Mistä rakkaus alkaa ja mihin se loppuu?

Rakkauden alku on laulun mukaan salaisuus, "ikivanha varmaan ja meille nyt uus". Rakkaus on sinällään omituinen asia; se on tunne, mutta välillä se on enemmän kuin tunne. Se on tekoja, se on sanoja, se on sitä tunnetta. Ja mitä kaikkea muuta? Jotain näkymätöntä?  Milloin tajuaa olevansa rakastunut ja milloin ihastuminen muuttuu rakastumiseksi? Mihin kaikkeen voi olla rakastunut? Käytännössähän sitä voi rakastua mihin vaan, mutta ehkäpä tässä on hyvä pysyä ihan kahden ihmisen välisissä asioissa nyt. Parisuhteessa. Rakkaus lapsiin tai omiin vanhempiin on taas oma alalukunsa rakkaudessa. 

Oman rakkauteni tai siis sen, että tosiaan olen rakastunut, tajusin eräänä joulukuisena iltana, kun nykyinen avokas oli lähdössä kotiinsa ja eteisessä vielä halattiin. Taisinpa sen siinä sanoakin hänelle ensimmäisen kerran ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Rakkautta on tunnustettu maailmansivu. Parhaat laulut kertovat rakkaudesta; yleensä menetetystä tai rakkauden aiheuttamasta tuskasta. Miten niin kaunis asia aiheuttaa vielä tuskaakin? Entäs rakkausrunot sitten, ja mitäs varten meillä onkaan ystävänpäivä. 

Kävin kesäteatterissa keskiviikkoiltana. Entäs nyt Niskavuori näytelmässä Ilona toteaa jotenkin näin että "rakkaus on sitä, että asettaa oman elämänsä sivuun tehdäkseen toisen onnelliseksi". En allekirjoita tätä lausetta. Tosi rakkauden määritelmä saattaa olla jotain tuon suuntaista, mutta siinä tapauksessa minä en sitä tarvitse. Hieno homma, jos rakastaa täysillä, mutta jos oma elämä uhrataan siinä sivussa.. noup. 

Rakkaus on hieno, hehkutettava sana. Sitä hehkutetaan niin paljon, että tavallisessa arjessa sitä tuntee itsensä joskus mitättömäksi asian suhteen. Hokemista parhain "minä rakastan sinua" muuttuu kuitenkin mielestäni aika haaleaksi, jos sitä hoetaan joka tilanteessa. Sama olisi hokea haukionkalahaukionkalahaukionkala. Rakkaus on mielestäni pieniä tekoja; sitä, kun lähdet lenkille ja ukkoskuuro yllättää - toinen tuleekin autolla vastaan hakemaan kotiin. Tai kun tulee kotiin ja toinen on oma-aloitteisesti siivonnut tai tehnyt muun jutun, mitä oli itse ajatellut koko päivän, että sekin asia on tehtävä illalla. Pitkässä parisuhteessa olevana on huikeaa tajuta aamulla nukkuvaa miestä katsoessa, että ei hitto, tuota minä rakastan. 

Se siis rakkaus säilyy mukana koko ajan, vaikkei sitä hokisikaan. Se vaan usein peittyy arkisten asioiden alle. 

Silti rakkautta pitää hoitaa. Jos suhde perustuu rakkauteen, ei se hoitamatta kestä. Miten sitä hoidetaan, se lienee jokaisen oma valinta. Minulle riittää pienetkin asiat, toiset taas haluavat kukkia, kynttiläillallisia tai jotain. Tietysti, en pistä vastaan niitten kukkien suhteen, mutta kyllä minä uskon vaikka minulle ojennettaisiin pelkkä horsma.  

Mutta voiko parisuhde perustua pelkkään rakkauteenkaan? Entäs luottamus, avoimuus, intohimo, ystävyys.. Tulevatko nämä automaattisesti rakkauden mukana vai ovatko nämä erillisiä asioita? Samalla tavalla nämä vaativat hoitoa. 

Mihin rakkaus sitten loppuu? Joskus eronneiden kuulee sanovan, että "rakkaus vain loppui" - voiko näin tosiaan olla? En tiedä, koska toistaiseksi oma rakkauteni ei ole loppunut. Jos joku osaa tämän tunteen / asian selittää, niin olisi hienoa. 

Rakkaus voi periaatteessa loppua erilaisiin asioihin; elämäntilanteet, erilleen kasvamiset, ihastumiset toiseen, pettäminen, raha-asiat, mielenterveysongelmat, alkoholi.. näitähän riittää. Minun teorian mukaan rakkaus loppuu, kun siihen tarpeeksi pettyy. Tiedä sitten, pitääkö paikkaansa, mutta johonkin teoriaan tämäkin asia on rakennettava.

Vihkivalassa sanotaan, että rakastakaa toisianne, kunnes kuolema teidät erottaa. Joskus rakkaus ei lopu kuitenkaan kuolemaan, vaikka se on vaikein ja pysyvin asia. Sieltä rajan takaa tai jostain ei enää kuitenkaan takaisin tulla ja pikkuhiljaa eloon jääneiden tulee jatkaa elämää. Rakastavatko he enää koskaan samalla tavalla kuin ennen, sitä en osaa sanoa.  

Noh, eihän mikään näin yksioikoista ole,mitä tässä tekstissä tulee esille. Jokaisessa rakkaudessa on varmasti omat ongelmansa ja ryppynsä, mutta on vain ihmisistä kiinni, miten ne silotellaan ja selvitellään vai tehdäänkö niille mitään. Joskus pelkkä rakkaus ei vaan riitä, vaikka kuinka haluaisi. Pelkällä lujalla rakkaudella et saa selvitettyä puolisosi ongelmia, jos hän ei itse sitä halua, mutta tukea siitä toki saa. On olemassa myös ihmisiä, jotka ovat ihan varmoja, ettei heitä kukaan rakasta. Sen olen tässä elämässä oppinut, että jos et rakasta itseäsi, miten kukaan muukaan voisi rakastaa sinua? Terve itserakkaus on hyvästä. 

Rakkaus on välillä sekavaa ja niin tuntuu olevan tämä tekstikin. Rakkauden täyteistä perjantaita kaikille :)