Jos oisin aurinko

Kevät, tuo ajoista ihanin. Joku pakkasjakso kai sieltä on tulossa viikonlopuksi, mutta mitä pienistä, aurinko paistaa! Ja se paljastaa mukavasti likaiset ikkunat, villakoirat nurkissa, koiran kakat ja kaikki muut epäkohdat, jotka on saatu piilotettua pimeydellä ja/tai lumella. Autokin on niin likainen, että hävettää. Mutta aurinko, tuo voimista väkevin! Kyllä on virtaa ja poweria tehdä pitkiä päiviä tai älyttömiä projekteja, toista tämä on kuin marraskuussa!

Aamu alkaa hyvin Kyllä minä tiedän! - teellä ;)

Sinne hiihtämään en ole kyllä vieläkään selvinnyt, kun olen onnistunut työntämään joka illalle menoja, esimerkiksi eilen käytiin miehen siskon luona syömässä korvapuusteja *krhm* ja sitä edellisenä iltana kokoustin (olin unohtanut sen kokouksen ihan tyysti, mut onneksi kaveri muistutteli.) 

Ja illalla painelin nukkumaan jo ennen yhdeksää, jäi Pirunpeltokin katsomatta. Tänään vaihdetaan huonekalujen paikkoja taas, kun lattiaremontti etenee. Ja ensi viikolla minulla on  L-O-M-A (eli lorvin omatoimisesti maaseudun autuudessa, ehheh.) 

Valokuvaus on lähellä sydäntä, mutta miksi kuvien otto on jäänyt?? Mitä minä teen silloin kun upeimmat kuvausilmat ja hetket ovat käsillä? Tämä räppäsin toissa iltana: 

Parvekkeelta näpätty kuva, nuo värit! 

Kevät ja kukkaset miehen siskon luona :)

Kevät aurinko näyttää vähän liian armottomasti myös naaman rypyt ja mustat silmänaluset. Kääks. 

Aurinko aiheuttaa myös lievää sisustusvimmaa ja tekisi mieli kaivaa kaikki kesävaatteet jo esille! Ja kohta on flunssa. Kevään lapsi mä oon ja sen huomaa. 

Ai niin! Tein eilen mekko-ostoksia tulevia kesäjuhlia varten (koskaan  ei voi olla liian ajoissa!). Koska meikäläinen ei mitään hempeen sävystä päällensä laita ihan vähässä ihmeessä, mustia mekkoja löytää melko varmasti tähän aikaan vuodesta ja vielä alennuksissa. Mustavalkea pitsikoristeinen mekko ja musta, punaisilla yksityiskohdilla oleva mekko lähti mukaan. Kaksi sen takia, kun en osannut valita kumpi on parempi ja hinta ei ollut mielestäni paha. Lisäksi kävin ostamassa keittiöön uuden verhokapan, mutta sen saan ompelusta vasta ensi viikolla. 

Ne kolme pientä sanaa..

"Olet nuori ja minä rakastan vain sinua.
Vanhenet, ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua"
- Aforismeja rakkaudesta, kirjoittaja tuntematon



Tänään on tällainen rakkaushöpöhöpö-päivä. Se alkoi aamulla, kun katselin nukkuvaa miestä ja tajusin (taas) kuinka paljon rakastan tuota ihmistä. Se jatkui aamukahvilla ja yhteisellä työmatkalla ja toivottavasti tämä jatkuu koko päivän. Aina tätä tunnetta ei koe, vaikka kuinka rakastaisi ja välittäisi. Pitkässä pari suhteessa kuvioihin tulee arki ja väistämättä se, ettei aina jaksa tuntea sataprosenttisesti. Tai ehkä joku jaksaa, mutta minä en.

"Rakkaus tekee rohkeaksi" - Enni Mustosen kirjassa Metsäkukkia asvaltilla 

Välillä oivallan näitä asioita ja sen syvän rakkauteni sitten pienissä hetkissä. Miten hienoa on laittaa yhdessä ruokaa, miten hienoa on maata sohvalla, miten hienoa on mennä yhdessä nukkumaan ja miten hienoa on sanoa toiselle "minä rakastan sinua". Tuon lauseen hokeminen joka väliin ja joka päivä aiheuttaa sen, että sama olisi hokea haukionkalahaukionkala. Se menettää merkityksensä, sitä on osattava käyttää oikein. Ja miten hienoa on tietää, että toinen rakastaa. 

Viime viikolla jo hempeilin ja meillä oli kukkia kahdessa paikassa kotona. Normaalit huonekukat tapan hetkessä, joten nämä leikkokukat ovat enemmän minun juttu. Ihana, ihana kevät, kukkia ja aurinkoa. Tässähän ihan herkistyy hempeilemään oikein olan takaa. 

Mies ei ole mikään romanttisin ihminen tässä maailmassa, mutta osoittaa omalla tavallaan sen rakkauden. Ne ovat arkipäiväisiä juttuja, esimerkiksi halauksia kesken töitten tai kynttilöitten sytyttämistä ja hartiahierontaa. Mediastako tulee se malli, että miehen pitäisi olla superromanttinen ja vähintään ruusuja tuova ja kynttiläillallisia tarjoava? 

Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.
- 1. korinttolaiskirje, Uusi testamentti 

Rakkaus mielletään yleensä kahden ihmisen väliseksi tunnetilaksi, kiintymykseksi, ja siitähän minäkin tässä nyt lirkuttelin. Mutta itseäänkin pitäisi muistaa rakastaa. Jos ei hyväksy ja pysty rakastamaan itseään, miten voi rakastaa toista ihmistä? Tai miten kukaan rakastaa sinua, jos et rakasta itseäsi? Kaikissa ihmisissä on jotakin rakastamisen arvoista, siitä olen aivan varma.

"Aina on jotain rakastamisen arvoista.
Jos et ole oppinut sitä, et ole oppinut mitään."
-tuntematon 

Entä rakkaus sitten asioita ja esineitä kohtaan? Voiko siitä puhua yhtä aikaa ihmisten välisen rakkauden tai itsensä rakastamisen kanssa? Jos joku rakastaa suklaata tai kenkiä, onko se oikeasti rakkautta vai pelkkää suurta mielihyvän tunnetta? Rakkautta on monenlaista: rakastan perhettäni ja ystäviäni, mutta rakastan heitä eri tavoin kuin miestäni. Tarvitseeko kaikkea aina selittää järjellä?

Reeniä h*ro reeniä

Joo, en tiedä miksi otsikkona on joku Petri Nygårdin kappale, mutta se nyt vaan tuli mieleen, kun treenaaminen on mielessä. Ajatuskiemurani ovat joskus mielenkiintoiset, mutta eivät ehkä niin mielenkiintoiset kuin pikkusiskolla ala-asteella, kun opettaja kirjoitti todistukseen "en aina ymmärrä aivoituksiasi..". Sisko oli vaan kysynyt, että jos hyppää kuun pinnalta, niin mihin joutuu ja onko oravilla koukku persiissä. Tämä oravien koukkupersaus-kysymys johtuu siitä, että lapsena huijattiin serkkupojan kanssa siskoa "löytämällä" oravanhäntiä metsästä.. Serkulla oli hieno (oikea?) oravanhäntä sekä avaimenperiä, joissa oli luonnollisesti joku koukku tai joku. Sisko niitä sitten kantoi sieltä metsästä löytösaaliina mutta vissiin pienen lapsen päähän jäi ajatus, että onko ne hännät koukulla kiinni oravan takaloosterissa. Heh. Noh, ei siitä sen enempää, otsikko on sillä selitelty.

