Montako yötä jouluun on?

Ei aavistustakaan, sillä minä en edes ole ihan varma, mikä viikonpäivä nyt on. Väittävät, että lauantai, mutta voiko se olla mahdollista, kun minusta tuntuu, että lauantai on ollut tällä viikolla jo kolmesti...
Jäin siis lomalle keskiviikkona - eli kuvittelin päivän perjantaiksi - ja siitä asti ollaan oltu vain lauantaissa. Saunottukin on jo niin useaan otteeseen, että edes se ei erota enää viikonpäiviä toisistaan. Hmm.

Edellinen jouluvihapostaus on nyt vähän laantunut, stressi on helpottanut monen asian suhteen. Eniten tämän joulun suhteen, sillä tajusin, että tästä joulusta  tulee erilainen. Tästä joulusta puuttuu sitä jotain; ahdistusta, pelkoa ja jännitystä. Enää ei tule kukaan määräilemään, huutamaan tai arvostelemaan sinun joulun viettoasi. Enää ei tarvitse pohtia, miten äkkiä tästä häviää jonnekin muualle tai minkä meriselityksen keksisi. Tätä ei ehkä kukaan voi uskoa, mutta näin se vaan meni vuosia. Ei mene enää, sillä mummoa ei enää ole. Ei sitä kukaan muu tajua kuin äiti... Mutta se on todella outoa. Tämän ajatuksen sisäistettyäni olen yrittänyt löytää jonkinlaisen joulumielen. Vielä en ihan sitä ole tavoittanut, mutta lähellä ollaan jo!

Hitto, jäi kaikenlaiset joulukalenteriohjelmatkin tänä vuonna katsomatta ja jopa Veikkauksen raaputusjoulukalenteri ostamatta. Melkein harmittaa nyt... onneksi The Joulukalenteri löytyy ainakin osittain youtubesta! Kuvalla ei muuten ole mitään tekemistä ko. joulukalenterin kanssa.. 

Joululahjat ovat paketissa, joulusiivous tehty ja mikä parasta, olen saanut nukkua ja lukea, lukea ja nukkua omassa tahdissa vanhempieni luona. Tällä hetkellä kirjoista meneillään on Suzanne Collinsin Nälkäpeli 1 - 3, siis kaikki ne kolme teosta (Nälkäpeli - Vihanliekit - Matkijanärhi).

Kaikenlaisen stressin kadottua sain totta kai flunssan itselleni ja sitä tässä nyt on sairastettu. Seuraavaksi jännitä, iskeekö mahatauti... ystävän lapset ovat kumpikin nyt yökkäilleet ja kädet ristissä toivon, että ei osunut tässä arvonnassa kohdalle. Eikö kaksi mahatautia jo yhdelle vuodelle riitä, mitä häh??!

Jenny kyseli omassa blogissaan, onko ihmisillä perinteitä joulunviettoon. Minulla ne ovat vähän sekalaisia perinteitä, mutta kuvio on suurinpiirtein tämä:

Anoppilassa herätään milloin herätään, juodaan aamukahvit ja syödään riisipuuroa. Sitten koristellaan kuusi, mikäli sitä ei ole tehty jo edellisenä iltana. Joskus sitä kuusta on etsitty vielä aattona ja hätäpäissään kaadettu joku puu raunion varresta. Sitten hengaillaan ja syödään vähän lisää. Iltapäivällä lähdetään yleensä joulukirkkoon & haudoille, kirkonkylälle & kaupunkiin, sieltä tultua syödään ja sitten on sauna. Sen jälkeen jaetaan lahjat, syödään vähän lisää ja hengataan loppuilta, mikä menee yleensä tosi myöhäksi jonkun leffan tai kirjan parissa.
Vanhempieni luona kaava on suurinpiirtein se, että herään navettaan äidin kanssa, sitten syödään aamupala, yleensä riisipuuroa. Sitten koristellaan kuusi ja taistellaan aina sotkussa olevat kynttilät paikalleen, kun ne on vaan vedetty nätisti nippuun edellisenä vuonna... Sitten on perinteisesti laukattu haudoille, vain kirkonkylälle, josta on kiire kotiin ennen kuin joulurauha julistetaan. Iltapäivä kuluu miten kuluu, sitten syödään, lähetään navetalle uudelleen ja sieltä saunaan, jonka jälkeen jaetaan lahjat.
Kaavasta on poikettu parina vuonna jopa niin, että haudoille on menty vastan navetan jälkeen.. hurjastelua.

Mutta yksi perinne on ylitse muiden. Jouluna täytyy ehdottomasti lukea Enni Mustosen Maitotyttö, vaikka kuinka sen osaisi ulkoa ja takaperinkin. Se vaan kuuluu jouluun, on aina kuulunut. Itkettävän ihana kirja rakkaudesta, rakkaudesta maaseutuun ja sen ihmisiin sekä arvostuksesta tätä työtä kohtaan.
Ja ehkä se joulufiilis syntyy myös siitä, kun kuuntelee sen joulurauhan julistuksen. Se vaan kuuluu asiaan.

Hyvää joulua kaikille.

Rakkautta ja maisemointikangasta

Nollavaimo listailee silloin tällöin blogiinsa hakusanat, joilla kyseiseen paikkaan on päästy perille. Siellähän on vaikka mitä mahtavuuksia välillä. Tämän innoittamana tsekkasin omani, miten tänne päädytään.
Vähän ehkä petyin. Tai en tiedä. Hakusanat kun olivat rakkaus ja maisemointikangas. Muuten tänne on päädytty ihan osaamalla kirjoittaa tuo blogin osoite. Hurjaa.

Tämähän on niin rakkauden täyteinen blogi, että jo tok tuolla sanalla piäsöö perille suakka. En moiti! En vaan tiedä, löytyikö täältä se mitä etsit, vähän epäilen (hakuja tuolla sanalla 3 kertaa). Maisemointikangas (1 haku) aiheutti pientä pään raavintaa, mitä hittoa?
Sitten muistin, että niin! Kukkapenkkiprojektissa meni maisemointikangasta kyllä niin, että kohina vaan kävi. Projekti on muuten edelleen vähän kesken... ehkäpä ensi kesänä? Tänä syksynä muuten kiskaistiin parit umpirumat puskat pois anoppilasta. Uutta projektia odotellessa!

Tuulahdus katveesta, reklamaatio avaimesta

Siinä otsikossa on ne sanat, joista piti tai pitäisi runoilla. Jotenkaan ei nyt iske, en tiedä miksi. Mulla on jonkinsorttinen blogikriisi, onko tällä blogilla tarkoitusta ja elämää vai miksi tätä edes kirjoittelen? En sinällään pura tänne itsestäni paljoa, en toisaalta pohdi myöskään maailman laajuisia ongelmia, en oikeastaan mitään järkevää. Minä vain kirjoittelen sanoja, joista tulee lauseita, mutta onko niissä lauseissa järkeä?

Täällä metsän keskellä, tai katveessa, miten sen nyt haluaa ilmaista, ehtii miettimänä paljon. Ne ajatukset ovat kuitenkin sellaisia, että ei niitä oikein tännekään voi laittaa: niitä on liikaa ja liian vähän, ne ovat liian pelottavia ääneen sanottavaksi ja toteen kirjoitettavaksi. Siispä en kirjoita niistä.

Blogeista ei varmaan voi tehdä reklamaatiota, vai voiko? Jos voi, tästä on jo aivan varmasti tehnyt. Viehän tämä nettiavaruudessa varmasti tilaa joltakin paljon järkevämmältä, viisaammalta ja tehokkaammalta blogilta. Reklamaatio on muuten mielenkiintoinen asia ylipäätään. Kaikki eivät sitä tee, jos palvelu oli huonoa tai tavara ei ollutkaan sitä mitä piti. Uskokaa pois, minä reklamoin.

Jos löytäisin sen idean ja kipinän, joka olisi avain kaikkeen, voisi tässäkin tekstissä sekä koko blogissa olla jotain järkeä. Mutta ei, minä vaan lillun jossakin kirjottamisen meressä. Edelleen tekisi mieli aloittaa joku iso, massiivinen kirjoitusprojekti. Muodostaa tarina, tehdä päähenkilöt, kirjoittaa A4:sia kone täyteen. Ja en vain saa aikaiseksi.

