"Osta elämä" on lausahdus, jota inhoan, vaikka yleensä nämä hokemat ja sananlaskut on se minun juttu. Mistähän tuollainen elämä ostetaan ja mitä se sisältää?
Tämän päivän sana, ei enempää eikä vähempää, on siis elämä. Näin maanantaiaamuna on vähintäänkin kohtuullista miettiä elämää(nsä). En ihan tiedä, mitä tästä sanasta sanoisin? Kliseitä ja opittuja hokemia, sananlaskuja ehkäpä.. vai kertoisinko omasta elämästäni valitut palat?
Jos aloittaisin muistelmani, ne alkaisivat ehdottomasti Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tosin huhtikuussa 25 vuotta sitten ei ollut myrskyisää eikä ollut myöskään yö, kun synnytyssalista kuului meikäläisen ensimmäinen rääkäisy. Vaan oishan se niin hieno aloitus, klassinen suorastaan. Ehkäpä kehittelen kuitenkin jotain muuta, jahka muistelmien kirjoitus tulee ajankohtaiseksi (vaikka onhan se jo nyt, puolet 50 saavutan lauantaina, c'moon!)
Miun elämä on ollut melkoisen tasaista - jos ei lasketa myrskyisiä teinivuosia, joitten sotkut ja sekaannukset eivät liity meikäläisen agsteihin vaan ihan muihin ihmisiin - ja en voi kyllä valittaa. Melko hyvin on kohtalon kortit meikäläiselle jaettu ja niistä olen pitänyt tiukasti kiinni. Toki omat valinnat, arvot, kasvatus ja läheiset ihmiset vaikuttavat siihen, mihin suuntaan tätä polkua on kuljettu. Viimeiset 10 vuotta on mennyt mukavasti saman miehen kanssa, mutta tällä hetkellä meidän elämä on käänne kohdassa: mitä seuraavaksi? Vaihtoehtoja meillä on ainakin kolme, jos ei enemmänkin ja niitten väliltä valitseminen on suorastaan raastavaa. Mikä on se oikea vaihtoehto ja onko sitä? Vaan sitten kun sen ratkaisun tekee, on paras luottaa, että elämä kantaa kuten tähänkin asti.
Minun elämässä tärkeitä asioita ovat terveys, perhe ja ystävät, oma koti ja puhdas luonto. Eläintenhyvinvointi, puhdas kotimainen ruoka ja eettisyys näyttelevät suurta roolia, mutta kuljen tasaisesti kultaista keskitietä näissä asioissa. Haluan lapsia, haluan omakotitalon ja asua maalla, herätä joka aamu rakastamani ihmisen vierestä, vanheta yhdessä - sen sijaan farmariauto ja koira eivät kuulu välttämättömiin asioihin. Mutta minun elämän haaveet ovat niitä perinteisiä suomalaisia haaveita ja se riittää minulle.
Sen olen oppinut, että elämää ei voi suunnitella liikaa, silloin se pettää varmasti. Se luo myös epävarmuutta, jos kaikki ei menekään kuten olet suunnitellut. Toki jonkinlaista suunnitelmaa pitää olla, mutta ei liian tarkasti. Välillä on hyvä antaa virran kuljettaa. Ei myöskään kannata kehua saavutuksillaan ja ylpeillä turhia: elämä sakottaa siitäkin. Saavutuksistaan voi olla toki ylpeä, mutta kiitollisuus pitää muistaa myös.
Minun elämäni voi kuulostaa tylsältä ja tasapaksulta ja varmasti se sitä onkin. Se on kuitenkin sellaista elämää, josta pidän ja jossa olen onnellinen. Tulenko joskus katumaan, että en elänyt räväkämmin tai repäissyt kunnolla? Ehkä, en tiedä. Sen tiedän, että elämällä on annettavana vielä vaikka kuinka ja kaikki ne asiat tulee ottaa vastaan, olivat ne hyviä tai pahoja. Joskus on vaikea ymmärtää, miksi joku tahtoo luopua omasta elämästään lopullisesti eli tehdä itsemurhan. Milloin ihminen on niin syvällä pimeydessä, että ei tahdo enää nähdä, mitä elämällä olisi tarjota? Milloin loppuu usko siihen, että siellä voisi olla jotain hyvääkin? Lisäksi, onko se oman elämän hukkaan heittämistä, jos uhraat kaiken aikasi lapsille tai työlle? Korostetaanko tätä elämistä nykypäivänä liikaa, pitäisi osata sitä ja tätä, näin tavoitat hyvän elämän.. En tiedä, tätä sietäisi pohtia.
Lopuksi Leevin sanoin: "Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista, elämä on elämää varten annettu ja se on ihanasti sanottu."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti