Rakkauden säännöt

Ensimmäisenähän mieleen tulee Anna Puun Säännöt rakkaudelle laulu, josta en itseasiassa edes tykkää. Ei, en halua käyttää tätä korttia heti kärkikahinoissa, keksin omat. En sitä paitsi ymmärrä, miksi siinä biisissä sanotaan, että meidän TÄYTYY keksiä - öö, miksi? "Ei ole pakko, mutta täytyy" sanoi alakoulun opettajani joskus, kun natistiin, että ei tahdota mennä ulos pakkaseen välitunnille. Hieno lausahdus.

Mutta tosiaan, takaisin aiheeseen. Voiko rakkaudelle ylipäätään määrittää sääntöjä? Parisuhteessa voi mielestäni olla "säännöt" (laske se pytyn rengas alas, ollaan rehellisiä, käydään vuorotellen kaupassa,  kerrotaan toisillemme omasta päivästä, siivotaan yhdessä, vieraissa ei käydä jnejne), mutta onko ne yhtä kuin rakkauden säännöt? Jotenkin tuntuu, että ei. Rakkaus on tunne ja tunnetta ei voi kahlita säännöillä, mutta voiko sitä sitten hallita ilman sääntöjä? Pitääkö sitä pystyä hallitsemaan? Rakkaus yleensä vaan tulee ja BÄNG, se on siinä. Rakkaus on tunne, joka voi haaleta, mutta rakkaus samaan ihmiseen voi myös voimistua. Miksi siihen pitäisi olla säännöt?

Jos rakkauteen nyt jotain sääntöjä pitäisi sorvata, niin sanoisin, että säännöt menee näin:
- älä yritä omistaa
- älä satuta
- älä vangitse toisen vapautta
- rakasta huonoinakin päivinä
- rakasta ehdoitta

Tämä ei ole sääntö, tämä on aforismi, mutta tästä voisi tehdä eräänlaisen ohjenuoran itselle:

Olet nuori ja minä rakastan sinua.
Vanhenet ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua. 

Toivon koko sydämestäni, että meidän rakkaus on läpi elämän kestävää, vanhuuteen saakka, säännöillä tai ilman.

Tällaisia valokuvia olisi ihana ottaa.. kuva googlesta.

Toivon myös, että tässä maailmassa rakastetaan ehdoitta: äidit lapsiaan, lapset vanhempiaan, pariskunnat toisiaan.. rakastettaisiin myös sitä lähimmäistä sen verran, että välitettäisiin kysyä, mitä hänelle oikeasti kuuluu.
Rakkauteen ei saisi sisältyä ehtoja -  "rakastan sinua jos/mutta/sitten/kun" - se tappaa rakkauden.

Laitetaan nyt loppuun vielä tämä, koska kaikille kyseinen biisi tuli ensimmäisenä mieleen.

Ne kolme pientä sanaa..

"Olet nuori ja minä rakastan vain sinua.
Vanhenet, ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua"
- Aforismeja rakkaudesta, kirjoittaja tuntematon



Tänään on tällainen rakkaushöpöhöpö-päivä. Se alkoi aamulla, kun katselin nukkuvaa miestä ja tajusin (taas) kuinka paljon rakastan tuota ihmistä. Se jatkui aamukahvilla ja yhteisellä työmatkalla ja toivottavasti tämä jatkuu koko päivän. Aina tätä tunnetta ei koe, vaikka kuinka rakastaisi ja välittäisi. Pitkässä pari suhteessa kuvioihin tulee arki ja väistämättä se, ettei aina jaksa tuntea sataprosenttisesti. Tai ehkä joku jaksaa, mutta minä en.

"Rakkaus tekee rohkeaksi" - Enni Mustosen kirjassa Metsäkukkia asvaltilla 

Välillä oivallan näitä asioita ja sen syvän rakkauteni sitten pienissä hetkissä. Miten hienoa on laittaa yhdessä ruokaa, miten hienoa on maata sohvalla, miten hienoa on mennä yhdessä nukkumaan ja miten hienoa on sanoa toiselle "minä rakastan sinua". Tuon lauseen hokeminen joka väliin ja joka päivä aiheuttaa sen, että sama olisi hokea haukionkalahaukionkala. Se menettää merkityksensä, sitä on osattava käyttää oikein. Ja miten hienoa on tietää, että toinen rakastaa. 

