En kuulu mopoilijasakkiin. Vaikka tuolla peräsyrjälässä ei lapsena paljon harrasteita ollut, aina kuitenkin jotain sen verran, että mopo ei kuulunut minun harrastevalikoimiin. Ei, vaikka isällä on edelleen mopo, vanha kunnon Tunturi, jolla pikkusisko ajeli, kunnes sais skootterin. Ei kiinnosta ei. Ei sillä, ei velikään kiinnostunut. Sisko sen sijaan on vissiin saanut alkunsa sen mopon päällä kun niin innokas on moottorihärveleitten perään..
Mutta minulle se on mopo on silti se ainoa ja oikea kesämopo. Kyydissä tykkäsin istua lapsena, isän kanssa käytiin usein naapurissa sillä ja tykkään edelleen kyydityksestä, vaikka moottoripyörät ja muut vempeleet eivät itseäni kiinnostakaan. Aina sitä luotettavan kuskin kyydissä istuu! Ja onhan siinä mopoilussa kuitenkin sitä tunnelmaa, on se myönnettävä. Se isän Tunturi ei ole se kunnon pappamopo, mutta koska en ole mopoekspertti, en osaa sanoa tarkkaa vuosimallia ja muuta vastaavaa. Tunturi mikä tunturi, okei?
Kesämopo se on myös siksi, että kevät alkoi aina siitä, kun isä totesi "pitääpä kunnostaa mopo". Siitä ei ollut kesä enää kaukana. Nykyään isä ei enää aja mopolla, vaan enemmän sillä skootterilla, joka siskolta jäi autokortin saatua. Mopedi saa vietää eläkepäiviään ja kesän tulo ennustetaan nykyään "pitääpä korjata ruohonleikkuri" -lauseella.
"Oli kesä, oli mopo... "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti