Shaun the Sheep

Tätä kuvaa katsoessa päässä alkaa soimaan saman tien tämä.
En tiedä onko tämän yksilön nimi Shaun tai kotimaisittain Late, mutta söpö ku mikä se on.

Facebookin Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta on hienoin juttu facebookissa aikoihin. Te kaikki, jotka olette naamakirjan ihmeellisessä maailmassa, menkää, liittykää, tykätkää, katsokaa, kommentoikaa. Ihmiset jakavat avoimesti oman tilansa elämää ja eläimistään kuvia, on lampaita, possuja, lehmiä... erilaisia tuotantotiloja, erilaisia tilanteita eläinten kanssa - sitä oikeaa arkea.

En voi käsittää salakuvaamista tiloilla. Mikä totuus se on yhtään mistään, jos yöllä tulet navettaan, säikäytät eläimet takanurkkaan ja kuvaat pelästyneitä eläimiä? Miksi ei voida tulla päivällä, avoimesti, lupaa pyytäen katsomaan, miltä tiloilla näyttää? Ei siellä ole piilotettuja asioita, joita ei suurelle yleisellö haluttaisi näyttää. Tuottajat ovat valmiita tähän avoimeen esittelyyn, mutta aktivistit jatkavat salakuvauksiaan. Miksi? Sillä saa enemmän huomiota. Suuret paljastukset ajoittuvat aina ajankohtaan, jolloin media uutisoi muutenkin maataloudesta; joulun aika tai kevät. Onko materiaali sen sijaan kuvattu jo aiemmin tiloilta - jos näin on ja eläinten oloissa on selkeästi jotakin korjattavaa, onko moraalisesti oikein pimittä tuota tietoa eikä tuoda sitä suoraan julki asianomaisille viranomaisille?

En myöskään ymmärrä, miksi aktivistit eivät käsitä, miten pahalle tuntuu tuollainen salaa hiippailu. "SIELLÄ SALATAAN ASIOITA, SIKSI SIITÄ SUUTUTAAN!" - tämän tyyppiset argumentit ihmetyttävät. Myös ne tuotantotilat ovat osa ihmisen kotia ja elinpiiriä. Ei kukaan hiivi asuntoihin kuvaamaan nukkuvia ihmisiä tai lasten kasvattamista.

Oikeutta eläimille järjestöllä on mielestäni kaksijakoinen tavoite: allekirjoitan sen, että eläinten olosuhteita voidaan aina vain parantaa, myös Suomessa, ja sitä tehdäänkin koko ajan maatiloilla. Valitettavasti muutos on monessa asiassa hidasta - mutta sitä tapahtuu, koko ajan.  Eläinten olojen parantaminen myös lemmikkieläinten osalta saisi saada suurempaa julkisuutta - mutta sehän ei ketään kiinnosta, se ei ole mediaseksikäs aihe.

Toinen tavoite on lopettaa eläintuotanto kokonaan Suomesta - ja kanssajärjestöillä tavoitteena totta kai koko maailmasta. Sitä en kiellä, etteikö kasvisruokavaliota voisi suosia kuka tahansa, etteikö siinä olisi omia etuja - mutta miksi ihminen keksi aikanaan ottaa ruokavalioonsa lihan, maidon, kananmunan, kalan...? Miksi ihminen oppi aikoinaan tekemään tulen? 

Aihetta voisi jatkaa loputtomiin, pyöritellä, käännellä, perustella, kertoa faktoja... ja aina niihin löytyy vasta-argumentiksi yleispätevä "eläimillä ei ole yksilöarvoa". En allekirjoita sitä, että suomalainen tuottaja pitää eläintään koneena. Eläimet ovat paljon enemmän näille ihmisille.

Milloin maailmasta tuli tällainen, ruuan tuotannosta ja alkuperästä vieraantunut? 
Milloin kahtia jako maaseudun ja kaupungin välillä tuli näin suureksi?

Ollakko vai eikö olla - onko siinä pulmaa?

