”Unelmat
pitää toteuttaa.
Ei se, ettei
ole tehnyt jotakin asiaa kertaakaan, tarkoita,
etteikö sitä
voisi tehdä ensimmäisen kerran.”
- Michael
Monroe
Unelmat ovat
turvallisia, unelmat ovat pelottavia. Ne
voivat olla täysin mahdollisia tai sitten saavuttamattomia. Unelmat ovat
turvallisia siksi, että ne tosiaan ovat vain unelmia, niissä voi tehdä mitä
tahansa. Sinä voit olla mitä tahansa, sinulla voi olla mitä tahansa, missä
tahansa, milloin tahansa, kenen kanssa tahansa. On turvallista haaveilla ja
unelmoida, kun se ei vielä tarkoita sitä, että se pitäisi toteuttaa. Se on vain
unelma. Tosin Walt Disney on tokaissut jos siitä voi uneksia, sen voi myös toteuttaa. Hmm.
Unelmat ovat
pelottavia siksi, että joskus ne ohjaavat ihan liikaa ajattelua. Pelottavia ne
ovat siksi, että ne jättävät sellaiseen mietinnän tilaan: pitäisikö tämä asia
toteuttaa? Joutuu ajattelemaan, pohtimaan, miettimään, vertailemaan,
kyseenalaistamaan ja lopulta ottamaan ehkä riskin. Kaikki se pelko tiivistyy jo
tossa Monroen lauseessa: kyllähän asiat, joita et ole koskaan tehnyt ja joita
haluaisit tehdä, pelottavat niin helvetisti.
Mutta jos ei
olisi unelmia, ei olisi mitään mitä tavoitella. Jos ei olisi unelmia, ei olisi
tavoitteita.
Unelma voi
olla iso tai pieni, ei kukaan voi määritellä millainen on hyvä unelma tai mistä
sinä saisit unelmoida.
On myös
täysin sinun asiasi, toteutatko koskaan sen unelman. Minä haluan
lähtökohtaisesti toteuttaa omani, ne kaikki ja kaikista typerimmätkin, vaikka
ne eivät välttämättä juuri tällä hetkellä ole mahdollisia. Yksi niistä ehkä
typerimmistä unelmista on se kirjoittaminen, että jos jonain päivänä saisi
kaiken tämän pään sisäisen materiaalin paperille. Loppujen lopuksi se unelma
olisi helppo toteuttaa, jos vaan alkaisi kirjoittaa, pala palalta, sana
sanalta, ilman mitään juonta aluksi. Mikä estää? Jokin lukko siinä vielä on,
miksi en koskaan saa aikaiseksi tekstiä, kun avaan tyhjän tiedoston eteeni.
Iskee ajatus, että mitä minä tähän nyt kirjoitan? Miten aloitan? Osaanko
kirjoittaa juuri sen minkä haluan? Mistä se kirja kertoisi edes? Omasta
elämästä? Mihin sitä voisi koskaan käyttää? Kuka sitä lukisi? Entäs jos se on
kopio kaikista niistä parhaista kirjoista, joita tykkään lukea? Miksi
kuvittelisin, että saisin jotain aikaiseksi, ainakaan mitään käyttökelpoista?
Tähän
lukkoon ei ole vielä avainta. Silti ruokin sitä unelmaa, jos en muuten niin
kirjoittamalla täyttä diibadaabaa tänne.
Sitten minä
unelmoin matkustamisesta. Sen toteuttaminen ei olisi niinkään vaikeaa, sehän on
vaan tietyistä resursseista kiinni, joista aika on loppujen lopuksi helpompi
kuin raha. Mutta se tunne, kun saa aina toteutettua jonkun haaveilemansa
reissun, se on ihan mahtava. Tämän hetkinen ikuisuusunelmakohde on Australia.
Ehkä jonain päivänä…
Yksi unelma
on myös se, että jonain päivänä tämä meidän tulevaisuus on selvää. Missä
asutaan ja miten asutaan, missä ollaan ja oonko minäkin siellä. Siinä unelmassa
on pari pientä ongelmaa, kun ei ihan tiedä itsekään, mitä kaikkea sitä
tulevaisuudelta haluaa. Yksi suurimmista kysymyksistä on se lehmillä vai ilman?
Välillä on itsestä alkanut tuntumaan, että olisiko minusta koskaan
viljelijäksi? Nykyinen työ pitää liikkeessä joo, mutta entä se levottomuuden
liekki, mikä minussa syttyy aina välillä? Vai olisiko se juuri sitä, mikä
rauhoittaisi minut paikalleen?
On olemassa
myös unelmia, joita en välttämättä muille kerro. Yksityisiä haavekuvia, joita
kenenkään muun ei tarvitse tietää. Ne ovat vähän kuin unia, ne ovat vain minun
eikä niitä kukaan muu voisi ehkä ymmärtää. Joskus niitä ajatuksia säikähti,
voiko tosiaan haaveilla näin älyttömistä asioista ja meni jonkun verran aikaa
sen tajuamiseen, että totta kai minä voin haaveilla ihan juuri sitä mistä minä
haluan. Eri asia, toteutanko koskaan niitä, annanko niitten koskaan ohjata
ajatuksiani tai paljastanko niitä koskaan kenellekään.
”Täytyy
mennä unelmiaan kohti, eikä vain odottaa,
mitä
tulevaisuus tuo tullessaan.”
- Veikka
Gustafsson
Niinpä niin.. onkohan mulla vielä kaiken muun keskellä vähän liikaa aikaa ajatella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti