeen tarvittavaa korttia, eikä minulla ole mitään hinkua sellaista hankkia, ei minulla ole tätä harrastusta vastaankaan mitään (noh, ehkä vähän, mutta ei virallisesti.) Ainoa mikä tässä vähän pelottaa, on se, että jääkö se henkiin kun se hommaa sen välineen ja ajelee sillä, vai pitäisikö tilata jo hautauspalvelusta kestotilaus arkulle ja kukille? Myönnetään, että vähän se kirpaisee, kun tuttava parit suunnittelevat yhteisiä pyöräreissuja "ja sitten kun tekin lähette mukaan" ja minä oikaisen, että niin, kun HÄN lähtee ja minä jään. Tai tulen sillä huoltoautolla. Ehkä saan ukon pehmiteltyä sellaiseen toisenlaiseen pyörään vielä..

Tai ehkä viimeistään 30-villityksessä hommaan itsekin kortin. Tällä hetkellä en sitä hingu, vaan nekin rahat laitan enemmin kameraan tai ulkomaan matkoihin. Mielessä välkkyy uusi Euroopan kiertoreissu.. ja syksyllä Malaga!

Ja mies lähtee häämessuille kiitokseksi tästä reissusta. Se ei vaan vielä tiedä sitä.

ps. onko mulla jotenki lyhyt tuo pinna?

pps. flunssa selätetty! D-vitamiini + sinkki + perusflunssalääkkeet + villasukat = toimii! Ehkä täydellinen lepo liikunnasta teki myös gutaa. Ja Taru sormusten herrasta, korvasin Muumilaakson tarinat Kuninkaan paluulla.

Viikot vierii, päivät kuluu ..

Mulla oli todella, todella hyvä päivitysidea. Se vaan sujuvasti unohtui. Tyhjä paperi edessä, melkein iskee paniikki, mitä tähän pitäisi kirjoittaa?

Mietin tätä blogin pitämistä yhdellä iltalenkilläni. Pikkutyttönä (ja vähän isompanakin) tuli pidettyä kunnon päiväkirjaa. Sen kirjoittaminen vaan jäi, mutta en minä tännekään osaa syntyjä syviä kertoa, eikä varmaan tarvitsekaan. Kunhan jotain pohdiskelen, postailen ja jätän jälkeni jälkipolvia varten. 

Olen törmännyt muutamaan sellaiseen blogiin, jossa ihminen tilittää kaiken sormenpäitään ja varpaan kynsiään myöten maailmalle, omalla nimellään. Ei kuulosta meikäläisen hommalta. Varmasti, jos tätä blogia lukemaan eksyneet sattuvat olemaan samalta paikkakunnalta kuin meikäläinen, niin tunnistavat halutessaan minut. Toisaalta, mitä väliä, mutta toisaalta, miksi kertoisin täällä kaiken nimeäni, osoitettani ja suurinpiirtein sotuani myöten? Noh, se siitä. 

Tämä viikko oli aikamoista haipakkaa. Kilometrejä kertyi auton mittariin työn takia reilut 700, mikä ei jollain mittapuulla ole paljon, mutta minun mittapuulla ihan riittävästi. Viikko meni kuitenkin rattoisasti ja vahvisti omaa uskoa siihen, että olen omalla alalla ja oikeassa työssä. Ainakin tällä hetkellä. Tulevaisuudessa on vielä monta mustaa aukkoa ja muuttujaa, mutta tällä hetkellä on hyvä näin. 

Maanantaista en muista enää muuta kuin superrankan cross training tunnin. Ohjaaja on aivan loistava ja saa kyllä tekemään kaikkensa tunnilla. Lihakset hapoilla ryömin kotiin, hyvä kun jalka nousi enää portaissa. 

Tiistaina kävin hierojalla. Olen käynyt aiemmin eräällä naishierojalla, joka hieroo kotonaan. Hänen tyylistään en oikein tykännyt,  tuntui ettei siitä ole mitään apua. Nyt menin samalle hierojalle, jolla avomies käy. Aivan huipputyyppi, hinta-laatusuhde kohdillaan. Ainoa mikä vähän mietitytti, oli sen hierojan tyyli puhua puhelimessa: se mies kuulosti jo valmiiksi niin veemäiseltä, että sai minussa aikaan pientä kiehumista. Vannoin, että yksikin alatyylinen naisherja, niin nostan sellaisen aitofeministisen äläkän, että setä on ihmeissään. Mies osoittautui kuitenkin tosi mukavaksi, kun jutun alkuun päästiin. Loppukeskustelut pidettiin tulevasta ja olemassa olevasta ruokakriisistä joka vain pahenee, sekä kolmannesta maailman sodasta, jonka syttymiseen me molemmat uskotaan. Selkä- ja niskajumit katosi pois, lihakset ei kipeytyneet. Illan kruunasi vielä jooga. Ah. 

Keskiviikkona tein kasvissosekeittoa (kasvissuikalepussi - kasvisliemikuutio vettä - kolmen juuston ruokakerma) ja mies yllätti syömällä mukisematta ja nurisematta. Kehui vielä. Oisin tippunut tuolilta, vaan onneksi istuin lattialla. Vanha koira oppii näköjään sittenkin uusia ruokia tai sitten se soppa onnistui erityisen hyvin. Tai sitten tämä vanha koira on tehnyt koiruuksia, joita ei ole vielä tunnustanut... 

Torstaina tein superpitkä työpäivän ja olin ihan naatti kotiin tultua. Kävin lenkkeilemässä kuitenkin vielä illan päälle, sillä hain erään nettikirppisostokseni toiselta puolelta kaupunkia. Hyvä tunnin lenkki samalla, mitä nyt jalka lipsui kadulla tyyliin kakseteenykstaakse. 

Perjantaina kävin laittamassa jälleen kynnet kuosiin. Olen koukussa geelikynsiin, auts. Kesäksi ne saavat jäädä... mutta kerrankin kesään on vielä onneksi matkaa ;) Tällä kertaa on tuollaiset kirkkaan lilat kynnen päät ja vähän glitteriäkin seassa. Tähän asti on menty melko tummilla väreillä tai sitten perustyylillä eli ranskalaisella manikyyrillä. Hyvä näillä on naputella. 

Tilipäivä saa yleensä hymyn huulille, niin tapahtui eilenkin, mutta apteekissa käynnin jälkeen hymy hyytyi. Onnistuin hassaamaan yli 100 euroa siihen puljuun ja ostin ihan perusjuttuja, joukossa oli tosin muutamia reseptijuttuja kuten allergialääkettä vuoden tarpeiksi (syön 3 päivässä) mutta huh huh. Jossain vaiheessa tuli mieleen siinä tiskin takana istuessa ja farmaseuttia odotellessa, että onkohan nämä kaikki oikeasti ihan tarpeellisia, sen verran iso läjä siinä sitä pakettia ja purnukkaa oli. Hikeä otsalta pyyhkien poistuin paikalta ja kiersin visusti kaikki kaupat, kuten kirjakaupan. Toinen kiroilun aihe oli sitten tankkaaminen. Pakko mikä pakko, jos meinaa töitä tehdä ja liikkua livakasti paikasta toiseen. Onneksi tavallisina toimistopäivinä voin siirtymiset hoitaa apostolinkyydillä. 

Eilen illalla tuli tehtyä vielä heräteostos eräästä facebookin ryhmästä: 

Retroo retroo.. 

Hinta oli katkeransuolainen, mutta on se aika nätti. Suorastaan todella nätti. Toivottavasti koko kuvaus pitää nyt tosiaan paikkaansa. Naulaan tuon seinälle koristeeksi jos en mahdukaan siihen!

Nyt vapaapäivän kunniaksi hiihtämään mukavan lauhassa kelissä. 

Vanhassa vara parempi

Sorruin jälleen vanhaan: äiti oli käynyt hakemassa kirjastosta Enni Mustosia ja lukaisin viikonloppuna Vasikantanssin ja Tunteiden lukukauden. Niihi kirjoihin ei kyllästy kyllä koskaan! Kärkyn kieli pitkällä uusinta Lehtistä, ei vissiin ole vielä ilmestynyt. Mutta viikonloppu meni rennosti noiden kirjojen parissa, ja muutenkin maalla möllöttäen. Ilma oli ihanan syksyinen, kuulas ja kaunis, siivottiin muun muassa grillikatos ja oltiin muuten ulkona. Sisko teki ihanaa omppupiirakkaa, ähkynhän siitä saa, kun sitä syömään alkaa.. :)

Mukava viettää viikonloput välillä vaan "olemalla" eli tekemällä kaikkea hyödyllistä, omaan rauhalliseen tahtiin. Kävin ikkunan pesukeikailla tutulle mummolle ja muuten puuhastelin äidin ilona. Sisaruksetkin sattui yhtä aikaa kotiin. Toisaalta on mukava viettää välillä viikonloppua muissa ympyröissä, reissata ja nähdä kavereita. Ensi viikonloppu menee luultavasti samoissa kuvioissa, sitten on parina viikonloppuna tiedossa menoa ja meininkiä, muun muassa ystävän häät ja mökkiviikonloppu kaveriporukalla :)

Työviikko alkoi ihanan leppoisasti rennon viikonlopun jälkeen. Sain muutaman rästihomman tehtyä alta pois ja kirjoitettua yhden saatekirjeen asiakkaille. Pitkästä aikaa kiva naputella vähän epävirallisempaa tekstiä. Se suuri kirjailijahaave on vielä tuolla jossain.. miksihän sitä ei enää kirjoittele novelleja tai vastaavia niin kuin ennen? Joskus teininä oli pari kolme tekstiä aina valmistumassa ja runoja siihen lisäksi. Runoja kirjoittelin viimeksi 2010, kun olin kaksi viikkoa intensiivikurssilla ja sattui hyvä draivi luppoaikana päälle :D

Ulkona alkaa olla jo melko pimeää, väistämättä se talvi tulee.. kohta käännetään kelloja ja sitten on tosissaan pimeää. Muistakaapa heijastimet, kun liikutte ulkona! Ja testatkaa ensin, että se heijastin tosiaan toimii. Ulos kiikkumaan niitä ja taskulampulla kauempaa valoa niitä kohti - siitä erottaa hyvät ja huonot heijastimet.

Mistä rakkaus alkaa ja mihin se loppuu?

Rakkauden alku on laulun mukaan salaisuus, "ikivanha varmaan ja meille nyt uus". Rakkaus on sinällään omituinen asia; se on tunne, mutta välillä se on enemmän kuin tunne. Se on tekoja, se on sanoja, se on sitä tunnetta. Ja mitä kaikkea muuta? Jotain näkymätöntä?  Milloin tajuaa olevansa rakastunut ja milloin ihastuminen muuttuu rakastumiseksi? Mihin kaikkeen voi olla rakastunut? Käytännössähän sitä voi rakastua mihin vaan, mutta ehkäpä tässä on hyvä pysyä ihan kahden ihmisen välisissä asioissa nyt. Parisuhteessa. Rakkaus lapsiin tai omiin vanhempiin on taas oma alalukunsa rakkaudessa. 

Oman rakkauteni tai siis sen, että tosiaan olen rakastunut, tajusin eräänä joulukuisena iltana, kun nykyinen avokas oli lähdössä kotiinsa ja eteisessä vielä halattiin. Taisinpa sen siinä sanoakin hänelle ensimmäisen kerran ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Rakkautta on tunnustettu maailmansivu. Parhaat laulut kertovat rakkaudesta; yleensä menetetystä tai rakkauden aiheuttamasta tuskasta. Miten niin kaunis asia aiheuttaa vielä tuskaakin? Entäs rakkausrunot sitten, ja mitäs varten meillä onkaan ystävänpäivä. 

Kävin kesäteatterissa keskiviikkoiltana. Entäs nyt Niskavuori näytelmässä Ilona toteaa jotenkin näin että "rakkaus on sitä, että asettaa oman elämänsä sivuun tehdäkseen toisen onnelliseksi". En allekirjoita tätä lausetta. Tosi rakkauden määritelmä saattaa olla jotain tuon suuntaista, mutta siinä tapauksessa minä en sitä tarvitse. Hieno homma, jos rakastaa täysillä, mutta jos oma elämä uhrataan siinä sivussa.. noup. 

Rakkaus on hieno, hehkutettava sana. Sitä hehkutetaan niin paljon, että tavallisessa arjessa sitä tuntee itsensä joskus mitättömäksi asian suhteen. Hokemista parhain "minä rakastan sinua" muuttuu kuitenkin mielestäni aika haaleaksi, jos sitä hoetaan joka tilanteessa. Sama olisi hokea haukionkalahaukionkalahaukionkala. Rakkaus on mielestäni pieniä tekoja; sitä, kun lähdet lenkille ja ukkoskuuro yllättää - toinen tuleekin autolla vastaan hakemaan kotiin. Tai kun tulee kotiin ja toinen on oma-aloitteisesti siivonnut tai tehnyt muun jutun, mitä oli itse ajatellut koko päivän, että sekin asia on tehtävä illalla. Pitkässä parisuhteessa olevana on huikeaa tajuta aamulla nukkuvaa miestä katsoessa, että ei hitto, tuota minä rakastan. 

Se siis rakkaus säilyy mukana koko ajan, vaikkei sitä hokisikaan. Se vaan usein peittyy arkisten asioiden alle. 

Silti rakkautta pitää hoitaa. Jos suhde perustuu rakkauteen, ei se hoitamatta kestä. Miten sitä hoidetaan, se lienee jokaisen oma valinta. Minulle riittää pienetkin asiat, toiset taas haluavat kukkia, kynttiläillallisia tai jotain. Tietysti, en pistä vastaan niitten kukkien suhteen, mutta kyllä minä uskon vaikka minulle ojennettaisiin pelkkä horsma.  

Mutta voiko parisuhde perustua pelkkään rakkauteenkaan? Entäs luottamus, avoimuus, intohimo, ystävyys.. Tulevatko nämä automaattisesti rakkauden mukana vai ovatko nämä erillisiä asioita? Samalla tavalla nämä vaativat hoitoa. 

Mihin rakkaus sitten loppuu? Joskus eronneiden kuulee sanovan, että "rakkaus vain loppui" - voiko näin tosiaan olla? En tiedä, koska toistaiseksi oma rakkauteni ei ole loppunut. Jos joku osaa tämän tunteen / asian selittää, niin olisi hienoa. 

Rakkaus voi periaatteessa loppua erilaisiin asioihin; elämäntilanteet, erilleen kasvamiset, ihastumiset toiseen, pettäminen, raha-asiat, mielenterveysongelmat, alkoholi.. näitähän riittää. Minun teorian mukaan rakkaus loppuu, kun siihen tarpeeksi pettyy. Tiedä sitten, pitääkö paikkaansa, mutta johonkin teoriaan tämäkin asia on rakennettava.

Vihkivalassa sanotaan, että rakastakaa toisianne, kunnes kuolema teidät erottaa. Joskus rakkaus ei lopu kuitenkaan kuolemaan, vaikka se on vaikein ja pysyvin asia. Sieltä rajan takaa tai jostain ei enää kuitenkaan takaisin tulla ja pikkuhiljaa eloon jääneiden tulee jatkaa elämää. Rakastavatko he enää koskaan samalla tavalla kuin ennen, sitä en osaa sanoa.  