Viime viikolla jo hempeilin ja meillä oli kukkia kahdessa paikassa kotona. Normaalit huonekukat tapan hetkessä, joten nämä leikkokukat ovat enemmän minun juttu. Ihana, ihana kevät, kukkia ja aurinkoa. Tässähän ihan herkistyy hempeilemään oikein olan takaa. 

Mies ei ole mikään romanttisin ihminen tässä maailmassa, mutta osoittaa omalla tavallaan sen rakkauden. Ne ovat arkipäiväisiä juttuja, esimerkiksi halauksia kesken töitten tai kynttilöitten sytyttämistä ja hartiahierontaa. Mediastako tulee se malli, että miehen pitäisi olla superromanttinen ja vähintään ruusuja tuova ja kynttiläillallisia tarjoava? 

Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.
- 1. korinttolaiskirje, Uusi testamentti 

Rakkaus mielletään yleensä kahden ihmisen väliseksi tunnetilaksi, kiintymykseksi, ja siitähän minäkin tässä nyt lirkuttelin. Mutta itseäänkin pitäisi muistaa rakastaa. Jos ei hyväksy ja pysty rakastamaan itseään, miten voi rakastaa toista ihmistä? Tai miten kukaan rakastaa sinua, jos et rakasta itseäsi? Kaikissa ihmisissä on jotakin rakastamisen arvoista, siitä olen aivan varma.

"Aina on jotain rakastamisen arvoista.
Jos et ole oppinut sitä, et ole oppinut mitään."
-tuntematon 

Entä rakkaus sitten asioita ja esineitä kohtaan? Voiko siitä puhua yhtä aikaa ihmisten välisen rakkauden tai itsensä rakastamisen kanssa? Jos joku rakastaa suklaata tai kenkiä, onko se oikeasti rakkautta vai pelkkää suurta mielihyvän tunnetta? Rakkautta on monenlaista: rakastan perhettäni ja ystäviäni, mutta rakastan heitä eri tavoin kuin miestäni. Tarvitseeko kaikkea aina selittää järjellä?

Mistä rakkaus alkaa ja mihin se loppuu?

Rakkauden alku on laulun mukaan salaisuus, "ikivanha varmaan ja meille nyt uus". Rakkaus on sinällään omituinen asia; se on tunne, mutta välillä se on enemmän kuin tunne. Se on tekoja, se on sanoja, se on sitä tunnetta. Ja mitä kaikkea muuta? Jotain näkymätöntä?  Milloin tajuaa olevansa rakastunut ja milloin ihastuminen muuttuu rakastumiseksi? Mihin kaikkeen voi olla rakastunut? Käytännössähän sitä voi rakastua mihin vaan, mutta ehkäpä tässä on hyvä pysyä ihan kahden ihmisen välisissä asioissa nyt. Parisuhteessa. Rakkaus lapsiin tai omiin vanhempiin on taas oma alalukunsa rakkaudessa. 

Oman rakkauteni tai siis sen, että tosiaan olen rakastunut, tajusin eräänä joulukuisena iltana, kun nykyinen avokas oli lähdössä kotiinsa ja eteisessä vielä halattiin. Taisinpa sen siinä sanoakin hänelle ensimmäisen kerran ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Rakkautta on tunnustettu maailmansivu. Parhaat laulut kertovat rakkaudesta; yleensä menetetystä tai rakkauden aiheuttamasta tuskasta. Miten niin kaunis asia aiheuttaa vielä tuskaakin? Entäs rakkausrunot sitten, ja mitäs varten meillä onkaan ystävänpäivä. 

Kävin kesäteatterissa keskiviikkoiltana. Entäs nyt Niskavuori näytelmässä Ilona toteaa jotenkin näin että "rakkaus on sitä, että asettaa oman elämänsä sivuun tehdäkseen toisen onnelliseksi". En allekirjoita tätä lausetta. Tosi rakkauden määritelmä saattaa olla jotain tuon suuntaista, mutta siinä tapauksessa minä en sitä tarvitse. Hieno homma, jos rakastaa täysillä, mutta jos oma elämä uhrataan siinä sivussa.. noup. 

