keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Marttailua?

Minä en ole mikään keittiöihminen. En tykkää leipoa enkä laittaa ruokaa, en puuhastella keittiössä ja kokeilla eri reseptejä. Lempiohjelmat telkkarista eivät ole kokkiohjelmia ja lempilukemisto on ihan jotain muuta kuin keittokirjat.
Silti teen ruokaa itse. Perusruokaa, arkiruokaa, sitä normihuttua, mitä arkena syödään. Minusta ei ole hienojen ruokien vääntäjäksi, enkä jaksa keskittyä reseptien pilkun tarkkoihin ohjeisiin. Paistoajat on suurpiirteisiä väliltä 225 - 250 ja suosin helppoa, simppeleitä ruokia. Mutta teen ne silti meidän ruuat itse. Minun pelastajani on muuten hyvä keittokirja. Sieltä löytyy ohjeet ihan kaikkeen. Seuraavaksi tulee äiti ja viimeisenä sitten google.

Inhoan valmisruokaa. Kaikki valmisruoka, oli se sitten lihapullia tai joku äitien tekemä laatikko, ne haisevat valmiiksi pierulta. Se suojakaasun ja "ruuan" sekoitus, yhh mikä lemahdus, kun joskus vaikka lihapulla pussin on aukaissut. Ne haisevat pahalta, maistuvat pahvilta ja pistävät mahan yleensä sekaisin. Siispä meidän  kahden hengen perhe ei osta valmisruokaa. Mies ostaa joskus töihin evääksi vaikka niin sanottuja roiskeläppäpitsoja - jep, sen kyllä hmm.. haistaa.

Ihan kaikkea en sentään tee itse. Esimerkiksi makkara on sellainen, että sen tekeminen menee taas tuonne hifistelyosastolle, siispä ostan sinisen lenkkini ja nakkini valmiina. Minulla on Pennin venyttäjän keittokirja niminen opus (kiitos äiti!), jossa kerrotaan, että makkara on "helppoa ja halpaa arkiruokaa josta syntyy erilaisia ruokia nopeasti ja vaivattomasti." Heti tuli mieleen uunimakkara, makkarakeitto, makkarakastike..Minun kokkaukset ovat simppeleitä, niitä Marttaliiton suosittelemia arkiruokia. Juhlaruuista osaan tehdäperinteisen porkkanalaatikon, kai se riittää?

Jauhelihalla ja sipulilla täytetyt paprikat

Miksi laitan ruokaa, vaikka en siitä pidä? Ihan jo siksi, että tiedän, mitä suuhuni laitan. Suosin kotimaista ruokaa, mutta en välttämättä luomua. Uskon, että suomalainen ruoka on jokatapauksessa puhdasta, puhtaampaa kuin muualla Euroopassa. Suosin lähiruokaa; tällä alueella on esimerkiksi uskomattoman hyvä mylly, josta saa jauhoja ja ryynejä. Lihajalosteita myy paikallinen yrittäjä, perunoita tulee läheltä.. lisäksi kotona on lypsykarjaa ja appivanhemmilta saa vihanneksia. Fanaattiseksi en tahdo tämän asian kanssa rueta. Riista ja metsän antimet (sienet, marjat) kuuluvat vahvasti myös ruokavalikoimaan. Itse poimittuna, ei pakastealtaasta.

Laitan ruokaa myös siksi, että sillä säästää. Eväät töihin molemmille, makkarasoppaa voi jatkaa helposti seuraavalle päivällä aineksia lisäämällä, perusruokia ehtii tehdä vaikka ennen töihin lähtöä aamulla (herään siinä ennen kuutta ja menen töihin kahdeksaan, joten ehkä ihan kaikille tämä ei sovi). Minun ymmärrykseen ei koskaan ole mennyt se, että jos rahat on vähissä, viedään lapset mäkkäriin syömään, koska se on edullista. Häh? Anna se 10 euroa tänne, niin minä näytän sinulle, mitä sinä sillä saat. Se vaan tarkoittaa sitä, että joudut tekemään niistä 10 eurolla ostetuista aineista sitten itse, mutta varmasti saat enemmän kuin yhden mäkkisafkan.


Kinkkusarvet

Ylimääräisiksi jääneistä maidoista pannaria, nam!

Marjat saa kivasti tuhlattua näin, ei mene hukkaan! Marjoja, banaani, maitorahkaa ja maitoa. Hyvää.

Sveitsinleike, perunamuussi ja salaatti.. ei mikään kaunein annos vaan hyvää oli :)

Kasvissosekeitto, mieskin tykkäsi!

Viime aikoina tämä ruokahommahan on suorastaan riistäytynyt käsistä. Pitäisi syödä sitä tai tätä tai tuota, mutta muistaa luonto, eettisyys, muista syödä oikein, entäs karppaus, varo rasvaa, varo gluteiinia, älä laihduta, mutta tee muutos, tässä ois macajauhetta, perusruokaa, arkiruokaa, juhlaruokaa, jälkiruokaa... Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut avasi monelle silmät, että helkutti, broilerin fileesuikale on ollut joskus elävä eläin! Ou mai gaad, kuin se on mahdollista, koska ruokahan tulee kaupasta... Jotenkin tuntuu vaikealta välillä. Eikö voisi vaan syödä elääkseen eikä elää syödäkseen? Vai miten päin tämä pitäisi kääntää? Itse kannattaisin rentoa meininkiä: hyvää, terveellistä perusruokaa, joka pitää nälän poissa. Keep it simple.

Kaiken lisäksi musta tuntuu, että juhla ja arki ovat menneet ihmisiltä sekaisin. Herkkua voidaan syödä koska vaan, kun sille tuntuu tai siihen on tarpeeksi hyvä syy. Karkkipäivä on harmaa käsite lapsille, vanhemmat voivat syödä karkkia salaa koska vain. Ruuan kanssa voidaan "leikkiä" vaikka kuinka: sitä voi kokata, sitä voi ostaa, sitä voi antaa lahjaksi, sitä heitetään roskiin ihan liikaa.. Kaiken aikaa tämä kansa lihoo ja jossain päin maailmaa nähdään nälkää. Suhteellisuus ja kohtuus ovat ehkä hukassa. Tosin se, että minä syön lautaseni tyhjäksi täällä päässä maailmaa, ei edelleenkään tuo Afrikkaan ruokaa, mutta suhteellisuutta siihen, paljonko minun on pakko tuhlata kerralla ruokaa ja vettä - jos heitän niistä kuitenkin puolet pois kun en jaksa. Oliko siinä järkeä? Samaan aikaan laihdutusbisnes kukoistaa.

Ihmiset pelkäävät tavallista ruokaa - näin väittää eräs kirjailija. Ostin kirjakaupasta eilen (aleale!) Miksi pelkäämme oikeaa ruokaa? - nimisen kirjan. Kirjoittajana Mats-Eric Nilsson. Samalta hepulta on ilmestynyt Petos lautasella - tiedätkö mitä kaikkea suuhusi panet sekä Aitoa ruokaa. Kirjossaanhan hän käy läpi elintarviketeollisuutta ja sitä, että ihminen ei ihan oikeasti enää tiedä, mitä kaikkea ruoka sisältää. Pistaasijäätelössä ei välttämättä ole pistaasia ja ruualla huijaamisesta on tehty suurta bisnestä. Nakkikioskille on helpompi antaa perunamuussijauheen käyttöön lupa kuin oikeitten perunoitten käyttämiseen. Tuo viimeisin kirja on luonnollisesti kesken, eilen aloitin sen.

Sitten on vielä tämä pointti, että miten uusavuttomaksi tämä kansa menee? Milloin me ei osata enää tehdä mitään itse? Leivät saa valmiiksi leikattuina, kaikkea saa valmiina tai puolivalmiina, viimeisin suun auki loksauttava asia oli tämä jauheliha, jota saa nyt valmiiksi paistettuna. Mielestäni se kuulostaa ällöttävältä. Kuka sen tietää, mitä siinä jauhelihassa nyt sitten on kun se on valmista? Toisaalta siinä on puolensa, kiireessä se kuuluu näihin puolivalmiisiin asioihin, joilla helpottaa arkea. Ymmärrän ja sitten en ymmärrä. Lisäksi tämä hevosenlihakohu alkaa saada jo spektaakkelimaiset mittasuhteet. Hevosen lihassa ei ole sinällään mitään vikaa, mutta on se nyt perkele, että pakkausmerkintöihin ei voi luottaa.

Mutta niin, tätä aihetta voisi pyöritellä loputtomiin. Ja puolet jää sanomatta silti. Asiaa voi kärjistellä, väännellä ja käännellä, mutta ehkä se pointti tässä lässytyksessä oli se, että ruuan laitto kannattaa. Vaikka siitä ei niin tykkäisi, siihen oppii. Okei, joku voi heittää että tähän ei ole aikaa eikä mahdollisuutta. Aika, tuo hauska käsite, jota saman verran on vuorokaudessa kaikille, riittää jos järjestelee asiat. Jos vain tahtoo, niin varmasti aika riittää. Mahdollisuus? Mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, toistaiseksi varmaan lähes kaikissa kodeissa on jonkinlainen kyökki. Mahdollisuus myös terveelliseen ja halpaan ruokaan on, kun katsoo mitä ostaa ja opettelee syömään myös uusia ruokia. Kasvissosekeitto ei ehkä ole se hittiruoka ja kuulostaa ällöltä jonkun mielestä, mutta halpaa se on kyllä kuin saippua. Ja pakastimen omistavat tyypit voivat aina pakastaa ruokia jatkokäyttöä varten.

Loppuun vielä kevennys:

(kuvan tarjosi google ;))

1 kommentti:

  1. Tuo kasvissosekeitto on ÄLYhyvää! Meilläkin alkaa ruokalistojen suunnittelu, jahka saan itseni täältä koneelta irti. Nyt on suunniteltu pari kolme päivää eteenpäin, mutta haaveena olisi että sunnuntaisin olisi seuraavan viikon ruuat tiedossa. Kauppalistan tekoonkin on jo siirretty (helpottaa kaupassa käyntiä ja säästää ihan selvää rahaa). Sulta voisin vilkasta tuota pennin venyttäjän keittokirjaa...

    VastaaPoista