maanantai 20. tammikuuta 2014

Sähkölasku

Naureskelen kahdelle viimeisimmälle sanalle. Eilisen univinkki jäi kirjoittamatta kokonaan, koska fiilistelin vaan ulkona aurinkoisessa pakkassäässä. Sinällään minulla ei ole yhtään univinkkiä jaettavaksi, sen verran levoton nukkuja olen. Ellei univinkiksi lasketa niitä asioita, joita puoliso voi tehdä, kun toinen puhuu ja touhuaa unissaan. Näitä ovat esimerkiksi "MITÄ HELVETTIÄ SÄ TEET" lauseet tai yleispätevä "Tulehan nyt takas". Joten ei, ei irtoa univinkkejä.

Eikä tämän päivän sanakaan kovin toimiva ole omalta kohdalta, sanasta sähkölasku ei ole paljon lapsille kertomista, koska sähkölaskussa suurin osa on sitä siirtomaksua... mutta lähtökohtaisesti sanasta sähkölasku voi todeta, että pakollinen paha, jota ei edes ajattele. Toki jos se sähkölasku olisi isompi kuin mitä nyt, niin saattaisi sitä ehkä ajatellakin...

***
Eilen pohdittiin taas tämän perheen tulevaisuutta. Ei päästy pohdinnoissa sen kummemmin eteenpäin, mutta avaus kai sekin on, että avokas veti appiukon tähän keskusteluun mukaan. Itsehän pakenin paikalta raukkamaisesti, kun myrskypilvet kasaantuivat ja kuuntelin parhaat palat vasta illalla, kun mies hiippaili perästä asunnolle. No joo, myrsky oli liioiteltu ilmaisu, mut se ois voinu olla.
Tällä hetkellä pelissä ovat edelleen kaikki kolme vaihtoehtoa aina maatalousyrittäjästä tämän hetkisen työpaikan kautta taksiyrittäjäksi ja minä alan lämmetä mille tahansa vaihtoehdolle, kunhan joku ratkaisu saataisiin aikaan. Mutta joo, yhtä kaikki, hyvä että sai edes jonkinlaisen keskustelun avauksen tehtyä tuonne appiukon suuntaan.

Fiilistelykuvia eiliseltä: pakkasta -15 ja aurinko, tykkään! Kissa tykkäsi enemmän lattialämmityksestä. 






ps. sähkölasku kohtaan täydennystä. Junan sähkösysteemit löi hienoa valokaarta pimeään iltaan ja tästäpä fiksu ajatus, miten paljon tuotakin sähköä säästettäisiin, kun se ei tuonne maailmaan kipinöisi... tämä ei ollut kyllä oma ajatus, vaan sen tarjoili minulle työkaveri. Miespuolinen sellainen. Pistää epäilemään, että ajatuksessa on jotakin perää, vaan hitostako minä tämmösiä ymmärrän. Sähköä siihen kuluu kuitenkin ja se sähkölaskuun vaikuttaa, niih.



1 kommentti:

  1. Hui! Game on baby, välieriä odotellessa ;) muistahan ottaa popparit valmiiksi seuraavaa erää varten :D

    VastaaPoista