Toisaalta, jos oikein kovasti uskottelen, voisihan tämä blogi olla tuulahdus jostain erilaisesta. Täällä ei kerrota koko ajan laihduttamisesta ja syömisestä, ei virkata, neulota eikä näprätä käsillä, luetaankin vain silloin tällöin, ei urheilla huomattavia määriä, ei ole koiraa, kissaa, kultakalaa, ankkaa tai edes mummoa josta kertoa, valokuvauskin on niin ja näin että ei tämä kuvablogi ainakaan ole, suuret ajatukset ovat kadonneet ja yleispoliittisia ongelmia ei jaksa vatvoa. Ei ole pientä lasta josta kertoa, ei kiukuttelevaa uhmaikäistä, huumori jää yleensä vain yritykseksi ja kirpparilöydöt ovat suurimmaksi osaksi ihan hyviä. Toisaalta, onko tämä sen erilaisempi blogi, no ei varmasti ole.
Vaan yllättävän näppärästi sain nuo sanat sittenkin käsiteltyä.

**
Aamu on ollut melko tihkusateinen. Viime viikko oli upea, lämmin ja huipentui mahtaviin ukkosiin etelässä. Totta kai tällainen keli on vähintäänkin kohtuullinen, kun itse on töissä. Huonosti ilmastoitu, tukala ja läkähdyttävä auditorio oli juurikin se paikka, jossa helteellä halusin olla. En halua valittaa mutta... avokas on saanut onneksi kunnon lomakelit, joskin huomenaamuna hänelläkin alkaa arki, buahahahha.

Otin eilen 1-vuotiskuvat hurmaavasta neitokaisesta. Avokkaan serkun lapsi, ihana pikku tyttö joka rakasti kameraa - ja kamera rakasti häntä. Sain kätevät kotistudion viriteltyä anoppilaan, jossa on alakerrassa uudet tapetit ja lattia. Siisti, näppärä ja valoisa. Menee amatöörille ihan täydestä.

Tänään taas on toisen kälyttären vauvakutsut, niistä lisää jahka ne on ohi. Tiedossa kuitenkin laajamittaista syömistä ja vauvoista haastelua, sillä vieraista 50 % edustaa hahmoa äiti, joko yhden tai kahden lapsen kanssa.

Kantaa

"Elämä antaa, elämä ottaa,
Se kantaa ja voi pudottaa,
Jos jotai haluut nii älä jää odottaa,
koska hetken voi kadottaa"- Kärkiryhmä Elämä kantaa - sopii ohjenuoraksi elämään. Omilla jaloillahan tässä on yritettävä eteenpäin tai vaikka konttaamalla, tyyli on vapaa. Mene sinä eeltäkäsin niin minä tuun jaloilla perässä, kuten savolaiset sanovat..

**
Käytiin eilen lenkkeilemässä ystävän kanssa kansallismaisemissa. Logattiin myös yksi kätkö matkan varrelta ja kuunneltiin nettiradiosta Suomen peliä! Kyllä hengästytti jyrkkää ylämäkeä kiivetessä ja pelin viime minuutteja yhtäaikaa kuunnellessa... Vaan hyvinhän siinä kävi, päästiin mäen päälle ja Leijonat vei, hyvä Suomi!

Ruettiin ystävien kanssa bloggaamaan myös toiseen blogiin, kuvamuodossa tosin. Alkutaipaleella ollaan vielä sen kanssa, mutta jos jotakuta kiinnostaa (niinku sinua, Ville), niin blogin nimi on Viiden sekunnin sääntö ja sehän löytyy siis tuosta linkistä.  Kyllä sinne jonain päivänä tulee lisää kuvia.

Pitäisi keskittyä töihin, vaikka noin upea ilma on taas ja mielessä polttelee jo viikonlopun riennot... ai että.

Hirveetä säätöä

Nimittäin tämän ulkoasun kanssa. En ole tyytyväinen mitenkään päin ja nyt jo kadun, että lähdin tätä muuttamaan.
Noh, ehkä pitää tyytyä nyt tähän. Mulle suuri mysteeri on tällä hetkellä, että miksi ihmeesäs tekstien värit heittelee? Ei pysty ymmärtämään.

Ai pitiks tänne kirjottaa jotain?

Tämän blogin olemassaolo on kyllä mystinen homma. Muistan, että tämä on täällä, mutten muista tehdä tälle mitään. Ja silti tämä aina vaan on olemassa, ei katoa mihinkään, odottaa että hiivin tänne runoilemaan jotain.. pitäisikö lopettaa koko homma? Ehkä. Tai sitten postaan tänne parin kuukauden väliin jotain, mutten oikein tiedä mitä, kunhan päästän nämä aivopieruni valloilleen ja ne jäävät ikuisiksi ajoiksi internetin ihmeelliseen maailmaan..

Viime aikoina olen lähinnä keskittynyt lukemaan muitten blogeja. Uusin suosikkini on Nollavaimon blogi. Huonosti lähtee päivä käyntiin ilman tätä. Muita niin hyviä blogeja ei olekaan tullut vastaan viime aikoina. Tai on ehkä, muttei niin että olisin niihin koukuttunut.
Lisäksi olen kirjaillut tuntojani, tapahtumiani ja ajatuksiani ystävien kanssa pidettävään yhteiseen, joskin salasanalla suojattuun blogiin. Suurin ongelma tässä blogissa on se, ettei tämä blogi oikein kerro mistään. Tai en minä tiedä pitäisikö sen edes kertoa, kunhan selittelen osaamattomuuttani ja laiskuuttani. Ja aikaansaamattomuuttani.

Niin ja tämän kaiken lisäksi olen keskittynyt syksyn mittaan lähinnä hulluun työntekoon, jolle ei loppua näy. No ehkä ensi perjantaina voin jo huokaista hetkeksi ja palaan sorvin ääreen vasta tammikuussa - mutta joululoma tulee kyllä tarpeeseen. Oravanpyörään potkaistaan uudelleen vauhtia ja hypätään kyytiin sitten loppukevääksi ja yritetään kynsin ja hampain pitää kiinni.

Koska tässä blogissa otsikko on edelleen tuo kirjan ansiosta jne. täytyy todeta, että lukemiset ovat myös retuperällä tällä hetkellä. Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut - miten ruokasi eli elämänsä on tällä hetkellä puolessa välissä, mutta iltaisin sitä on jotenkin niin lamaantunut, että sitä rupeaa vain nukkumaan.
Lappalaisen teoksen lisäksi ei uusia kirjoja olekaan kierroksessa. Tuija Lehtisen Tuhansien aamujen talo jäi kesken (kiitos äiti kun veit kirjani) ja siinä oli kyllä suhteellisen haukoteltava alkuosa. Ehkä jouluna saisin nämä luettua loppuun?

Lataankohan tässä liikaa odotuksia ja tekemisiä joululle... iskee stressi, jota ei onneksi vielä ole ja päätin, ettei tule. Lahjat check, piparit check ja syöty, laatikot check, pikkujouluilut check, korttien lähetys check.. anoppilaan jouluksi ja perinteinen ohjelma check x 2.

Ja jos joskus tänne kirjoitin, että lupaan päivittää tätä ahkerammin, niin myönnetään, että se saattoi olla pienoinen ylilyönti, ellei jopa vale. Katteettomaksi uudenvuoden lupaukseksi ennakkoon voin toistaa tämän kyseisen lupauksen.

Enkelikoira, R.I.P

Eilen oli vähän surku päivä, kun sain tiedon avokkaan siskon koiran nukkuneen pois. Karkea karvainen, kuukautta vaille vuoden ikäinen Lilli otti ja takertui kaulapannastaan häkkiin ja kuristi itse itsensä. Samassa rytäkässä siis niska poikki ja ei mitään tehtävissä. Tasan ei mene onnen lahjat, siellä lepäilee nyt Lilli samassa tantereessa poikien kanssa (pojat =  viime kesänä pois nukutetut saksanpaimenkoira Aatu ja sekarotuinen  Roope-vanhus). Surkea juttu, ei voi muuta sanoa ja tämä osoittaa taas sen, miten arvaamatonta on sekä elämä että eläinten kanssa touhuaminen.

Muuten oma elämä on mennyt juhannuksesta toipuessa, vaikka juhannuksena ei tehtykään mitään ihmeellistä. Eilen sain lähetteen allergiatesteihin, kutsu tulee sitten joskus ja kesärientoja alkaa olla kertynyt joka viikonlopulle, ei malttaisi odottaa! Loma alkaa virallisesti 9.7, edellisenä viikonloppuna on mummon synttäriristeily sisävesilaivalla Kallaveden maisemissa, muori paukauttaa 85-vuotta mittariin. Kunnioitettava suoritus, täytyy myöntää.