Treeni tai reeni näin savolaisittain, miulla on sopimus paikalliseen kuntokeskukseen. Liityin sinne joulukuussa ja sieltä piti saada heti kättelyssä saliohjelma samaan hintaan. Ohjaaja oli ihan innostunut naisihminen, joka ei koskaan soittanut minulle enkä minäkään sitten jaksanut parin tavoittelukerran jälkeen enää yrittää. Kunnes näin paikan omistajan ja avasin sanaisen arkkuni ja kas! eilen illalla istuin sitten keskustelemassa uuden ohjaajan kanssa asioista. Miesohjaajan. Kyllä, pidin erityisesti siitä, että tyyppi tajusi heti, mistä puhun, kun kerroin syömisiäni ja liikuntataustojani ja yliliikkuvia niveliäni. Siinä sivussa se sitten kauppasi minulle PT eli personal trainer palvelun. Satsasin juuri 300 euroa itseeni, oho. Tilipäivinä olen hieman heikko... Seuraava tapaaminen sovittiin viikon päähän, jolloin saan ohjelman käsiini, käydään läpi tavoitteitani uudelleen ja katsotaan syömisiä.

Salilla treenaaminen on ihan mukavaa, kun ohjelma on oikeasti hyvä. En jaksa väkertää niissä laitteissa jotain tiettyä sarjaa ja sitten siirtyä istumaan toiseen laitteeseen... haluan toimintaa!!! Kahvakuulaa ja muuta kehiin, sellaista mitä voin toteuttaa tarvittaessa osittain kotona. Siihen kun yhdistelen sitten aikataulujen mukaan hiihtoa, jumppaa tai lenkkeilyä, keväällä pyöräilyä, niin luulisi läskin liikahtavan! Tavoite on pudottaa painoa toki, mutta kiinteytyminen ja kunnon ylläpitäminen yhtälailla.Tavoitteena ei ole kesäkunto 2013 vaan tavoitteena on loppuelämälle hyvä olo ja terveet elämän tavat, joita olen tavoitellut jo pitemmän aikaan. Ruuan osalta se on melko hyvin hanskassa, mutta reenin kanssa ei vielä olla ihan sinut.

Hauskuus tässä PT hommassa piilee nyt siinä, että tulostakin on sitten tultava, kun tällaisen paketin kerran otin. Tulee mieleen omat asiakkaat, jotka natisee meidän firman palveluista: neKÄÄN ei toimi jos niitä ei toteuta.. paljon se siinä paperilla auttaa? No eihän se auta, sama pätee tähän hommaan. Hyvältä näyttää suunnitelmat mutta niitä pitää myös toteuttaa. Lisäksi toivon ja rukoilen, että jakeluun meni se, että haluan simppeliä perusruokaa sisältävän ruokavalion, en mitään rahkapurkki hifistelyä. Vaikka tätä ruuanlaittoa niin inhoan, teen sitä silti.

Että sikäli. Tänään on melko perustyöpäivä, joten ehdin hiihtolenkille vielä iltapäivällä! Jospa paistaisi aurinko.

Harmaata.

Miks viikonloput on niin harmaita, kun viikolla paistaa aurinko yhtenään? Tuulee, pilvistä, onneksi ei sentään pakkasta. Mutta jotenkin masentavaa. Kyllä sitä aurinkoa silloin olisi tarjolla, kun joudut istumaan autossa / toimistossa koko päivän. *valivalivali*

Perjantai-iltana oli upea auringonlasku.

 

Seuraavan kerran aurinkoa tiedossa maanantaiaamuna, kun toimiston ovi kolahtaa takanasi kiinni. 

Viiiiiiikonloppu ja kadonnut ruokarytmi

Viime viikon sairastelun jälkeen meikäläisen ruokarytmi on edelleen hukassa. Ei ole oikein nälkä ja syön sitten milloin sattuu. Ei tee mieli sattuneesta syystä esimerkiksi aamupuuroa, ja sitten kun en syö sitä, jossain vaiheessa tulee nälkä ja jos en pääse silloin syömään, lykkään nälkää juomalla vettä ja kohta mulla ei oikeastaan olekaan nälkä. Toisaalta ei tee mieli ruokaa. Vähän tällainen hassu tilanne, joka pitäisi saada pikimmiten korjattua. Tämän aamun aamupala oli puolukka-banaani smoothie; puolukoita reippaasti, 1 banaani, pari lusikkaa maitorahkaa ja maitoa. Aavistus sokeria kun puolukat on niin happamia. Tällä pysyy kyllä nälkä melko hyvin poissa ja heikoin lenkki tässä systeemissä on nyt selvästi iltapäivät. Noh, korjausliikettä tekemään, kun tiedän mistä tämä kiikastaa.

Kävin valittamassa paikalliseen kuntokeskukseen, että missä mun saliohjelma on, kun se luvattiin mulle tehdä ja ei ole kuulunut mitään. Sain uuden ohjaajan, tosin en koskaan ehtinyt tähän edelliseenkään tutustua ja maanantaina tsekkaillaan sitten saliohjelma. Entiset ohjelmat otti tämä ohjaaja, jonka piti laatia se suunnitelma, vähän tylsää pumppailla salilla kun ei ole selkeää suunnitelmaa, että mitä ja miten kovaa. Jep, olen vähän yksinkertainen ja tarvitsen tällaisen suunnitelman. Silloin homma etenee.

Tämän viikon hiihtolenkit jäi melkein tekemättä, kun sauvoista irtosi sommat. Ensin toinen, kesken lenkin, ja toinen sitten kotona kun mies kokeili onko se kiinni - ohoh, ei ole! Lykin hiihtolenkin yhdellä sauvalla ja kirosin ja manasin Karhun tehtaan mielessäni, mutta en päässyt laittamaan äkäistä palautetta kun mies tyynnytteli minut ja korjasi sauvat jollakin superautoliimalla. En tiedä millä massalla se liimasi ne, mutta jospa ne nyt pysyvät paikallaan.

Viikonloppu. Kyllä tätä on jo odotettu! Mua lohduttaa kaiken kiireen keskellä ajatus siitä, että viikonlopuksi ei ole sovittu yhtään menoja. Saa vaan olla ja puuhastella, tänä viikonloppuna suunta minun vanhemmille. Viime viikonloppu oli kyllä superpitkä, kun vietettiin se kaupungissa. Tekemistä ei ollut samalla tavalla joten tuli vaan löhöttyä ja levättyä myös, mikä oli ihan positiivista. Sain tosin siivottua myös muun muassa keittiön kaapit ja kirjahyllyn makkarista. Tänä viikonloppuna suunnitelmiin kuuluu vahvasti ulkoilu ja valokuvaus, jospa sää ois mitä parhain!

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua :)

11 kysymyksen haasteen uudet loppukysymykset

Jenny tuolta omasta blogistaan oli heittänyt haasteella. Tosin se haaste oli alunperin täältä tuo 11 kysymystä (johon en kehdannut koskaan tehdä uusia kysymyksiä), mutta Jennypä oli näppäränä naisena tehnyt uusia kysymyksiä. Ja haastanut minut - luonnollisestikaan en vastaa niihin alkuperäisiin kysymyksiin, ne löytyy tuolta aiemmista, vastaukset on lukittu ja oljenkorret käytetty. En myöskään edelleenkään jaksa keksiä uusia kysymyksiä, joten ihan vaan aikani kuluksi räppäilen vastauksia tänne kansan viihteeksi. Semmoista se. 