Rakkaus on hieno, hehkutettava sana. Sitä hehkutetaan niin paljon, että tavallisessa arjessa sitä tuntee itsensä joskus mitättömäksi asian suhteen. Hokemista parhain "minä rakastan sinua" muuttuu kuitenkin mielestäni aika haaleaksi, jos sitä hoetaan joka tilanteessa. Sama olisi hokea haukionkalahaukionkalahaukionkala. Rakkaus on mielestäni pieniä tekoja; sitä, kun lähdet lenkille ja ukkoskuuro yllättää - toinen tuleekin autolla vastaan hakemaan kotiin. Tai kun tulee kotiin ja toinen on oma-aloitteisesti siivonnut tai tehnyt muun jutun, mitä oli itse ajatellut koko päivän, että sekin asia on tehtävä illalla. Pitkässä parisuhteessa olevana on huikeaa tajuta aamulla nukkuvaa miestä katsoessa, että ei hitto, tuota minä rakastan. 

Se siis rakkaus säilyy mukana koko ajan, vaikkei sitä hokisikaan. Se vaan usein peittyy arkisten asioiden alle. 

Silti rakkautta pitää hoitaa. Jos suhde perustuu rakkauteen, ei se hoitamatta kestä. Miten sitä hoidetaan, se lienee jokaisen oma valinta. Minulle riittää pienetkin asiat, toiset taas haluavat kukkia, kynttiläillallisia tai jotain. Tietysti, en pistä vastaan niitten kukkien suhteen, mutta kyllä minä uskon vaikka minulle ojennettaisiin pelkkä horsma.  

Mutta voiko parisuhde perustua pelkkään rakkauteenkaan? Entäs luottamus, avoimuus, intohimo, ystävyys.. Tulevatko nämä automaattisesti rakkauden mukana vai ovatko nämä erillisiä asioita? Samalla tavalla nämä vaativat hoitoa. 

Mihin rakkaus sitten loppuu? Joskus eronneiden kuulee sanovan, että "rakkaus vain loppui" - voiko näin tosiaan olla? En tiedä, koska toistaiseksi oma rakkauteni ei ole loppunut. Jos joku osaa tämän tunteen / asian selittää, niin olisi hienoa. 

Rakkaus voi periaatteessa loppua erilaisiin asioihin; elämäntilanteet, erilleen kasvamiset, ihastumiset toiseen, pettäminen, raha-asiat, mielenterveysongelmat, alkoholi.. näitähän riittää. Minun teorian mukaan rakkaus loppuu, kun siihen tarpeeksi pettyy. Tiedä sitten, pitääkö paikkaansa, mutta johonkin teoriaan tämäkin asia on rakennettava.

Vihkivalassa sanotaan, että rakastakaa toisianne, kunnes kuolema teidät erottaa. Joskus rakkaus ei lopu kuitenkaan kuolemaan, vaikka se on vaikein ja pysyvin asia. Sieltä rajan takaa tai jostain ei enää kuitenkaan takaisin tulla ja pikkuhiljaa eloon jääneiden tulee jatkaa elämää. Rakastavatko he enää koskaan samalla tavalla kuin ennen, sitä en osaa sanoa.  

Noh, eihän mikään näin yksioikoista ole,mitä tässä tekstissä tulee esille. Jokaisessa rakkaudessa on varmasti omat ongelmansa ja ryppynsä, mutta on vain ihmisistä kiinni, miten ne silotellaan ja selvitellään vai tehdäänkö niille mitään. Joskus pelkkä rakkaus ei vaan riitä, vaikka kuinka haluaisi. Pelkällä lujalla rakkaudella et saa selvitettyä puolisosi ongelmia, jos hän ei itse sitä halua, mutta tukea siitä toki saa. On olemassa myös ihmisiä, jotka ovat ihan varmoja, ettei heitä kukaan rakasta. Sen olen tässä elämässä oppinut, että jos et rakasta itseäsi, miten kukaan muukaan voisi rakastaa sinua? Terve itserakkaus on hyvästä. 

Rakkaus on välillä sekavaa ja niin tuntuu olevan tämä tekstikin. Rakkauden täyteistä perjantaita kaikille :)