Ja nimenomaan kahdella koolla. Ei tarvitse korjata siis otsikkoa, myö ollaan nyt savossa ja kaikki on kahella koolla, mutta Kajjjaani on kolomella jiillä. Niin. Asiaan.

Viime aikoina tuota kysymystä ollaan pohdittu tässä kahden hengen perheessä liiankin edestä. Kysymyksen asettelusta huolimatta kyse ei ole nyt rakoilevasta parisuhteesta, päinvastoin, tässä pohditaan, miten tiivisti tätä elämää vietetään jatkossa ja nimenomaan missä se vietetään.
Vaihtoehdot on arvottu seuraavasti:

 a) asutaan kuten nytkin, kaupungissa. Vaihtoehto: talvella ollaan ehkä joskus kaupungissa, viikonloput laukataan anoppiloissa ja kesällä vältetällään kaupunkia kuin ruttoa. Mikään ei siis muutu. Varallisuus pysyy samassa, turvallisen tasaisena, sillä uutta velkaa ei tarvitse tehdä. Tässä kohdassa ei ole arvaus numero kakkosta, koska maalle muutto on molempien mielessä ollut jo pitkään.
Siispä:

b) Rakennetaan talo. Arvaus 1 : mies ei pysy sen paremmin kotona, jos verrataan kerrostalo asumiseen. Tehtiin pirunmoinen velka ja eletään persaukisina. Mies hermostuu, ellei sillä ole tarpeeksi suurta tonttia ja vähintään puolen hehtaarin metsää jossa mellastaa. Arvaus 2: Talo rakennetaan jomman kumman anoppilan läheisyyteen, jolloin miehellä riittää puuhaa lähellä, vaikkei oma tontti riittäisikään.  Ollaan suht tyytyväisiä ratkaisuun, tosin ukko ei pysy aina ihan kotona. Ja joskin persaukisia ollaan myös tässä vaihtoehdossa.

c) Ostetaan anoppila. Arvaus 1: appiukko haluaa asua tässä ainakin 10 vuotta. Jatkamme vaihtoehdolla a ja päädymme lopulta eroon, koska minulta menee hermot. Arvata saattaa, ettei se rahatalous miksikään muutu tässäkään. Arvaus 2: Anoppi ja appiukko pakkaavat kimpsut ja kampsut ja kaikki voittaa, kunnes mies hoksaa jälleen, ettei muuten edelleenkään viihdy vieraan hommissa vaan haluaisi olla kotona esimerkiksi tekemässä rankoja.Ja oliko rahaa? No ei.

d) Ostetaan minun kotipaikka ja saadaan kaupanpäälle lypsylehmiä. Arvaus 1: mies tykkää hommasta ja homma saattaa jopa toimia. Alanvaihto on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Ollaan tässäkin ihan rahattomia, mutta ehkä tyytyväisiä monelta osa-alueelta. Saadaan olla maalla ja metsää on ainakin se puolihehtaaria. Mies sai uutta, mielekkään tuntuista työtä ja saa olla kotona.  Minä konttaan uraputkessa.
Arvaus 2: heittäydytään hulluna hommaan mukaan, ryssitään kaikki koska miehellä ei ole alalle koulutusta ja minä konttaan uraputkessa. Sitten ollaan rahattomia ja  tyytymättömiä. Vanhemmat narisee nurkissa ja päädytään eroon / mies hirteen.

Ruusuinen on tulevaisuus, kun sitä näin tarkastelee. Noh, ehkä tässä on vähän väritettyäkin, mutta ei niin paljon, etteikö totta toinen puoli...
Teksteistä voi poimia ne faktat, jotka ovat pöydällä: erilaiset vaihtoehdot, miehen haaveet vaihtaa alaa (ei ihan vaan tiedä mikä se ala voisi olla), maalle muutto ja ne pelot, joita tähän pohdintaan kuuluu: miten käy talouden ja varallisuuden, ollaanko tyytyväisiä ratkaisuihin, uskaltaako heittäytyä uuteen.

Siinä vasta kysymys, tais Shakespearen Vilkkikin aikanaan todeta.