Huomasin tänä aamuna, että jätin eilen yhteen iltatilaisuuteen käsilaukkuni; sisältää rahapussista lähtien kaiken. Paitsi että kotiavaimet, puhelin ja työpuhelin, työpaikan avain ja toimihenkilökortti kulkeutuivat taskuissa / vaatteissa kotiin, joten ei hätää! Siellähän on vaan se tyhjä lompuuki ja jotain papereita jajajaja.. mutta laukku on löydetty, onneksi työkaveri oli poiminut sen talteen ja saan sen toimistolle tänään. Huh. 

Mutta ne kysymykset ja vastaukset. 


1. Kuka, mikä, mistä?

Minä, ihminen ja Savosta. Alussa oli suo, kuokka ja meidän suku. Sillä meistä tuli tämmöisiä sitkeitä vittupäitä. 

2. Elämänfilosofiasi?

"Ketään en kumarra, mutta niskassa liikkuu nikamat." Tuo ketään en kumarra on peruja jo hurjilta teinivuosilta kun päätin angstieni keskellä, että näin se muuten on. Noh, jatkossakin toteutin tähän, mutta lisäsin siihen liikkuvat niskanikamat, koska pakko tässä elämässä on vähän nyökytellä päätään, jotta tietyt ovet aukeaa.. silti, etenkin tässä työssä, olen huomannut että todellakaan ei kannata kumartaa ketään, koska persuus sojottaa vastapelureille ja sitten ollaan ongelmissa. 
Lisäksi sovellan "antaa kaikkien kukkien kukkia" lausetta ja "kohtele toisia kuten haluaisit kohdeltavan itseäsi" totuutta. 
Ja vielä loppuun "se mikä ei tapa, se vahvistaa" (tai hajottaa.) 

3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Lehmä. Ne vaan ovat hienoja eläimiä, mutta sen hienouden oppii vasta, kun niiden kanssa joutuu työskentelemään. Uteliaita, ruuasta pitäviä, seurallisia eläimiä. Bingo! Varmana kakkosena tulee kissa. Notkea, nukkumista rakastava omantien kulkija.. vähän kuin minä, kun miinustetaan tuo notkea. 

4. Tekeekö raha onnelliseksi?

Ei se tee. Onnellisuuden pitäisi tulla asioista, joita rahalla ei saa: ystävät, terveys.. Raha kuitenkin helpottaa elämää ja sillä saa hankittua asioita, jotka voivat tehdä välillisesti onnelliseksi. Sanoisin ennemmin, että raha tekee tyytyväiseksi, ei onnelliseksi. 

5. Mikä on vitutuksen mittayksikkö?

Vitutuksen mitta yksikkö on ehdottomasti sydämenlyönti / sekunti tai kirosana/sekunti. 

6. Harrastukset?

Sekalaista urheiluhommaa allekirjoittaneella; milloin innostun hiihdosta, milloin pyöräilystä, toisinaan jumpista ja sitten en ehdi niihin ikinä. Lukeminen ja tämä bloggailu lasketaan ehkä myös? Ja valokuvaus, joka on sekin katkolla ollut viime aikoina, viikonloppuna olisi tarkoitus kuvailla jos on hyvät kelit.. 

7.Lempikirja ja se iki-ihana MIKSI?

Niitä on liikaa. Rakastan Enni Mustosen ja Tuija Lehtisen tuotantoa. Enni Mustoselta Maitotyttö on ehdottomasti se rakkain ja Tuija Lehtiseltä en osaa päättää, joku niistä vanhemmista nuorten kirjoista ehkä. Nämä kirjailijat kirjoittaa vaan niin hyvin, että ne kirjat jaksaa lukea uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... 

8. Millainen on hyvä ihminen?

Hyvä ihminen on sellainen, joka kohtelee kaikkia ihmisiä samanarvoisina, arvostaa heidän valintojaan, ei puhu pahaa selän takana vaan jos on sanottavaa niin sanoo sen suoraan, on lempeä.. en minä tiedä, tällä määritelmällä sellaista ihmistä ei ole olemassakaan. Ehkä hyvyys voi olla pienempiäkin asioita tai vain jotain näistä. 

9. Missä te ootte ja ooks mäkin siellä?

Täällä ollaan ja valitettavasti et ole täällä. 

10. Lempimusiikkisi? 

Raskaampi mollivoittoinen jollotus on meikäläisen mieleen. Heviosastoa siis, enkä nyt puhu kaupan kasvishyllyistä. Välillä menee suomalainen tanssimusiikki, ainakin lavoilla käydessä, välillä taas joku popporenkutus jää vaan soimaan mun päähän... korvamatoja. 

11. Jos joutuisit loppelämäsi kuuntelemaan joko Eppu Normaalia tai Leevi and the Leavingsia, kumpaa kuuntelisit?

Eppuja. Niissä biiseissä on mun lapsuus - siis laulettiin serkun kanssa näitä lapsena linja-autossa mikkiin aina. Serkku osasi sanat paremmin, koska äitinsä oli ja on edelleen pesun ja linkouksen kestävä Eppu fani. 

ps. kopioikaa pois, ei nämä minun olleet ;)

Marttailua?

Minä en ole mikään keittiöihminen. En tykkää leipoa enkä laittaa ruokaa, en puuhastella keittiössä ja kokeilla eri reseptejä. Lempiohjelmat telkkarista eivät ole kokkiohjelmia ja lempilukemisto on ihan jotain muuta kuin keittokirjat.
Silti teen ruokaa itse. Perusruokaa, arkiruokaa, sitä normihuttua, mitä arkena syödään. Minusta ei ole hienojen ruokien vääntäjäksi, enkä jaksa keskittyä reseptien pilkun tarkkoihin ohjeisiin. Paistoajat on suurpiirteisiä väliltä 225 - 250 ja suosin helppoa, simppeleitä ruokia. Mutta teen ne silti meidän ruuat itse. Minun pelastajani on muuten hyvä keittokirja. Sieltä löytyy ohjeet ihan kaikkeen. Seuraavaksi tulee äiti ja viimeisenä sitten google.

Inhoan valmisruokaa. Kaikki valmisruoka, oli se sitten lihapullia tai joku äitien tekemä laatikko, ne haisevat valmiiksi pierulta. Se suojakaasun ja "ruuan" sekoitus, yhh mikä lemahdus, kun joskus vaikka lihapulla pussin on aukaissut. Ne haisevat pahalta, maistuvat pahvilta ja pistävät mahan yleensä sekaisin. Siispä meidän  kahden hengen perhe ei osta valmisruokaa. Mies ostaa joskus töihin evääksi vaikka niin sanottuja roiskeläppäpitsoja - jep, sen kyllä hmm.. haistaa.

Ihan kaikkea en sentään tee itse. Esimerkiksi makkara on sellainen, että sen tekeminen menee taas tuonne hifistelyosastolle, siispä ostan sinisen lenkkini ja nakkini valmiina. Minulla on Pennin venyttäjän keittokirja niminen opus (kiitos äiti!), jossa kerrotaan, että makkara on "helppoa ja halpaa arkiruokaa josta syntyy erilaisia ruokia nopeasti ja vaivattomasti." Heti tuli mieleen uunimakkara, makkarakeitto, makkarakastike..Minun kokkaukset ovat simppeleitä, niitä Marttaliiton suosittelemia arkiruokia. Juhlaruuista osaan tehdäperinteisen porkkanalaatikon, kai se riittää?

