Ei aavistustakaan, sillä minä en edes ole ihan varma, mikä viikonpäivä nyt on. Väittävät, että lauantai, mutta voiko se olla mahdollista, kun minusta tuntuu, että lauantai on ollut tällä viikolla jo kolmesti...
Jäin siis lomalle keskiviikkona - eli kuvittelin päivän perjantaiksi - ja siitä asti ollaan oltu vain lauantaissa. Saunottukin on jo niin useaan otteeseen, että edes se ei erota enää viikonpäiviä toisistaan. Hmm.
Edellinen jouluvihapostaus on nyt vähän laantunut, stressi on helpottanut monen asian suhteen. Eniten tämän joulun suhteen, sillä tajusin, että tästä joulusta tulee erilainen. Tästä joulusta puuttuu sitä jotain; ahdistusta, pelkoa ja jännitystä. Enää ei tule kukaan määräilemään, huutamaan tai arvostelemaan sinun joulun viettoasi. Enää ei tarvitse pohtia, miten äkkiä tästä häviää jonnekin muualle tai minkä meriselityksen keksisi. Tätä ei ehkä kukaan voi uskoa, mutta näin se vaan meni vuosia. Ei mene enää, sillä mummoa ei enää ole. Ei sitä kukaan muu tajua kuin äiti... Mutta se on todella outoa. Tämän ajatuksen sisäistettyäni olen yrittänyt löytää jonkinlaisen joulumielen. Vielä en ihan sitä ole tavoittanut, mutta lähellä ollaan jo!
Hitto, jäi kaikenlaiset joulukalenteriohjelmatkin tänä vuonna katsomatta ja jopa Veikkauksen raaputusjoulukalenteri ostamatta. Melkein harmittaa nyt... onneksi The Joulukalenteri löytyy ainakin osittain youtubesta! Kuvalla ei muuten ole mitään tekemistä ko. joulukalenterin kanssa..
Joululahjat ovat paketissa, joulusiivous tehty ja mikä parasta, olen saanut nukkua ja lukea, lukea ja nukkua omassa tahdissa vanhempieni luona. Tällä hetkellä kirjoista meneillään on Suzanne Collinsin Nälkäpeli 1 - 3, siis kaikki ne kolme teosta (Nälkäpeli - Vihanliekit - Matkijanärhi).
Kaikenlaisen stressin kadottua sain totta kai flunssan itselleni ja sitä tässä nyt on sairastettu. Seuraavaksi jännitä, iskeekö mahatauti... ystävän lapset ovat kumpikin nyt yökkäilleet ja kädet ristissä toivon, että ei osunut tässä arvonnassa kohdalle. Eikö kaksi mahatautia jo yhdelle vuodelle riitä, mitä häh??!
Jenny kyseli omassa blogissaan, onko ihmisillä perinteitä joulunviettoon. Minulla ne ovat vähän sekalaisia perinteitä, mutta kuvio on suurinpiirtein tämä:
Anoppilassa herätään milloin herätään, juodaan aamukahvit ja syödään riisipuuroa. Sitten koristellaan kuusi, mikäli sitä ei ole tehty jo edellisenä iltana. Joskus sitä kuusta on etsitty vielä aattona ja hätäpäissään kaadettu joku puu raunion varresta. Sitten hengaillaan ja syödään vähän lisää. Iltapäivällä lähdetään yleensä joulukirkkoon & haudoille, kirkonkylälle & kaupunkiin, sieltä tultua syödään ja sitten on sauna. Sen jälkeen jaetaan lahjat, syödään vähän lisää ja hengataan loppuilta, mikä menee yleensä tosi myöhäksi jonkun leffan tai kirjan parissa.
Vanhempieni luona kaava on suurinpiirtein se, että herään navettaan äidin kanssa, sitten syödään aamupala, yleensä riisipuuroa. Sitten koristellaan kuusi ja taistellaan aina sotkussa olevat kynttilät paikalleen, kun ne on vaan vedetty nätisti nippuun edellisenä vuonna... Sitten on perinteisesti laukattu haudoille, vain kirkonkylälle, josta on kiire kotiin ennen kuin joulurauha julistetaan. Iltapäivä kuluu miten kuluu, sitten syödään, lähetään navetalle uudelleen ja sieltä saunaan, jonka jälkeen jaetaan lahjat.
Kaavasta on poikettu parina vuonna jopa niin, että haudoille on menty vastan navetan jälkeen.. hurjastelua.
Mutta yksi perinne on ylitse muiden. Jouluna täytyy ehdottomasti lukea Enni Mustosen Maitotyttö, vaikka kuinka sen osaisi ulkoa ja takaperinkin. Se vaan kuuluu jouluun, on aina kuulunut. Itkettävän ihana kirja rakkaudesta, rakkaudesta maaseutuun ja sen ihmisiin sekä arvostuksesta tätä työtä kohtaan.
Ja ehkä se joulufiilis syntyy myös siitä, kun kuuntelee sen joulurauhan julistuksen. Se vaan kuuluu asiaan.
Hyvää joulua kaikille.
