Herkku

"Jos ihminen on sitä, mitä hän syö, oon saletisti herkku". Jepjep, joskus ainakin tuntuu, että syön pelkkiä herkkuja..
Karkkilakossa olen ollut jo kolmisen vuotta, mutta maailma on täynnä herkkuja! Pullaa, keksejä, jäätelöä, limua, mitä kaikkea. Entäs sitten suolaiset herkut?! Voi taivas. Ehkä ainoa pelastukseni tässä herkkumaailmassa on se, että vihaan leipomista ja hyvin harvoin mitään leivon. Eli jos jättää kauppaan ne kaikki loput herkut, ei vuosirenkaathaan kasva, simppeliä siis. Kissanvillat.

Joku on keksinyt, että työpaikalle voi tuoda herkkuja ja ne ovat siinä tarjolla. Heikot sortuu elon tiellä, minä muiden joukossa, laulelen vaan mennessäni, että herkkua on siinä monenlaista ja kohta ne ovat suussa ja poissa.
Luojan kiitos täällä periferiassa ei ole Stockmannin Herkun kaltaista paikkaa. Todennäköisesti repeäisin liitoksistani pelkästä ilosta, jos tällainen puoti näillä kulmilla olisi.

Sitten kun vielä yhdistetään tähän herkkuperseilyyn se paljon puhuttu elämäntaparemontti, niin nykyään pitäisi  varmaan mainostaa, että herkkuani on maitorahka ja ananas eri muodoissa. Tuo yhdistelmä on ällöttävä tuollaisena, mutta oikeasti siitä saa herkkua, kun nakkaa blenderiin näitten kahden lisäksi banaanin ja appelsiinin. Sitten voidaan puhua ja herkusta.

Terveellisten herkkujen listalla minulla ovat lisäksi marjat, mieluiten suoraan puskista. Seurasin facebookissa keskustelua siitä, voiko metsämarjoja syödä suoraan ja tuoreena, vai pitäisikö ne ostaa pakastettuina, jolloin ne on myös puhdistettu kaikista epäpuhtauksista. Henkilökohtaisesti en ole koskaan ajatellut, että metsämarjat pitäisi ensin putsata ja pakastaa. Ne ovat parhaita suoraan mättäältä. Ei ole käynyt mielessäkään, onko niihin pissinyt itikka tai muurahainen tai hirvi. Veikkaan, että sen hirven kuseman marjapuskan olen jättänyt vaistonvaraisesti jo väliin, mutta eihän sitä koskaan tiedä.. Minua ei häiritse pieni vattumato, jos se sinne marjaan sattuu jäämään. Sen sijaan minua häiritsi kerran suunnattomasti, kun nektariinin sisältä löytyi joku helvetin suuri ja tuntosarvellinen ötökkä sekä läjä sen munia. Siinä oli vitsit vähissä, kun se elikko heilutti Espanjan lippua ja värisytti tuntosarviaan. Kuvan voin postata tänne, jahka löydän sen arkistojen kätköistä.

Joskus tuntuu, että herkuttelu on tässä maailmassa riistäytynyt vähän käsistä. Ei ole enää lauantain karkkipäivää ja itsensä voi palkita melkein mistä vaan, yleensä herkulla. Lehtien palstoilla puhutaan itsensä hemmottelusta ja arjen herkuttelusta. Missä menee rajat tai pitääkö tässä hommassa olla rajoja? Onko tämä elämä oikeasti niin ankeaa, että rivi suklaata pelastaa sen päivittäin? Saako elämästä nauttia herkkujen muodossa vaikka joka päivä?