Noh, eihän mikään näin yksioikoista ole,mitä tässä tekstissä tulee esille. Jokaisessa rakkaudessa on varmasti omat ongelmansa ja ryppynsä, mutta on vain ihmisistä kiinni, miten ne silotellaan ja selvitellään vai tehdäänkö niille mitään. Joskus pelkkä rakkaus ei vaan riitä, vaikka kuinka haluaisi. Pelkällä lujalla rakkaudella et saa selvitettyä puolisosi ongelmia, jos hän ei itse sitä halua, mutta tukea siitä toki saa. On olemassa myös ihmisiä, jotka ovat ihan varmoja, ettei heitä kukaan rakasta. Sen olen tässä elämässä oppinut, että jos et rakasta itseäsi, miten kukaan muukaan voisi rakastaa sinua? Terve itserakkaus on hyvästä. 

Rakkaus on välillä sekavaa ja niin tuntuu olevan tämä tekstikin. Rakkauden täyteistä perjantaita kaikille :) 

Kylmän kesän kuumat päivät

Viikonloppu meni töissä, paikallisessa konenäyttelyssä osastolla heiluen ja nyt on päivät sekaisin. Kalenteri väittää tätä päivää tiistaiksi, vaikka olen aika varma, että nyt on torstai. Uskon kuitenkin kalenteria, tämän kerran.. Viikonloppu meni kuitenkin mukavasti, vaikka töitä olikin. Mielellään sitä tekee ulkona töitä, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa - tosin lintujen laulua ei kuulunut viikonloppuna, Pojun Poika saunoo sen sijaan turhankin monta kertaa.

Eilisen päivän rämmin pellolla lakoontuneen timotein seassa 9:00-16:30 välisen ajan ja nyt on oikeastaan ihan kiva istua toimiston viileydessä. Niska ja käsivarret helottaa punaisena kuin tomaatit. Valittaa ei pitäisi, kun aurinko kerrankin näyttäytyi (ja sen mukana sitten superukkoset, jotka missasin), mutta ei ole tuo helle meikäläisen juttu. Semmoinen + 20, korkeintaan 22 lämmintä ja vieno tuulenvire välillä - se ois bueno. Pakkasten kanssa sama juttu - pakkasessa ei oo mitään vikaa, mutta se -30 on liioiteltua. Pakkasen kanssa raja kulkee siinä -15 asteessa. Jostain kumman syystä säitten haltija ei noudata näitä minun toiveita kelien suhteen, vaan ne on aina ihan viturallaan.

Eilen illalla kotiuduin siis töistä puoli kuuden maissa, makasin hetken reporankana sohvalla ja kampesin sitten itseni kaupungille. Kävin lainaamassa kavereilta pyykkipulveria (kiitos J & O!) ja hiippailin pyykkipulverit kassissa ja kamera kaulalla vielä noin 7 kilometrin lenkin, vaikka jalat huusivat hoosiannaa päivän kävelyistä muutenkin. Jokunen kuva tarttui kameraan matkalla kotiin:

Tuo liikennemerkki on tämän kuvan "se juttu".

Viimeiset ukkospilvet vetäytymässä pois kaupungin yltä

Kesäkukat, kuihtumaan päin jo

Kaksi tämmöistä heppuakin tuli vastaan :)

Nuutuneet ulpukat

Varrella virran

Paikallista rakennuskantaa

Tarvitseeko tähän edes lisätä mitään?? Tämä on jo melkein taidetta, ei hitto.. 

Rannalla

Perisuomalainen rantamaisema keskellä kaupunkia

Ihanan suttuisia kuvia, vaikka ennen tänne laittoa näyttävät olevan suhteellisen teräviä. Nice.
Jäin myös melkein kahdesti saman pyöräilijän alle, kun juoksentelin kameran kanssa ees taas kävelytiellä. Tyyppi nauroi jo toisella kerralla. Itse pohdin, jäikö se seuraavaan mutkaan odottamaan, että voi kokeilla kolmannen kerran kaatoa. Ei jäänyt.

Kotiin päästyäni jäädytin pari märkää pyyhettä pakastimessa ja viilensin kärventyineitä käsivarsia sekä kipeitä polvia niillä. Buranan kanssa unille, jotta voin herätä puoli kolmelta siihen, että kaksi jätkää (äänistä, siis puheesta päätellen) ajelivat skootterilla pitkin katua ja poikkesivat aina huudattamaan skootterin äänimerkkiä talojen pihaan. Se kuului kohtuullisen hyvin, kun hiostavan ilman vuoksi makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön ikkunat oli pakko pitää auki ja luulen, että samaan ratkaisuun oli päätynyt joku muukin meidän talossa. Siis mitä kettua?! Ei sitten nykynuorisolla muuta tekemistä enää ole. Menkää kotiinne nukkumaan, saatana. Ilmeisesti tyypit kyttäs, missä taloissa syttyy valot ja sitten karkuun. Perkele sanon minä, ei ollut kaukana, ettenkö olisi soittanut Kissalan poikia paikalle, mutta ilmeisesti joku ehti ensin, kun skootteria vietiin yhdessä vaiheessa kohtuullisen vilkkaasti pitkin katua ja sitten hiljeni. Luonnollisesti tämän episodin jälkeen ei nukuttanut ja meni pilkkiessä johonkin neljään saakka. Sen jälkeen sitten nukahdin ja karu aamu iski taas nyrkillä naamaan puoli seitsemältä.
Levätään sitten haudassa.

Viikonlopun kuvasaldo

Viikonloppuna oli pitkästä aikaa hyvä keli ja kaivelin kameran esille. Kuvauskohteet eivät ole kummoisia, yllättäen kissat ja pihan kukat olivat taas harjoituskappaleina: 

Viidakossa, näin viidakossa, nukkuu jellona.. 

Paisti lensi yli kissan pesän

Kärpänen kukkasessa, siis kukkakärpänen?

Maija Mehiläinen hommissa

Tämän lentoa oli hankala seurata, kun tyyppi lähti aina väärään suuntaan! 

Särkyneen sydämen kimpussa

Kerrankin kamera sattui suurpiirteisesti oikeaan suuntaan kuvauskohteen kanssa! Vikkelä tyyppi.

Vesipisarat

Tuon mehiläisen kuvaaminen jäi harmittamaan, kun ei tahtonut saada siitä hyvää kuvaa. Jatkuvaa liikettä ja siipien räpistelyä ja tosiaan en osannut yhtään ennakoida, mihin se pörrää seuraavaksi; ei koskaan siihen viereiseen kukkaan.. Ja nimenomaan nuo lentokuvat haluaisin saada paremmiksi. Niin ja kuvia tuli huomattavasti enemmänkin ja monesta muustakin asiasta, mutta tässä omat suosikkini :)

Näihin kuviin pitäisi pyrkiä, ai hitto. Verkkokauppa.com houkuttelee kovasti, edes vilkaisemaan makroputkien hintaa.. Mieli tekisi kovasti opetella ko. tekniikka. Tuolta löytyy hyviä vinkkejä myös. Kuvan käsittelyhän se olisi vielä, mikä pitäisi opetella ihan kunnolla, nyt se rajoittuu laiskuuden vuoksi lähinnä rajauksiin ja värien säätämiseen - yleensä ne säädöt on ihan viturallaan kuitenkin. 

Kituviikko töissä alkakoon. Tälle viikolle varattuna kaikenlaista tekemistä - jospa aika kuluu nopeasti ja sitten lomalla hi-taas-ti :) 

Enkelikoira, R.I.P

Eilen oli vähän surku päivä, kun sain tiedon avokkaan siskon koiran nukkuneen pois. Karkea karvainen, kuukautta vaille vuoden ikäinen Lilli otti ja takertui kaulapannastaan häkkiin ja kuristi itse itsensä. Samassa rytäkässä siis niska poikki ja ei mitään tehtävissä. Tasan ei mene onnen lahjat, siellä lepäilee nyt Lilli samassa tantereessa poikien kanssa (pojat =  viime kesänä pois nukutetut saksanpaimenkoira Aatu ja sekarotuinen  Roope-vanhus). Surkea juttu, ei voi muuta sanoa ja tämä osoittaa taas sen, miten arvaamatonta on sekä elämä että eläinten kanssa touhuaminen.

