Illallinen neljällä tähdellä tai ilman

4 tähden illallinen, tv:stä tuttu sarja. Ystäväni on pitemmän aikaa ruinannut, rankuttanut, ehdottanut, anellut ja pyytänyt, että järjestetään kaveriporukalla tällaiset. Tai oikeastaan sisarusporukalla, sillä tämä illallisporukka koostuu minusta, pikkusisarestani, ystävästäni ja hänen pikkusisarestaan. Sisaruksemme ovat luonnollisesti kavereita keskenään, homma siis skulaa ja juttu luistaa hyvin.

Säännöt menee kutakuinkin niin, että meillä on tuomari, joka ei näihin kemuihin valitettavasti osallistu, ja jolle laitetaan pisteet. Tuomarin puolueettomuudesta kukaan ei ehkä mene valalle, sillä hän on ystäväni sisko. Hmm. Noh, anyway, panoksena jokainen on laittanut likoon 25 €, voittaja vie siis koko potin ja häviäjä järjestää kesällä saunaillan ruokineen kaikkineen. Ehhehhee.
Kokattavana on siis alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka ja pisteitä jaetaan seuraavasti:
ruoka arvostellaan 1 - 6 pistein ja yleinen tunnelma pistein 1 - 6. Täydet pisteet siis 12 pistettä.

Aikataulullisista syistä johtuen saimme järkättyä ekat illalliset vasta eilen, kaverini oli kokkivuorossa ja menyy sisälsi alkupaloina ruisnappeja tuorejuustolla yms. härpäkkeillä, pääruuaksi vedettiin lantturanskalaisia ja mureketta ja jälkiruuaksi tarjoiltiin tiramisumoussea. Kieli meinasi mennä mahaan samalla, hyvää oli!

Pikkusen meinaa jännittää tää homma, sen verran hyvät pohjat on lyöty tähän savottaan. Etenkin nuo lantturanskikset oli ihan sikahyviä!
Sisko on ainakin treenannut omaa vuoroaan ja kokannut kuin tuhatpaikkasen ravintolan ainoa kokki viime aikoina. Itsehän otin suht lunkisti tämänkin haasteen, tökkäsin kotikokki.netissä hiiren muutaman reseptin päälle ja se oli siinä. Saas nyt nähä mitä niistä tulee...

Paulan keittiö on kodin sydän...

Tai sitten ei ole. En tunnetusti tykkää kovin paljon näistä ruuanlaittohommista, mutta koska inhoan vielä enemmän valmisruokia, olen päättänyt uhrata itseni tähän ruokahommaan. Missään nimessä en ole siinä kovin hyvä, enkä yhtään innokas oppimaan. Kun vaan saisi henkensä pitimiksi tehtyä tasoltaan siedettävää ruokaa.
Rakas avomies olisi tässä hommassa paljon parempi, jaksaa lukea ohjeita ja tehdä ohjeen mukaan, minä en. Nyt kyllä pistää miettimään, kumpi meistä on mies...

Mutta niin, minä uhraudun keittiössä lähes joka päivä. Ja koska oon paras avovaimo ikinä, teen pyytettömästi niitä ruokia, joita mies pyytää (ja vitut, joskus vaan sattuu tällainen puuska, että saa toivoa ja minä YRITÄN toteuttaa toivetta).

Tässäpä sitten kuvakoosteena, miten tehdään TOIVOTTUJA paistettuja muikkuja. Helppoa ku heinän teko..

1.Ensin ostetaan ne muikut ja pohditaan, että onkohan nämä nyt liian isoja, pitäisikö alkaa jotekin silppuamaan näitä? Todetaan, että paskanmarjat, kyllä ne menee kokonaisina!

2.Sitten ne muikut menis pesulle. 

3.Tässä vaiheessa viimeistään tajuaa, että hyi helvetti, en halua koskea näihin. 

 + että ne tuijottaa sua niin peloissaan  kuolleena... 

4. Kerätään kaikki rohkeus, otetaan muikkua päästä tahikka hännästä kiinni ja jauhotellaan ne ruisjauhoissa & suolassa. Tämä toimenpide on helpoin tehdä muovipussissa, muikut pussiin ja lopputulos tulee pienellä hölskyttelyllä nimenomaan ravistettuna, ei sekoitettuna.
Suolaa ja jauhoja äitini reseptillä ja ohjeella "sillälailla sopivasti".
Nice.

5. Sitten muikut pannulle ja hitokseen paljon voita, isäni ohjeen mukaisesti. Tämä ohje tuli ihan pyytämättä kun kosultoin puhelimessa äitiä vaihetta 4. varten. 

Voin laittaminen & lisääminen pannulle olikin iisimpi homma kuin se suolan ja jauhojen suhteen määrittely.

5.1 Pyyhitään hikeä otsalta ja panikoidaan, mistä sen tietää, koska nämä perkeleet on kypsiä. 

6. Paistetaan muikkuja ja todetaan, että niitten silmät poksahtelee päästä. Ei aavistustakaan mistä se kertoo, liian kuumasta pannusta vai siitä, että ois sittenkin pitänyt perata nämä? Niin siis tuo valkea pallero tuossa pannulla on jonkun tyypin silmä, lisäksi huomaa pullistuva silmä vasemmassa yläkulmassa.

7. Paisto suoritettu, perunamuussi valmistettu siinä sivussa, miestä odotettu puoli tuntia kotiin. Mies tulee myöhässä, toteaa muikut vähän jäähtyneiksi,ottaa ja syö ja sanoo "no jaa, suolaa sit ens kerralla enemmän". Korjaa kyllä helkkarin vikkelästi lausuntoaan, että "ihan ok ne oli.."

Uskotteko, että seuraavaa kertaa saa jonkun aikaa ootella?! 

"Minä toin sinulle piirakan..."

... ja sinä syöt sen piirakan.

 Eilen sain kaksi ihanaa daamia kylään, myöhäinen naistenpäivä ja sillei. Innostuin leipomaan, koska talossa ei ollut mitään säällistä tarjottavaa sumpin kanssa. Hommaan toi hieman lisähaastetta se, että toinen karppaa - ei sinällään mitään, mutta hetken pohdiskelin, että mistä minä karppipiirakaksi nyt muutun. Noh, google ystäväni ja karppaus.info pelasti ja alla on vadelmarahkapiirakka. Ohje oli helppo ja maisteluraadin mukaan maku oli ihan kohdallaan. Ihme ja kumma, kaikki aineet löytyivät äiteen kaapeista ja kätköistä. Makeutusaine tosin oli markka-ajalta, vaan onneksi löytyi myös toinen puteli kyseistä settiä.

Toinen piirakka oli kotikokki.netin kautta otettu marjapiirakka. Sinällään ole mitään väliä, mikä se ohje oli, kun en sitä ohjetta noudattanut kuin suuntaa antavasti, yllättäen. Päällä on mustaherukoita, viherherukoita ja mansikoita sotkettuna vaniljarahkaan - maisteluraati kiitteli myös tätä. Joko olivat herran pelossa tai sitten onnistuin oikeasti, mene ja tiedä. 

Ja jos joku ei tiedä, otsikon legendaarinen lause tulee tästä sketsipätkästä. Mua vaan naurattaa tää aina uudelleen ja uudelleen.
"Älä sano mitään, kyllä minä tiijän perkele."

Ruokapornoa

Ihmisen pittää syyvä. Ja ihmisen pitää nykyään kuvata se ruokansa, jotta kaikki muutkin tietää, mitä se on syöny. Tahikka jos se sattuu sen unohtamaan, niin voi aina tarkistaa.

Enjoy.

Monipuoliset aamupalavaihtoehdot ála Paula eli luonnon jugurttia tai rahkaa. Sekaan lyödään jotain näistä: kuivattuja hedelmiä, pellavansiemenrouhetta, tyrnirouhetta, mustikoita, banaania, persikkaa, puolukoita, vattuja, oikeastaan mitä tahansa marjoja, leseitä, mysliä, mantelilastuja... Hyvää, helppoa, nopeaa ja pitää nälkää.

Salaatti vs. salaatti. Arvaa kumpi on kotona tehty...

Välipalat. Kun on aina nälkä ja koko ajan jano, on pakko pitää mukana vesipullo ja jotain ruokaa. Mikäs sen helpompaa kuin hedelmät? Pitemmillä reissuilla kuorimaveitsi on aika kova sana. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että kun kulmat rypistyy tiettyyn asentoon, kannattaa mulle syöttää vaikka banaani ja heti päästään paljon helpommalla..

Kun meidän suku kokoontuu, nii sitten muuten syödään. Ja sitten ihmetellään, kun taas kiristää vaatteet. Onneksi ei ihan aina näin suurella mittakaavalla, kuvassa on uuden vuoden kattaus.

Teetä. Asenteella.

 Kuolaan näppäimistölle.

ps. otsikko ei ole vain hauska sanapari joka on liitetty yhteen, vaan se on ihan oikea asia. Pohdintaa siitä voi lukea vaikkapa täältä. Tuli vaan mieleen.

Pesänrakennusvietti pistää leipomaan

Viime päivinä olen harjoittanut itselleni todella epätyypillistä toimintaa, nimittäin ruoanlaittoa ja leivontaa. Serkku tuli pesueensa kanssa viettämään välipäiviä ja uutta vuotta meille, joten lauantain kulutin leipoen kinkkusarvia, sämpylöitä, kasvistaskuja, kinkku-kasvispiirakkaa ja mokkapaloja. Kaikki lähti siitä, että mies toivoi mokkapaloja ja rakastavan avovaimon kuuluu niitä leipoa. Söi se peräti kaksi palaa ja muu porukka loput. Toivottavasti nautti, seuraavia odotellessa.Täällä epäillään jo vaikka mitä, kun akka viihtyy yks kaks keittiössä. Korostan, että en ihan kyllä vieläkään sanoisi viihtyväni keittiössä, mutta jos kerran aikoo sotkea kätensä taikinaan, niin eiköhän tuo ole ihan sama tehä kerralla vähän enemmän. Notta jämpti on niin, siitä pesänrakennusvietistä nyt niin tiiä, pesähän on jo valmiina mut asukkaat ei pysy siellä. 

Kuvasarja kasvistaskuista, värkkäsin niitä tuollaisella masiinalla... mikä lie nimeltään, kertokaa viisaammat, mutta kätevä se oli. Kasvistaskujen ohje oli eräässä lippulappusessa, jonka sain syksyn kasvisruokakurssilta. Sellaisellekin ehdin syksyn aikana eksyä anopin seurassa... taikina oli spelttirahkavoitaikina ja täytteenä oli valkokaalia, porkkanaa ja sipulia. 

Kinkkusarvet onnistui myös hyvin, ohje oli Valion Leivotaan lämpimäisiä kirjasta. Ulkonäkö on sivuseikka näissä hommissa...

Eilen sitten uuden vuoden kunniaksi väännettiin serkun kanssa mini pizzoja, täytettyjä mini patonkeja ja suklaasuukkoja. Serkku teki vielä mutakakun loisteliaaksi lopuksi.  Minä tein punajuuri-porkkana-jauhelihalaatikon aikuisille päivälliseksi ja penskat sai ranskalaisia ja nakkeja.  Illalla sitten syötiin, saunottiin ja taas syötiin, valettiin tinoja ja tuijottiin niskat kenossa raketteja.  Maha on vieläkin niin täynnä, että hyvä kun lypsylle taipui...

Tää esittää kyllä viime viikkoista bataatti-porkkana-sipulihässäkkää, mutta menköön nyt tässä sivussa. 

Suklaasuukot: mariekeksin päälle vatkataan valkuaissokerivaahto ja tyrkätään koko setti uuniin noin 8 minuutin ajaksi. Sitten sulatetaan suklaata ja dipataan siihen. Äkkimakeaa joo, mutta niin hyvää... näissäkään tuo ulkonäkö ei ihan ole sitä Hellapoliisin tasoa, mutta what ever, niinku pikkuveli sanois. 

Uuden vuoden lupaus vuodelle 2014: syön kakkuja, keksejä, pullia yms. makeita leivonnaisia seuraavan kerran vasta toukokuussa 2014, serkkutytön lakkiaisissa. Ei mitään paineita J... Saas nähä miten tähän kykenen :D 

Ja vielä loppuun, taidan jatkaa tätä Tarina päivässä hommaa. Uudet sanat tammikuulle: 

Sanasta ensimmäinen voisinkin runoilla, että tänään on kappas vaan, ensimmäinen tammikuuta ja eilen oli ensimmäinen kerta, kun tein ja söin nuita kuvan suklaasuukkoja. Jotta niin on asia. 

Kierre

Ensimmäinen asia, joka kierteestä tulee mieleen:


Ai että, kunnon kanelikierre eli korvapuusti. Tuon yksilön kuva on lainattu jostain Mäkkärin sivuilta, joten se ei ole kunnollinen kierrepulla. Äidin (tai anopin) tekemät, oikein juuri uunista otetut, lämpimät kierteet ja lasi kylmää maitoa... Hyvä ettei housun nappi poksahda rikki pelkästä ajatuksesta, pullan tuoksu tunkee jo sieraimiin ja kuola valuu pitkin suupieltä. Hyvä kierre.

Vakavasti ottaen kierre voi sanana liittyä esimerkiksi väkivaltaan. Väkivaltaisessa parisuhteessa vaiheet etenevät aina samalla tavalla, syklissä, kierteenä. Kaikki alkaa siitä, että hyvin menee, pari on onnensa kukkuloilla ja kuhertelee kuin kyyhkyspari. Sen jälkeen välit alkavat kiristyä ja tämä aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta. Sitten tulee se räjähdysvaihe eli mies/nainen ottaa pataan ja kunnolla. Totta kai tämän jälkeen selitellään, vähätellään ja lupaillaan, että ei koskaan enää. Ja kiekka pyörähtää jälleen alusta, kierre on valmis.

Väkivallasta puheenollen, miksi puhutaan aina miehistä, kun on väkivaltainen puoliso? Naiset pahoinpitelevät miehiä myös, mutta siitä ei puhuta samalla tavalla. Täältä voi lukea asiasta lisää. En jaksa alkaa referoimaan, sisälukutaitoiset kykenevät siihen itsekin.
Mutta niin, tätä asiaa ei pitäisi unohtaa ja tästä pitäisi puhua. Me muijat ollaan pahoja suustamme ja heilutetaan nyrkkiä siinä missä miehetkin.

**
Tänään mennään tervehtimään isommalla porukalla ystävää, joka menetti lapsensa. Viedään omenapuita ja amppelimansikka mennessämme.
Tänään on lisäksi pitkä työpäivä tiedossa.

Anteeksi, mutta nyt on äitienpäivä!

Päivän sana on anteeksi ja kikkailin sen todella näppärästi tuonne otsikkoon. Voi että sitä on taitava... melkein pitäisi vetää pussi päähän ja paeta vuorille, sen verran tökeröjä nämä meikäläisen kikkailut on ja lisäksi otsikoin aina yhtä tylsästi päivän sanalla. Ja päivän sana taas kuulostaa raamatulliselta ja papilliselta. Siitä ei nyt ole kyse, vaikka kai siellä raamatussakin on parit kohdat, jossa tätä anteeksi sanaa ja anteeksiantoa kehotetaan tekemään.

Anteeksi. Kahdeksan kirjainta, kolme tavua, mutta niin helkkarin hankala sana. Lyhennellään ja väännellään myös sanoiksi sori, tsori, anteex ja oho. Tuo viimeinen on savolainen ilmaisu, melko toimiva, mutta useissa tilanteissa suosittelen täydentämään tuolla alkuperäisellä sanalla.

Miksi tämä on hankala sana? Lapsista sen huomaa. Kummipoika neljä vee vihaa tätä sanaa. Jos nelivuotias nyt tietää edes, mikä tunne viha on, mutta jokatapauksessa, hänestä sen näkee miten vaikea paikka on pyytää anteeksi. Ja sitähän tapahtuu. Jos kiusaa pikkuveljeä, jos kiusaa koiraa, jos kiukuttelee äidille, jos heittelee ketä tahansa tavaroilla.. eli sitä perusarkea lapsiperheessä (sanovat ne viisaat, joilla näitä natiaisia on) ja sitä anteeksi sanaa joutuu viljelemään. Ja se on hyvä, että joutuu. Oppiipahan olemaan, sanoisin ja oppii pyytämään anteeksi. Ja se, että se ei ole vain sana, sitä pitää myös tarkoittaa.

Ja on se joskus aikuisellekin vaikeaa. Pyytää anteeksi asioissa, joissa on ollut väärässä, on loukannut toista. Ei siis ihme, että se on lapsellekin vaikeaa. Se liittyy siihen tunteeseen, jota ei oikein voi määritellä, onko se noloutta, häpeää, surua vai mitä, kaikkia niitä yhdessä?

On olemassa myös sivusto, jossa voi käydä pyytämässä anteeksi. Osoitteessa http://www.anteeksi.fi/ voit käydä kirjoittamassa anteeksipyynnön kenelle tahansa. Nimi ja osoite tietoja siellä ei julkaista, joten ihan suoraan siellä et voi pyytää, että "anteeksi MattiTapani kun söin sinun suklaasi" tai vastaavaa
Kaikkea sitä keksitään, ehkä tuo helpottaa ihmisen oloa, vaan silti se anteeksipyyntö tulisi esittää henkilölle itselleen, sanon ma.


**
Äitienpäivä ja upea ulkoilusää! Laitettiin anoppilassa aamulla tuvan lattiaan viimeiset lastulevyt kiinni. Pitkästä aikaa siellä on kiinteä lattia. Lapsuudenkodissa taas tehtiin puutarhahommia porukalla, omenapuut saivat moottorisahasta ja kaatuivat lopullisesti, avokas rakenteli marjapensaille tukikehikkoja, haravoitiin pihaa..
Mie hoidin äitienpäivä lounaan, vaikka en näistä hellahommista niin tykkää. Menyy sisälsi tässä soittoruokalassa tänään perunoita, pihvejä (ne oli tosin jo eilen paistettuja, mie vaan lämmitin ne), grillimakkaraa, uunikasviksia ja jälkkäriksi jäätelöä ja lakkoja. Ihan hyvät sapuskat, vaikka itse sanonkin, nälkä lähti ja laskettiin, että reilut 120 - 160 euroa säästettiin tekemällä sapuskat kotona eikä lähtemällä ravintolaan äitienpäivälounaalle. Taso ei ehkä ollut ihan samaa kuin ravintolassa, mutta säästöhän se on pienikin säästö..
Huomenna kouluttautumaan. Koko ensi viikko itseasiassa koulutusta ja viikonloppuna tiedossa kaikkea kivaa. Toivottavasti on hyvä sää!

Herkkulöytö

Löysin tänään kaupassa käydessäni ihan yllättäen itselleni uuden jutun sieltä. Biokian kuivatut marjat.
Kyllähän tässä on syöty aiemmin kuivattu ananasta tai muita etelän hetelmiä, mutta nuo marja (mustikka ja puolukka) ovat ehtaa kotimaista tavaraa. Tyrni ja karpalo olivat tuontikamaa ja suklaamarjat (en tosin syö suklaata) eivät saa joutsenlippua, koska suklaa on tuontisuklaata.

Hitsi miten kätevä keksintö! Kerään itse marjoja ja pakastan niitä, mutta kuivausta ei ole tullut kokeiltua kuin karpaloilla. Maku on hyvä ja aito, pakkauskoko kätevä ja käyttömahdollisuudet rajattomat! Tänään testissä kuivatut mustikat maitorahkan kanssa (tai jogurtin, riippuen siitä kumpi löytyy työpaikan jääkaapista kun en muista mitä sinne olen jemmannut...).

Sen lisäksi, että marjat tulevat Suomesta (paitsi muutamissa tuotteissa), tämä yritys myös toimii Suomessa. Pakkausselosteen mukaan tuo pussi sisältää mustikkaa 75 %, sokeria ja auringonkukkaöljyä. Hyvä hyvä, ainakaan tässä ei mainita E-koodeja eikä esimerkiksi rikkiä. Kuivattu hellävaraisesti ilmakuivureissa, kertovat nettisivut.

Olen tyytyväinen ja voin suositella :)

Kannattaa tsekata myös: http://www.biokia.fi/

Dementiaa on..

.. ottaa aamulla töihin ihan hyvät eväät, laittaa ne jääkaappiin alakertaan, istua huokailemassa pari tuntia töitten ääressä yläkerrassa ja lähteä syömään kallista 8,50 lounasta ja muistaa sitten kesken kaiken, että perkele, mullahan oli eväät!

Siinä jäi maksalaatikko ja ruisleivät syömättä, mutta toisaalta, oli tuo kiinalainen sapuskakin ihan hyvää, mitä nyt vuoden huulirasvat jäi samalla huuliin. Voin sanoo melkein Leijonakuninkaasta opitun "limasta, mutta maukasta" *slurps* ja limaisuudella tarkoitan lähinnä rasvaisuutta, toim. huom.

Seuraavaksi suunta salille ja illalla teatteriin äiteen kanssa.

Marttailua?

Minä en ole mikään keittiöihminen. En tykkää leipoa enkä laittaa ruokaa, en puuhastella keittiössä ja kokeilla eri reseptejä. Lempiohjelmat telkkarista eivät ole kokkiohjelmia ja lempilukemisto on ihan jotain muuta kuin keittokirjat.
Silti teen ruokaa itse. Perusruokaa, arkiruokaa, sitä normihuttua, mitä arkena syödään. Minusta ei ole hienojen ruokien vääntäjäksi, enkä jaksa keskittyä reseptien pilkun tarkkoihin ohjeisiin. Paistoajat on suurpiirteisiä väliltä 225 - 250 ja suosin helppoa, simppeleitä ruokia. Mutta teen ne silti meidän ruuat itse. Minun pelastajani on muuten hyvä keittokirja. Sieltä löytyy ohjeet ihan kaikkeen. Seuraavaksi tulee äiti ja viimeisenä sitten google.

Inhoan valmisruokaa. Kaikki valmisruoka, oli se sitten lihapullia tai joku äitien tekemä laatikko, ne haisevat valmiiksi pierulta. Se suojakaasun ja "ruuan" sekoitus, yhh mikä lemahdus, kun joskus vaikka lihapulla pussin on aukaissut. Ne haisevat pahalta, maistuvat pahvilta ja pistävät mahan yleensä sekaisin. Siispä meidän  kahden hengen perhe ei osta valmisruokaa. Mies ostaa joskus töihin evääksi vaikka niin sanottuja roiskeläppäpitsoja - jep, sen kyllä hmm.. haistaa.

Ihan kaikkea en sentään tee itse. Esimerkiksi makkara on sellainen, että sen tekeminen menee taas tuonne hifistelyosastolle, siispä ostan sinisen lenkkini ja nakkini valmiina. Minulla on Pennin venyttäjän keittokirja niminen opus (kiitos äiti!), jossa kerrotaan, että makkara on "helppoa ja halpaa arkiruokaa josta syntyy erilaisia ruokia nopeasti ja vaivattomasti." Heti tuli mieleen uunimakkara, makkarakeitto, makkarakastike..Minun kokkaukset ovat simppeleitä, niitä Marttaliiton suosittelemia arkiruokia. Juhlaruuista osaan tehdäperinteisen porkkanalaatikon, kai se riittää?

Jauhelihalla ja sipulilla täytetyt paprikat

Miksi laitan ruokaa, vaikka en siitä pidä? Ihan jo siksi, että tiedän, mitä suuhuni laitan. Suosin kotimaista ruokaa, mutta en välttämättä luomua. Uskon, että suomalainen ruoka on jokatapauksessa puhdasta, puhtaampaa kuin muualla Euroopassa. Suosin lähiruokaa; tällä alueella on esimerkiksi uskomattoman hyvä mylly, josta saa jauhoja ja ryynejä. Lihajalosteita myy paikallinen yrittäjä, perunoita tulee läheltä.. lisäksi kotona on lypsykarjaa ja appivanhemmilta saa vihanneksia. Fanaattiseksi en tahdo tämän asian kanssa rueta. Riista ja metsän antimet (sienet, marjat) kuuluvat vahvasti myös ruokavalikoimaan. Itse poimittuna, ei pakastealtaasta.

Laitan ruokaa myös siksi, että sillä säästää. Eväät töihin molemmille, makkarasoppaa voi jatkaa helposti seuraavalle päivällä aineksia lisäämällä, perusruokia ehtii tehdä vaikka ennen töihin lähtöä aamulla (herään siinä ennen kuutta ja menen töihin kahdeksaan, joten ehkä ihan kaikille tämä ei sovi). Minun ymmärrykseen ei koskaan ole mennyt se, että jos rahat on vähissä, viedään lapset mäkkäriin syömään, koska se on edullista. Häh? Anna se 10 euroa tänne, niin minä näytän sinulle, mitä sinä sillä saat. Se vaan tarkoittaa sitä, että joudut tekemään niistä 10 eurolla ostetuista aineista sitten itse, mutta varmasti saat enemmän kuin yhden mäkkisafkan.

Kinkkusarvet

Ylimääräisiksi jääneistä maidoista pannaria, nam!

Marjat saa kivasti tuhlattua näin, ei mene hukkaan! Marjoja, banaani, maitorahkaa ja maitoa. Hyvää.

Sveitsinleike, perunamuussi ja salaatti.. ei mikään kaunein annos vaan hyvää oli :)

Kasvissosekeitto, mieskin tykkäsi!

Viime aikoina tämä ruokahommahan on suorastaan riistäytynyt käsistä. Pitäisi syödä sitä tai tätä tai tuota, mutta muistaa luonto, eettisyys, muista syödä oikein, entäs karppaus, varo rasvaa, varo gluteiinia, älä laihduta, mutta tee muutos, tässä ois macajauhetta, perusruokaa, arkiruokaa, juhlaruokaa, jälkiruokaa... Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut avasi monelle silmät, että helkutti, broilerin fileesuikale on ollut joskus elävä eläin! Ou mai gaad, kuin se on mahdollista, koska ruokahan tulee kaupasta... Jotenkin tuntuu vaikealta välillä. Eikö voisi vaan syödä elääkseen eikä elää syödäkseen? Vai miten päin tämä pitäisi kääntää? Itse kannattaisin rentoa meininkiä: hyvää, terveellistä perusruokaa, joka pitää nälän poissa. Keep it simple.