Erilainen viikonloppu

Minä ja avokas ollaan sitä sorttia, että ei juuri viihdytä kaupaungissa. Illat menee talvella arkisin, koska siinähän nyt ei montaa tuntia ole kotiin tulosta nukkumiseen. Ne tunnit saa tuhlattua kotitöihin ja harrastuksiin. Kuitenkin viikonloput vietetään pääsääntöisesti maalla, joko minun tai hänen vanhempiensa luona. Siellä on aina se yks sata asiaa tehtävää, aina on jotain touhua.

Kaupungissa ei tuollaista samanlaista touhua ole: täällä kun menet ulos, ei tekemistä juuri ole, ellei ihan tarkoituksella mene pihalle lenkkeilemään, kävele kauppaan jne. Maalla sen sijaan jos pistää nokkansa pihalle (etenkin kesällä) niin aina on jotain touhua: kukkapenkit, lehtien haravointi, eläimet, talvisin lumen kolaaminen, puuhommat.. aina jotain. Kumpikin ollaan sitä sorttia, ettei osata olla paikallaan, mutta ne maa- ja metsätaloustyöt on meidän harrastus eikä niistä stressata (no mies kyllä ressaa joskus).

Myös kesä me vietetään aina maalla. Välillä se kiristää tietyllä tapaa hermoja: meidän koti on kaupungissa, mutta silti karavaani kulkee ja koirat haukkuu, vaihdetaan paikkaa minkä ehditään. Ei se kesällä ole niin ärsyttävää, kesällä pääsee anoppiakin karkuun, jos tarve tulee (äärimmäisen harvoin tulee) helposti ulos.
Niin, me ollaan tämmöisiä takametsien kasvatteja eikä sille mahda mitään.

On oikeastaan aika naurettavaa pitää omaa asuntoa, jos siellä ei kerran olla 24/7 / 365. Huom. yhtään joulua ei olla koskaan vietetty kahdestaan 9 vuoden ajan, joskus olen miettinyt millaista se mahtaisi olla? Ja vielä kaupungissa, kerrostaloasunnossa? Mutta me tarvitaan tätä asuntoa, koska vaikka kuinka rakastetaan maaseutua, ei me samankaton alle kyllä vanhusten kanssa muuteta. Piste ja amen. Haaveena on maalle muuttaminen lähitulevaisuudessa omaan taloon. Sitten joskus. On siitä jo puhuttu paljon, miten kiva ois kun ei tartteis kulkea tätä väliä, olisi se oma koti siellä maalla. Vielä ei ole ollut sen aika. 
Äärimmäisen käteväähän kaupungissa on asua, etenkin talvella oot nopeasti kotona töitten jälkeen, ei tartte tehdä itse lumitöitä, kaikki on lähellä.. jotta on siinä hyviäkin puolia, ennen kuin joku ehtii mielensä tästä pahoittaa. Me vaan tykätään enemmän tuosta maaseudusta.

Tästä viikonlopusta tulee erilainen: kukaan kun ei huoli meitä kylään, kiitos tämän viikon sairastelun. Jopa äiti sanoi, että ei tarvitse tulla, kiitosta vaan. Ymmärrän hyvin. Ei ois herkkua lypsää lehmiä ko. taudin kourissa. Ne kun pitää lypsää joka aamu ja ilta, myös viikonloppuisin ja pyhäpäivisin, vaikka mikä olisi. Tuuraajaa ei ihan noin vaan siihen hommaan saa. Joten porttikielto on hyvin ymmärrettävä.

Oikeastaan aika jännää, kun ei lähdetäkään maalle (noin 30 kilometriä kumpaan tahansa kohteeseen) vaan jäädään tänne. Jopa rentouttavaa ja vapauttavaa tietyllä tapaa.
Mitäkö ajattelin viikonlopun aikana tehdä? No ainakin tänään ruuaksi itselleni näitä, mieheke kun ei pysty vielä mitään syömään. Ja sitten ajattelin siivota. Ja ehkä huomenna vaan olla. Ja käydä kävelyllä, jos voimia on riittävästi jo moiseen. Ja katsella elokuvia. Ja ehkä pelata pleikkarilla. Asioita, joita kaikkia samana viikonloppuna hyvin harvoin toteutan. Tai voi olla, että peräti luen jotain kirjaa. Ehkä kahtakin, samaan aikaan? Katselen sarjoja digiboxilta pois. Mitä mies tekee? Sitä, mitä jaksaa. Luultavasti nukkuu, mutta sen suon hänelle. Niin kaposesta ihmisestä -5 kiloa on aika paljon, ei ihme jos heikottaa.

Tämän viikonlopun ajattelin aloittaa ostamalla kotiin kukkia, toissapäivänä saatiin uusi keittiön pöytä ja siihen sopisi maljakko sekä tulppaanikimppu kauniisti. Ihanaa viikonloppua!

Kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen

.. Barbien tulevat päivät ovat siis turvatut, kyllä Ken tietää. Ehhehehee, puujalkojen puujalka. Katkennut sellainen.

Olin viime viikolla koulutuksessa, jossa meille lyötiin eteen isot paperit ja pyydettiin piirtämään oma tulevaisuus, mille se näyttää 10 vuoden kuluttua. Lisäksi piti pohtia, miten siihen 10vee kuvaan pääsee, mitä se vaatii. 

Minun kuva koostui (kuten aika monella muullakin) omasta talosta ja perheestä, talo totta kai maalla. Työn kohdalle piirsin ison kysymysmerkin ja paljon vaihtoehtoja. Lisäksi piirsin sinne matkustelua, opiskelua ja lehmiä. Ne lehmät kuvastivat tavallaan sitä työtä, joka on vielä kysymysmerkki; olenko neuvoja, yrittäjä vai opettaja - en tiedä - mutta todennäköisesti maaseutu kuuluu vahvasti minun elämääni. 

Muutamia pikku kysymyksiä jäi auki; milloin muutetaan maalle, minne muutetaan, ruvetaanko yrittäjiksi, haluaako mies yrittäjäksi, milloin tehdään lapsia..

Tavoitteeseen eli siihen kuvaan ajattelin päästä työnteolla ja unelmista kiinni pitämällä. Tämä olisi jännä teettää omalla miehellä ja verrata sitten kuvia, löytyykö sieltä oikeasti yhtään samoja asioita. Puheitten ja keskustelujen perusteella löytyy, mutta on meillä vielä aika monta mustaa aukkoa tulevaisuuden suhteen. Ehkä niitä aukkoja joku päivä saadaan paikkailtua. Omalta osaltaan on hermostuttavaa, että sitä tavallaan junnaa paikallaan, kun ympärillä syntyy lapsia, mennään naimisiin, ostetaan taloja ja hankitaan koiria ja kissoja. Toisaalta, ei tässä tilanteessa ole valittamistakaan. Elämässä pitää olla suhteellisen varmoja asioita. Tällä hetkellä tilanne on se, että ollaan yhdessä tästä hautaan, minulla on töitä ja meillä on asunto kaupungissa. Mikäänhän tässä elämässä ei toki ole niin varmaa kuin epävarmuus. Jonain päivänä ne työt loppuu ja saattaa suhdekin loppua, mutta mitäpä tuota ennakkoon hermoilemaan.

On ihan hienoa, ettei voi tietää tulevaisuuttaan tarkkaan eikä tulevia päiviä. Loppuisi viimeinenkin unelmointi ja haaveilu, koska miksi sitä tekisi, jos tietäisi ennakkoon, mitä tapahtuu? Spekuloitiin kaverin kanssa, että mitä jos ihminen tietäisi kuolinpäivänsä. Siinä olisi etunsa, sitä eläisi tosiaan kuin viimeistä päivää, mutta olisi siinä enemmän niitä haittapuolia. Maailma sekoaisi kun porukka ei välittäisi mistään, etenkin jos se noutaja on tulossa lähiaikoina. Entäs vanhemmat, jotka saisivat synnäriltä mukaan lapsen, johon on lyöty kuolinpäiväksi ensi viikon tiistai? Ehkäpä ihan hyvä, että se on jossain korkeammassa kädessä, milloin täällä loppuu taivallus. Kuka sen sitten päättää ja mihin se on ihmisessä koodattu, aika hankala sanoa. Osa saa sitkuttaa yli sataan vuoteen, osa ei jaksa tuntia pitempään. 