Uusia valokuvia olisi tulossa, jahka jaksaisin ne koneelle purkaa ja vähän tsekata niitä läpi. Tässä viikonlopun ehkä hauskin kuva, kun läskikarvinen Mokka hyppää ojan yli:

Kuvan laatuhan ei ole erikoinen, kun en ehtinyt juuri reagoida siihen, että katti päätti tehdä surmanloikan - tassut ei kuitenkaan kastuneet :)

Kulmakunnan komein kolli, ehdottomasti. 

Mistähän tänne blogiin seuraavaksi rustaisi tekstin? Ideoita, anyone? Paljon olisi itselläkin ideoita, mutta ne tahtoo jäädä toteuttamatta. Toisaalta, samaan malliin on tupannut jäämään moni muukin asia; työt hoidan kyllä ajallaan, mutta vapaa-ajalla hommat tahtoo jäädä retuperälle; kirjoja on pinossa lukematta (Katja Ketun Kätilö oli lievä pettymys ja siksi edelleen kesken), blogit huutaa päivitystä, valokuvat odottaa jonossa ja pinossa käsittelyä, kroppa huutaa urheilua... mitä minä teen? En juur mitään ja kuitenkin koko ajan jotain. Vaan eipä tuo varmaan ole niin vaarallista. Siirryn seuraavaksi äänikirjoihin ja siniseen lenkkiin iltalenkin sijaan ;) 

Jäisen ihanaa viikonvaihdetta

Blogin asetusten muokkaamisen jää koukkuun. Erittäin hauskaa puuhaa, kun yrittää väkertää siitä omanäköistä. Eilen se jäi "kesäfiilikselle", mutta nyt ehkä jo hieman parempi.. Oi jos olis kunnon netti käytössä nyt, tekisin yhdestä passelista maisemakuvasta taustat ja kaikki, mut voi kun on käytössä vaan joku surkea nettitikun räpelö, joka pyyhkii hikeä otsaltaan jo tässä vaiheessa. Kaksi erillistä ikkunaa auki on jo vähän liikaa tälle. Kyllä tästä vielä hyvä tulee :)

Omituinen viikonloppu, kun ei ole mitään OIKEAA tekemistä. Ulkona on rapsakka -30 asteen pakkaskeli ja mulla on varpaat olleet koko päivän umpijäässä. Ei auta villasukat, ei auta tavalliset sukat eikä auta niitten yhdistelmä. Ei auttanut tee eikä konjakkikaan, kokeilin sitäkin. Ärsyttävä tunne. Nähtävästi ei veri kierrä ihan varpaisiin asti, mutta haittaako tuo nyt mitään.. Jos ne illalla saunassa sulaisi :)

Kiehtova kirja siirtyi tänne!

Ah, blogspot on niin paljon selkeämpi, että siirsin tänään vuodatuksen puolelta blogini tänne. Tekstit tulevat perässä, jahka ehtivät, tai sitten eivät tule.. Uutta tekstiä sitä mukaa, kun ajatusta syntyy :) 


Niille, jotka eivät vuodatuksessa lukeneet blogiani, lyhyt kuvaus: 


Tämä blogi on pohjoissavolaisen lukutaetosen naesimmeesen blogi. Lapsesta asti päiväkirjaan kirjoittaminen on ollut osa elämää, kunnes facebookin ihmeellinen maailma tuntui riittävän päivän tapahtumien listaamiseen. Samoihin aikoihin syntyi ensimmäinen blogi, joka sittemmin on jäänyt rappiolle.. Kun facebook jäi pois, blogiharrastus vahvistui, tämän blogin lisäksi päivittyy ystävien kanssa yksityinen blogi. Tämä blogi oli alunperin pelkkä kirjablogi - nyt ajatus on siihen suuntaan, että täältä voisi löytää muitakin ajatuksia ja juttuja kuin pelkkiä kirjallisuuskatsauksia. 


Tästä on hyvä jatkaa, samalla kun päivitän blogin olemuksen ja paikan, päivitän sisällön. Kiitos ja anteeks, vuodatus.