Melekein tuli itku

Kotiuduin tänään taas kyläluutailuista eli toisin sanoen työreissulta. Kotiuduin tuossa kuuden pintaan.

Veti aika sanattomaksi tänne tullessa.

Mies oli tehnyt jotain, mitä en ikinä uskonut sen tekevän vapaaehtoisesti.

Ja vielä täysin pyytämättä.

.....
....
...
..
.
Nimittäin...

tättärää:
























Se oli piru vie laittanut ruokaa. Ruoka, salaatti ja vielä jälkkäri kaupan päälle.
Vähemmästäki meinaa itku tulla.
10 vuoden sinnikäs työ on tuottanut tulosta.
Toiset 10 vuotta ja saan siitä hyvän vaimon.

Sen lisäksi hän oli päättänyt ryhtyä korjaamaan parvekkeen oven kahvan. Ou mai kaad. 


ps. pistää miettimään, mitä se on tehnyt, kun ruuanlaittoon on pitänyt ryhtyä. Toisaalta, IHAN SAMA, jos jatkaa tuolla linjalla!!

Katoavia asioita

Iltalehdessä oli taas maailman hyödyllisin ja tärkein juttu, jota piti totta kai klikata. Eli 10 asiaa, jotka ovat aina kateissa. Pakko kommentoida!

.. ja kommentoinkin. Mutta blogger söi sen. Haistakoon kukkapurkin ja pitäköön tunkkinsa.

Kodin kynttilät

Illan rauha kun syliin maan sulkee
Varjot puistojen kun hämärtää
Aatos taas aikaan menneeseen kulkee
Kotiin kauaksi kaipuu niin käy
Illoin kynttilät siellä kun syttyy,
Unelmissain ma siell' olla saan.
Kodin kynttilät lämpöisin liekein,
Teitä unhoita en milloinkaan.

Nyt oon vanha ja ikkunan luona
Istun katsellen yön tähtihin:
Taasen nään lapsuusaikani armaan,
Niinkuin ennen taas käyn kotihin

- Mauno Kuusisto - Kodin kynttilät

Se on syksy nyt ja on taas aika kynttilöitten! Kynttiläfriikki ei meinaa pysyä pöksyissään. Niin paljon kuin kesän lapsi olenkin, yhtä paljon rakastan pimeneviä, jopa sateisia iltoja, jolloin kotona voi käpertyä viltin alle, ottaa hyvän kirjan käteen ja sytyttää kynttilöitä. Paljon kynttilöitä. 

Partylite on ohuen ohut heikkouteni. Ylihintaiset kynttilät ja ylihintaiset kynttiläkupit vievät aina meikäläisen tililtä jalat alta - mutta ei vaan voi vastustaa! Partyliten kynttilät ovat oikeasti kyllä hyviä, en tosin ole maistanut, mutta laadullisesti siis ovat hyviä. Näissä kuvissa tuo seinällä roikkuva härpäke on nimenomaan Partylitea ja sen tarina on seuraava: pakotin sisarukseni ostamaan sen meille joululahjaksi, koska mies ei tahtonut millään porata kyseistä härpäkettä varten ruuveja uudelle seinälle. Nyt oli pakko - sitähän lahjan antajat muuten suuttuisivat vallan... Kyllä, hieman kieroa, mutta nykyään mies jopa pitää tuosta ja sytyttelee itsekin sinne kynttilöitä. 

Kämppä on täynnä erilaisia kynttiläkippoja, purkkeja ja päniköitä. Miehen mielestä niitä on liikaa - miten niitä muka voi olla liikaa?? 

Tänä syksynä tulee jälleen palamaan tulitikkuja ja kynttilöitä, sen voin luvata. Mutta yritän olla hankkimatta uusia kynttiläkippoja, sen lupaan ja vannon. 

Miten sitä voikaan tykätä kaikista mahdollisista vuoden ajoista ja hetkistä? Aina löytyy jotain hyvää, tosin jotain huonoakin... eihän tuo kuoleva luonto niin ihanaa katseltavaa ole, saati sitten jatkuva, kylmä vesisade. Toisaalta kuulaat, kirkkaat syyspäivät ovat hienoja. Jospa sellaisia aurinkopäivä tulee. 

Lisää aurinkoa tulee ensi kuun alussa, kun tyttöporukalla suunnataan Malagaan! Meikäläinen on kyllä sen luokan pessimisti, että jotenkin tuntuu, jotta karvahattu ja turkishaalarit voisivat olla siellä paras varustus - samaan aikaan täällä tulee olemaan helteisin syksy ikinä!

Pessimisti ei pety. 

Sydämen pohjasta

Onkohan maailmassa mitään ihanampaa kuin nauru sydämen pohjasta? En tosin ole ihan varma, miten se mitataan, milloin se lähtee ihan sieltä pohjalta ja periltä saakka, mutta jokainen varmaan tietää tunteen. Ja on joskus kokeillut itsekin tätä. Jos ei ole, suosittelen kovasti.

Joskus voi myös tuntea rakkautta toiseen niin, että se tuntuu siellä sydämen pohjassa saakka. Tai iloa, onnea tai miksei myös surua. Mutta nauru, se tuli minulle ensimmäisenä mieleen. Tämmöisenä pessimistisenä ja vähän synkkänä luonteena nauran ihmeen paljon. Koska mielestäni huumoria se on huonokin huumori, räkätän joskus estottomasti mitä älyttömimmille asioille. Parasta se sydämen pohjasta saakka nauraminen on hyvien ystävien kanssa.

Mun perussynkkä olemus on kyllä rakoillut viimeisen vuoden ajan, kun olen löytänyt kaupasta vaatteita, joissa on VÄREJÄ. Kaapissani on siis muutakin kuin mustaa, ruskeaa ja harmaata. Tässäkään asiassa en valinnut kultaista keskitietä vaan tempaisin sitten kerralla värejä, neonvärejä. Kasarikakara heräsi hyvin voimakkaasti minussa, mutta rajat ne on Siperiassakin. Ei ole mustan värin voittanutta ja sen voin vannoa ihan sydämen (tai vaikka perseen) pohjasta saakka. Jämpti on niin.

**
Perussynkkäolemus ottaa kolauksia myös näistä kevätpäivistä, kun tekisi mieli nauraa, laulaa ja hyppiä ilosta, jumalauta aurinko!!! Onneksi en tunnusta minkään ryhmän ajatuksia suoranaisesti, ois vähän hankalaa olla katu-uskottava gootti just nyt.
Lisäksi tekisi mieli repäistä (taas tässä asiassa), varata kampaajalta aika ja ottaa joku mukava shokkiväri hiuksiin.
Ja mun tekee mieli uutta autoa ja polkupyörää. Tässä kun on hyvällä shoppailufiiliksellä, niin pitäiskö pistää myös kodinsisustus uusiksi.. ainoa hankaluus on se, että rahat on vähän finaalissa. Sydämen pohjassa asti kaihertaa tämmöset jutut, niih!

Erilainen viikonloppu

Minä ja avokas ollaan sitä sorttia, että ei juuri viihdytä kaupaungissa. Illat menee talvella arkisin, koska siinähän nyt ei montaa tuntia ole kotiin tulosta nukkumiseen. Ne tunnit saa tuhlattua kotitöihin ja harrastuksiin. Kuitenkin viikonloput vietetään pääsääntöisesti maalla, joko minun tai hänen vanhempiensa luona. Siellä on aina se yks sata asiaa tehtävää, aina on jotain touhua.

Kaupungissa ei tuollaista samanlaista touhua ole: täällä kun menet ulos, ei tekemistä juuri ole, ellei ihan tarkoituksella mene pihalle lenkkeilemään, kävele kauppaan jne. Maalla sen sijaan jos pistää nokkansa pihalle (etenkin kesällä) niin aina on jotain touhua: kukkapenkit, lehtien haravointi, eläimet, talvisin lumen kolaaminen, puuhommat.. aina jotain. Kumpikin ollaan sitä sorttia, ettei osata olla paikallaan, mutta ne maa- ja metsätaloustyöt on meidän harrastus eikä niistä stressata (no mies kyllä ressaa joskus).

Myös kesä me vietetään aina maalla. Välillä se kiristää tietyllä tapaa hermoja: meidän koti on kaupungissa, mutta silti karavaani kulkee ja koirat haukkuu, vaihdetaan paikkaa minkä ehditään. Ei se kesällä ole niin ärsyttävää, kesällä pääsee anoppiakin karkuun, jos tarve tulee (äärimmäisen harvoin tulee) helposti ulos.
Niin, me ollaan tämmöisiä takametsien kasvatteja eikä sille mahda mitään.

On oikeastaan aika naurettavaa pitää omaa asuntoa, jos siellä ei kerran olla 24/7 / 365. Huom. yhtään joulua ei olla koskaan vietetty kahdestaan 9 vuoden ajan, joskus olen miettinyt millaista se mahtaisi olla? Ja vielä kaupungissa, kerrostaloasunnossa? Mutta me tarvitaan tätä asuntoa, koska vaikka kuinka rakastetaan maaseutua, ei me samankaton alle kyllä vanhusten kanssa muuteta. Piste ja amen. Haaveena on maalle muuttaminen lähitulevaisuudessa omaan taloon. Sitten joskus. On siitä jo puhuttu paljon, miten kiva ois kun ei tartteis kulkea tätä väliä, olisi se oma koti siellä maalla. Vielä ei ole ollut sen aika. 
Äärimmäisen käteväähän kaupungissa on asua, etenkin talvella oot nopeasti kotona töitten jälkeen, ei tartte tehdä itse lumitöitä, kaikki on lähellä.. jotta on siinä hyviäkin puolia, ennen kuin joku ehtii mielensä tästä pahoittaa. Me vaan tykätään enemmän tuosta maaseudusta.

Tästä viikonlopusta tulee erilainen: kukaan kun ei huoli meitä kylään, kiitos tämän viikon sairastelun. Jopa äiti sanoi, että ei tarvitse tulla, kiitosta vaan. Ymmärrän hyvin. Ei ois herkkua lypsää lehmiä ko. taudin kourissa. Ne kun pitää lypsää joka aamu ja ilta, myös viikonloppuisin ja pyhäpäivisin, vaikka mikä olisi. Tuuraajaa ei ihan noin vaan siihen hommaan saa. Joten porttikielto on hyvin ymmärrettävä.

Oikeastaan aika jännää, kun ei lähdetäkään maalle (noin 30 kilometriä kumpaan tahansa kohteeseen) vaan jäädään tänne. Jopa rentouttavaa ja vapauttavaa tietyllä tapaa.
Mitäkö ajattelin viikonlopun aikana tehdä? No ainakin tänään ruuaksi itselleni näitä, mieheke kun ei pysty vielä mitään syömään. Ja sitten ajattelin siivota. Ja ehkä huomenna vaan olla. Ja käydä kävelyllä, jos voimia on riittävästi jo moiseen. Ja katsella elokuvia. Ja ehkä pelata pleikkarilla. Asioita, joita kaikkia samana viikonloppuna hyvin harvoin toteutan. Tai voi olla, että peräti luen jotain kirjaa. Ehkä kahtakin, samaan aikaan? Katselen sarjoja digiboxilta pois. Mitä mies tekee? Sitä, mitä jaksaa. Luultavasti nukkuu, mutta sen suon hänelle. Niin kaposesta ihmisestä -5 kiloa on aika paljon, ei ihme jos heikottaa.

Tämän viikonlopun ajattelin aloittaa ostamalla kotiin kukkia, toissapäivänä saatiin uusi keittiön pöytä ja siihen sopisi maljakko sekä tulppaanikimppu kauniisti. Ihanaa viikonloppua!

Tuhat ja yks flunssan häätövinkkiä

En ole tavannut vielä ketään, joka tykkäisi sairastamisesta. Voiko siitä tykätä? No tuskin. 

Fakta on se, että mulla on flunssa, lentsu, räkänauti, nuhakuume, mikä ikinä. Vielä sunnuntaina olin ihan täysissä voimissani (kai?) ja kävin riehumassa kuntosalilla ja rentoutumassa joogassa. Maanantaiaamuna tuntui, että nyt on vähän hassu olo. Tiistaiaamuna heräsin kurkku kipeänä ja nenä tukossa. Ja sitä rataa. Eilen oli aika raskas päivä töissä, kun unohdin ottaa flunssalääkkeet mukaan ja edellisten ottojen vaikutus loppui puolilta päivin.. 

Tällä hetkellä olo on kaikkea normaalin ja sairaan välimaastosta: päivän kolmas finrexin annos lämmittää mahassa, rinnassa vicksiä, nenän alunen hilseilee niistämisestä, olo on hieman väsähtänyt, villasukat jalassa, happi kulkee tänään kuitenkin paremmin kiitos otrivinin ja allergialääkkeitten. Että kyllä se tästä, ehkä? Kotitoimistopäivä töistä, onneksi. Saa vössöttää villasukissa vicksit rinnuksissa ihan rauhassa. 

Edellinen flunssa oli marraskuussa ja kesti sellaiset 3 viikkoa, muun muassa ääni katosi kokonaan pariksi päivää ja hakkaavan yskän takia kävin jopa näyttäytymässä terveyskeskuksessa. Mitään se ei kyllä auttanut, kotiin ja burana huuleen niinkuin tähänkin asti. Muistan, kun itkin jo lapsena äidille "MIKS AINA MINÄ?" kun sairastin perinteisen poskiontelotulehduskierteen aina kevättalvella. Mie olen tämmöinen flunssasiivilä, nähtävästi, vaikka mielestäni hankaan pestä käsiäni jatkuvalla syötöllä ja koetan pitää vastustuskyvyn korkealla. 

Ystäväni google tietää kertoa minulle, että lapset sairastavat flunssan noin 5 - 10 kertaa vuodessa ja aikuinen siinä 1-5 tietämillä. Ja sitten minun mies joka sairastaa noin 5 vuoden välein yhden flunssan. Jos sitäkään. 

Aloitin syömään D-vitamiinia ja sinkkiä tammikuun loppupuolella ja toivon, että tämä ois nyt viimeinen flunssa hetkeen. Että josko niistä ois apua? Ainakin toivoa sopii. Flunssan häätöön on varmaan niin paljon keinoja kuin tällä pallolla on ihmisiä. Jokaisella on joku oma vinkki tai perinne. Siinä suhteessa inhatauti, että siihen ei mitään lääkettä oikeastaan ole. Viruksen perkeleet kun ovat sellaisia. 

Itse noudatan villasukat-finrexin-otrivin linjaa tässä asiassa. Helpottaa edes vähän. Myös nukkuminen auttaa. Ja lapsena miltä tahansa sairaudelta pelasti Muumilaakson tarinat, niitä en olekaan vielä kokeillut tänään.. 

Se positiivinen puoli tässä taudissa on, että normaali elämä onnistuu melko hyvin. Toisin kuin jossain noroviruksessa, jota vältän kyllä kuin ruttoa.. Ei ole vielä osunut kohdalle *koputtaa puuta*ja toivottavasti ei osukaan. Hyh. 

Elämä on kuitenkin aina vain pelkkää lainaa

Eilen ajelin töistä kotiin ja suojatietä ylitti pari iloista miestä, paikallisesta rantaremmistä karanneita. Iloisia veikkoja niin kauan kuin kaljaa riittää. Siinä he toisiaan tukien ja öristen ylittivät tietä, minä istuin autossa ja mietin, että nämäkin on joskus olleet pieniä vauvoja, lapsia, joilla on ollut kaikki mahdollisuudet tässä elämässä. Ja lopputulos 35 vuoden kuluttua on se, että sinä ylität katuja kalja kourassa, paskat housuissa ja menet veneen alle nukkumaan. Missä vaiheessa meni pieleen ja mikä meni väärin? Ja millaista tuo elämä olisi?

Minusta olisi jännää kokeilla vaikka yhden päivän ajan toisten ihmisten elämää. Pikaisella mietinnällä, minkälaisia elämiä haluaisin kokeilla ja mitä niistä haluaisin saada ainakin esille, tulin tähän tulokseen:

- Huippumalli ulkomailla - mitä kaikkea sitä joutuu kestämään, jotta maailman muoti on taas esiteltynä?
- Menestyvä bisnesnainen ja äiti samassa pakkauksessa - miten nämä ihmiset jaksavat ja pysyvät järjissään?
- Menestyvä maatilayrittäjä - selviäisi kannattaako edes haaveilla tästä vaihtoehdosta ;)
- Yhdysvaltain presidentti - mitä tämän hepun päässä liikkuu noin yleensä ja mitä sitä saisi vuorokaudessa itse aikaan?
- Marilyn Monroe - hieman myöhäistä ehkä nyt, mutta jos sitä voisi kokeilla silti? Ihan vaan haluaisin tietää, miten hän todella teki sen, että hänet muistetaan vielä tänäkin päivänä.
- Terroristi - mitä sitä räjäyttäisi seuraavaksi vai päätyisikö posauttamaan ittensä?
- Perus ylä-savolainen spurgu. Mielellään kesällä, talvella vois olla vielä ankeempaa. Päivässä ei ehkä selviäisi, miten siihen tilaan päätyy, mutta mielenkiintoista olisi tietää, miten nämä tyypit selviää vuodesta toiseen paleltumatta hankeen ja hukkumatta rantaveteen.

Toinen vaihtoehto olisi olla vain kärpäsenä katossa, mutta mitäs hauskaa siinä olisi. Soitelkaapa, jahka tulevaisuudessa tämmöinen kone keksitään, ehkä jo vuonna 2099.

Tosiasiassa tämä pohdinta ja se, mistä tämä kaikki tuli mieleen, saivat tajuamaan, miten hyvin sitä asiat on. On perhe, työ, koti, terveyttä.. kaikki kortit on ladottu suotuisasti pöytään, niitä pitäisi osata kunnioittaa ja käyttää oikein. Jo se on aika valttikortti, että on syntynyt Suomeen. Oikeasti, vaikka moni tästä maasta valittaakin ja eihän tämä ole todellakaan mikään täysi Onnela, jossa Herttaisen perhe asuu. Monta on epäkohtaa tässäkin maassa, mutta siltikin.  Kyllä tämä aina Afganistaninen hakkaa, mä luulen.

Moni unohtaa elämästään hyviä yksityiskohtia, kuten juuri terveyden tai perheen merkityksen. Kaikki häviää ja sumentuu, jos ajatellaan ja mitataan vain rahalla. Tekeekö raha onnelliseksi? Ei ehkä, mutta helpottaa niin helvetisti elämää, tämähän on fakta sinällään. Sitä on hankala määritellä, mistä asioista ihminen saisi sitten elämässään natista. Kyllä kai sitä jokanen kiipeää silloin tällöin mökömököpuuhun ja ottaa känkkäränkkäpastillin; mutta kaiken valituksen ja turhautumisen alta pitäisi kaivaa ne positiivisetkin asiat.
Jos ei muuta, niin edes se, että on hengissä ja uuden päivän alussa, "kun kuitenkin aina, on elämä laina." Ei se ole itsestään selvyys, että ne silmät aukeavat joka aamu.


ps. Tämä jää tehokkaasti soimaan päähän.