Kaiken lisäksi musta tuntuu, että juhla ja arki ovat menneet ihmisiltä sekaisin. Herkkua voidaan syödä koska vaan, kun sille tuntuu tai siihen on tarpeeksi hyvä syy. Karkkipäivä on harmaa käsite lapsille, vanhemmat voivat syödä karkkia salaa koska vain. Ruuan kanssa voidaan "leikkiä" vaikka kuinka: sitä voi kokata, sitä voi ostaa, sitä voi antaa lahjaksi, sitä heitetään roskiin ihan liikaa.. Kaiken aikaa tämä kansa lihoo ja jossain päin maailmaa nähdään nälkää. Suhteellisuus ja kohtuus ovat ehkä hukassa. Tosin se, että minä syön lautaseni tyhjäksi täällä päässä maailmaa, ei edelleenkään tuo Afrikkaan ruokaa, mutta suhteellisuutta siihen, paljonko minun on pakko tuhlata kerralla ruokaa ja vettä - jos heitän niistä kuitenkin puolet pois kun en jaksa. Oliko siinä järkeä? Samaan aikaan laihdutusbisnes kukoistaa.

Ihmiset pelkäävät tavallista ruokaa - näin väittää eräs kirjailija. Ostin kirjakaupasta eilen (aleale!) Miksi pelkäämme oikeaa ruokaa? - nimisen kirjan. Kirjoittajana Mats-Eric Nilsson. Samalta hepulta on ilmestynyt Petos lautasella - tiedätkö mitä kaikkea suuhusi panet sekä Aitoa ruokaa. Kirjossaanhan hän käy läpi elintarviketeollisuutta ja sitä, että ihminen ei ihan oikeasti enää tiedä, mitä kaikkea ruoka sisältää. Pistaasijäätelössä ei välttämättä ole pistaasia ja ruualla huijaamisesta on tehty suurta bisnestä. Nakkikioskille on helpompi antaa perunamuussijauheen käyttöön lupa kuin oikeitten perunoitten käyttämiseen. Tuo viimeisin kirja on luonnollisesti kesken, eilen aloitin sen.

Sitten on vielä tämä pointti, että miten uusavuttomaksi tämä kansa menee? Milloin me ei osata enää tehdä mitään itse? Leivät saa valmiiksi leikattuina, kaikkea saa valmiina tai puolivalmiina, viimeisin suun auki loksauttava asia oli tämä jauheliha, jota saa nyt valmiiksi paistettuna. Mielestäni se kuulostaa ällöttävältä. Kuka sen tietää, mitä siinä jauhelihassa nyt sitten on kun se on valmista? Toisaalta siinä on puolensa, kiireessä se kuuluu näihin puolivalmiisiin asioihin, joilla helpottaa arkea. Ymmärrän ja sitten en ymmärrä. Lisäksi tämä hevosenlihakohu alkaa saada jo spektaakkelimaiset mittasuhteet. Hevosen lihassa ei ole sinällään mitään vikaa, mutta on se nyt perkele, että pakkausmerkintöihin ei voi luottaa.

Mutta niin, tätä aihetta voisi pyöritellä loputtomiin. Ja puolet jää sanomatta silti. Asiaa voi kärjistellä, väännellä ja käännellä, mutta ehkä se pointti tässä lässytyksessä oli se, että ruuan laitto kannattaa. Vaikka siitä ei niin tykkäisi, siihen oppii. Okei, joku voi heittää että tähän ei ole aikaa eikä mahdollisuutta. Aika, tuo hauska käsite, jota saman verran on vuorokaudessa kaikille, riittää jos järjestelee asiat. Jos vain tahtoo, niin varmasti aika riittää. Mahdollisuus? Mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, toistaiseksi varmaan lähes kaikissa kodeissa on jonkinlainen kyökki. Mahdollisuus myös terveelliseen ja halpaan ruokaan on, kun katsoo mitä ostaa ja opettelee syömään myös uusia ruokia. Kasvissosekeitto ei ehkä ole se hittiruoka ja kuulostaa ällöltä jonkun mielestä, mutta halpaa se on kyllä kuin saippua. Ja pakastimen omistavat tyypit voivat aina pakastaa ruokia jatkokäyttöä varten.

Loppuun vielä kevennys:

(kuvan tarjosi google ;))

Erilainen viikonloppu

Minä ja avokas ollaan sitä sorttia, että ei juuri viihdytä kaupaungissa. Illat menee talvella arkisin, koska siinähän nyt ei montaa tuntia ole kotiin tulosta nukkumiseen. Ne tunnit saa tuhlattua kotitöihin ja harrastuksiin. Kuitenkin viikonloput vietetään pääsääntöisesti maalla, joko minun tai hänen vanhempiensa luona. Siellä on aina se yks sata asiaa tehtävää, aina on jotain touhua.

