Syysmasennus ja kevään levottomuus

Viimeisen viikon verran olo on ollut melkoisen levoton. Hiton kevät. Oon yrittänyt selittää tätä levottomuuden tunnetta, mutta jotenkin tuntuu, että minut on ymmärretty jokseenkin väärin. Kunnes eilen rakas, ihana työkaveri totesi "mulla on hitokseen tosi levoton olo!"
JES, ONKS MEITÄ LEVOTTOMIA SIELUJA MUITAKIN??

Olo on vähän samanlainen kuin teininä perjantai-illan discoa odottaessa ja sitten taas ei sinne päinkään. Nyt äkkiä jotain säpinää - ja sitten ei kuitenkaan tartteis olla mitään ylimääräistä. Kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta jotenkin ärsyttää kuitenkin ihan kaikki, vähäsen joka asia. Johonkin pitää päästä, jotain pitää tehdä, mut oikeastaan ei huvita tehdä yhtään mitään. Harvinaisen hankalaa, eikö?
Todettiin, että se on tää kevät ku tekee ihmisen levottomaksi... Ja kaveri totesi myös sen, että tähän auttaa joko
 a) hikilenkki
tai
b) ukkorapula

... jälkimmäinen on just sellainen, mille se kuulostaa eli niin helvetinmoinen kankkunen, että ei kykene olemaan levoton, kun pelkää, että pää räjähtää atomeiksi. Jostain syystä valitsin sen hikilenkin, mut se on vielä toteuttamatta.

Se on tää aurinko kun aktivoi ihmisen vähän joka suhteessa, mutta ei missään nimessä niin, että kehtaisi tehdä töitä 150 % teholla. Jos 110 % riittää? Eilen sain töissä niinkin paljon aikaiseksi, että löysin yliviivaustussipaketista seuraavanlaiset tarrat:

 Mun väri on luonnollisesti tuo vihreä, toinen hyvä vaihtoehto on oranssi. Niih. Jos eilen kuolin, niin en tuotakaan tiennyt.

Lisäksi eilen käytiin nauramassa Niko Kivelän tahtiin. Tämän aamun kahvipöytäkeskusteluissa ruodittiin sitten kiivaaseen sävyyn sitä, miten huonoja ja tyylittömiä juttuja kyseisellä stand up koomikolla on. Itse pohdin lähinnä sitä, onkohan mussa joku vika, kun alatyylin jutut jaksaa naurattaa aina vaan... ja toinen, että oliko sinne keikalle pakko lähteä, jos ei ollut ihan varma, että millainen ko. esiintyjä on tai olisiko asian voinut tarkistaa esimerkiksi youtubesta? Mut ilmanen on aina ilmasta ja ihmine on ahne. Tää juttu naurattaa mua aina vaan. En tiiä, että miksi. Tätä sivuttiin eilenkin, mutta muuten jutut oli Toinen minä kiertueella uusia.

Onko pakko kasvaa aikuiseksi ja alkaa inhoamaan huonoja juttuja? 

Viikonlopun saldo

Uusi viikko edessä. Aurinkoista, sanoi sääpoika telkkarissa. Harvinaisen lämmintä, täydensi toisen kanavan setämies.

Viikonloppuna olin jäässä. Lauantaina laskettiin pieni arkku hautaan ja minun hampaat löi loukkua jo heti hautausmaan portilla. Paleleminen oli niin sisäistä kuin ulkoista, sydän kylmänä sitä toimitusta seurasin ja hämmästyin itsekin omaa itkuani. Ei meinannut onnistua millään ulkomuistista iltarukouksen lukeminen siinä haudalla, eikä kyse ollut siitä, ettenkö olisi muistanut sanoja. Mutta heti, kun nostin kameran kasvojen eteen ja kuvasin tilaisuutta, unohtui itku ja keskityin vaan siihen, mille sen linssin läpi näyttää. Häkellyttävä tilanne. Saman tien, kun laski kameran alas, alkoi tärinä ja itku. Avokas oli kyllä hienosti tukena.
Pappiahan meinasin motata heti kättelyssä kuonoon, ei kukaan tule hautajaisiin toivottaen reippaasti HYVÄÄ HUOMENTA! Häpäisin koko suvun tokaisemalla, että huomenta, vaikka tässä mitään hyvää olekaan. Ukko vaikeni ja mutisi jotain vaikeista päivistä. No shit Sherlock!
Vaikka toisaalta, mitä vaikeaa tässä meille muille on. Lapsen vanhemmillehan se on vaikeinta. Pahaa teki katsoa, kuinka hellästi isä taputtaa arkkua juuri ennen kuin se lasketaan hautaan.

Muutenkaan en lämmennyt sille papin märinälle. Esimerkiksi huomautus kahteen kertaan "olemme kokoontuneet tänne siksi että..", joo, sehän ei ole kellekään vielä selvillä, mitä tässä ollaan tekemässä. Sinällään tilaisuus oli ihan kaunis. Hauta peitettiin suvun miesten voimin vielä saman tien, hieno ele sekin. Oma mieheni näytti siltä, kuin olisi salaojaa kaivamassa tai sementtiä myllyyn tekemässä, kunnes sitten hellitti vähän tahtia.
Haudalta siirryttiin kotiin syömään. Minua ahdisti ajatus siitä, että sinne mennään ja mässätään olan takaa, mutta jälkeen päin ajateltuna se oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Tunnelma ei ollut ehkä mikään kaikista vaivattomin, koska lapsen isän suku oli täysin tuntematonta ennestään meille kaikille, mutta asiallisesti se tilaisuus vietiin läpi. Itsehän vietin lopputilaisuuden tyylikkäästi mustan hameen ja jakun yhdistelmässä, jota täydensi vaaleanpunaiset villasukat. Varpaat huusivat kylmästä hoosiannaa, joten ne sukat oli tarpeeseen. Siihen hätään ei talosta mustia löytynyt, vaan liekkö sillä mitään merkitystä, veikkaanpa että ei...

Pitkästä aikaa vietettiin osa viikonlopusta kaupungissa. En vaan jaksanut ajatusta siitä, että tässä joutuu vielä anoppilaan, halusin ihan pienen palan rauhaa. Asia ratkaistiin case ikkunanpesulla. Pesin mie ne akkunat kyllä oikeastikin, sunnuntaina nimittäin. Lauantai iltana olin niin väsynyt, että lähinnä makasin X asennossa sängyssä ja avokas pelasi pleikkaa. Sopi vallan mainiosti.

Sunnuntaina sain kuurattua ne ikkunat, jopa parvekkeen kaikki lasit molemmin puolin ja hyvä mielihän siitä jäi. Parvekkeella on lopultakin parvekekalusteet - eihän siihen mennyt kuin kolme vuotta eivätkä nämäkään ole omia - mutta jopa näytti erilaiselta sekin. Jatkettiin matkaa minun vanhempien luokse ja siellä minut valtasi taas jokin kätevä emäntä hurmos. Hurmoksen tuloksena oli kaksi piimä-omenakakkua, karjalanpaisti ja tuvan ikkunat pestyinä, muori oli tyytyväinen. Lisäksi roudattiin miehen kanssa puita liiteriin pari kuormaa ja illalla saatiin navettaan uusi lehmävasikka. Aamulla oli syntynyt sitä edellinen tulokas.

Jotenkin viikonlopussa oli monenlaista vastakkaisuutta: synkkyyttä - iloa, kaupunki - maaseutu, tylsää - tekemistä. Tuo kaupunki, kaikessa rauhaisuudessaan, on kyllä tylsä paikka. Ihan jees oli kyllä silloin illalla vain olla ja möllöttää, mutta mies kiipeili melkein seinillä sunnuntaiaamuna, että "ei jumalauta, jos tällei pitäis aina olla". Tyrkkäsin imurin sille käteen, johan hiljeni.

Maanantaiaamun tunnelmaa voisi silti kuvata näin: 

Pitkästä aikaa oli sellainen fiilis, että en halua lähteä töihin. Tätä tunnetta ei ole ollut aikoihin, en tiedä mistä se nyt tuli. Miehelle tämä fiilis on jo niin tuttu, etten jaksa enää edes noteerata, kun sängystä kuuluu "onks pakko jos ei taho", tänä aamuna hän nousi ihmettelemään, miksi minä en nouse ylös...

Ensi lauantaita odotan jo nyt innolla. Kampaajan lisäksi vietän aikaa kummipojan ja rakkaan ystävän kanssa, ai että.

Anteeksi, mutta nyt on äitienpäivä!

Päivän sana on anteeksi ja kikkailin sen todella näppärästi tuonne otsikkoon. Voi että sitä on taitava... melkein pitäisi vetää pussi päähän ja paeta vuorille, sen verran tökeröjä nämä meikäläisen kikkailut on ja lisäksi otsikoin aina yhtä tylsästi päivän sanalla. Ja päivän sana taas kuulostaa raamatulliselta ja papilliselta. Siitä ei nyt ole kyse, vaikka kai siellä raamatussakin on parit kohdat, jossa tätä anteeksi sanaa ja anteeksiantoa kehotetaan tekemään.

Anteeksi. Kahdeksan kirjainta, kolme tavua, mutta niin helkkarin hankala sana. Lyhennellään ja väännellään myös sanoiksi sori, tsori, anteex ja oho. Tuo viimeinen on savolainen ilmaisu, melko toimiva, mutta useissa tilanteissa suosittelen täydentämään tuolla alkuperäisellä sanalla.

Miksi tämä on hankala sana? Lapsista sen huomaa. Kummipoika neljä vee vihaa tätä sanaa. Jos nelivuotias nyt tietää edes, mikä tunne viha on, mutta jokatapauksessa, hänestä sen näkee miten vaikea paikka on pyytää anteeksi. Ja sitähän tapahtuu. Jos kiusaa pikkuveljeä, jos kiusaa koiraa, jos kiukuttelee äidille, jos heittelee ketä tahansa tavaroilla.. eli sitä perusarkea lapsiperheessä (sanovat ne viisaat, joilla näitä natiaisia on) ja sitä anteeksi sanaa joutuu viljelemään. Ja se on hyvä, että joutuu. Oppiipahan olemaan, sanoisin ja oppii pyytämään anteeksi. Ja se, että se ei ole vain sana, sitä pitää myös tarkoittaa.

Ja on se joskus aikuisellekin vaikeaa. Pyytää anteeksi asioissa, joissa on ollut väärässä, on loukannut toista. Ei siis ihme, että se on lapsellekin vaikeaa. Se liittyy siihen tunteeseen, jota ei oikein voi määritellä, onko se noloutta, häpeää, surua vai mitä, kaikkia niitä yhdessä?

On olemassa myös sivusto, jossa voi käydä pyytämässä anteeksi. Osoitteessa http://www.anteeksi.fi/ voit käydä kirjoittamassa anteeksipyynnön kenelle tahansa. Nimi ja osoite tietoja siellä ei julkaista, joten ihan suoraan siellä et voi pyytää, että "anteeksi MattiTapani kun söin sinun suklaasi" tai vastaavaa
Kaikkea sitä keksitään, ehkä tuo helpottaa ihmisen oloa, vaan silti se anteeksipyyntö tulisi esittää henkilölle itselleen, sanon ma.


**
Äitienpäivä ja upea ulkoilusää! Laitettiin anoppilassa aamulla tuvan lattiaan viimeiset lastulevyt kiinni. Pitkästä aikaa siellä on kiinteä lattia. Lapsuudenkodissa taas tehtiin puutarhahommia porukalla, omenapuut saivat moottorisahasta ja kaatuivat lopullisesti, avokas rakenteli marjapensaille tukikehikkoja, haravoitiin pihaa..
Mie hoidin äitienpäivä lounaan, vaikka en näistä hellahommista niin tykkää. Menyy sisälsi tässä soittoruokalassa tänään perunoita, pihvejä (ne oli tosin jo eilen paistettuja, mie vaan lämmitin ne), grillimakkaraa, uunikasviksia ja jälkkäriksi jäätelöä ja lakkoja. Ihan hyvät sapuskat, vaikka itse sanonkin, nälkä lähti ja laskettiin, että reilut 120 - 160 euroa säästettiin tekemällä sapuskat kotona eikä lähtemällä ravintolaan äitienpäivälounaalle. Taso ei ehkä ollut ihan samaa kuin ravintolassa, mutta säästöhän se on pienikin säästö..
Huomenna kouluttautumaan. Koko ensi viikko itseasiassa koulutusta ja viikonloppuna tiedossa kaikkea kivaa. Toivottavasti on hyvä sää!

Juhlavaa poskihoitopäivää!

Mulla oli joku ylevä postausajatus, mutta se katosi ihan tyystin, kun eksyin Parisuhdepalapeli blogiin ja etenkin otsikkoon Suihinottopäivä. Se päivä on siis tänään ja täytyy sanoa, että tämän ottajan suu loksahti niin auki, että sinne mahtuu lentämään vaikka hiirihaukka pesäntekoon. Moisesta päivästä en ole koskaan kuullutkaan, mutta tulipahan nyt tämäkin aukko sivistyksestä paikattua. Kaikkea sitä keksitäänkin. Haluan tämän päivän ehdottomasti myös liputuspäiväksi ja painettavaksi kalenterihin, jottei ensi vuonna unohdu. Hauskaa, harmi ettei mies ole kotona tänään, nyt jäi päivä juhlimatta..

Jaha, mennään eteenpäin. Se alkuperäinen postausajatus mahtoi liittyä johonkin ihan muuhun, mutta nyt tässä erinäisiä sivuja selatessa tuli mieleen paljon muuta. Mie olen eksynyt muutamaan kertaan lukemaan Venla Savikujan blogia. Täytyy sanoa, että siellä on ainakin hienoja treeni- ja ruokakuvia, jos ei mitään muuta. Toimivat motivaationa myös tällaiselle laiskiaiselle. Salkkareitten suosiota en ymmärrä, enkä ole katsonut ko. sarjaa viimeiseen 10 vuoteen (herää kysymys montako vuotta se edes on pyörinyt telkkarissa?) Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sarjan näyttelijä olisi mielenkiintoinen henkilö muuten. Kannattaa käydä tsekkaamassa. Joskus nämä blogilöydöt suorastaan koukuttavat, vaikka olisi kuinka pöljää luettavaa.. muutama sellainenkin blogi nimittäin löytyy suosikeista ;)

Eilen tuiskutti lunta ihan reippaasti ja jätin auton aamulla parkkiin, kävelin töihin... huono idea, koska nyt sen rojun päällä on melko reilusti sitä lunta. Jospa tänään lapioin sen esille ja kolailen oman parkkipaikkani. Inhoan auton puhdistamista / lasien raappaamista, raivostuttavaa touhua! En osaa selittää, että miksi, mutta pienet asiathan ne yleensä ketuttaa eniten.
Tänään oli aamulla sitten päinvastainen keli, reipas -24 pakkasta ja aurinko paistaa! Edelleen taivalsin jalan töihin ja täytyy sanoa, että nautin ulkoilmasta. Miksen nauttinut eilenkin, mutta eilen oli vähän inhottavampi tarpoa hangessa, katuja kun ei aurata ensimmäisenä tässä kaupungissa.

Viime viikoloppunakin paistoi aurinko!

Viikonlopuksi tulee ystävä kylään! Aurinkoisia kelejä toivottavasti luvassa, voitais mennä hiihtoretkelle kera minttukaakaon.. :)

Harmaata.

Miks viikonloput on niin harmaita, kun viikolla paistaa aurinko yhtenään? Tuulee, pilvistä, onneksi ei sentään pakkasta. Mutta jotenkin masentavaa. Kyllä sitä aurinkoa silloin olisi tarjolla, kun joudut istumaan autossa / toimistossa koko päivän. *valivalivali*

Perjantai-iltana oli upea auringonlasku.

 

Seuraavan kerran aurinkoa tiedossa maanantaiaamuna, kun toimiston ovi kolahtaa takanasi kiinni.