maanantai 30. huhtikuuta 2012

Iloista ylimääräistä vapaata!


Huomenna on vappu, työväen juhlapäivä. Tästä syystä tälläkin työpaikalla suurin osa on liuennut vapaapäivän viettoon jo tänään; pitkä viikonloppu - mikä sen mukavampaa. Allekirjoittanut kikkaili vaihtovapaillaan pääsiäisen aikaan, joten tässä sitä nyt nakotetaan töitä aloittelemassa.

Vappu on enemmän kaupunkijuhla, porukka pakkautuu turuille ja toreille ja puistoihin, maalla on hiljaisempaa. Juhannus on taas maalaisjuhla, kaupunki on autio ja tyhjä ainakin täällä päin, kun jokainen kynnelle kykenevä pakenee maaseudulle. Toisaalta tuntuu, että nykyään vapun viettokin on siirtynyt enemmän ja enemmän kesämökeille ja mummoloihin. Itsehän olen viettänyt lähes kaikki vaput maalla, osan mökillä, osan taas vanhempien luona / anoppilassa.  Muutama vappu on tullut vietettyä kaupungissa ja ei se sytyttänyt meikäläistä.

Tykkään keväästä: minusta on kiva vappuna vaan olla ja hengata hyvässä seurassa, grillata ja syödä hyvin, lenkkeillä, haravoida pihaa, jutella ystävien kanssa, saunoa ja ottaa muutama siideri, jos niitäkään. Pakollisia kuvioita serpentiinin, ilmapallojen tai vappukukkien muodossa en tarvitse. Sima on ehkä ainoa "pakollinen" ja sekin aitona, ei kaupan versiona (mitä teen sitten, kun anoppi ja äiti ovat poissa?? Varmaan yritän itse). Ylioppilaslakki saa ihan vapaasti pölyttyä kaapissa edelleen, en ymmärrä sen ulkoilutusperinnettä kerran vuodessa. Sama ois ulkoiluttaa tonttulakkia juhannuksena, tuulettaa se päässä sopivasti puolivuotta ennen joulua.

Minulle on ihan sama, miten ihmiset vappua viettävät, vappumarssilla tai ei, ylioppilaslakin kanssa tai ilman, simalla vai kuoharilla. Toivon, että ette tapa toisianne tai sivullisia, roskaa ylettömästi, sytytä tulipaloja rasvakattilan vuoksi (taitamattomille on munkkeja kaupassakin!) ja juo ylettömän paljon. Nauttikaa keväästä, ystävistänne, tunnelmasta, hyvästä ruuasta ja siitä extravapaasta. Keskiviikkona lyö arki taas märällä rätillä naamalle, mutta keskiviikosta ei perjantaihin ole enää kuin hyppäys.






Iloista ja aurinkoista vappua kaikille. :)


ps. kuva on bongattu netistä, ystäväni Google löysi sen, kun pyysin kuvia sanalla vappu.

Kauneimmat & koskettavimmat biisit minun elämässäni

Tämä on niin helppoa. Tehdä näitä netistä kalastettuja haasteita: ei tarvitse uhrata ajatustakaan millekään järkevälle tekstille tai pohdiskelulle - ei mitään järkevää kyllä irtoaisikaan ja aiheetkin on vähän hukassa. Ja mitä tulee niihin kuvien julkaisuihin; lupasin jo ajat sitten julkaista niitä, muttei vieläkään ole näkynyt. Teen vaan näitä aivopieruhaasteita. Tällä kertaa musiikista, jos joku ei vielä tajunnut sitä otsikosta. Ja haaste oli alunperin top 10 biisiä, mutta näitä on enemmän. Ensimmäiset 10 listasin ja loput sitten ravistin ja sekoitin tuonne loppuun.

1.ShyMiseryLetter to Dana ja Replica - kun en osannut päättää, mikä näistä olisi kaikista koskettavin ja kaunein, otin ne kaikki kohtaan yksi. Ja Sonata Arcticahan tässä on kyseessä.
4.Someday - Nickelback, jonka keikalle mulla on lipu \,,/
5.In the end - Linkin Park. Täältäkin löytyy niin paljon hyviä, mutta tämä on jotenkin niin liikuttava ja tähän liittyy muistoja menneiltä ajoilta.
6.My heart will go on - Ehkä listani häpeän pilkku, mutten häpeä myöntää, että tämä biisi itkettää aina kun katsoo Titanicin.
7.While your lips are still red - Nightwish ja teinisydän tähän <3
8.Save tonight - Eagle eye cherry, tähän liittyy tarina :)
9.Don't cry - Guns N' Roses, don't cry mutta aina meinaa itkettää kun on niin hieno biisi.
10Akselin ja Elinan häävalssi - Timo Rautiaisen esittämänä, kiitos.

Ja takuuvarmat kylmät väreet tällä, hautajisissahan tuota soitetaan usein. Miksei tuota voi kuunnella muutenkin, ihana kappale. Pitäisi kuunnella klassista musiikkia enemmän.. Ja volyymit kannattaa säätää kaakkoon tuon linkin kanssa, alku on aika hiljainen.
Menneisyys ei saa unohtua, kannattaa katsoa tuo sarja. Ja tuo biisi, kylmät väreet tälläkin.
Tämä on kaunis. Ei siitä sen enempää.

Näitähän riittää vaikka maailman loppuun saakka kirjattavaksi.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Sata kirjaa



.. ennen kuolemaani. Useampi bloggari on tehnyt näitä listoja sadasta kirjasta, jotka haluaisi lukea ajan tietyn kuluessa. Tein oman listani kirjoista, jotka haluan lukea ennen kuolemaani.. Sitähän ei tiedä, koska se päivä koittaa, joten pitäisi ehkä aloittaa pikkuhiljaa?? Virallinenkin(?) lista löytyy kirjoista, jotka ihmisen tulisi lukea ennen kuolemaansa, osa niistä kirjoista on päätynyt tällekin listalle. 

Osa näistä teoksista löytyy jo omasta kirjahyllystä, mutta ei vaan ole tullut luettua. Korostin esille kirjat, jotka ovat hankitalistalla heti, kun lakkaan köyhtymästä. Tältä listalta jäi varmasti pois useita kirjoja, jotka haluaisin myös lukea, mutta nyt tämä lista näyttää tälle:  