Kaupungissa ei tuollaista samanlaista touhua ole: täällä kun menet ulos, ei tekemistä juuri ole, ellei ihan tarkoituksella mene pihalle lenkkeilemään, kävele kauppaan jne. Maalla sen sijaan jos pistää nokkansa pihalle (etenkin kesällä) niin aina on jotain touhua: kukkapenkit, lehtien haravointi, eläimet, talvisin lumen kolaaminen, puuhommat.. aina jotain. Kumpikin ollaan sitä sorttia, ettei osata olla paikallaan, mutta ne maa- ja metsätaloustyöt on meidän harrastus eikä niistä stressata (no mies kyllä ressaa joskus).

Myös kesä me vietetään aina maalla. Välillä se kiristää tietyllä tapaa hermoja: meidän koti on kaupungissa, mutta silti karavaani kulkee ja koirat haukkuu, vaihdetaan paikkaa minkä ehditään. Ei se kesällä ole niin ärsyttävää, kesällä pääsee anoppiakin karkuun, jos tarve tulee (äärimmäisen harvoin tulee) helposti ulos.
Niin, me ollaan tämmöisiä takametsien kasvatteja eikä sille mahda mitään.

On oikeastaan aika naurettavaa pitää omaa asuntoa, jos siellä ei kerran olla 24/7 / 365. Huom. yhtään joulua ei olla koskaan vietetty kahdestaan 9 vuoden ajan, joskus olen miettinyt millaista se mahtaisi olla? Ja vielä kaupungissa, kerrostaloasunnossa? Mutta me tarvitaan tätä asuntoa, koska vaikka kuinka rakastetaan maaseutua, ei me samankaton alle kyllä vanhusten kanssa muuteta. Piste ja amen. Haaveena on maalle muuttaminen lähitulevaisuudessa omaan taloon. Sitten joskus. On siitä jo puhuttu paljon, miten kiva ois kun ei tartteis kulkea tätä väliä, olisi se oma koti siellä maalla. Vielä ei ole ollut sen aika. 
Äärimmäisen käteväähän kaupungissa on asua, etenkin talvella oot nopeasti kotona töitten jälkeen, ei tartte tehdä itse lumitöitä, kaikki on lähellä.. jotta on siinä hyviäkin puolia, ennen kuin joku ehtii mielensä tästä pahoittaa. Me vaan tykätään enemmän tuosta maaseudusta.

Tästä viikonlopusta tulee erilainen: kukaan kun ei huoli meitä kylään, kiitos tämän viikon sairastelun. Jopa äiti sanoi, että ei tarvitse tulla, kiitosta vaan. Ymmärrän hyvin. Ei ois herkkua lypsää lehmiä ko. taudin kourissa. Ne kun pitää lypsää joka aamu ja ilta, myös viikonloppuisin ja pyhäpäivisin, vaikka mikä olisi. Tuuraajaa ei ihan noin vaan siihen hommaan saa. Joten porttikielto on hyvin ymmärrettävä.

Oikeastaan aika jännää, kun ei lähdetäkään maalle (noin 30 kilometriä kumpaan tahansa kohteeseen) vaan jäädään tänne. Jopa rentouttavaa ja vapauttavaa tietyllä tapaa.
Mitäkö ajattelin viikonlopun aikana tehdä? No ainakin tänään ruuaksi itselleni näitä, mieheke kun ei pysty vielä mitään syömään. Ja sitten ajattelin siivota. Ja ehkä huomenna vaan olla. Ja käydä kävelyllä, jos voimia on riittävästi jo moiseen. Ja katsella elokuvia. Ja ehkä pelata pleikkarilla. Asioita, joita kaikkia samana viikonloppuna hyvin harvoin toteutan. Tai voi olla, että peräti luen jotain kirjaa. Ehkä kahtakin, samaan aikaan? Katselen sarjoja digiboxilta pois. Mitä mies tekee? Sitä, mitä jaksaa. Luultavasti nukkuu, mutta sen suon hänelle. Niin kaposesta ihmisestä -5 kiloa on aika paljon, ei ihme jos heikottaa.

Tämän viikonlopun ajattelin aloittaa ostamalla kotiin kukkia, toissapäivänä saatiin uusi keittiön pöytä ja siihen sopisi maljakko sekä tulppaanikimppu kauniisti. Ihanaa viikonloppua!