Laihdutus

No niin, nyt ollaan tarinan alkulähteellä ja syvimmässä sanassa koko tammikuun aikana. Asiassa, josta tiedän teoriassa kaiken, mutta käytännössä en jaksa toteuttaa.

Ja tarkemmin kun ajattelen, en jaksa edes kauheasti siitä nyt kertoa tässäkään, vaikka eilen ajattelin, että tätähän voisi ruotia vaikka miltä kantilta.. Sen voin kyllä kertoa, että minä päätin olla laihduttamatta myös tänä vuonna - päätös viime vuodelta siis pitää. Joskus se on muuten pirun vaikeaa. Kun tuntuu, että onko sittenkään hyvä näin ja kelpaakohan sitä ihmisille sellaisena kuin on? Että haittaako ne muutamat ylimäärä kilot teitä, jos ne eivät haittaa minua? Miksi tuokin tuijottaa? Mutta sitten sisuunnun jälleen ja ajattelen, että laittaa ne kotiin jos ei kelpaa tai tehkööt paremmaksi. 

Tästä asiasta keskusteltiin myös työpaikan lounastauolla, keskustelussa oli mukana 5 naista ja yksi mies ja jostain syystä sillä hoikalla miehellä ei ollut juuri sanottavaa tähän. Silmät pyöreinä vaan tuijotti, jotta oletteko te tosissanne. Totta maar oltiin. Täytynee huomauttaa, että keskustelun naisetkaan eivät olleet mitenkään lihavia, ihan normaaleja suomalaisia vartaloita, mutta kovasti tämä aihe vaan puhututtaa. Yksi aloittaa pussikeittokuurin, toinen on lopettanut laihdutuksen, kolmannelle lapset kuittailee ylipainosta...




Laihdutushan on meidän suomalaisten suurin harrastus, jos harrastuksesta voidaan puhua.
Kokeilkaapa huviksenne googlettaa sanaa "laihdutus". Jestas sitä osumien määrää. Ja mikä on lehtien otsikoitten kestosuosikki näin joulun jälkeen? PIKADIEETTI!! IHMEDIEETTI! LAIHDU VIIKOSSA XYZ MÄÄRÄ KILOJA! Okei, laihduttamiseen on varmasti paljon syytäkin, sillä tämä mättöruualla elävä kansa on vieraantunut fyysisestä työstä ja eikä se koskaan ole tainnut oppia terveellistä syömistä. Annoskoot ovat jääneet kummittelemaan sieltä "oikeita töitä"tehneiden ihmisten malleista, vaikka oikeasti istut perseelläsi toimistossa 8 tuntia etkä pilko käsin halkoja. Energian kulutuksen kannalta siinä on tietysti hieman eroa, eikä kirves nouse salaattilautasella pelkästään, mutta hiirikäsi liikkuu sillä kyllä paremmin kuin läskisoosilla.

Laihduttamiseen on tässä maassa varmasti syytäkin ja varsinkin, jos itse kokee, että siihen on syytä, mutta milloin maailma meni siihen, että kaikki ajatellaan painon ja vyötärön ympäryksen kautta? Kun mikään ei riitä ja aina pitäisi olla hoikempi. Lihavampi on myös tyhmempi. Jep, karu väite, mutta tähän törmää jatkuvasti. MIKSI?

Fitnessurheilu on tuonut hieman terveellisemmän näkökulman laihduttamiseen ja terveyteen, mutta siinäkin voi vetää överit. Kohtuus on tästä maailmasta kadonnut ja oma kuva vääristyy mitä enemmän mainoksia selaa. Ois minustakin hienoa mahtua niihin vaatteisiin, joita mainostetaan - vaan totuus on toisenlainen, vaikka minä kaikkeni laihduttaisin, ei tällä kropalla balettitanssijan siroutta koskaan saavuteta, se on vaan karu fakta.



Heittääkö minäkuva?



Ja entäs ne äärilaidat? Missä on kultainen keskitie ja kohtuus? Voisivatko kaikki kelvata sellaisina kuin ovat? 


Ehkäpä loppulauseeksi ajattelen, että se laihduttakoon, joka kokee sen tarpeelliseksi ja toivoa sopii, että se lähtee omasta halusta, ei toisten miellyttämisestä. Mieluummin siitä, että haluat elää terveesti ja hakata sairaudet kuin siitä, että haluat ainostaan näyttää kauniimmalta.
Löytäköön oman keinonsa siihen, oli se superdieetti tai pussikeitot tai karppaus tai niitten välimuoto. Toivoa sopii, että se on terveellinen, pysyvyyteen ja jatkuvuuteen ohjaava menetelmä, ei mikään pikalaihis, josta seuraa jojoilu.
Ja se, joka on laihduttamaan pyhästi vannoutunut ja ryhtynyt, älköön vittuilko niille, jotka eivät sitä halua syystä tai toisesta tehdä. Ja minä en halua tuomita ketään, joka laihduttaa, vaikka en sitä itse tee, tsemppiä kaikille, jotka tuskailette asian kanssa. Amen.


Jotenkin tuntuu, että oikotietä ei ole onneen tässä asiassa?