Muuten oma elämä on mennyt juhannuksesta toipuessa, vaikka juhannuksena ei tehtykään mitään ihmeellistä. Eilen sain lähetteen allergiatesteihin, kutsu tulee sitten joskus ja kesärientoja alkaa olla kertynyt joka viikonlopulle, ei malttaisi odottaa! Loma alkaa virallisesti 9.7, edellisenä viikonloppuna on mummon synttäriristeily sisävesilaivalla Kallaveden maisemissa, muori paukauttaa 85-vuotta mittariin. Kunnioitettava suoritus, täytyy myöntää.

Uusia valokuvia olisi tulossa, jahka jaksaisin ne koneelle purkaa ja vähän tsekata niitä läpi. Tässä viikonlopun ehkä hauskin kuva, kun läskikarvinen Mokka hyppää ojan yli:

Kuvan laatuhan ei ole erikoinen, kun en ehtinyt juuri reagoida siihen, että katti päätti tehdä surmanloikan - tassut ei kuitenkaan kastuneet :)

Kulmakunnan komein kolli, ehdottomasti. 

Mistähän tänne blogiin seuraavaksi rustaisi tekstin? Ideoita, anyone? Paljon olisi itselläkin ideoita, mutta ne tahtoo jäädä toteuttamatta. Toisaalta, samaan malliin on tupannut jäämään moni muukin asia; työt hoidan kyllä ajallaan, mutta vapaa-ajalla hommat tahtoo jäädä retuperälle; kirjoja on pinossa lukematta (Katja Ketun Kätilö oli lievä pettymys ja siksi edelleen kesken), blogit huutaa päivitystä, valokuvat odottaa jonossa ja pinossa käsittelyä, kroppa huutaa urheilua... mitä minä teen? En juur mitään ja kuitenkin koko ajan jotain. Vaan eipä tuo varmaan ole niin vaarallista. Siirryn seuraavaksi äänikirjoihin ja siniseen lenkkiin iltalenkin sijaan ;) 

Pikapikaa päivittäen

Ja pikaisesti kerraten, että hengissä ollaan, vaikka valmistujaisissa otettiin hilpeenä kaljaa ja aamulla oltiin kalpeena hiljaa. No ei, juhlat meni rattoisasti ensiksi koululla, jossa jaettiin ruusuja ja stipendejä, siitä siirryin mässäämään hullun lailla kuvassa näkyvää kakkua (ja muuta hyvää) ystävien ja muun lähipiirin kera ja siitä sitten illan päätteeksi kaupungille. Tanssattua tuli ja hauskaa pidettyä, seuraavana aamuna virkeenä kuuden - kahdeksan välillä ylös, kun ei vaan nukuttanut. Yövieraatkin sain potkittua hereille ja siirryttiin jossain vaiheessa aamupäivää kaupungille syöpöttelemään ja torille jäätelölle. 

Karu totuus iski vasten kasvoja (vai oliko se krapula?) kun halattiin ja toivoteltiin, että nähdään joskus. Niin, milloin on joskus? Ikävä tulee, täytyy myöntää, vaikka aina ei niin kivaa ollutkaan ja välillä oli niin helkkarin hauskaa, että kiikkustuolissakin vielä nauran. Kiitos ja kumarrus teille, 4 vuotta muistorikasta elämää teidän kanssa takana ja kuinka paljon edessä? Mökkiviikonloppuja odotellessa.. ;)

Pätkiskakku, hyväähän se oli.. 

Ohi siis on 240 op ja agrologin paperit kädessä. Jos joku ei tiedä, mikä hitto on agrologi, niin tästä löytyy lisätietoa.

Huomenna veljen lakkiaiset ja syöminingit eikun jatkuu. Ja juhlinta. Totesin tänään kahvilla, että piruako sitä säästelemään kahvileivän kanssa, oli muuten helkkarin hyvää suklaakakkua. Normaalielämä alkaa taas maanantaina - tai sitten ei..

Ihanaa lakkiaispäivää ja valmistujaisjuhlaa kaikille, jotka sitä huomenna viettävät!