Suihkulähde

Minusta ois kiva saada pihalle suihkulähde. Aavistuksenomainen ongelma on se, että mulla ei ole pihaa, mihin laittaa se suihkulähde. Mut kiva ois semmoinen silti.
Jumalan selän takana olevan kaupungin torilla oleva pieni suihkulähde kaipasi kaverini mielestä aikoinaan vähän pientä piristystä, fairyn muodossa. En tosin muista, toteutettiinko tätä ideaa koskaan, ei ehkä...

***
Juna kulkee taas ja kohteena tällä kertaa etelästä Kirkkonummi.  Siellähän mä en oo koskaan käyny, joten sopii hyvin. Maanantai ja tiistai menee koulutuksessa. Matkaan lähdin tänään 12:46 ja perillä tulen olemaan 18:30. Siinähän tuo päivä rattoisesti kuluikin, junassa istuen. Rästityöt tosin alkaa olla taas aika hyvin hoidettu...

Siitä tulikin mieleeni, että eilisen sana oli burnout. Sitä odotellessa, vielä ei ole ollut vaikka muutaman kerran on tuntunut, että vieläkö pitäisi jaksaa? Kummasti sitä on vain jaksanut, omien rajojen testaaminen on mielenkiintoista. Eri asia millä hinnalla niitä testataan.

Perjantaina oli kyllä sellainen päivä,että teki mieli lähteä istumaan kirkkomaalle ja odottaa, että vaikka armo pyyhkisi pois tästä maailmasta. Miten kaikki vastustaakin aina kerralla? Kun mikään ei toiminut, mikään ei sopinut, mitään en ehtinyt ja mitään en osannut ja keskimäärin 8 työtunnista hyviä hetkiä oli 5 - 10 minuuttia koko päivänä - niin kylläpä rupes tuntumaan, että jos tämä on aina tällaista, niin kiitti mulle riitti. ONNEKSI sen tietää, että eihän se ole aina tuollaista p*skaa, se rosvosektori sattui kohdalle juuri tuolle perjantaillle...

Minun työ on melko liikkuvaa, vaihtelevaa ja jokainen päivä on erilainen. Tykkään tästä työstä ja siitä, että en ole sidottuna täysin johonkin tiettyyn tehtävään. Levottomalle ihmiselle levottomia hommia, jepjep. Joskus taas tuntuu, että olisipa niin paljon helpompi tehdä jotain, missä ei tarvitsisi ajatella yhtään omilla aivoilla. Vaan saattaisi olla, että sitten tulisi hulluus.

Niin kauan, kun jaksan innostua omasta työstäni, aion sitä tehdä. Sinä päivänä, kun se työ alkaa oikeasti olla metrinen halko kynnen alle (tikut menee vielä ;) ), niin sitten sanokaa minulle, että vaihda alaa, jos en sitä itse tajua. Mitä annettavaa siinä vaiheessa enää on, jos ei ole innostunut? Ei mitään. Yksi tämän työn varjopuolista omalla tavallaan on tuo reissuaminen, kun en ole ikinä kotona. Ja toinen on se, että on kiire. Kiirekiirekiire.

Vaikka kuinka tykkään työstäni, sitä joskus miettii, että mikä hitto tässä maailmassa on vinossa, kun aina on kiire, mikään ei riitä ja vaaditaan entistä enemmän. PAREMMIN, ENEMMÄN, TEHOKKAAMMIN, HALVEMMIN, NOPEAMMIN! En ihmettele yhtään, jos porukalla flippaa päässä. Sen huomaa omassa toiminnassa siitä, kun töissä on kiire, niin minulla on KAIKKI asiat hukassa muussa elämässä. Avaimista autoon parkkihallissa, kaikki katoaa, mitään en muista ja hermot menee niin itsellä kuin lähipiirillä. Töissä kaikki on suurin piirtein järjestyksessä ja asiat etenee hyvinkin järjestelmällisesti ja loogisesti kuin juna, mutta jossainhan se rappio on sitten piilossa ja jostain se nousee esille.





Vaan onneksi on hyvä työporukka ja kotona ymmärtävä mies. Helpottaa aina näitä lähtemisiä ja epämääräisiä kalentereita, kun tietää, että toinen tajuaa ja tietää, että työkaverit tsemppaa. Huono omatunto on silti ystävien puolesta - minun kanssa kun pitää sopia simppeli kahvitteluhetkikin kalenteriin aikataulutettuna. Facebookkiin liittyminen ei mennyt hukkaan, koska sitä kautta tulee pidettyä jälleen kerran yhteyttä kaikkiin.

Milloinkahan sitä tosissaan tajuaa, että ei ole korvaamaton ja oppisi sanomaan monessa asiassa EI? Työ ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa minun maailmassa, mutta tällä hetkellä se on sen verran kivaa, että sitä tekee mielellään... hmm.