Viikonlopun saldo

Uusi viikko edessä. Aurinkoista, sanoi sääpoika telkkarissa. Harvinaisen lämmintä, täydensi toisen kanavan setämies.

Viikonloppuna olin jäässä. Lauantaina laskettiin pieni arkku hautaan ja minun hampaat löi loukkua jo heti hautausmaan portilla. Paleleminen oli niin sisäistä kuin ulkoista, sydän kylmänä sitä toimitusta seurasin ja hämmästyin itsekin omaa itkuani. Ei meinannut onnistua millään ulkomuistista iltarukouksen lukeminen siinä haudalla, eikä kyse ollut siitä, ettenkö olisi muistanut sanoja. Mutta heti, kun nostin kameran kasvojen eteen ja kuvasin tilaisuutta, unohtui itku ja keskityin vaan siihen, mille sen linssin läpi näyttää. Häkellyttävä tilanne. Saman tien, kun laski kameran alas, alkoi tärinä ja itku. Avokas oli kyllä hienosti tukena.
Pappiahan meinasin motata heti kättelyssä kuonoon, ei kukaan tule hautajaisiin toivottaen reippaasti HYVÄÄ HUOMENTA! Häpäisin koko suvun tokaisemalla, että huomenta, vaikka tässä mitään hyvää olekaan. Ukko vaikeni ja mutisi jotain vaikeista päivistä. No shit Sherlock!
Vaikka toisaalta, mitä vaikeaa tässä meille muille on. Lapsen vanhemmillehan se on vaikeinta. Pahaa teki katsoa, kuinka hellästi isä taputtaa arkkua juuri ennen kuin se lasketaan hautaan.

Muutenkaan en lämmennyt sille papin märinälle. Esimerkiksi huomautus kahteen kertaan "olemme kokoontuneet tänne siksi että..", joo, sehän ei ole kellekään vielä selvillä, mitä tässä ollaan tekemässä. Sinällään tilaisuus oli ihan kaunis. Hauta peitettiin suvun miesten voimin vielä saman tien, hieno ele sekin. Oma mieheni näytti siltä, kuin olisi salaojaa kaivamassa tai sementtiä myllyyn tekemässä, kunnes sitten hellitti vähän tahtia.
Haudalta siirryttiin kotiin syömään. Minua ahdisti ajatus siitä, että sinne mennään ja mässätään olan takaa, mutta jälkeen päin ajateltuna se oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Tunnelma ei ollut ehkä mikään kaikista vaivattomin, koska lapsen isän suku oli täysin tuntematonta ennestään meille kaikille, mutta asiallisesti se tilaisuus vietiin läpi. Itsehän vietin lopputilaisuuden tyylikkäästi mustan hameen ja jakun yhdistelmässä, jota täydensi vaaleanpunaiset villasukat. Varpaat huusivat kylmästä hoosiannaa, joten ne sukat oli tarpeeseen. Siihen hätään ei talosta mustia löytynyt, vaan liekkö sillä mitään merkitystä, veikkaanpa että ei...

Pitkästä aikaa vietettiin osa viikonlopusta kaupungissa. En vaan jaksanut ajatusta siitä, että tässä joutuu vielä anoppilaan, halusin ihan pienen palan rauhaa. Asia ratkaistiin case ikkunanpesulla. Pesin mie ne akkunat kyllä oikeastikin, sunnuntaina nimittäin. Lauantai iltana olin niin väsynyt, että lähinnä makasin X asennossa sängyssä ja avokas pelasi pleikkaa. Sopi vallan mainiosti.

Sunnuntaina sain kuurattua ne ikkunat, jopa parvekkeen kaikki lasit molemmin puolin ja hyvä mielihän siitä jäi. Parvekkeella on lopultakin parvekekalusteet - eihän siihen mennyt kuin kolme vuotta eivätkä nämäkään ole omia - mutta jopa näytti erilaiselta sekin. Jatkettiin matkaa minun vanhempien luokse ja siellä minut valtasi taas jokin kätevä emäntä hurmos. Hurmoksen tuloksena oli kaksi piimä-omenakakkua, karjalanpaisti ja tuvan ikkunat pestyinä, muori oli tyytyväinen. Lisäksi roudattiin miehen kanssa puita liiteriin pari kuormaa ja illalla saatiin navettaan uusi lehmävasikka. Aamulla oli syntynyt sitä edellinen tulokas.

Jotenkin viikonlopussa oli monenlaista vastakkaisuutta: synkkyyttä - iloa, kaupunki - maaseutu, tylsää - tekemistä. Tuo kaupunki, kaikessa rauhaisuudessaan, on kyllä tylsä paikka. Ihan jees oli kyllä silloin illalla vain olla ja möllöttää, mutta mies kiipeili melkein seinillä sunnuntaiaamuna, että "ei jumalauta, jos tällei pitäis aina olla". Tyrkkäsin imurin sille käteen, johan hiljeni.

Maanantaiaamun tunnelmaa voisi silti kuvata näin: 

Pitkästä aikaa oli sellainen fiilis, että en halua lähteä töihin. Tätä tunnetta ei ole ollut aikoihin, en tiedä mistä se nyt tuli. Miehelle tämä fiilis on jo niin tuttu, etten jaksa enää edes noteerata, kun sängystä kuuluu "onks pakko jos ei taho", tänä aamuna hän nousi ihmettelemään, miksi minä en nouse ylös...

Ensi lauantaita odotan jo nyt innolla. Kampaajan lisäksi vietän aikaa kummipojan ja rakkaan ystävän kanssa, ai että.