Jauhelihalla ja sipulilla täytetyt paprikat

Miksi laitan ruokaa, vaikka en siitä pidä? Ihan jo siksi, että tiedän, mitä suuhuni laitan. Suosin kotimaista ruokaa, mutta en välttämättä luomua. Uskon, että suomalainen ruoka on jokatapauksessa puhdasta, puhtaampaa kuin muualla Euroopassa. Suosin lähiruokaa; tällä alueella on esimerkiksi uskomattoman hyvä mylly, josta saa jauhoja ja ryynejä. Lihajalosteita myy paikallinen yrittäjä, perunoita tulee läheltä.. lisäksi kotona on lypsykarjaa ja appivanhemmilta saa vihanneksia. Fanaattiseksi en tahdo tämän asian kanssa rueta. Riista ja metsän antimet (sienet, marjat) kuuluvat vahvasti myös ruokavalikoimaan. Itse poimittuna, ei pakastealtaasta.

Laitan ruokaa myös siksi, että sillä säästää. Eväät töihin molemmille, makkarasoppaa voi jatkaa helposti seuraavalle päivällä aineksia lisäämällä, perusruokia ehtii tehdä vaikka ennen töihin lähtöä aamulla (herään siinä ennen kuutta ja menen töihin kahdeksaan, joten ehkä ihan kaikille tämä ei sovi). Minun ymmärrykseen ei koskaan ole mennyt se, että jos rahat on vähissä, viedään lapset mäkkäriin syömään, koska se on edullista. Häh? Anna se 10 euroa tänne, niin minä näytän sinulle, mitä sinä sillä saat. Se vaan tarkoittaa sitä, että joudut tekemään niistä 10 eurolla ostetuista aineista sitten itse, mutta varmasti saat enemmän kuin yhden mäkkisafkan.

Kinkkusarvet

Ylimääräisiksi jääneistä maidoista pannaria, nam!

Marjat saa kivasti tuhlattua näin, ei mene hukkaan! Marjoja, banaani, maitorahkaa ja maitoa. Hyvää.

Sveitsinleike, perunamuussi ja salaatti.. ei mikään kaunein annos vaan hyvää oli :)

Kasvissosekeitto, mieskin tykkäsi!

Viime aikoina tämä ruokahommahan on suorastaan riistäytynyt käsistä. Pitäisi syödä sitä tai tätä tai tuota, mutta muistaa luonto, eettisyys, muista syödä oikein, entäs karppaus, varo rasvaa, varo gluteiinia, älä laihduta, mutta tee muutos, tässä ois macajauhetta, perusruokaa, arkiruokaa, juhlaruokaa, jälkiruokaa... Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut avasi monelle silmät, että helkutti, broilerin fileesuikale on ollut joskus elävä eläin! Ou mai gaad, kuin se on mahdollista, koska ruokahan tulee kaupasta... Jotenkin tuntuu vaikealta välillä. Eikö voisi vaan syödä elääkseen eikä elää syödäkseen? Vai miten päin tämä pitäisi kääntää? Itse kannattaisin rentoa meininkiä: hyvää, terveellistä perusruokaa, joka pitää nälän poissa. Keep it simple.

Kaiken lisäksi musta tuntuu, että juhla ja arki ovat menneet ihmisiltä sekaisin. Herkkua voidaan syödä koska vaan, kun sille tuntuu tai siihen on tarpeeksi hyvä syy. Karkkipäivä on harmaa käsite lapsille, vanhemmat voivat syödä karkkia salaa koska vain. Ruuan kanssa voidaan "leikkiä" vaikka kuinka: sitä voi kokata, sitä voi ostaa, sitä voi antaa lahjaksi, sitä heitetään roskiin ihan liikaa.. Kaiken aikaa tämä kansa lihoo ja jossain päin maailmaa nähdään nälkää. Suhteellisuus ja kohtuus ovat ehkä hukassa. Tosin se, että minä syön lautaseni tyhjäksi täällä päässä maailmaa, ei edelleenkään tuo Afrikkaan ruokaa, mutta suhteellisuutta siihen, paljonko minun on pakko tuhlata kerralla ruokaa ja vettä - jos heitän niistä kuitenkin puolet pois kun en jaksa. Oliko siinä järkeä? Samaan aikaan laihdutusbisnes kukoistaa.

Ihmiset pelkäävät tavallista ruokaa - näin väittää eräs kirjailija. Ostin kirjakaupasta eilen (aleale!) Miksi pelkäämme oikeaa ruokaa? - nimisen kirjan. Kirjoittajana Mats-Eric Nilsson. Samalta hepulta on ilmestynyt Petos lautasella - tiedätkö mitä kaikkea suuhusi panet sekä Aitoa ruokaa. Kirjossaanhan hän käy läpi elintarviketeollisuutta ja sitä, että ihminen ei ihan oikeasti enää tiedä, mitä kaikkea ruoka sisältää. Pistaasijäätelössä ei välttämättä ole pistaasia ja ruualla huijaamisesta on tehty suurta bisnestä. Nakkikioskille on helpompi antaa perunamuussijauheen käyttöön lupa kuin oikeitten perunoitten käyttämiseen. Tuo viimeisin kirja on luonnollisesti kesken, eilen aloitin sen.

Sitten on vielä tämä pointti, että miten uusavuttomaksi tämä kansa menee? Milloin me ei osata enää tehdä mitään itse? Leivät saa valmiiksi leikattuina, kaikkea saa valmiina tai puolivalmiina, viimeisin suun auki loksauttava asia oli tämä jauheliha, jota saa nyt valmiiksi paistettuna. Mielestäni se kuulostaa ällöttävältä. Kuka sen tietää, mitä siinä jauhelihassa nyt sitten on kun se on valmista? Toisaalta siinä on puolensa, kiireessä se kuuluu näihin puolivalmiisiin asioihin, joilla helpottaa arkea. Ymmärrän ja sitten en ymmärrä. Lisäksi tämä hevosenlihakohu alkaa saada jo spektaakkelimaiset mittasuhteet. Hevosen lihassa ei ole sinällään mitään vikaa, mutta on se nyt perkele, että pakkausmerkintöihin ei voi luottaa.

Mutta niin, tätä aihetta voisi pyöritellä loputtomiin. Ja puolet jää sanomatta silti. Asiaa voi kärjistellä, väännellä ja käännellä, mutta ehkä se pointti tässä lässytyksessä oli se, että ruuan laitto kannattaa. Vaikka siitä ei niin tykkäisi, siihen oppii. Okei, joku voi heittää että tähän ei ole aikaa eikä mahdollisuutta. Aika, tuo hauska käsite, jota saman verran on vuorokaudessa kaikille, riittää jos järjestelee asiat. Jos vain tahtoo, niin varmasti aika riittää. Mahdollisuus? Mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, toistaiseksi varmaan lähes kaikissa kodeissa on jonkinlainen kyökki. Mahdollisuus myös terveelliseen ja halpaan ruokaan on, kun katsoo mitä ostaa ja opettelee syömään myös uusia ruokia. Kasvissosekeitto ei ehkä ole se hittiruoka ja kuulostaa ällöltä jonkun mielestä, mutta halpaa se on kyllä kuin saippua. Ja pakastimen omistavat tyypit voivat aina pakastaa ruokia jatkokäyttöä varten.

Loppuun vielä kevennys:

(kuvan tarjosi google ;))

Erilainen viikonloppu

Minä ja avokas ollaan sitä sorttia, että ei juuri viihdytä kaupaungissa. Illat menee talvella arkisin, koska siinähän nyt ei montaa tuntia ole kotiin tulosta nukkumiseen. Ne tunnit saa tuhlattua kotitöihin ja harrastuksiin. Kuitenkin viikonloput vietetään pääsääntöisesti maalla, joko minun tai hänen vanhempiensa luona. Siellä on aina se yks sata asiaa tehtävää, aina on jotain touhua.

Kaupungissa ei tuollaista samanlaista touhua ole: täällä kun menet ulos, ei tekemistä juuri ole, ellei ihan tarkoituksella mene pihalle lenkkeilemään, kävele kauppaan jne. Maalla sen sijaan jos pistää nokkansa pihalle (etenkin kesällä) niin aina on jotain touhua: kukkapenkit, lehtien haravointi, eläimet, talvisin lumen kolaaminen, puuhommat.. aina jotain. Kumpikin ollaan sitä sorttia, ettei osata olla paikallaan, mutta ne maa- ja metsätaloustyöt on meidän harrastus eikä niistä stressata (no mies kyllä ressaa joskus).

Myös kesä me vietetään aina maalla. Välillä se kiristää tietyllä tapaa hermoja: meidän koti on kaupungissa, mutta silti karavaani kulkee ja koirat haukkuu, vaihdetaan paikkaa minkä ehditään. Ei se kesällä ole niin ärsyttävää, kesällä pääsee anoppiakin karkuun, jos tarve tulee (äärimmäisen harvoin tulee) helposti ulos.
Niin, me ollaan tämmöisiä takametsien kasvatteja eikä sille mahda mitään.

On oikeastaan aika naurettavaa pitää omaa asuntoa, jos siellä ei kerran olla 24/7 / 365. Huom. yhtään joulua ei olla koskaan vietetty kahdestaan 9 vuoden ajan, joskus olen miettinyt millaista se mahtaisi olla? Ja vielä kaupungissa, kerrostaloasunnossa? Mutta me tarvitaan tätä asuntoa, koska vaikka kuinka rakastetaan maaseutua, ei me samankaton alle kyllä vanhusten kanssa muuteta. Piste ja amen. Haaveena on maalle muuttaminen lähitulevaisuudessa omaan taloon. Sitten joskus. On siitä jo puhuttu paljon, miten kiva ois kun ei tartteis kulkea tätä väliä, olisi se oma koti siellä maalla. Vielä ei ole ollut sen aika. 
Äärimmäisen käteväähän kaupungissa on asua, etenkin talvella oot nopeasti kotona töitten jälkeen, ei tartte tehdä itse lumitöitä, kaikki on lähellä.. jotta on siinä hyviäkin puolia, ennen kuin joku ehtii mielensä tästä pahoittaa. Me vaan tykätään enemmän tuosta maaseudusta.

Tästä viikonlopusta tulee erilainen: kukaan kun ei huoli meitä kylään, kiitos tämän viikon sairastelun. Jopa äiti sanoi, että ei tarvitse tulla, kiitosta vaan. Ymmärrän hyvin. Ei ois herkkua lypsää lehmiä ko. taudin kourissa. Ne kun pitää lypsää joka aamu ja ilta, myös viikonloppuisin ja pyhäpäivisin, vaikka mikä olisi. Tuuraajaa ei ihan noin vaan siihen hommaan saa. Joten porttikielto on hyvin ymmärrettävä.

Oikeastaan aika jännää, kun ei lähdetäkään maalle (noin 30 kilometriä kumpaan tahansa kohteeseen) vaan jäädään tänne. Jopa rentouttavaa ja vapauttavaa tietyllä tapaa.
Mitäkö ajattelin viikonlopun aikana tehdä? No ainakin tänään ruuaksi itselleni näitä, mieheke kun ei pysty vielä mitään syömään. Ja sitten ajattelin siivota. Ja ehkä huomenna vaan olla. Ja käydä kävelyllä, jos voimia on riittävästi jo moiseen. Ja katsella elokuvia. Ja ehkä pelata pleikkarilla. Asioita, joita kaikkia samana viikonloppuna hyvin harvoin toteutan. Tai voi olla, että peräti luen jotain kirjaa. Ehkä kahtakin, samaan aikaan? Katselen sarjoja digiboxilta pois. Mitä mies tekee? Sitä, mitä jaksaa. Luultavasti nukkuu, mutta sen suon hänelle. Niin kaposesta ihmisestä -5 kiloa on aika paljon, ei ihme jos heikottaa.

Tämän viikonlopun ajattelin aloittaa ostamalla kotiin kukkia, toissapäivänä saatiin uusi keittiön pöytä ja siihen sopisi maljakko sekä tulppaanikimppu kauniisti. Ihanaa viikonloppua!

Mistä tunnet sä ystävän?

Oikein hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että tämä päivä on melko turha, koska ystävänpäivä on joka päivä, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Mutta toisaalta, onhan se kiva hössöttää asian puolesta edes yhtenä päivänä vuodessa ja lässynlää. Kukkia ja suklaata kuluu, samoin kortteja. Posti ruuhkautuu ekaa kertaa joulun jälkeen. 

Pariskunnille tämä päivä on merkittävä: turpaan tulee jos puolisota ei muista! Vähintään kahvit on tarjoiltava sänkyyn ja kuiskailtava rakkauden sanoja, kuten työkaveri tänä aamuna hehkutti miehensä tehneen. Minun ystävänpäivätekoni omalle rakkaalle oli tarjoilla vettä vessaan oksentamisen ollessa kiihkeimmillään ja kuumemittaria kainaloon aamulla, kun palelsi. Illalla tarjoilen ehkä jaffaa hänelle. Ja olen aavistuksen verran vahingoniloinen, kun mies ehti jo nauraa, että ei hän sairastu näihin tauteihin.. hmm.. 

Tämä hössötys on mielenkiintoista siinäkin suhteessa, että montako ystävää ihmisellä oikeasti voi olla? Voiko sitä määritellä? Minulla on laaja tuttava- ja kaveripiiri, mutta ystäviä, niitä en kyllä saa laskettua kuin 2 mieheni lisäksi. Eli yhteensä 3. Sisaruksia ja vanhempia en nyt ottanut tässä huomioon, jollakin tapaa se suhde on myös ystävyyssuhde perhesuhteen ja sukulaisuuden lisäksi. Onko se paljon vai vähän? Riittääkö se? Ja miten määritellään oikeasti ystävä? Voiko sitä määritellä?  Ovatko kaikki naamakirjan listalla olevat tyypit ystäviäni?  

Jos ystävä pitää määritellä, minä määrittelen sen Ystävän laulun sanoin: 

Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän? Ajat ankeimmat selvittää, kuka viereesi jää. Kun on sinulla vaikeaa ja kun tarvitset auttajaa, silloin ystävyys punnitaan, menee muut menojaan. Siitä tunnet sä ystävän, kun on vierelläs vielä hän, turhat tuttavat luotas ois, hävinneet pian pois. 


Laulun kaksi muuta säkeistöä kertovat merestä ja tuntureista ja siitä, miten pikkuhiljaa porukkaa karsiutuu pois. On ruikuttajia ja vaikeroijia ja vaikeina aikoina turhat tuttavat katoavat pois. Tätäkin on joskus nähty ja vahingosta viisastuttu. 
Tästä ei pidä loukkaantua kenenkään, eikä mieltään muutenkaan pahoittaa. Se on faktaa, että ihmisellä on paljon erilaisia suhteita elämässä ja minulle niillä kaikilla on arvoa. 