  1. John Boyne - Poika raidallisessa pyjamassa (löytyy hyllystä, pitäisi aloittaa..)
  2. Bettina Arndt - Seksipäiväkirjat (löytyy sängyn vierestä, aloitin eilein!)
  3. Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella (kyllä, olen sivistymätön moukka!) 
  4. Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti
  5. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
  6. Jari Tervo - Layla
  7. Anja Snellman - Parvekejumalat
  8. Eila Payne - Karjalantyttö ja särkyneet unelmat
  9. Pirjo Rissanen - Äitienpäivä
  10. Siiri Hustvedt - Kesä ilman miehiä
  11. Riikka Pulkkinen - Totta
  12. Pirjo Rissanen - Muistot
  13. J.R.R Tolkien - Taru sormusten herrasta (noloa myöntää, edelleen kesken..)
  14. Kari Hotakainen - Ihmisen osa (löytyy kotoa, kuuntelin radiokuunnelmana tämän. Lukea pitäisi vielä..)
  15. Heikki Hiilamo - Kuoleman listat
  16. Inna Latiseva - Ryssänä Suomessa
  17. Vargas Llosa - Tuhma tyttö
  18. Ulla-Maija Paavilainen - Sokerisiskot (löytyy hyllystä, pitäisi aloittaa..)
  19. Laila Hirvisaari - Minä, Katariina
  20. Laila Hirvisaari - Vuoksen Helmi 
  21. Laila Hirvisaari - Pihkovan kellot
  22. Laila Hirvisaari - Grand hotel 
  23. Laila Hirvisaari - Kruunupuisto
  24. Laila Hirvisaari - Myrskyn edellä (tämän kirjailijan vanhaa tuotantoa tuli luettua, tätä uutta ei ollenkaan.)
  25. Laila Hirvisaari - Vienan punainen kuu 
  26. Elias Lönnrot  - Kalevala
  27. Alexandra Ripley - Scarlett 
  28. Tommy Hellsten - Virtahepo olohuoneessa
  29. Ann Heberlein - En tahdo kuolla, en vain jaksa elää 
  30. Kat Von D. - Tattoo Chronicles 
  31. Juhani Aho - Rautatie (näytelmänä todella hyvä)
  32. Väinö Linna - Tällä pohjantähden alla
  33. Jane Austen: Järki ja tuntee
  34. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
  35. Emily Brontë: Humiseva harju
  36. Sofi Oksanen - Puhdistus (luen parhaillaan)
  37. Laura Honkasalo - Eropaperit (kotona on, aloittamista vaille valmis.)
  38. Laura Honkasalo - Tyttökerho
  39. Laura Honkasalo - Sinun lapsesi eivät ole sinun 
  40. Pasa & Atpo - Eniten vituttaa parisuhde
  41. Matss-Eric Nilsson - Aitoa ruokaa (kesken!
  42. George R.R Martin - Valtaistuinpeli (tuli katsottua Game of thrones eka kausi)
  43. Stephenie Meyer - Vieras (ollut pitkään hyllyssä, edelleen lukematta.)
  44. Christopher Paolin - Brisingr (muut löytyy hyllystä ja luettu on!)
  45. Teppo Vapaus - Herra Ylpön sydän
  46. Heike B Görtemaker - Eva Braun 
  47. Sini Visa - Kinuskikissa leipoo (mitään en leipomisesta ymmärrä, mutta ennakkoselaus netissä tähän kirjaan antoi viitteitä, että voisin joskus ymmärtää!)
  48. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen
  49. Mika Waltari - Nainen tuli pimeästä ja muita novelleja
  50. Mika Waltari - Tanssi yli hautojen 
  51. Raamattu
  52. Venla Hiidensalo - Mediahuora
  53. Torey Hayden - Viattomat 
  54. Torey Hayden - Lapsi muiden joukossa
  55. Torey Hayden - Nukkelapsi
  56. Pirjo Saarnia - Ruuan terveysvaikutukset (löytyy hyllystä.)
  57. Kate McCann- Madeleine 
  58. Jouni Hynynen & Jari Sinkkonen - Kotiteollisuus.com 
  59. Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja
  60. Nikki Sixx - Heroiinipäiväkirja (jäi kesken, oli lainassa koulun kirjastosta)
  61. Hanna Parviainen - Ei kenenkään äiti
  62. A.A. Milne – Nalle Puh
  63. J. & W. Grimm – Grimmin sadut I-III
  64. Leena Lehtolainen - Rivo satakieli 
  65. Leena Lehtolainen - Väärän jäljillä 
  66. Leena Lehtolainen - Veren vimma
  67. Heikki Hietamies - Iltaa, hyvät ihmiset 
  68. Henning Mankell - Likainen enkeli
  69. Mauri Kunnas -  Koiramäki 
  70. Rosamund Lupton - Sisar 
  71. Mika Nousiainen - Vadelmavenepakolainen
  72. Enni Mustonen - Brysselinkaalia (omistan ko. kirjan ja olen aloittanut sen useasti - en vaan ole saanut luettua. Häpeänpilkku Mustosfanille.)
  73. Jouko Raivio & Kirsti Manninen - Punavuoren keisarinna. Salapoliisiseikkailu 1860-luvun Helsingissä.
  74. Anna Pihlajaniemi - Adoptiomatka
  75. Mary Letourneau ja Vili Fualaau - Rikoksena rakkaus
  76. Annamari Marttinen - Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä 
  77. Marja-Leena Tiainen - Kahden maailman tyttö
  78. Kalle Päätalo - koko tuotanto lukematta, joten kirja kuin kirja käy
  79. Pirkko Saisio -  Elämänmeno
  80. Khaled Hosseini -  Tuhat loistavaa aurinkoa
  81. Ilmari Kianto - Punainen viiva
  82. Minna Canth - Anna Liisa
  83. Elbie Lötter -  Vaiennettu Anna. Tarina särkyneestä lapsuudesta
  84. Ilkka Raitasuo ja Terhi Siltala - Kellokosken prinsessa (myös leffan haluaisin katsoa!)
  85. Helene Berr -  Päiväkirja 1942-1944
  86. John Simon -  Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä
  87. Tuija Lehtinen - Pirunsaaren veljekset (tajusin, että tätä en muuten ole lukenut!)
  88. Tuija Lehtinen - Mallitoimisto Pandora (noloa, mutta tämä kirja minulla on. Se on vaan jotenkin niin tylsä, että jää aina kesken..)
  89. Adolf Hitler - Mein kampf 
  90. Collins Suzanne - Vihan liekit 
  91. Kaari Utrio - Oppinut neiti (myös muu tuotanto)
  92. Katja Kettu - Kätilö 
  93. Laura Gustafsson - Huorasatu 
  94. Agatha Christie - Neiti Marplet, melkein mikä vaan, esimerkiksi Murha maalaiskylässä. 
  95. Tove Jansson - Kuka lohduttaisi nyytiä, Muumilaakson marraskuu jne.
  96. Burgess Anthony - Kellopeliappelsiini
  97. Juha Vuorinen - Romaanikerjäläinen
  98. Mikko Rimminen - Pussikaljaromaani
  99. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
  100. Louis Sachar - Paahde
Yllättävän vaikeaa listata tuosta noin vaan 100 kirjaa, jotka haluaa lukea vielä. Kiitos muutamalle kirjablogille ja suomalainen.com sivustolle. Sieltä inspiraatiota ja ideoita tähänkin listaa, mutta oikeasti minä nämä haluan lukea ja suurimman osan saada omaan hyllyyn. Sitten joskus. 


ps. ei tullut kuvapostausta, ups.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Blogikyttäri

Internetin ihmeellisessä maailmassa, kun surffailee, niin vastaan tulee välillä hienoja blogeja. Välillä taas sellaista kamaa, että ei jaksa lukea (varmasti joku ajattelee tästä blogista samoin). Voiko tämän laskea harrastukseksi? Milloin tämä muuttuu kyttäykseksi? Voiko se muuttua sellaiseksi, koska blogit ovat julkisia? Tässä muutama linkki blogeihin, joita käyn ahkerasti tai melko ahkerasti lukemassa:

Kinuskikissan blogi on vakioluettavaa. Vaikka en harrasta itse leipomista ja tietämykseni asiasta rajoittuu lähinnä syömisen asteelle, voin silti ihailla näitä taideteoksia. Ja jakaa reseptejä osaaville ystäville, jotka sitten toteuttavat näitä ohjeita ;)

Tämän hepun blogia tulee myös kytättyä, luettua ja seurattua. Sit sillä on vielä kaks muutakin; tämä ja tämä. Eniten ehkä ensimmäistä ja viimeistä tulee luettua.

Tästä blogista käyn hakemassa vinkkejä uusiin lukukokemuksiin. Joskus tuntuu, että voisin itse olla tuon blogin pitäjä, kun niin hyvin natsaa tuo kirjamaku yhteen ja useat suosikkikirjani löytyvät tuolta esittelystä.

Ja tämä blogi on minusta muuten vaan kiva, toki ruokaohjeita ja jumppaohjeita löytyy myös. Kumpiakaan en juuri jaksa toteuttaa...

Ystävän koiraharrastuksesta luen myös hänen blogistaan, joka on tosin suojattu salasanalla. Vaikka en koiraharrastuksesta niin kauheasti aina ymmärrä ja kaikki termit on välillä hepreaa, sieltä on silti ihana lukea ystävän ja koirien kuulumisiaan :)

Lisäksi ystävien kuulumisia luen meidän yhteisestä blogista, joka on tosin salattu. Sinne me muutamat facebookin ihmeellisestä maailmasta paenneet olemme keskittyneet kirjoittamaan kuulumisiamme, muutama jatkaa edelleen naamakirjan maailmassa ja ei muista juurikaan päivitellä. Jos joku tunsi piston sydämessään niin hopihopi tekstiä rustaamaan ;)

Tämä blogi on myös mielenkiintoinen! Henna Helmi Heinosen esikoisteos Veljenvaimo löytyy minunKIN kirjahyllystä ja hyvä kirjahan se on :) Sain sen ilmaiseksi Arktisen banaanin (?muistaakseni?) kautta, kun lupauduin arvioimaan sitä blogissani. Arvioinkin, se blogi on tosin kuollut ja kuopattu jo.

Oman alan asiaa puolestaan löytyy täältä. Tykkään eniten Annen blogista, mutta tuolta pääsee surffaamaan myös muiden kirjoittajien teksteihin.

Tämä blogi meinasi ihan unohtua! Facebook aikana kuuluin faniryhmään ja tykkään edelleen, vaikka en virallisessa ryhmässä heilukaan. Niih.

Viimeisin "löytö" löytyy tuolta. Aika karu ja tuolta löytyy myös jatko-osoitteita muihin blogeihin.

Tämän blogin osoitteen linkitti kaverini minulle. Päivän hymyt, hymähtelyt ja naurut saatu.

Ja toki blogilistalta etsin aina hyviä blogeja.

Seuraavaan postaukseen yritän laittaa kuvia. Kevään aikana ei kyllä ole kauheasti tullut kuvattua, mutta aina jotain pientä. Tämän aamun hienoin otos oli venyttelevä kissa.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Elämän ABC, mukana myös E, F ja G

Täysin copypastella eteen tulleesta blogista. Enkä häpeä myöntää sitä. 
Elämäni kirjaimet ja lyhyt selotus, miten nämä liittyvät elämääni enemmän tai vähemmän (ovat muuten enemmän tai lähinnä vähemmän kekseliäitä sanoja!) 

A = avomies - mukana vuodesta 2003, rakkauteni. 
B = banaanit - erittäin käteviä välipaloja, ruokaa mulle heti nyt- hetkillä pelastusrenkaita!
C = Canon - se ainoa oikea merkki. 
D = duuni - täytyy tehdä elääkseen ja pidän siitä. Pankkitilini pitää myös. 
E = elämä - on julmaa, kovaa ja raskasta välillä ja välillä taas pirun mukavaa. 
F = Fasaanit - näitä perkeleitä liikkuu liikaakin tässä kaupungissa. Juoksevat autojen alle ja metelöivät aamuisin. Haisevia otuksia. Hyvä muisto: oltiin kerran fasaanijahdissa kaverin & tämän koirien kanssa. 
G = Google - hyvä ystäväni kuukkeli tietää kaiken. 

H = halaus - näitä aamuisin ja iltaisin niin on hyvä mieli :) Tykkään halata ja tykkään kun minua halataan.
I = isä - tärkeä henkilö elämässäni. Ihastuminen -  hieno tunne. 
J  = jääkiekko - vaikka en itse pelaa, tykkään katsoa ja huudan henkeen ja vereen etenkin MM-kisojen aikaan.
K = kesä, kaverit - kesä on paras vuoden aika ja kaverit on tärkeitä. Kesä vaan on liian lyhyt ja kaverit tuppaa olemaan kaukana.. 
L = loma, liikunta, lenkkeily - loma aika selvä, liikunta kuuluu elämääni ja etenkin lenkkeilystä tykkään.
M = maaseutu, maatila, mies - maaseutu on lähellä sydäntä, lapsuudenkotini on maatila ja mies löytyy elämästä. Katso kohta A. 
N = nukkuminen - tykkään nukkumisesta, mutta en osaa nukkua päikkäreitä enkä nuku aamuisin kovin pitkään. Puoli yhdeksän on viikonloppuisin takaraja, mutta menen kyllä aikaisin nukkumaan mielelläni.. 

O = oma koti - ei perusteluita kaipaa?
P = piknik  - mukavaa puuhaa kesällä ystävien kanssa :)
Q = Queen - ja show must go on. 
R = rakkaus, raha - rakkaus vuodesta 2003 ja rakkautta myös eläimiä, kenkiä ja milloin mitäkin kohtaan. On ihana rakastaa ja olla rakastettu. Raha taas helpottaa kummasti elämää... 
S = serkut - tärkeitä ihmisiä ovat, niin omat kuin miehen serkut. 
T =tatuoinnit - vasta yksi hankittu ja toista tekee mieli :)
U = ulkoilu, ukkonen - eka menee kohtaan L ja toinen on vaan niin hieno. 

V = villasukat - jalassa öisin, oli sitten kesä tai talvi. Myös päivisin, etenkin talvella. 
W = wiski ja wikipedia ;) - ensimmäinen maistuu toisinaan ja toinen on yhtä hyvä ystävä kuin kohdassa G mainittu :D
X - vähän niinkuin ex, hyi. - Ei lisättävää. 
Y = ystävät - Kiitos teille, teitä ei ole montaa, mutta sitäkin rakkaampia olette. 
Z = zumba - let'ssss zummmmmbaaa! Tänä keväänä jäänyt kiireitten vuoksi vähemmälle. 
Å = åsaan tai sitten en - Nyt ei keksinyt enää mitään järkevää .. 
Ä = äiti - kohdan I henkilön lisäksi äärimmäisen rakas ja tärkeä. 
Ö = öiset retket  - heh, näitä on tehty joskus, milloin mihinkin. Kesäyöt on kauniita.. 

torstai 19. huhtikuuta 2012

Maailman värit

Joskus olen miettinyt, millaista olisi, jos ei näkisi värejä. Kaikki olisi vain musta-valko-harmaata. Syvästi masentuneet ihmiset kertovat, että maailmasta häviää oikeasti värit, kun ei enää jaksa. Tai jos olisi osittain sokea. Eihän se elämästä nauttimista estäisi, mutta jos niin kävisi nyt, niin olisihan se outoa. Värejähän on kaikkialla ja kaikenlaisia. Paitsi minun vaatekaapissa.

Taivas on sininen ja valkoinen, mutta keväällä taivaalla on upeita sävyjä, kun aurinko nousee ja laskee; kaikkea verenpunaisesta vaalean punaiseen ja violettiin. Syksylläkin on värejä. Talvi on tasaisen harmaata ullotusta, kirkkaalla säällä toki kaunista, mutta ei sinällään värejä, paitsi valkeaa. Kesällä luonto on lähinnä vihreä, mutta sekaan mahtuu kaikkia maailman värejä, kun erilaiset kukat kukkivat ja perhoset lentävät.

Seppälän naistenvaateosastolla saa nykyään shokin, kun astelee sisään. 1970-luku on niin läsnä kuin mahdollista ja samoin ovat pinkit, oranssit, vihreät ja keltaiset vaatteet. Ihan kiva niille, jotka niistä tykkäävät ja mikä ettei, jos tykkää. Ehkä kuitenkin hillitty yhdistely olisi valtti niissä väreissä..."Pukeudun mustaan, kunnes löydön jotain tummempaa" puolestaan kuulostaa minun lauseelta.

Väreihin liittyy myös perinteitä; morsian on valkeissa vaatteissa ja piste. Se on perinteinen neitsytmorsiamen merkki, mutta jotenkin tuntuu, että sen neitsyt sanan voi kyllä tiputtaa nykyään aika monelta morsiamelta pois. Itsehän olen sanonut, että minua ei tulla vihkimään koko valkeassa vaatteessa, vaikka henki menisi. Mielikuva itsestä valkeassa puvussa tuo mieleen hännättömän muumin. Ole siinä sitten hehkeimmilläsi. Ja perinteisesti taas surupuku on musta. Silti joskus on menty naimisiin mustassa puvussa, koska musta on ollut juhlavaatteen tunnusväri.

Tämä puku olisi sellainen, missä voisin kuvitella meneväni joskus naimisiin. Ei mitenkään ajankohtainen asia, vaikka syksyllä yhdeksän vuotta tuleekin yhteistä taivalta avokkaan kanssa, tulipahan vaan mieleen. Ylipäätänsä tämä väri aihe tuli mieleen, kun luin Mikko Herrasen haastattelua. Jos joku ei tiedä kyseistä herraa, niin kysykää hyvältä ystävältäni googlelta. Ja toinen, mistä tämä nyt tuli mieleen, on tämä kevätjuhlien aika ja pukutarjonta; hempeitä värejä ja vaaleita värejä ja mahdottomasti kaikenlaisia värejä, paitsi mustaa ja ruskeaa. Pitäisikö tehdä poikkeus sääntöön ja ostaa joku värikäs unelmamekko kaappiin? Tulisiko sitä käytettyä, en tiedä. Omiin valmistujaisiin menen tässä koltussa. Veljen lakkiaiset 2.6, luultavasti sama mekko käytössä. Pidän siitä kyllä kovin. Jos laittaa punaiset korkkarit jalkaan, riittääkö se kevään väreiksi?


ps. samaan syssyyn vaihdoin ulkoasua. Parempi, luulen mä. Olkoon toistaiseksi tuollainen.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Huhtikuun puoliväli

Edellinen päiväys on kauan, hyvin kauan sitten tehty, taisi olla viime kuun alussa. Nyt ollaan huomenna jo huhtikuun puolessa välissä - ja tämä blogi on ihan retuperällä. Eipä taida tälläkään postauksella suurempia ajatuskiemuroita välittyä maailmalle, loska lentää ja koirankakat kukkii tienvarsilla, mutta sehän tietää vaan kesän tuloa :)

Allekirjoittanut täytti eilen vuosia ja eilen oli olevinaan epäonnenpäivä. Väitän kyllä, että numero 13 on onnenluku eikä epäonninen :)

Muutenkin on kevät edennyt mukavasti; töissä ollut sopivan kiirettä, tutkintopaperit tulevat ensi kuussa postissa kotiin ja pääsiäisenä sai vetää vähän henkeä ja viettää aikaa kavereitten ja sukulaisten kanssa. Tampereen reissukin heitettiin avokkaan kanssa ja nyt vietetään aikaa Kajaanissa.

Toiseen blogiin olen jaksanut kirjoittaa enemmänkin kuulumisia, se tosin on salattuna ja kaveripiirini oma blogi, johon me facebookkiin kuulumattomat kirjaamme toisillemme kuulumisia. Ehkä jos ja kun kunnostaudun tämänkin blogin kanssa vielä..