Kylmän kesän kuumat päivät

Viikonloppu meni töissä, paikallisessa konenäyttelyssä osastolla heiluen ja nyt on päivät sekaisin. Kalenteri väittää tätä päivää tiistaiksi, vaikka olen aika varma, että nyt on torstai. Uskon kuitenkin kalenteria, tämän kerran.. Viikonloppu meni kuitenkin mukavasti, vaikka töitä olikin. Mielellään sitä tekee ulkona töitä, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa - tosin lintujen laulua ei kuulunut viikonloppuna, Pojun Poika saunoo sen sijaan turhankin monta kertaa.

Eilisen päivän rämmin pellolla lakoontuneen timotein seassa 9:00-16:30 välisen ajan ja nyt on oikeastaan ihan kiva istua toimiston viileydessä. Niska ja käsivarret helottaa punaisena kuin tomaatit. Valittaa ei pitäisi, kun aurinko kerrankin näyttäytyi (ja sen mukana sitten superukkoset, jotka missasin), mutta ei ole tuo helle meikäläisen juttu. Semmoinen + 20, korkeintaan 22 lämmintä ja vieno tuulenvire välillä - se ois bueno. Pakkasten kanssa sama juttu - pakkasessa ei oo mitään vikaa, mutta se -30 on liioiteltua. Pakkasen kanssa raja kulkee siinä -15 asteessa. Jostain kumman syystä säitten haltija ei noudata näitä minun toiveita kelien suhteen, vaan ne on aina ihan viturallaan.

Eilen illalla kotiuduin siis töistä puoli kuuden maissa, makasin hetken reporankana sohvalla ja kampesin sitten itseni kaupungille. Kävin lainaamassa kavereilta pyykkipulveria (kiitos J & O!) ja hiippailin pyykkipulverit kassissa ja kamera kaulalla vielä noin 7 kilometrin lenkin, vaikka jalat huusivat hoosiannaa päivän kävelyistä muutenkin. Jokunen kuva tarttui kameraan matkalla kotiin:

Tuo liikennemerkki on tämän kuvan "se juttu".

Viimeiset ukkospilvet vetäytymässä pois kaupungin yltä

Kesäkukat, kuihtumaan päin jo

Kaksi tämmöistä heppuakin tuli vastaan :)

Nuutuneet ulpukat

Varrella virran

Paikallista rakennuskantaa

Tarvitseeko tähän edes lisätä mitään?? Tämä on jo melkein taidetta, ei hitto.. 

Rannalla

Perisuomalainen rantamaisema keskellä kaupunkia

Ihanan suttuisia kuvia, vaikka ennen tänne laittoa näyttävät olevan suhteellisen teräviä. Nice.
Jäin myös melkein kahdesti saman pyöräilijän alle, kun juoksentelin kameran kanssa ees taas kävelytiellä. Tyyppi nauroi jo toisella kerralla. Itse pohdin, jäikö se seuraavaan mutkaan odottamaan, että voi kokeilla kolmannen kerran kaatoa. Ei jäänyt.

Kotiin päästyäni jäädytin pari märkää pyyhettä pakastimessa ja viilensin kärventyineitä käsivarsia sekä kipeitä polvia niillä. Buranan kanssa unille, jotta voin herätä puoli kolmelta siihen, että kaksi jätkää (äänistä, siis puheesta päätellen) ajelivat skootterilla pitkin katua ja poikkesivat aina huudattamaan skootterin äänimerkkiä talojen pihaan. Se kuului kohtuullisen hyvin, kun hiostavan ilman vuoksi makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön ikkunat oli pakko pitää auki ja luulen, että samaan ratkaisuun oli päätynyt joku muukin meidän talossa. Siis mitä kettua?! Ei sitten nykynuorisolla muuta tekemistä enää ole. Menkää kotiinne nukkumaan, saatana. Ilmeisesti tyypit kyttäs, missä taloissa syttyy valot ja sitten karkuun. Perkele sanon minä, ei ollut kaukana, ettenkö olisi soittanut Kissalan poikia paikalle, mutta ilmeisesti joku ehti ensin, kun skootteria vietiin yhdessä vaiheessa kohtuullisen vilkkaasti pitkin katua ja sitten hiljeni. Luonnollisesti tämän episodin jälkeen ei nukuttanut ja meni pilkkiessä johonkin neljään saakka. Sen jälkeen sitten nukahdin ja karu aamu iski taas nyrkillä naamaan puoli seitsemältä.
Levätään sitten haudassa.