"Kaikella on tarkoituksensa" on ehkä sellainen klisee, että oksat pois. Mutta kaikella on oikeasti joku pointti ja jos jotain ikävääkin tapahtuu, niin sillä on minusta joku suurempi merkitys. Kasvattava, kovettava tai kokemusta tuova. 

Kukkapenkkiprojekti

Tässä ensimmäinen kuva kukkapenkkiprojektista eli lähtötilanne. Tätä projektia tehdään siis anoppilassani (epävirallisessa sellaisessa, kun ei olla naimisissa) ja kaikki alkoi viime syksynä, kun innostuttiin käyttämään glyfosaattia - kevääseen mennessä oli tosiaankin tapettu talossa ja puutarhassa. Taidettiin me yrittää tätä projektin aloitusta jo toissasyksynä, mutta liian laimealla seoksella ja talven jälkeen rinne oli entistä rehevämpi..

Hauskinta tässä projektissa on se, että meillä kotona äiti on ollut aina puutarhatonttu ja penskana ollut mikään niin ärsyttävää kuin joutua kitkemään, haraamaan ja muuten auttamaan niitten kukkien siirtelyssä. Tuntui, että joka kesä oltiin siirtämässä jotain kukkapenkkiä johonkin. Ei tule vanhuus yksin, koska suorastaan nautin tästä mullassa pemmastamisesta ja suunnittelusta, vaikka aika rankka oli kääntääkin lapiolla käsin tuo koko rinne. Yllättävän jyrkkä, ei kuvissa näy kunnolla. Selkä huusi eilen hoosiannaa paint ball pelaamisen päälle, kun olin kääntänyt 3 tuntia tuota rinnettä edellisenä iltana, mutta tänään lihakset suorastaan vetristyi, kun tasoteltiin aikaan saannosta.

En nyt tähän hätään löytänyt parempaa kuvaa kyseisestä rinteestä, johon tätä kukkapenkkiä nyt suunnittellaan tehdään. Lähtökohta on kuitenkin se, että tässä pihassa on lampi, jonka ympärillä on Terijoensalavia 11 kappaletta, kaksi tuossa rinteessä. Ne kaadetaan pois ja tuo rinne tulee näillä näkymin koostumaan kivikkokasveista ja kiviryhmistä, vuorenkilvestä ja erilaisista perennoista. Saas nyt nähdä mitä me siihen keksitään, mutta suunnitelmia on. 

Tässä koko komeus viime syksyltä glyfosaattikäsittelyn jälkeen. Tarpeeseen tuli, niin paljon oli muun muassa juolavehnää, voikukkaa, valvattia ja muita rikkakasveja, että helpompi alku ainakin uudelle kukkapenkille, kun edelliset on tapettu alta pois. Kun koko rinne oli lakastunut syksyllä, haravoitiin suurin osa kuolleesta nurmesta ja kasveista poijes, helpotti kääntämistyötä nyt keväällä. Otin tänään kuvia, kun saatiin käännettyä tuo rinne ympäri toissailtana ja tasoiteltua tänään hyväksi - laitetaan tänne jahka viitsitään.

Seuraavaksi suunnataan puutarhamyymälään hamstraamaan maisemointikangasta ja kukkia. Ehkä jotain pensaitakin..? Tänä kesänä suunnitelmissa on viskoa erilaisia kehäkukan ja vaikka ruiskaunokin siemeniä tuohon rinteeseen, että saadaan jotain väriä edes loppukesästä. Ensi keväänä sieltä pitäisi nousta sitten helmililjoja ja tulppaaneja... 

Tänä iltana Suomi - USA ja mitä minä teen pelin aikana?! Menen katsomaan paikallisen teatterin esitystä. Peli tallennukseen ja jännitys päälle sitten jälkikäteen, vai liekkö tuossa nyt niin jännittämistä ...