Shaun the Sheep

Tätä kuvaa katsoessa päässä alkaa soimaan saman tien tämä.
En tiedä onko tämän yksilön nimi Shaun tai kotimaisittain Late, mutta söpö ku mikä se on.

Facebookin Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta on hienoin juttu facebookissa aikoihin. Te kaikki, jotka olette naamakirjan ihmeellisessä maailmassa, menkää, liittykää, tykätkää, katsokaa, kommentoikaa. Ihmiset jakavat avoimesti oman tilansa elämää ja eläimistään kuvia, on lampaita, possuja, lehmiä... erilaisia tuotantotiloja, erilaisia tilanteita eläinten kanssa - sitä oikeaa arkea.

En voi käsittää salakuvaamista tiloilla. Mikä totuus se on yhtään mistään, jos yöllä tulet navettaan, säikäytät eläimet takanurkkaan ja kuvaat pelästyneitä eläimiä? Miksi ei voida tulla päivällä, avoimesti, lupaa pyytäen katsomaan, miltä tiloilla näyttää? Ei siellä ole piilotettuja asioita, joita ei suurelle yleisellö haluttaisi näyttää. Tuottajat ovat valmiita tähän avoimeen esittelyyn, mutta aktivistit jatkavat salakuvauksiaan. Miksi? Sillä saa enemmän huomiota. Suuret paljastukset ajoittuvat aina ajankohtaan, jolloin media uutisoi muutenkin maataloudesta; joulun aika tai kevät. Onko materiaali sen sijaan kuvattu jo aiemmin tiloilta - jos näin on ja eläinten oloissa on selkeästi jotakin korjattavaa, onko moraalisesti oikein pimittä tuota tietoa eikä tuoda sitä suoraan julki asianomaisille viranomaisille?

En myöskään ymmärrä, miksi aktivistit eivät käsitä, miten pahalle tuntuu tuollainen salaa hiippailu. "SIELLÄ SALATAAN ASIOITA, SIKSI SIITÄ SUUTUTAAN!" - tämän tyyppiset argumentit ihmetyttävät. Myös ne tuotantotilat ovat osa ihmisen kotia ja elinpiiriä. Ei kukaan hiivi asuntoihin kuvaamaan nukkuvia ihmisiä tai lasten kasvattamista.

Oikeutta eläimille järjestöllä on mielestäni kaksijakoinen tavoite: allekirjoitan sen, että eläinten olosuhteita voidaan aina vain parantaa, myös Suomessa, ja sitä tehdäänkin koko ajan maatiloilla. Valitettavasti muutos on monessa asiassa hidasta - mutta sitä tapahtuu, koko ajan.  Eläinten olojen parantaminen myös lemmikkieläinten osalta saisi saada suurempaa julkisuutta - mutta sehän ei ketään kiinnosta, se ei ole mediaseksikäs aihe.

Toinen tavoite on lopettaa eläintuotanto kokonaan Suomesta - ja kanssajärjestöillä tavoitteena totta kai koko maailmasta. Sitä en kiellä, etteikö kasvisruokavaliota voisi suosia kuka tahansa, etteikö siinä olisi omia etuja - mutta miksi ihminen keksi aikanaan ottaa ruokavalioonsa lihan, maidon, kananmunan, kalan...? Miksi ihminen oppi aikoinaan tekemään tulen? 

Aihetta voisi jatkaa loputtomiin, pyöritellä, käännellä, perustella, kertoa faktoja... ja aina niihin löytyy vasta-argumentiksi yleispätevä "eläimillä ei ole yksilöarvoa". En allekirjoita sitä, että suomalainen tuottaja pitää eläintään koneena. Eläimet ovat paljon enemmän näille ihmisille.

Milloin maailmasta tuli tällainen, ruuan tuotannosta ja alkuperästä vieraantunut? 
Milloin kahtia jako maaseudun ja kaupungin välillä tuli näin suureksi?

Syntymäpäivähuumaa

Leivoin tänään karppaajan kana-parsakaali-aurajuusto piirakkaa ja kuningatarmuffinsseja, sain ihania pikkunoitia ja niitten äiti-noidan vieraaksi.

Herkkujen lisäksi viikonlopun ruokavalioon on kuulunut epämääräinen läjä flunssalääkkeitä. Voi helvetti mikä olo. Koko talven olen ollut terveenä ja nyt sitten iski joku megalents. Hätsiuh ja sillei vaan, perjantai-iltana oli kuumetta ja horkka päällä, eilen keikuin hääpalaverin vahvassa doupissa ja tänään ei ole ollut yhtään sen häävimpi olo. Inhaa. 

Synttärityttö kiittää onnittelijoita! Ens vuonna sitten uusiksi. Sain ihana synttärilahjan ystäviltä, Miss Windy shopin lahjakortin. Piti jo tilata sieltä mekko, samantien.

ps. mies pelasi muuten varman päälle ja ilmoitti jo perjantaina, että on unohtanut minun synttärit :D

Vanhusta ei nukuta

Synttärit lähestyy. Ensi viikonloppuna mittariin pyörähtää uusi lukema. Ei edes tasavuosia, mutta lukema kuitenkin. Jotenkin tuntuu, että olen viimeiset 5 vuotta täyttänyt saman verran, 21, mutta en kuulema ole. Höh, minusta se ois ollut just hyvä ikä, johon voisi jäädä jumimaan seuraavaksi 10 vuodeksi.

Vanhuus ei tule yksin, sillä vaikka ikävuodet eivät vielä päätä huimaisi eikä synttäripäivän "voi kun mä oon vanha" surkuttelusta vielä säälipisteitä keräisi, niin koko ajanhan sitä vanhetaan, sinäkin siellä. Trust me, I know.



Ollaankohan me avokkaan kanssa joskus tämmöinen pahis-pariskunta? 

Joko alkaisi olla silmänympärysvoiteen, ryppyvoiteen ja selluliittivoiteen aika? Omaa kroppaa katsoessa voin todeta, että olisi pitänyt jo aloittaa. Vieläkö ehtii vai onko liian myöhäistä?

***

Kello on muuten tätä kirjoittaessa huikeat 05:34 ja olen kukkunut tässä jo about tunnin verran. Heräsin siis kesken unien, en saanut enää unta. Eikös eläkeläiset yleensä herää näihin aikoihin? Minkä helvetin takia minun pitää tässä kukkua, työikäisen ihmisen, jonka töihin lähtö on muuten kahden tunnin päästä. Senhän arvaa, että päivällä muuten nukuttaa...

Syitä ja seurauksia tälle asialle pohtiessani löysin useammankin selityksen mun aamuvirkkuilulle:

Selitys nro 1: Mä vaan oon tämmönen, aikainen lintu nappaa madon, tarvitsee aamukahvia ja löytyy työmaalta ensimmäisenä. Loogista? Ja osimoilleen tottakin.  Selitysnumero kaksi jatkuu tällä kertaa siten, että syytän aikaisesta heräämisestä eilen juotua kahvikupposta, puoltatoista itseasiassa, köhköh. Kun pitäisi älytä, että se ei sovi minulle - ja kun sen tietää, niin miksi??
Eli ei aamukahvia missään herran nimessä, vaikka jo kolmelta nousisin käymään ja kukkumaan. Ei myöskään aamupäivä-,päivä-,iltapäivä- tai iltakahvia.

Selitys numero 3: alitajunta. Se ajatus, joka herätti minut valmistelemaan huomista kokousta - nää sihteerin hommat on niin vaativia ja raskaita. Mulla on tunne, että tilinpäätöksessä on virhe - ja siellä on virhe!!!! - mutta jos toiminnantarkastajat kirjoittivat jo lausunnon ja homma on ok, voiko vain antaa olla??  Ensi keväänä sitten ihmetellään, jotta mikäs heitti täällä on.... nyt kun vielä löytäisi sen virheen, sillä se pirulainen piileksii tuossa sekavassa taulukossa, jossain. 

Alitajunnassa nakuttaa lisäksi torstainen seminaari, johon en ole valmistellut omaa osuuttani. Voi ärsytys. Mistä lähtien olen valvonut tällaisten asioitten takia?

Selitys numero neljä menee jotensakkin niin, että tämä kevät aiheuttaa sen, että unta ei vissiin tarvitse kuin 5 tuntia, jos sitäkään. Ja paskat. Oikeampi faktatieto on se, että unirytmi on vain niin vituillaan, olin eilen illalla lenkillä vielä puoli kymmenen aikaan, ihan vaan kun on valoissa.

Selitys numero kuusi on mummolta opittu, "nälkäistä ei nukuta". Onkin kiusallinen pikkunälkä nyt, mutta ei ollut herätessä. Joten ehkä tämä herääminen on kaikkien osatekijöitten surkea sattumus.

Kello on muuten tässä vaiheessa 05:53, kokoukseen valmisteltu puolet aineistosta, koska loput valmiit asiat (esim. toimintakertomus viime vuodelta) on hukassa, mutta olen aika varma, että se on työpaikan läppärillä. Ja jos ei ole, huomenaamulla ehtii kyllä valvomaan... Torstain seminaariaineisto on myös tekemättä edelleen, mutta sen sijaan olen facebookannut ja bloggaillut ahkerasti, hyvä minä!

Taidan ottaa torkut vielä tässä välissä. Ja luultavasti myöhästyä töistä.

Maaseutu kaupungissa

Minun psyykelle pikkusen liian jännä paikka: autopesula. Ahtaanpaikan ja suljetun paikan lievästä kammosta kärsivälle on tosi jees homma istua autossa ja tuijottaa, kun se pesusysteemi moukaroi autoa. Miestä nauratti, mutta ei onneksi pakottanut minua yksin moiseen laitokseen, vaan kiltisti ajoi auton ja istui henkisenä tukena ja turvana.

  Luin ohjeet huolella. Kahteen kertaan. Otin kuvankin. 

Ja muistin kertoa miehelle, mitä pitää tehdä.

 KÄÄK, MITÄ TAPAHTUU?!

 ?!!! NE JYRÄÄ MEITIN!

Pikkusen liian jännää tämmöselle mehtäläiselle, joka on tottunut korkeintaan painepesuriin ja pihamaahan. Huh huh.
Ja miestä vaan nauratti, aika jännä?

ps. ei ollu eka kerta tämmösessä vispilässä, jos sitä mietitte. Ei varmasti ollut.

Entäs jos ei?

On se kumma, että jos ovessa lukee "ei mainoksia", niin näitä vaan tulee. Vaan sitten mietin, että onkhan tää sittenkään mainos  - mutta mikäs tää sitten voisi olla?

 Kutsuhan se on, mutta en silti jaksa näitä. Tällä kertaa en ollut kotona, joten tämä oli tungettu postiluukusta sisälle. Viimeksi koko jengi yritti änkäytyä sisälle, ensin laulaen ja sitten messuten. Saattoi olla, että minäkin aloitin tietynlaisen vuorisaarnan siinä vaiheessa ja kiskoin samalla ovea kiinni. Rasittavaa.

Olen sitä mieltä, että jokainen uskoo tavallaan ja siihen mihin haluaa - minä uskon omalla tavallani, ehkä jopa jollakin tasolla tähän samaan tyyppiin, mutta en tykkää tästä tuputtamisesta, missään muodossa tai millään tyylillä.

 

 Sitä passaa kyllä sinällään miettiä.

En kyllä siltikään ajatellut osallistua ko. karkeloihin. 

Sen sijaan aattelin kuunnella tätä.

 Siitäpähän tiiätte.

Bridezilla

Mihin herhiläispesään meninkään pääni pistämään, kun naamakirjassa liityin erääseen hääryhmään.
Oi pojat.
Minä oon niin surkein morsian kautta aikojen, kun:

a) En stressaa.
b) En keskity häittemme yksityiskohtiin.
c) En stressaa yksityiskohdista.
d) En ota vähintään suihkurusketusta, kynsiä, ripsiä, teippauksia, hampaitten valkaisua, solariumia, kasvohoitoa, kavitaatiota (niinvittumitä?!)...
e) Vedin täysin riman alta kutsujen teon ja ohjeitten kanssa - menin siis sieltä, missä aitaa ei enää ollut ollenkaan, hyvä ettei tekstareita laitettu.
f) En aio ostaa jotain helkatin tuolihuppuja. Enkä vuokrata. Saavat olla kiitollisia, jos kaikille edes on tuoli perseen alle.


g) En hypetä noin kahden päivän välein montako päivää häihin on.
h) Itseasiassa en ole edes laskenut tarkasti, montako päivää niihin on.
i) En ole jaksanut rueta pohtimaan pikkuseikkoja, kuten meidän vihkivän papin nimeä, koska aikaa on.
j) Mulla ei ole aavistustakaan, minkälaisia kukkia kimppuuni on tulossa. Varmaan voikukkia.
k) En pidä hääblogia. Enkä lue niitä.
l) Yhtään häälehteä en ole hommannut. Yksi oli ja sekin oli Ystävän antama. Lehti on tällä hetkellä hukassa ja varmaan noin vuoden vanha...
m) En ole jaksanut kiinnostua siitä, mikä on tulevan kesän häämuoti.
n) En ajatellut pakottaa kaasoja saman värisiin mekkoihin. Jos niin aikovat tehdä, se on heidän asiansa.
o) En hermoile "millaisetpolttaritminäsaanvaisaankoollenkaanjaentäsniitäeiolekaan". Jos ei ole, sitten ei ole. Ei tainnut kuulua minun päänsärkyihin?
p)En ole tilannut vielä eBaysta mitään. Se ois vissiin aika MUST homma.
q) Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tarkoittaa boudoir-kuvat.
r) Minusta vähän tuntuu, että mun rentoa ja hälläväliä-asennetta ei oikein ymmärretä...
s) Satuhäät ei kuulu lemppari tv-ohjelmistooni

t) Eikä myöskään muut hääohjelmat

u) Minua ei jännitä ollenkaan ...
v) ...enkä ihan käsitä, miksi pitäisi jännittää
x) En ajatellut laihduttaa häitä varten. Enkä muutenkaan. Edelleenkään.
y) Oottelen tässä, milloin alkaa se ihQ d44 häääääääät -henki puskemaan itsellä esille.
z) Sormukset on muuten edelleen hankkimatta.
å) Pitäisi ehkä alkaa keskittymään myös esim. kaasojen ja bestmanin tehtävien pohdiskeluun, palaveri aiheesta viikon päästä..
ä) Voiko häitten teema olla vaan "mahollisimman rennosti"? No voi.
ö) Minulla ei ole tarkkaan laadittua budjettia, taulukointia ja pankkivekseliä häitä varten.

Juu, en tiiä kannattaako meidän edes yrittää tätä hommaa. Ei musta oo ees bridezillaksi.




Noh, aikaa on vielä. Ehtii tässä ennen heinäkuuta toteuttaa kaikki edellä mainitut kohdat, saada hermoromahduksen suihkurusketuksessa, huputtaa tuoleja ja perustaa uuden blogin. Jokkainen tyylillään.