Seuraava runo sopii myös kaikille muille kavereille, tuttaville ja kylänmiehille (vaihdatte tarvittaessa termiä tuossa viimeisessä rivissä): 

Tiesithän sinä sen, että sinusta kovasti iloitsen 
ja että olet minulle tärkeä ihminen. 
Tiedätkö myöskin sen, että usein sinua lämmöllä ajattelen, 
ja yhteisiä hetkiämme muistelen. 
Arvaat kai sinä sen, että koskaan sinua unhoita en, 
sinä ystävä kultainen.
- Positiivarit 

(kuvan tarjosi kuukkeli)

Ja loppuun vielä leijonakuninkaan kuolemattomia repliikkejä:

"Oi ystäväni!" - Ystävä? Eiks se just sanonu meitä viholliseks...? -Jea, nii mäkin kuulin... Ed? Ehhehehhe.. ;) 

Terveisiä tautivuoteelta

Tällä kertaa kylässä on George, Yrjö, vanha vihamieheni.

Siinä hän lentää, on tosi epäkohtelias tyyppi muuten kun tulee kylään ihan täysin ilmoittamatta! (kuva kuukkelin haulla otettu.)

 Luultavasti tautini on siis norovirus, sen verran hartaasti olen suorittanut uhrimenoja vessassa viime yön ajan. Joskus viideltä aamulla se loppui, siihen asti olin maannut vessan lattialla yhdestätoista alkaen. Lievästi sanottuna selkään koskee, samoin niveliin, etenkin polviin ja lonkkiin. On todella veemäistä koettaa maata sängyssä, kun joka paikka on tulessa ja asennon vaihto ei auta mitään.

Nukahdin päivällä ehkä noin tunnin ajaksi, silloin en kipua tuntenut. Sen jälkeen ei olekaan sitten nukuttanut. 37,5 - 38,2 lämpö määrää pysymään vaakatasossa, kun pää ei anna periksi nousta pystyyn.

Päivän ruokaisin suoritus on tähän saakka ollut jäätelö. Se saattoi olla vikatikki, mutta vielä se on pysynyt sisällä. Mies tuo kaupasta jaffaa (kyllä, ihan varmasti se parantaa!) ja jotain maitohappojuomia ja mehujäitä. Helppoa oksennusruokaa, jos sille rupee illalla taas tuntumaan. Ja saisi ees vähän energiaa.
Joku oli linkannut facebookin ruokakuvia. Meinasin oksentaa pelkästä ajatuksesta, että jotain kananmunia ja voileipiä pitäisi alkaa syömään.

Tämä sairastaminen on kohtalaisen perseestä, koska just nyt ei joutais sairastamaan töitten takia. Onneksi voin olla torstai-iltaan asti kotona, jos olo ei korjaudu, ei tartte hakea ennen sitä saikkulappua. Näissä oloissa olisi suoritus mennä terveyskeskukseen.

Toisaalta tämä sairastuminen yhtäkkiä on hyvä osoitus siitä, että mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa. Kukaan ei saa olla korvaamaton ja työ ei saa olla koko elämä ja on turha potea huonoa omatuntoa, jos kroppa yks kaks sanoo sopimuksensa irti. Olen myös erittäin kiitollinen, että tämä on todellakin ihan perusmahatauti, ei mikään kuoleman vakava (jos vain saa pidettyä nestetasapainon niin ei tartte mennä sairaalaan, joskus kokeillut sitäkin) ja lisäksi olen siitä tyytyväinen, että tämä alkoi viime yönä eikä vasta huomenna, kun minun pitäisi olla asiakasryhmän kanssa keikkumassa bussissa parin sadan kilometrin päässä kotoa.. Siinä sitä oliskin lapsille kertomista.

Koko päivän olen haaveillut, että voi kun osaisi laittaa itselleen tipan. Elimistön nesteytys pysyisi hallussa... Veden juominen oli yöllä, aamuyöllä ja aanulla hyvin jännittävä toimenpide, mutta nyt ehkä vähän paremmin sitä saa alas.

Kyllä se siitä taas. Kokeilin muuten pari jaksoa Muumilaakson tarinoita youtubesta. Hullua, mutta sama hypnoottinen vaikutus niillä on kuin lapsena, kipu unohtuu hetkeksi.

Ja jännityksellä odotan, sairastuuko mies. Jossain noroviruksesta kertovalla sivustolla oli, että puolet perheestä sairastuu. Kyllä on taas reilua jos minä olen se puolet tässä kahden hengen taloudessa. Viimeksi kyllä mies oli niin huonossa hapessa tämän taudin jäljiltä, että joutui olemaan melkein viikon poissa töistä, Pienestä ihmisestä 5 kiloa on paljon kerralla, mutta minun 3,5 kilon viime öinen suoritus ei tunnu oikeastaan kunnolla missään, kun en nyt ole ihan sellainen tuulen nussima vinkuheinä..

ÖRGH, alan odottaa miestä kotiin töistä.

Haastetta elämään

Jestas mitén tökeröjä otsikointeja sitä ihminen harrastaa, ush. Noh, ei mahda mitään. Homman nimi on se, että hävyttömästi kopioin Nollavaimolta haasteen. Tosin siellä luki, jotta suap ottoo. 

Kai tässä pitäisi keksiä uusia kysymyksiä ja haastaa 11 ihmistä vaan ku ei mulla raukalla ole tunnustautuneita lukijoitakaan, joten ottakaa jos haluatte. Jättäkää viesti jos otitte niin selviää vähän, onko täällä ketään muita kuin minä. Kävijälaskurin mukaan on, vaan liekkö ihan vahingossa eksyneitä. 
Joka tapauksessa: 

1. Miksi?
Luultavasti juuri siksi, että sitä on hauska kysyä. Rakas kummipoika kohtamelkein4vee on kyselyiässä ja MIKSI on aika helvetin hyvä kysymys. Sen voi kysyä mihin tahansa kohtaan keskustelua, mistä tahansa asiasta ja sillä saa kanssakeskustelijan hulluuden partaalle. 

2. Vasen- vai oikeakätinen?
Oikealla mennään. Tosin opin kirjoittamaan suhteellisen siistiä tekstiä vasurilla ala-asteella, kun oikea käsi oli kipsissä. Ei siitä sen enempää. 

3. Sivilisääty? Miksi?
Avoliitto.
 Siksi, että sillä nimellä tässä maassa kutsutaan tätä systeemiä, kun kaksi ihmistä muuttaa kirjansa samaan osoitteeseen ellei tätä asiaa oikaista. (ehheh) Lisäksi se kuulostaa paremmalta kuin "seurustelee" tai "seukkaa", se kuulostaa just tällaiselta 10 vuoden seurustelusuhteelta. Ja se i-kirjain puuttuu sieltä, kun ei tässä nyt ole joutanut, vaan suunnitelmissa on! 


4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemisiä valintojasi muuttaisit?
Erään kauniin kesäillan rilluttelureissun olisin jättänyt tekemättä. Seuraava kysymys. 

5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?
Omassa kodissa, jossa tuntisin oloni turvalliseksi ja pärjäisin siellä loppuun asti. 

6. Toiveammattisi?
Lapsena ilmoitin haluavani lääkäriksi ja siskosta piti tulla potilas. Aina kuitenkin maanviljely ja maatalous ovat olleet sydäntä lähellä, vähän isompana vaihdoin tavoitteeksi pankinjohtajan. Ihan vaan siksi, että agrologeja on myös pankinjohtajina... 

7. Paras kehu jonka olet saanut?
"Sä olet kaunis kun naurat". 

8. Ensimmäinen suudelmasi? 
En halua muistella, muistan liiankin hyvin. Puolituntematon poika, koulun disco ja pelonsekaisesti hampaat kalahtaa yhteen. Huh huh. 

9. Hunaja vai etikka?
Hunajasta tulee maha kipeäksi ja etikka haisee pahalle. Toisaalta etikkasäilötyt suolakurkut on hyviä. Etikka. 

10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?
Kun nykyinen  avomieheni soitti minulle ensimmäisen kerran ja juteltiin 4 tuntia kerralla puhelimessa :) 

11. Tämä on saamasi haaste blogikirjoittajalta, jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän?
Huvin ja urheilun kannalta. Ja tyypillä on aivan mahtava blogi, näin ohimennen sanoen. Ei mulla muuta. 

**

Viikonloppu vierähti mökkireissulla ja nyt on univelkaa enemmän kuin kärsisi. Huomenna hieroja! Ja mieletön hulinaviikko alkaa taas. Näin kuitenkin tänään Ystävää ja Kummipoikaa ja hänen pikkuveljeään, jaksaa taas taivaltaa, kun surut ja murheet on jaettu :) 

Aivot jumii

Liian pitkät työpäivät, liian lyhyet yöunet ja liian vähän liikuntaa = aivot jumittaa. Ajatus ei juokse, ei sitten vähääkään. Olo on lähinnä tämä: ihan nuutunut.

Yöunien lyhyys on kyllä kaksijakoinen juttu. Nukkumaan olen pyrkinyt menemään kymmeneltä ja herään siinä kaikkea viiden ja puoli seiskan väliltä. Yleensä reilusti ennen puolta seitsemää. Viime yönä heräsin jo ennen viittä siihen, että unessa joku sanoi "miten täällä onkaan näin hiljaista, voiko hiljaisuuten herätä" - kiitos, kyllä voi näköjään, pomppasin paniikinomaisesti ylös tarkastamaan kellon aikaa. Juu, kyllä vähän söi naista kun totesin kellon olevan 04:35.

Ulkoilun vähyys: selityksiä on monia. Pitkät työpäivät toki yksi, mutta viime viikkoinen flunssa on saanut minut pysymään vielä tällä viikollakin aloillani. Tänäiltana on kyllä pakko heittää joku happihyppely. Eilen kävelin töistä kotiin, teki gutaa!

Viikonlopuksi mökkireissu tiedossa, saas nähdä taas .. maanantaiaamuna olo on varmasti kaikkea muuta kuin levännyt ja virkeä.

Ai niin, kirjakaupan - 70 % lappu oli petollinen.
Mukaan tarttui Venla Hiidensalon Mediahuora, Anna-Leena Härkösen Laskeva neitsyt (ei alennuksessa tosin, luettu ja hyväksi todettu, nauroin monessa kohtaa makeasti), Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (jep, olen myöhässä tämän hankinnan suhteen) ja Seppo Heikkisen Mansikkakarnevaalit. Tämä kirja oli kaikista hauskin löytö, siinä se alehyllyssä tökötti pilkkahinnalla ja kirja on tähän asti ollut varsin viihdyttävä! Kaiken lisäksi siinä käydään läpi vuoden 1978 kuvausta Pohjois-Savon kylistä ja kaupungeista, varsin hauska löytö siis alueen kasvatille. Kuvaus kirjasta löytyy tuolta.

Eilen puolestaan kenkäkaupan alelappu -20 % piti mua pilkkanaan ja mukaan lähti aivan mahtavan tuntuiset (ja minusta myös näköiset) talvikengät. Johan tuo lie aika hankkia uudet talvikengät, edellisten ostosta on 5 (+-?) vuotta ja ne eivät ole mitkään lämpimät enää. Myöskään vaelluskengät tai lenkkarit eivät oikein pidä tuota pakkasta poissa, mutta näillä luulis pysyvän varpaitten lämpiminä. Hinta oli suolainen, mutta ilolla sen maksoin, niin kivat ja mukavan tuntuiset jalassa.

(kuva lainattu kenkäliikkeen sivuilta, laitan omia kuvia jahka ehdin ottaa popoista kuvan..) 

Kengät ovat aitoa turkista ja aitoa nahkaa, pohja on kuminen ja hyvin talviolosuhteisiin soveltuva eli "luistonestoa" on kuvioinnin ansiosta. Myyjä vakuutti että ovat kyllä lämpimät ja mukavat jalassa ja sille ne kyllä liikkeessä jo tuntuivat, mikseivät sitten pakkasessa. Turkista on tosiaan koko kengässä, ei vaan tuossa kengän suulla kuten edellisissä talvisaappaissa.. 

Lisäksi kengästä kuvataan liikkeen sivuilla näin:

"Fitflopit vähentävät selän rasitusta, parantavat ryhtiä, lisäävät pakaralihasten työskentelyä jopa 30%, lisäävät reisilihasten työskentelyä jopa 16%, vähentävät nivelten rasitusta, lisäävät pohjelihasten rasitusta jopa 11%, tasoittavat jalkaterille tulevan painon. 

Moottoripyörä on moottoripyörä..

.. ja sellainen on tähän taloon tulossa. Mies ajoi kortin viime kesänä (niin teki moni muukin ystävä, tuttava ja kylänmies, muun muassa pikkusisko, miehen pikkusisko ja tämän mies) koska nythän se on tänä vuonna ja tästä eteenpäin kallista lystiä. Ei sillä ettei se kortin hankinta olisi ollut jo nyt ihan hintavaa, mutta ehkä vähän halvempaa kuitenkin.

Noh, minä rakkaudesta tähän mieheen suostuin lähtemään moottoripyörämessuille viime viikonloppuna. Ei siinä mitään, hyvä reissu. Miehen serkku oli oman avopuolisonsa kanssa mukana ja kyllähän siellä tämmöinen toistaitoinenkin viihtyy, jos ei muuta niin arvostelemassa miehen ostoksia "EI, OTAT MUSTAN! NÄYTTÄÄ TYHMÄLTÄ. EI ISTU SELÄSTÄ. NO NYT ON HYVÄ!" - tyylillä. En siunaillut rahan menoa (koska hyvää ja halpaa ei ole keksittykään ja niitten varusteiden on tarkoitus oikeasti suojata), en hermostunut kahden eri myyntipisteen välillä laukkaamiseen, en siihen, että se miehen haluama pyörä on juurikin sellainen, että meikäläinen ajaa huoltoautolla tavaraa perästä enkä siihen, että siellä oli 25 000 muutakin. En myöskään hermostunut siihen, että tämä ei todellakaan ole sellainen "meidän yhteinen juttu" enkä siihen, että mä en saanut sovitella varusteita johtuen tästä edellämainitusta seikasta (joku ois voinu hermostua.)

Se mihin hermostuin melkein, oli vaihteeksi suomalaisten käyttäytyminen tämmöisessä tapahtumassa. Päissään ku peikot, juoppohulluus se vaan leviää. Ei mahtanut monikaan aamulla muistaa, missä oli tullut käytyä. Onko mitään vastenmielisempää kuin umpihumalainen suomalainen kaljamaha hikisenä nahkahousuissa sössöttämässä "saankshh määh ottaa neitishhttä kuvanhh?" NO ARVAAPPAA.
Mutta tästäkin selvittiin, miehen kamu tuli ja pahoitteli tapahtunutta ja kiskoi tyypin seuraavaan suuntaan.

Toinen mikä ei hermostuttanut, mutta aikalailla ällötti, oli se shaissen käry siellä hallissa. Kyllä, väkijoukossa haisi paska siellä ja täällä, muun muassa edellä kuvattujen yksilöitten kaasutellessa täysin estottomasti. Vapaa tila ja kyllä maailmaan pierua mahtuu, mutta on se aika yököttävää velloa massan mukana eteenpäin ja paska haisee ja banjot soi samalla. Jos joku tästä nauttii ilmiöstä, pitäköön sen omana tietonaan.

Kolmas, mikä melkein poltti hermot pohjaan, oli erään hampurilaispaikan työntekijä(t). Ei voi ymmärtää, miten se on edelleen muotia, että kalsarit vilkkuu kuviointia myöten ja housut roikkuu nilkoissa. Ei tyylissä mitään, mutta kun tämä täydennetään hampputukalla ja tyhjällä ilmeellä sekä "täh?" kysymyksellä joka väliin, on selvää, ettei minulta pisteitä ko. henkilölle herunut. Kassapoika oli suklaasilmäinen ilmestys, joka kohtasi jäätävän katseeni tyrittyään tilaukseni. 15 minuutin odotuksen jälkeen (muilla oli jo annokset - ravintola melkein tyhjä) petti minulta hermot ja kävin viileän ystävällisesti kysymässä tilaustani. En huutanut, en raivonnut, kysyin asiallisesti tilaukseni perään. Tässä meikäläisen katseessa vaan on välillä sitä jotain ja ilmainen mansikkapirtelö suorastaan tyrkättiin kouraani. Lähtiessä katseeni oli huomattavasti pehmeämpi.

Neljäs hermoja kiristävä asia oli sitten hotellissa. Kanssaeläjät eivät olleet alkuperäiskansaa, vaan rajanaapureita. Ei siinä mitään, ihan sama ketä ja mistä päin, mutta kai käytöstavat olisi hyvä osata? Saunassa ei yleensä istuta uimapuvut päällä ja suihkussa pestään muutakin kuin kasvot, tiedoksi ja vinkiksi. Myöskään hotellin saunatiloihin ei saa edelleenkään tuoda omia juomia, jos joku tällaiseen yhteen saunasiideriin on sortunut, ottakoon ensi kerralla konjakkilekan mukaan, kun se tuntui olevan nyt uusin trendi.  Lisäksi se mekkala ja avoin omien juomien juominen baaritiskiä vastapäätä hotellin ala-aulassa oli jotain, mikä ei mennyt taas jakeluun. Jos minä olisin lyönyt kossupullon pöytään, olisi siinä ollut sanomista portsarilta alta aikayksikön, mutta tässä tapauksessa kukaan ei väräyttänyt ilmettäkään. Se pistää miettimään..

Messut meni siis mukavasti kaiken kaikkiaan. Vaikka minulla ei ole kyseiseen vempaimeen tarvittavaa korttia, eikä minulla ole mitään hinkua sellaista hankkia, ei minulla ole tätä harrastusta vastaankaan mitään (noh, ehkä vähän, mutta ei virallisesti.) Ainoa mikä tässä vähän pelottaa, on se, että jääkö se henkiin kun se hommaa sen välineen ja ajelee sillä, vai pitäisikö tilata jo hautauspalvelusta kestotilaus arkulle ja kukille? Myönnetään, että vähän se kirpaisee, kun tuttava parit suunnittelevat yhteisiä pyöräreissuja "ja sitten kun tekin lähette mukaan" ja minä oikaisen, että niin, kun HÄN lähtee ja minä jään. Tai tulen sillä huoltoautolla. Ehkä saan ukon pehmiteltyä sellaiseen toisenlaiseen pyörään vielä..

Tai ehkä viimeistään 30-villityksessä hommaan itsekin kortin. Tällä hetkellä en sitä hingu, vaan nekin rahat laitan enemmin kameraan tai ulkomaan matkoihin. Mielessä välkkyy uusi Euroopan kiertoreissu.. ja syksyllä Malaga!

Ja mies lähtee häämessuille kiitokseksi tästä reissusta. Se ei vaan vielä tiedä sitä.

ps. onko mulla jotenki lyhyt tuo pinna?

pps. flunssa selätetty! D-vitamiini + sinkki + perusflunssalääkkeet + villasukat = toimii! Ehkä täydellinen lepo liikunnasta teki myös gutaa. Ja Taru sormusten herrasta, korvasin Muumilaakson tarinat Kuninkaan paluulla.

Tuhat ja yks flunssan häätövinkkiä

En ole tavannut vielä ketään, joka tykkäisi sairastamisesta. Voiko siitä tykätä? No tuskin. 

Fakta on se, että mulla on flunssa, lentsu, räkänauti, nuhakuume, mikä ikinä. Vielä sunnuntaina olin ihan täysissä voimissani (kai?) ja kävin riehumassa kuntosalilla ja rentoutumassa joogassa. Maanantaiaamuna tuntui, että nyt on vähän hassu olo. Tiistaiaamuna heräsin kurkku kipeänä ja nenä tukossa. Ja sitä rataa. Eilen oli aika raskas päivä töissä, kun unohdin ottaa flunssalääkkeet mukaan ja edellisten ottojen vaikutus loppui puolilta päivin.. 

Tällä hetkellä olo on kaikkea normaalin ja sairaan välimaastosta: päivän kolmas finrexin annos lämmittää mahassa, rinnassa vicksiä, nenän alunen hilseilee niistämisestä, olo on hieman väsähtänyt, villasukat jalassa, happi kulkee tänään kuitenkin paremmin kiitos otrivinin ja allergialääkkeitten. Että kyllä se tästä, ehkä? Kotitoimistopäivä töistä, onneksi. Saa vössöttää villasukissa vicksit rinnuksissa ihan rauhassa. 

Edellinen flunssa oli marraskuussa ja kesti sellaiset 3 viikkoa, muun muassa ääni katosi kokonaan pariksi päivää ja hakkaavan yskän takia kävin jopa näyttäytymässä terveyskeskuksessa. Mitään se ei kyllä auttanut, kotiin ja burana huuleen niinkuin tähänkin asti. Muistan, kun itkin jo lapsena äidille "MIKS AINA MINÄ?" kun sairastin perinteisen poskiontelotulehduskierteen aina kevättalvella. Mie olen tämmöinen flunssasiivilä, nähtävästi, vaikka mielestäni hankaan pestä käsiäni jatkuvalla syötöllä ja koetan pitää vastustuskyvyn korkealla. 

Ystäväni google tietää kertoa minulle, että lapset sairastavat flunssan noin 5 - 10 kertaa vuodessa ja aikuinen siinä 1-5 tietämillä. Ja sitten minun mies joka sairastaa noin 5 vuoden välein yhden flunssan. Jos sitäkään. 

Aloitin syömään D-vitamiinia ja sinkkiä tammikuun loppupuolella ja toivon, että tämä ois nyt viimeinen flunssa hetkeen. Että josko niistä ois apua? Ainakin toivoa sopii. Flunssan häätöön on varmaan niin paljon keinoja kuin tällä pallolla on ihmisiä. Jokaisella on joku oma vinkki tai perinne. Siinä suhteessa inhatauti, että siihen ei mitään lääkettä oikeastaan ole. Viruksen perkeleet kun ovat sellaisia. 

Itse noudatan villasukat-finrexin-otrivin linjaa tässä asiassa. Helpottaa edes vähän. Myös nukkuminen auttaa. Ja lapsena miltä tahansa sairaudelta pelasti Muumilaakson tarinat, niitä en olekaan vielä kokeillut tänään.. 

Se positiivinen puoli tässä taudissa on, että normaali elämä onnistuu melko hyvin. Toisin kuin jossain noroviruksessa, jota vältän kyllä kuin ruttoa.. Ei ole vielä osunut kohdalle *koputtaa puuta*ja toivottavasti ei osukaan. Hyh.