maanantai 24. syyskuuta 2012

Vanhassa vara parempi

Sorruin jälleen vanhaan: äiti oli käynyt hakemassa kirjastosta Enni Mustosia ja lukaisin viikonloppuna Vasikantanssin ja Tunteiden lukukauden. Niihi kirjoihin ei kyllästy kyllä koskaan! Kärkyn kieli pitkällä uusinta Lehtistä, ei vissiin ole vielä ilmestynyt. Mutta viikonloppu meni rennosti noiden kirjojen parissa, ja muutenkin maalla möllöttäen. Ilma oli ihanan syksyinen, kuulas ja kaunis, siivottiin muun muassa grillikatos ja oltiin muuten ulkona. Sisko teki ihanaa omppupiirakkaa, ähkynhän siitä saa, kun sitä syömään alkaa.. :)

Mukava viettää viikonloput välillä vaan "olemalla" eli tekemällä kaikkea hyödyllistä, omaan rauhalliseen tahtiin. Kävin ikkunan pesukeikailla tutulle mummolle ja muuten puuhastelin äidin ilona. Sisaruksetkin sattui yhtä aikaa kotiin. Toisaalta on mukava viettää välillä viikonloppua muissa ympyröissä, reissata ja nähdä kavereita. Ensi viikonloppu menee luultavasti samoissa kuvioissa, sitten on parina viikonloppuna tiedossa menoa ja meininkiä, muun muassa ystävän häät ja mökkiviikonloppu kaveriporukalla :)

Työviikko alkoi ihanan leppoisasti rennon viikonlopun jälkeen. Sain muutaman rästihomman tehtyä alta pois ja kirjoitettua yhden saatekirjeen asiakkaille. Pitkästä aikaa kiva naputella vähän epävirallisempaa tekstiä. Se suuri kirjailijahaave on vielä tuolla jossain.. miksihän sitä ei enää kirjoittele novelleja tai vastaavia niin kuin ennen? Joskus teininä oli pari kolme tekstiä aina valmistumassa ja runoja siihen lisäksi. Runoja kirjoittelin viimeksi 2010, kun olin kaksi viikkoa intensiivikurssilla ja sattui hyvä draivi luppoaikana päälle :D

Ulkona alkaa olla jo melko pimeää, väistämättä se talvi tulee.. kohta käännetään kelloja ja sitten on tosissaan pimeää. Muistakaapa heijastimet, kun liikutte ulkona! Ja testatkaa ensin, että se heijastin tosiaan toimii. Ulos kiikkumaan niitä ja taskulampulla kauempaa valoa niitä kohti - siitä erottaa hyvät ja huonot heijastimet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti