Uhrautuminen

Joskus sitä vaan joutuu uhrautumaan jonkin asian puolesta tai jonkun henkilön puolesta. 

Joskus tuntuu, että naiset uhrautuvat miestensä eteen enemmän kuin miehet naistensa, mutta en tiedä onko tämä vaan mutu-tuntumani. Näin etenkin, jos perheessä on pieniä lapsia. Nainenhan siellä taistelee huutavien penikoiden kanssa, jotta isäntä pääsee harrastuksiinsa. Voin olla toki väärässäkin, mutta jotenkin tuntuu, että minulla on aina välillä lippu aitiopaikoille todistamaan tällaisia hetkiä, sen verran usealla ystävällä on jälkikasvua. 

Kiltit ihmisethän uhrautuvat aina ja sanovat "minä voin". Me vähemmän kiltit taas kyykytetään näitä henkilöitä, jotka sanovat aina sen "joo", vaikka tekis mieli sanoa, että haista vee ja tee ite. Toisaalta olen löytänyt viime aikoina itseni myös tällaisista tilanteista, joihin olen uhrautunut vissiin pakotettuna tai sitten silkkaa tyhmyyttäni tai haasteiden hakuisuuttani. 

Uhrautua on muuten todella ärsyttävä sana, kun sitä hokee. Tämäkin, taas kerran. Pitäsikö vaihtaa toiseen kotimaiseen, jos äidinkielen sanat ärsyttävät? 

Meinasin muuten julkaista tämän tekstin väärässä blogissa, hupsista saatana. 

**

Mies osti eilen uuden puhelimen, miekii tahon. En tosin osaa käyttää tuota vanhaa rakkinettakaan, joten mitä minä uudella? Ai että, kun olisi vielä vanha kunnon lankapuhelin. Ei olisi ihan joka hetki pakko olla tavoitettavissa ja voi sitä riemua, kun jollekin kusipää soittajalle sai oikeasti LYÖDÄ (tai tipauttaa) luurin korvaan. 

Paula mummo muistelee osa jotain. Vanhoja hyviä aikoja, kultainen 1980-luvun loppu ja 1990-luku kirkkaana mielessä... 

ps. auto tulee viikonloppuna kotiin <3

pps. hitto, toukokuu loppuu, uusia sanoja, missä listat, käääk?!