Lähes kuolematon

"Tää kukka on semmonen, että tää selviää melkein mistä vaan. Lähes mahdoton tappaa, voisi sanoa, että tää on kuolematon! Tosi helppo hoitoinen" 

Sillehän tuo ihan näyttääkin. Elinvoimaisuus ja kuolemattomuus lähes huokuu tuosta tulilatvaraukkaparasta. Hupsista saatana, again. 

Illallinen neljällä tähdellä tai ilman

4 tähden illallinen, tv:stä tuttu sarja. Ystäväni on pitemmän aikaa ruinannut, rankuttanut, ehdottanut, anellut ja pyytänyt, että järjestetään kaveriporukalla tällaiset. Tai oikeastaan sisarusporukalla, sillä tämä illallisporukka koostuu minusta, pikkusisarestani, ystävästäni ja hänen pikkusisarestaan. Sisaruksemme ovat luonnollisesti kavereita keskenään, homma siis skulaa ja juttu luistaa hyvin.

Säännöt menee kutakuinkin niin, että meillä on tuomari, joka ei näihin kemuihin valitettavasti osallistu, ja jolle laitetaan pisteet. Tuomarin puolueettomuudesta kukaan ei ehkä mene valalle, sillä hän on ystäväni sisko. Hmm. Noh, anyway, panoksena jokainen on laittanut likoon 25 €, voittaja vie siis koko potin ja häviäjä järjestää kesällä saunaillan ruokineen kaikkineen. Ehhehhee.
Kokattavana on siis alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka ja pisteitä jaetaan seuraavasti:
ruoka arvostellaan 1 - 6 pistein ja yleinen tunnelma pistein 1 - 6. Täydet pisteet siis 12 pistettä.

Aikataulullisista syistä johtuen saimme järkättyä ekat illalliset vasta eilen, kaverini oli kokkivuorossa ja menyy sisälsi alkupaloina ruisnappeja tuorejuustolla yms. härpäkkeillä, pääruuaksi vedettiin lantturanskalaisia ja mureketta ja jälkiruuaksi tarjoiltiin tiramisumoussea. Kieli meinasi mennä mahaan samalla, hyvää oli!

Pikkusen meinaa jännittää tää homma, sen verran hyvät pohjat on lyöty tähän savottaan. Etenkin nuo lantturanskikset oli ihan sikahyviä!
Sisko on ainakin treenannut omaa vuoroaan ja kokannut kuin tuhatpaikkasen ravintolan ainoa kokki viime aikoina. Itsehän otin suht lunkisti tämänkin haasteen, tökkäsin kotikokki.netissä hiiren muutaman reseptin päälle ja se oli siinä. Saas nyt nähä mitä niistä tulee...

Tänään ruokana kuravettä ja silliä...

Aprillipäivä, tuo päivistä viheliäisin, kun et voi olla varma, kuka sua huijaa ja huijaako kukaan. Aamun lehdessä oli iso otsikko, että paikalliset kaljottelufestarit on peruttu. Juttu oli kirjoitettu melko nasakasti, joten hetken uskoin tähän, mutta aprillijutuksi se (toivottavasti?) paljastui. 

Itsehän nappasin facebookiin tänä aamuna päivityksen: "Puoltoista vuotta sitten varasin meille kirkon. Heinäkuussa vaihtuu minulta sukunimi ♡ Aattelin, että tänään lienee asian kertomiseen hyvä päivä." 

Veikkaisin, että noin puolet uskoo tämän täysin - puolet ei usko ollenkaan. Vakaa 10,5 vuoden seurustelusuhteemm kääntymässä avioliitoksi? Ei voi pitää paikkaansa, etenkin kun viime kesänä totesin, että kaikki hyvät parisuhteethan on lähteneet alamäkeen naimisiin menon jälkeen, köhköh. 
Ehkä kommenttini oli tarkoitettu provosointia varten avokkaan sukulaisille, jotka ovat kaikki nämä vuoden hiillostaneet NOMILLONKAONTEIJÄNVUORO-kommenteilla. 
 
Sen voin kyllä todeta nyt ja tässä, että tämä päivitys ei siis ole valhetta, kyllä tarkoitus on ihan oikeasti purjehtia avioliiton satamaan heinäkuussa.Ja eivät usko. Ihme sakkia.

Ehehhehe, sen verran pitää elämässä tehdä vähän jäynää ja tämä jäynä sopi tähän päivään. 
Seuraavat kuukaudet voinkin sitten päivittää tänne kaikkea häähömppää. 
Hell no. 

Tilanneraportti

Työkaverille terveisiä - voi olla, että myös horoskoopin osalta...

Täydellinen iltalenkki

Eilen illalla tehtiin täydellinen iltalenkki Ystävän kanssa. Vai voiko tästä enää paremmaksi laittaa:

1. Lenkki tehdään hyvän ystävän kanssa = 10 pistettä ja papukaijamerkki

2. Ilma on kuin.. kuin.. no ihan pirun hieno ilma oli. 

3. Lenkkeily tapahtuu kahdestaan, ajan kanssa. Täydellinen lenkki kesti noin 3,5 tuntia. Ei paha.

4. Lenkkeillessä voi juoruta eli päivittää tietoja.

5. Lenkkeilyyn voi yhdistää yhteisen harrastuksen eli geokätköilyn.

6. Kätkösaldoksi saadaan 4/6, ei huono.

7. Loistoa himmentää vähän se, että ei saatu napattua niitä "3-vuotiaani paikansi kätkön heti"-kätköjä. Hmph.

8.Täydellinen iltalenkki sisältää myös Hesburgerissa käynnin. *sniif* Noku tuli nälkä. 

9. Lenkin täydellisyyttä olisi parantanut ainoastaan se, että olisi ollut kesä ja meillä oli ollut kaljaa mukana.

10. Tässä vaiheessa varmaan on aika selkeää, että mistään urheilusta ei tosiaankaan ollut kysymys.

Kiitos taas muru!

Nyt soi: Robin - Onnellinen

Mainonnan uhri

Tili tuli tiistaina ja maksoin kaikki laskut, velat ja vastikkeet pois. Samaisena tiistaian postiluukusta kalahti myös erään urheiluliikkeen mainos, jossa luki isolla VIHELTÄEN MENEE!!! 

Jotenkin tuntui, että mainoskin vittuili, vaikka ehkä tekstin oli tarkoitus viitata alennusmyynteihin. 

Mainoksista tulikin mieleen, että lapsuuden lempimainos on ehdottomasti tämä Valion piimämainos. En tiedä mikä tässä kiehtoo, mutta minusta tämä on edelleen hyvä mainos. Maitotilan tyttönä täysin aivopesty suomalaisen tuotteen ja aatteen puolesta. 

Ärsyttävin mainos ikinä oli tuo Super jäätelö mainos. Ja siitä oli varmaan sen ja sata erilaista versiota, kuten tässä tämä. Rrrraivostuttava, mutta tuo jäätelö oli hyvää. Ei taida sitäkään enää olla olemassa... Toisaalta tuossa mainoksessa on jotain, mitä nykyään ei missään nimessä saisi olla mainoksessa. Tätihän lyö setää, silmä mustuu, hampaita irtoaa! Toisaalta setä on irstas ja väärin tulkiten tuhmia ehdotteleva, perverssi mies. Että onko nykymainoksissa tällaista, häh? Ei taida olla. 

Mutta legenda jo silloin, mainoksista parhain, Simo Vaatehuoneelta, vain 99 markkaa! Aina, mikä ikinä olikaan mainostettava rätti, niin se maksoi lähes aina 99 markkaa tai 199 markkaa, mut mieti, vaan sen verran!

Voiko tähän todeta, että nykyään osata ees mainoksia tehä. Niih. 

Rakkaudesta aikaisiin aamuihin

Rakastan aikaisia aamuja. Kello soi arkena useimmiten viiden - puoli kuuden maissa, viikonloppuisinkin ponkaisen ylös viimeistään seiskalta, vähän riippuen missä ollaan. Kun herää aikaisin, ehtii vaikka mitä päivän aikana. Vastaavasti toki simahdan sitten viimeistään kymmeneltä illalla...
Tänä(kin) aamuna kävin heittämässä aamulenkin:

Huppari osoittautui kyllä tänä aamuna liian ohueksi valinnaksi :/

 Tämän takia sitä jaksaa herätä! Aurinkoa, ihanan raikas pakkasaamu...

 Reitin varrelta...

 Pakko oli päästä tallomaan jäätyneitä lätäköitä ;)

Tänä aamuna soi: Robin - Onnellinen

Mukavaa päivää!

Paulan keittiö on kodin sydän...

Tai sitten ei ole. En tunnetusti tykkää kovin paljon näistä ruuanlaittohommista, mutta koska inhoan vielä enemmän valmisruokia, olen päättänyt uhrata itseni tähän ruokahommaan. Missään nimessä en ole siinä kovin hyvä, enkä yhtään innokas oppimaan. Kun vaan saisi henkensä pitimiksi tehtyä tasoltaan siedettävää ruokaa.
Rakas avomies olisi tässä hommassa paljon parempi, jaksaa lukea ohjeita ja tehdä ohjeen mukaan, minä en. Nyt kyllä pistää miettimään, kumpi meistä on mies...

Mutta niin, minä uhraudun keittiössä lähes joka päivä. Ja koska oon paras avovaimo ikinä, teen pyytettömästi niitä ruokia, joita mies pyytää (ja vitut, joskus vaan sattuu tällainen puuska, että saa toivoa ja minä YRITÄN toteuttaa toivetta).

Tässäpä sitten kuvakoosteena, miten tehdään TOIVOTTUJA paistettuja muikkuja. Helppoa ku heinän teko..

1.Ensin ostetaan ne muikut ja pohditaan, että onkohan nämä nyt liian isoja, pitäisikö alkaa jotekin silppuamaan näitä? Todetaan, että paskanmarjat, kyllä ne menee kokonaisina!

2.Sitten ne muikut menis pesulle. 

3.Tässä vaiheessa viimeistään tajuaa, että hyi helvetti, en halua koskea näihin. 

 + että ne tuijottaa sua niin peloissaan  kuolleena... 

4. Kerätään kaikki rohkeus, otetaan muikkua päästä tahikka hännästä kiinni ja jauhotellaan ne ruisjauhoissa & suolassa. Tämä toimenpide on helpoin tehdä muovipussissa, muikut pussiin ja lopputulos tulee pienellä hölskyttelyllä nimenomaan ravistettuna, ei sekoitettuna.
Suolaa ja jauhoja äitini reseptillä ja ohjeella "sillälailla sopivasti".
Nice.

5. Sitten muikut pannulle ja hitokseen paljon voita, isäni ohjeen mukaisesti. Tämä ohje tuli ihan pyytämättä kun kosultoin puhelimessa äitiä vaihetta 4. varten. 

Voin laittaminen & lisääminen pannulle olikin iisimpi homma kuin se suolan ja jauhojen suhteen määrittely.

5.1 Pyyhitään hikeä otsalta ja panikoidaan, mistä sen tietää, koska nämä perkeleet on kypsiä. 

6. Paistetaan muikkuja ja todetaan, että niitten silmät poksahtelee päästä. Ei aavistustakaan mistä se kertoo, liian kuumasta pannusta vai siitä, että ois sittenkin pitänyt perata nämä? Niin siis tuo valkea pallero tuossa pannulla on jonkun tyypin silmä, lisäksi huomaa pullistuva silmä vasemmassa yläkulmassa.

7. Paisto suoritettu, perunamuussi valmistettu siinä sivussa, miestä odotettu puoli tuntia kotiin. Mies tulee myöhässä, toteaa muikut vähän jäähtyneiksi,ottaa ja syö ja sanoo "no jaa, suolaa sit ens kerralla enemmän". Korjaa kyllä helkkarin vikkelästi lausuntoaan, että "ihan ok ne oli.."

Uskotteko, että seuraavaa kertaa saa jonkun aikaa ootella?! 

Ihmehommia

Googlen kuvapalvelu on niin käsittämätön, se tekee mulle automaattisesti tuonne tämmösiä vaihtoehtoja. Sairasta. 

Mun käsityskyky ei riitä siihen, miten tuo palvelu valitsee just tämmöset kuvat, pikkukissalle sydämiä ja pimeälle tielle lumisadetta eikä toisinpäin. Ihan hillitöntä ja jopa pelottavaa. 

Syysmasennus ja kevään levottomuus

Viimeisen viikon verran olo on ollut melkoisen levoton. Hiton kevät. Oon yrittänyt selittää tätä levottomuuden tunnetta, mutta jotenkin tuntuu, että minut on ymmärretty jokseenkin väärin. Kunnes eilen rakas, ihana työkaveri totesi "mulla on hitokseen tosi levoton olo!"
JES, ONKS MEITÄ LEVOTTOMIA SIELUJA MUITAKIN??

Olo on vähän samanlainen kuin teininä perjantai-illan discoa odottaessa ja sitten taas ei sinne päinkään. Nyt äkkiä jotain säpinää - ja sitten ei kuitenkaan tartteis olla mitään ylimääräistä. Kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta jotenkin ärsyttää kuitenkin ihan kaikki, vähäsen joka asia. Johonkin pitää päästä, jotain pitää tehdä, mut oikeastaan ei huvita tehdä yhtään mitään. Harvinaisen hankalaa, eikö?
Todettiin, että se on tää kevät ku tekee ihmisen levottomaksi... Ja kaveri totesi myös sen, että tähän auttaa joko
 a) hikilenkki
tai
b) ukkorapula

... jälkimmäinen on just sellainen, mille se kuulostaa eli niin helvetinmoinen kankkunen, että ei kykene olemaan levoton, kun pelkää, että pää räjähtää atomeiksi. Jostain syystä valitsin sen hikilenkin, mut se on vielä toteuttamatta.

Se on tää aurinko kun aktivoi ihmisen vähän joka suhteessa, mutta ei missään nimessä niin, että kehtaisi tehdä töitä 150 % teholla. Jos 110 % riittää? Eilen sain töissä niinkin paljon aikaiseksi, että löysin yliviivaustussipaketista seuraavanlaiset tarrat:

 Mun väri on luonnollisesti tuo vihreä, toinen hyvä vaihtoehto on oranssi. Niih. Jos eilen kuolin, niin en tuotakaan tiennyt.

Lisäksi eilen käytiin nauramassa Niko Kivelän tahtiin. Tämän aamun kahvipöytäkeskusteluissa ruodittiin sitten kiivaaseen sävyyn sitä, miten huonoja ja tyylittömiä juttuja kyseisellä stand up koomikolla on. Itse pohdin lähinnä sitä, onkohan mussa joku vika, kun alatyylin jutut jaksaa naurattaa aina vaan... ja toinen, että oliko sinne keikalle pakko lähteä, jos ei ollut ihan varma, että millainen ko. esiintyjä on tai olisiko asian voinut tarkistaa esimerkiksi youtubesta? Mut ilmanen on aina ilmasta ja ihmine on ahne. Tää juttu naurattaa mua aina vaan. En tiiä, että miksi. Tätä sivuttiin eilenkin, mutta muuten jutut oli Toinen minä kiertueella uusia.

Onko pakko kasvaa aikuiseksi ja alkaa inhoamaan huonoja juttuja? 

Täti-ihminen kommuunissa osa 1

Rakkaat sisarukseni muuttivat meille toistaiseksi. Syyt ovat erinäiset ja liittyvät melko kiinteästi heidän naapureihin, mutta eipä siitä sen enempää. Totta kai sitä ihanan, mahtavan, upean ja kaikin puolin rakastettavam isosiskon ominaisuudessa tämän turvasataman, evakkomajan ja kotipesän haluaa antaa omille sisaruksilleen, kyllähän kolmioon mahtuu neljä ihmistä asumaan, eihän me nähdä kuin iltaisin, aikuisia ihmisiä ollaan kaikki ja sitä rataa....

Eka viikko oli jees, koska  me ei oltu kotona. Kotiin tultua totesin, että voihan vittujen kevät teidän kanssa:

a) Joka paikka lainehtii tavarasta - vaatteita, kenkiä, astioita, lehtiä
b) Joka paikka lainehtii pyykkikasoista, joita kukaan ei ole joutanut pesemään. Pyykkikoriin ne eivät ole päätyneet / mahtuneet. Tosin pyykkitelineetkin on täynnä kamaa, mut kukaan ei kehtaa niitä viikata pois.
c) Jääkaapista on syöty ja juotu kaikki - mutta ei tehty täydennystä. Sitten natistaan, että ei oo syömistä.
d) Avomiehen karkit on syöty. Muahan tää ei sinällään haitannut, mutta avokkaan kasvoilla kävi vitutuksen merkit. Nyt niitä karkkeja on ostettu tilalle jo kahdesti ja aina syöty uudelleen :D
e) Kaikkea, lue IHAN KAIKKEA voi lainata aina miehen vaatteista alkaen. Ihan sama kumpi lainaa, sisko vai veli.
f) Kaikkien kaappien ja komeroitten ovet jää auki - aina. Ihan sama, otetaanko sieltä jotain, laitetaanko sinne jotain vai katsotaanko vain sinne kaappiin. Ovea ei ainakaan suljeta.
g) Sain siskon yöseuraksi, kun mies ei ole kotona. Nukkuu kaiken päälle ihan helvetin leveästi.
h) Kiusaavat pirut minua ihan tahallaan kaikilla edellä mainituilla kohdilla kun tietävät, että ärsyttää tommonen huolimattomuus, laiskuus ja sotkuisuus.
i) Onkohan mulla vaan nuttura liika kireällä? No ei.


Nyt on menossa viikko 2. Avokki jäi äitinsä helmoihin ja minä tulin tänne.

Vaikka tykkään siivota, niin raja se on minunkin siivousinnolla.
Ja nyt jos joku tulee sanomaan, että odotahan kun sinulla on lapsia, saatan vetää nokkaan. Pienet lapset vielä ymmärrän, mutta en näitä kahta sankaria.

Vissiin mun murinat asiasta on menny perille, koska tänään sain sitten kukkia. Kukat heitettiin suurin piirtein ovesta sisään ensin ja vasta sitten uskaltautuivat sisälle.

Noh, ehkä mä vaan laitan silmät kiinni?






Sisarukset <3

"Minä toin sinulle piirakan..."

... ja sinä syöt sen piirakan.

 Eilen sain kaksi ihanaa daamia kylään, myöhäinen naistenpäivä ja sillei. Innostuin leipomaan, koska talossa ei ollut mitään säällistä tarjottavaa sumpin kanssa. Hommaan toi hieman lisähaastetta se, että toinen karppaa - ei sinällään mitään, mutta hetken pohdiskelin, että mistä minä karppipiirakaksi nyt muutun. Noh, google ystäväni ja karppaus.info pelasti ja alla on vadelmarahkapiirakka. Ohje oli helppo ja maisteluraadin mukaan maku oli ihan kohdallaan. Ihme ja kumma, kaikki aineet löytyivät äiteen kaapeista ja kätköistä. Makeutusaine tosin oli markka-ajalta, vaan onneksi löytyi myös toinen puteli kyseistä settiä.

Toinen piirakka oli kotikokki.netin kautta otettu marjapiirakka. Sinällään ole mitään väliä, mikä se ohje oli, kun en sitä ohjetta noudattanut kuin suuntaa antavasti, yllättäen. Päällä on mustaherukoita, viherherukoita ja mansikoita sotkettuna vaniljarahkaan - maisteluraati kiitteli myös tätä. Joko olivat herran pelossa tai sitten onnistuin oikeasti, mene ja tiedä. 

Ja jos joku ei tiedä, otsikon legendaarinen lause tulee tästä sketsipätkästä. Mua vaan naurattaa tää aina uudelleen ja uudelleen.
"Älä sano mitään, kyllä minä tiijän perkele."

Helmikuussa minä..

Sain mojovan potkun lehmältä oikeaan jalkaan. Oli muuten ihan pirun kipeä ja pitkän aikaa, nyt alkaa jo haalistua.

 

 Ylitin itseni ja leivon kahteen kertaan sämpylöitä. Nyt voi olla leipomatta taas seuraavan puoli vuotta.

 Valikoin mummon tavaroista sen yhden asian, jonka tahdon säilyttää. No okei, niitä on kaksi. Toinen on kahvipurkki, joka tuoksuu vieläkin kahvinpavuille ja toinen on tuo muki. Lapsuus tulee mieleen.

Hoksasin, että minulla on pikkusen näitä kirjoja lukematta. Kesken ovat tuo Vaara vaanii kattilassa, Silmä silmästä ja Kosto: rakkaustarina. Onnistuin kyllä hommaamaan vielä pari uutta kirjaa, esimerkiksi yksi uusista hankinnoista on Fifty Shades of Grey trilogian ensimmäinen osa...  Sen kyllä aloitin jo ja sanotaanko, että inspiraatiota iltaan siitä kyllä saatin :D

 Helmikuussa myös reissasin. Latvia ja Liettua olivat kohdemaana, työmatka, mutta silti. Ei sellaista reissua, ettei vähän ehtisi kaupunkia katsella...

 Nää liettualaiset bussin ja raitiovaunun rakkauslapset oli jotenkin hellyyttäviä. Siis tuollainen bussi, mikä kulki kiskoa pitkin ja roikkui niissä sähköhärpäkkeissä. Mikä lie oikealta nimeltään, mualaistytölle hauska tuttavuus.

 Keskityin tosi oleellisiin asioihin, mitä kuvaamiseen tulee. Aamulenkit kunniaan!

Rikoin myös uuden vuoden lupaustani, soveltuvin osin, mutta tein sovinnon itseni kanssa. Tällaisen herkun söin jälkkäriksi, mutta ruotuun on palattu, tää oli poikkeus joka vahvistaa säännön ja selityksenä oli tuo ulkomaan matka ;)

 Helmikuussa join alkoholia myös keskimääräisesti enemmän kuin yleensä koko vuotena yhteensä. Alkoholia tulee käytettyä oikeasti vähän (toisaalta sitten kun otetaan, niin sitten otetaan perisuomalaiseen tyyliin), mutta nyt tuli maisteltua reissussa viiniä ja olutta. Toki määrät olivat pieniä ruokajuomamääriä, mutta kotiin päästyä totesin, että hyi helvetti, ei oo minun juttu. Ehkä toteamukseen vaikutti sekin fakta, että palasin kotimaahan torstaina ja suuntasin perjantaina samantien kaveriporukalla mökille... köhköh. Mut jos yhdet salmarit kuitenkin? Niin ja tuosta oluesta vielä, opin juomaan sitä vasta nyt. En tiiä onko se hyvä vai huono juttu, mutta makuun näköjään tottuu kun tarpeeks maistelee.

 

Onnistuin myös riitaantumaan erään ystäväni kanssa, mutta sain myös selviteltyä välit. Mikähän siinä on, että miehen ja naisen välinen ystävyys ei aina toimi ihan yhtä yks yhteen kuin naisten välinen? Ja toisaalta, se toimii helpommin välillä, kun miehet ei ihan jokaisen vähän pahasti sanotun sanan perään itke. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja asialle voi vain nauraa enää.

Paras ystävä ilahdutti minua näillä luuranko kaapissa kuvilla, joille jaksaa nauraa... ööö aina? Sanontahan menee niin, että kaverin ja ystävän välinen ero on siinä, että kaveri oli paikalla, kun luuranko laitettiin kaappiin, mutta ystävä pitää niitä kanssasi siellä. ;) Tai jotain sinne päin. Tää "laitetaan luurangot kaappiin"-ilmaisu sai avokkaan nostamaan vähän kulmiaan, mutta tällä tarkoitetaan ihan yleistä maailman parannusta.. *kpkopkop* TUO LUUSAHA, SE POTKII TAKASIN ULOS!!! Ja jokaisella, siis ihan jokaisella on varmasti jonkinlaisia luurankoja kaapissaan. Joka muuta väittää, valehtelee.

Helmikuussa oli myös paljon onnistuneita työjuttuja ja innovatiivisia ratkaisuja ;)

 Välillä viihdyin kotonakin ja totesin, että anoppilan kissa on oppinut katsomaan luontodokkareita. Kissa pönötti 20 minuuttia seuraamassa pöllöjen elämää.

 

Helmikuussa tavattiin  ihanan ystävän kanssa useamman kerran. Ja pikkumurut olivat myös mukana! Pohdin jonkin verran omaa suhtautumistani lapsiin, again. Haluanko minä sittenkään omia lapsia? Pohdinta on vielä vähän kesken. 

Helmikuusta viedään viimeisiä tällä viikolla. Viimeisiään veteli myös meidän tiskikone, joka tänään kannettin ulos. Uusi palvelija on tullut kotiin ja piru sen periköön, jos menee hajoamaan. Tämähän ei siis hajonnut, mutta paikallinen "vain sinulle"-kauppias teki hyvän tarjouksen uudesta koneesta ja niin vietiin vuoden 1985 tuotosta kuin pässiä narussa...

Ja helmikuussa olen kuunnellut musiikkia ja ihastunut mm. Jenni Vartiaisen kappaleisiin.
Minä sinua vaan ja sillei.

Maaliskuussa on tavoitteena olla enemmän kotona, lukea nuo kaikki kirjat pois ja nukkua. Näillä mennään.