Vanhusta ei nukuta

Synttärit lähestyy. Ensi viikonloppuna mittariin pyörähtää uusi lukema. Ei edes tasavuosia, mutta lukema kuitenkin. Jotenkin tuntuu, että olen viimeiset 5 vuotta täyttänyt saman verran, 21, mutta en kuulema ole. Höh, minusta se ois ollut just hyvä ikä, johon voisi jäädä jumimaan seuraavaksi 10 vuodeksi.

Vanhuus ei tule yksin, sillä vaikka ikävuodet eivät vielä päätä huimaisi eikä synttäripäivän "voi kun mä oon vanha" surkuttelusta vielä säälipisteitä keräisi, niin koko ajanhan sitä vanhetaan, sinäkin siellä. Trust me, I know.



Ollaankohan me avokkaan kanssa joskus tämmöinen pahis-pariskunta? 

Joko alkaisi olla silmänympärysvoiteen, ryppyvoiteen ja selluliittivoiteen aika? Omaa kroppaa katsoessa voin todeta, että olisi pitänyt jo aloittaa. Vieläkö ehtii vai onko liian myöhäistä?

***

Kello on muuten tätä kirjoittaessa huikeat 05:34 ja olen kukkunut tässä jo about tunnin verran. Heräsin siis kesken unien, en saanut enää unta. Eikös eläkeläiset yleensä herää näihin aikoihin? Minkä helvetin takia minun pitää tässä kukkua, työikäisen ihmisen, jonka töihin lähtö on muuten kahden tunnin päästä. Senhän arvaa, että päivällä muuten nukuttaa...

Syitä ja seurauksia tälle asialle pohtiessani löysin useammankin selityksen mun aamuvirkkuilulle:

Selitys nro 1: Mä vaan oon tämmönen, aikainen lintu nappaa madon, tarvitsee aamukahvia ja löytyy työmaalta ensimmäisenä. Loogista? Ja osimoilleen tottakin.  Selitysnumero kaksi jatkuu tällä kertaa siten, että syytän aikaisesta heräämisestä eilen juotua kahvikupposta, puoltatoista itseasiassa, köhköh. Kun pitäisi älytä, että se ei sovi minulle - ja kun sen tietää, niin miksi??
Eli ei aamukahvia missään herran nimessä, vaikka jo kolmelta nousisin käymään ja kukkumaan. Ei myöskään aamupäivä-,päivä-,iltapäivä- tai iltakahvia.

Selitys numero 3: alitajunta. Se ajatus, joka herätti minut valmistelemaan huomista kokousta - nää sihteerin hommat on niin vaativia ja raskaita. Mulla on tunne, että tilinpäätöksessä on virhe - ja siellä on virhe!!!! - mutta jos toiminnantarkastajat kirjoittivat jo lausunnon ja homma on ok, voiko vain antaa olla??  Ensi keväänä sitten ihmetellään, jotta mikäs heitti täällä on.... nyt kun vielä löytäisi sen virheen, sillä se pirulainen piileksii tuossa sekavassa taulukossa, jossain. 

Alitajunnassa nakuttaa lisäksi torstainen seminaari, johon en ole valmistellut omaa osuuttani. Voi ärsytys. Mistä lähtien olen valvonut tällaisten asioitten takia?

Selitys numero neljä menee jotensakkin niin, että tämä kevät aiheuttaa sen, että unta ei vissiin tarvitse kuin 5 tuntia, jos sitäkään. Ja paskat. Oikeampi faktatieto on se, että unirytmi on vain niin vituillaan, olin eilen illalla lenkillä vielä puoli kymmenen aikaan, ihan vaan kun on valoissa.

Selitys numero kuusi on mummolta opittu, "nälkäistä ei nukuta". Onkin kiusallinen pikkunälkä nyt, mutta ei ollut herätessä. Joten ehkä tämä herääminen on kaikkien osatekijöitten surkea sattumus.

Kello on muuten tässä vaiheessa 05:53, kokoukseen valmisteltu puolet aineistosta, koska loput valmiit asiat (esim. toimintakertomus viime vuodelta) on hukassa, mutta olen aika varma, että se on työpaikan läppärillä. Ja jos ei ole, huomenaamulla ehtii kyllä valvomaan... Torstain seminaariaineisto on myös tekemättä edelleen, mutta sen sijaan olen facebookannut ja bloggaillut ahkerasti, hyvä minä!

Taidan ottaa torkut vielä tässä välissä. Ja luultavasti myöhästyä töistä.

Kylmän kesän kuumat päivät

Viikonloppu meni töissä, paikallisessa konenäyttelyssä osastolla heiluen ja nyt on päivät sekaisin. Kalenteri väittää tätä päivää tiistaiksi, vaikka olen aika varma, että nyt on torstai. Uskon kuitenkin kalenteria, tämän kerran.. Viikonloppu meni kuitenkin mukavasti, vaikka töitä olikin. Mielellään sitä tekee ulkona töitä, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa - tosin lintujen laulua ei kuulunut viikonloppuna, Pojun Poika saunoo sen sijaan turhankin monta kertaa.

Eilisen päivän rämmin pellolla lakoontuneen timotein seassa 9:00-16:30 välisen ajan ja nyt on oikeastaan ihan kiva istua toimiston viileydessä. Niska ja käsivarret helottaa punaisena kuin tomaatit. Valittaa ei pitäisi, kun aurinko kerrankin näyttäytyi (ja sen mukana sitten superukkoset, jotka missasin), mutta ei ole tuo helle meikäläisen juttu. Semmoinen + 20, korkeintaan 22 lämmintä ja vieno tuulenvire välillä - se ois bueno. Pakkasten kanssa sama juttu - pakkasessa ei oo mitään vikaa, mutta se -30 on liioiteltua. Pakkasen kanssa raja kulkee siinä -15 asteessa. Jostain kumman syystä säitten haltija ei noudata näitä minun toiveita kelien suhteen, vaan ne on aina ihan viturallaan.

Eilen illalla kotiuduin siis töistä puoli kuuden maissa, makasin hetken reporankana sohvalla ja kampesin sitten itseni kaupungille. Kävin lainaamassa kavereilta pyykkipulveria (kiitos J & O!) ja hiippailin pyykkipulverit kassissa ja kamera kaulalla vielä noin 7 kilometrin lenkin, vaikka jalat huusivat hoosiannaa päivän kävelyistä muutenkin. Jokunen kuva tarttui kameraan matkalla kotiin:

Tuo liikennemerkki on tämän kuvan "se juttu".

Viimeiset ukkospilvet vetäytymässä pois kaupungin yltä

Kesäkukat, kuihtumaan päin jo

Kaksi tämmöistä heppuakin tuli vastaan :)

Nuutuneet ulpukat

Varrella virran

Paikallista rakennuskantaa

Tarvitseeko tähän edes lisätä mitään?? Tämä on jo melkein taidetta, ei hitto.. 

Rannalla

Perisuomalainen rantamaisema keskellä kaupunkia

Ihanan suttuisia kuvia, vaikka ennen tänne laittoa näyttävät olevan suhteellisen teräviä. Nice.
Jäin myös melkein kahdesti saman pyöräilijän alle, kun juoksentelin kameran kanssa ees taas kävelytiellä. Tyyppi nauroi jo toisella kerralla. Itse pohdin, jäikö se seuraavaan mutkaan odottamaan, että voi kokeilla kolmannen kerran kaatoa. Ei jäänyt.

Kotiin päästyäni jäädytin pari märkää pyyhettä pakastimessa ja viilensin kärventyineitä käsivarsia sekä kipeitä polvia niillä. Buranan kanssa unille, jotta voin herätä puoli kolmelta siihen, että kaksi jätkää (äänistä, siis puheesta päätellen) ajelivat skootterilla pitkin katua ja poikkesivat aina huudattamaan skootterin äänimerkkiä talojen pihaan. Se kuului kohtuullisen hyvin, kun hiostavan ilman vuoksi makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön ikkunat oli pakko pitää auki ja luulen, että samaan ratkaisuun oli päätynyt joku muukin meidän talossa. Siis mitä kettua?! Ei sitten nykynuorisolla muuta tekemistä enää ole. Menkää kotiinne nukkumaan, saatana. Ilmeisesti tyypit kyttäs, missä taloissa syttyy valot ja sitten karkuun. Perkele sanon minä, ei ollut kaukana, ettenkö olisi soittanut Kissalan poikia paikalle, mutta ilmeisesti joku ehti ensin, kun skootteria vietiin yhdessä vaiheessa kohtuullisen vilkkaasti pitkin katua ja sitten hiljeni. Luonnollisesti tämän episodin jälkeen ei nukuttanut ja meni pilkkiessä johonkin neljään saakka. Sen jälkeen sitten nukahdin ja karu aamu iski taas nyrkillä naamaan puoli seitsemältä.
Levätään sitten haudassa.