Puoliväli ja sen yli

Kesäkuu on jo yli puolivälin! Mihin hittoon tämä aika menee?? Juhannuksena on ihanan ystävän (joka on avokkaan serkku) häät, jonne meitsi on menossa kuvaamaan. Huh, jännittää jo etukäteen, entäs jos ryssin ne kuvat totaalisesti? Kamera hajoaa? Linssin suojus unohtuu päälle? IIIK! Ei ole aiemmin ollut tällaista paniikkia, vaikka näitä häitä on koluttu jo useita.
Näitä häitä kuitenkin odotan, kesän yhdet parhaimmista bileistä varmasti tulossa! Oma jännitysmomentti on lisäksi siinä, mahdunko siihen rokkimekkoon, jonka keväällä ostin... siinä saattoi olla hieno "hei mä laihdutan" idea, mutta tuota.. Niin. Noh, laitetaan sitten toinen kolttu päälle, jos ei tuo menekään, keep it simple on mun motto.
Onneksi sisäänajoin ne kiilakorot jo edellisissä kinkereissä, ne on hyvät!

Ulkona on hyvin syksyinen tunnelma, vettä losottaa kuin aisaa ja mittari näyttää +10 astetta. Pekka Pouta villiintyi eilen illalla (saattoi olla joku muukin mummon lumooja sääukkeli) ja povasi juhannukselle kepeää +26 asteteista säätä. Saas nähdä, hirvittää morsiamen puolesta jo etukäteen, toinen on lähes viimeisillään raskaana... Hirvittää myös omasta puolesta, hiki valuu jo pelkästä ajatuksesta, vaikka oishan se hienoa, että tulisi lämmin ja kaunis päivä.

Tää viikko on oikea kituviikko, ensi viikolla lomalle. Torstaiksi varasin vapaapäivän ja perjantaihan on muutenkin vapaa, joten ei tässä tartte kauan kitua.

Viikonlopun aikana saatiin istutettua kuusentaimet lopultakin maahan, anoppikin saa nyt nukutuksi. Miten ihminen voi valvoa noin älyttömistä asioista? Ei ne taimet sinne maahan kävele, vaikka koko vuoden valvoisit ja miettisit niitä. Ei aina voi ihan tajuata. Me puolestaan metsästettiin viime yönä itikkaa, joka inisi aina, kun valot sammutti, mutta joka ei löytynyt sitten millään. Avokas näytti melko mielipuoliselta heilutellessaan verhoja kärpäslätkä kädessä, minä vaan nauroin. Lopulta se inisijä saatiin hengiltä ja päästiin nukkumaan. Miksihän se aina väsyttää enemmän maanantaiaamuna kuin vaikka lauantaiaamuna, vaikka kello soi ihan samaan aikaan?

Muutamia kesäkuun sanoja jäi välistä! Pilvenpiirtäjistä olen miettinyt joskus, että oli ne hulluja jätkiä, jotka näitä rakensi joskus 1900-luvun alussa. Sinne kuoli moni mies, ei se pudotus mitään, mutta entäs se
äkkipysäys... Onhan ne hienoja joo, mutta miksi niitten rakentamisessa pitää mennä aina vaan suuremmaksi ja suuremmaksi? Eikö mikään riitä?
Tämän kuvan tahtoisin tauluksi:

. 

Matkaradio puolestaan tuo mieleen pienen pienen radion, sellaisen hätävararadion, jossa on iiisot patterit ja jota ei koskaan käytetä. Toisaalta sitten se tuo mieleen vanhan ajan nostalgiaradiot, joita kummini keräilee. 

Tällainen tai tämän tyylinen on myös anoppilassa ja se on hieno! Näitä ei pitäisi hävittää, historiaa ja nostalgiaa... Vaikka oma nostalgiani tulee lähinnä 1990 luvun karseista muovikuorivirityksistä, esimerkiksi mieleen tulee Pollux hevoskerhon hirnuva kelloradio... joopa joo. Siitä ei ole paljon lapsille kertomista ja luojan kiitos se taisi hajota. Se hirnunta oli ihan karsea herätysääni. Jäin jopa miettimään, olikohan siinä edes radiota vai oliko se pelkkä herätyskello? Ei voi muistaa, mutta eipä se haittaa. 

Tiiliseinä taas, joo. Kotona meillä on tuvan puolella takka ja se jatkuu eteisen tiiliseinänä keittiöön, jossa on taas leivinuuni. Sitä punatiiltä on siis aivan helkkaristi ja sehän on todella käytännöllinen lapsiperheessä. Siskon kanssa leikittiin muun muassa Maailman ympäri 80 päivässä jakson mukaisesti prinsessan pelastamista ja kaivettiin lusikalla sitä tiiliseinää. Nostalginen jakso ja sarja, ei voi muuta sanoa.

Tuossa on 10:47 kohdalla on se lapsia inspiroiva kohta. Kyllä lähti tiiliseinästä rappaus hyvin. Siskohan oli luonnollisesti Tiko ja sai olla vartiossa viheltämässä... Avokkaan kanssahan ostettiin pari vuotta sitten kyseinen piirrossarja ja katsottiin kaikki jaksot, ei se ole huonontunut yhtään, vaikka ikää on kertynyt sitten viime katselukerran ;) Tuo jakso on kaiken päälle todella pelottava. 

Tiiliseinä tuo lisäksi mieleen otsani arven. Noin vuoden ikäisenä juoksemaan oppineena (äitini mukaan opin istumaan ja kävelemään vasta koulussa..) olin kipittänyt käytävää pitkin ja äiti oli kutsunut minua nimeltä. Pää kääntyi äänen suuntaan ja seinä tuli vastaan... muistona vekki otsassa, eikä siinä sitä vekkiä olisi, mutta kun en antanut laittaa siihen lääkärissä sitä hemmetin perhosta vai mikä se kokoonkursija nyt onkaan.Että sillein.