Ne kolme pientä sanaa..

"Olet nuori ja minä rakastan vain sinua.
Vanhenet, ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua"
- Aforismeja rakkaudesta, kirjoittaja tuntematon



Tänään on tällainen rakkaushöpöhöpö-päivä. Se alkoi aamulla, kun katselin nukkuvaa miestä ja tajusin (taas) kuinka paljon rakastan tuota ihmistä. Se jatkui aamukahvilla ja yhteisellä työmatkalla ja toivottavasti tämä jatkuu koko päivän. Aina tätä tunnetta ei koe, vaikka kuinka rakastaisi ja välittäisi. Pitkässä pari suhteessa kuvioihin tulee arki ja väistämättä se, ettei aina jaksa tuntea sataprosenttisesti. Tai ehkä joku jaksaa, mutta minä en.

"Rakkaus tekee rohkeaksi" - Enni Mustosen kirjassa Metsäkukkia asvaltilla 

Välillä oivallan näitä asioita ja sen syvän rakkauteni sitten pienissä hetkissä. Miten hienoa on laittaa yhdessä ruokaa, miten hienoa on maata sohvalla, miten hienoa on mennä yhdessä nukkumaan ja miten hienoa on sanoa toiselle "minä rakastan sinua". Tuon lauseen hokeminen joka väliin ja joka päivä aiheuttaa sen, että sama olisi hokea haukionkalahaukionkala. Se menettää merkityksensä, sitä on osattava käyttää oikein. Ja miten hienoa on tietää, että toinen rakastaa. 

Viime viikolla jo hempeilin ja meillä oli kukkia kahdessa paikassa kotona. Normaalit huonekukat tapan hetkessä, joten nämä leikkokukat ovat enemmän minun juttu. Ihana, ihana kevät, kukkia ja aurinkoa. Tässähän ihan herkistyy hempeilemään oikein olan takaa. 

Mies ei ole mikään romanttisin ihminen tässä maailmassa, mutta osoittaa omalla tavallaan sen rakkauden. Ne ovat arkipäiväisiä juttuja, esimerkiksi halauksia kesken töitten tai kynttilöitten sytyttämistä ja hartiahierontaa. Mediastako tulee se malli, että miehen pitäisi olla superromanttinen ja vähintään ruusuja tuova ja kynttiläillallisia tarjoava? 

Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.
- 1. korinttolaiskirje, Uusi testamentti 

Rakkaus mielletään yleensä kahden ihmisen väliseksi tunnetilaksi, kiintymykseksi, ja siitähän minäkin tässä nyt lirkuttelin. Mutta itseäänkin pitäisi muistaa rakastaa. Jos ei hyväksy ja pysty rakastamaan itseään, miten voi rakastaa toista ihmistä? Tai miten kukaan rakastaa sinua, jos et rakasta itseäsi? Kaikissa ihmisissä on jotakin rakastamisen arvoista, siitä olen aivan varma.

"Aina on jotain rakastamisen arvoista.
Jos et ole oppinut sitä, et ole oppinut mitään."
-tuntematon 

Entä rakkaus sitten asioita ja esineitä kohtaan? Voiko siitä puhua yhtä aikaa ihmisten välisen rakkauden tai itsensä rakastamisen kanssa? Jos joku rakastaa suklaata tai kenkiä, onko se oikeasti rakkautta vai pelkkää suurta mielihyvän tunnetta? Rakkautta on monenlaista: rakastan perhettäni ja ystäviäni, mutta rakastan heitä eri tavoin kuin miestäni. Tarvitseeko kaikkea aina selittää järjellä?