Minä ja avokas ollaan sitä sorttia, että ei juuri viihdytä kaupaungissa. Illat menee talvella arkisin, koska siinähän nyt ei montaa tuntia ole kotiin tulosta nukkumiseen. Ne tunnit saa tuhlattua kotitöihin ja harrastuksiin. Kuitenkin viikonloput vietetään pääsääntöisesti maalla, joko minun tai hänen vanhempiensa luona. Siellä on aina se yks sata asiaa tehtävää, aina on jotain touhua.
Kaupungissa ei tuollaista samanlaista touhua ole: täällä kun menet ulos, ei tekemistä juuri ole, ellei ihan tarkoituksella mene pihalle lenkkeilemään, kävele kauppaan jne. Maalla sen sijaan jos pistää nokkansa pihalle (etenkin kesällä) niin aina on jotain touhua: kukkapenkit, lehtien haravointi, eläimet, talvisin lumen kolaaminen, puuhommat.. aina jotain. Kumpikin ollaan sitä sorttia, ettei osata olla paikallaan, mutta ne maa- ja metsätaloustyöt on meidän harrastus eikä niistä stressata (no mies kyllä ressaa joskus).
Myös kesä me vietetään aina maalla. Välillä se kiristää tietyllä tapaa hermoja: meidän koti on kaupungissa, mutta silti karavaani kulkee ja koirat haukkuu, vaihdetaan paikkaa minkä ehditään. Ei se kesällä ole niin ärsyttävää, kesällä pääsee anoppiakin karkuun, jos tarve tulee (äärimmäisen harvoin tulee) helposti ulos.
Niin, me ollaan tämmöisiä takametsien kasvatteja eikä sille mahda mitään.
On oikeastaan aika naurettavaa pitää omaa asuntoa, jos siellä ei kerran olla 24/7 / 365. Huom. yhtään joulua ei olla koskaan vietetty kahdestaan 9 vuoden ajan, joskus olen miettinyt millaista se mahtaisi olla? Ja vielä kaupungissa, kerrostaloasunnossa? Mutta me tarvitaan tätä asuntoa, koska vaikka kuinka rakastetaan maaseutua, ei me samankaton alle kyllä vanhusten kanssa muuteta. Piste ja amen. Haaveena on maalle muuttaminen lähitulevaisuudessa omaan taloon. Sitten joskus. On siitä jo puhuttu paljon, miten kiva ois kun ei tartteis kulkea tätä väliä, olisi se oma koti siellä maalla. Vielä ei ole ollut sen aika.
Äärimmäisen käteväähän kaupungissa on asua, etenkin talvella oot nopeasti kotona töitten jälkeen, ei tartte tehdä itse lumitöitä, kaikki on lähellä.. jotta on siinä hyviäkin puolia, ennen kuin joku ehtii mielensä tästä pahoittaa. Me vaan tykätään enemmän tuosta maaseudusta.
Tästä viikonlopusta tulee erilainen: kukaan kun ei huoli meitä kylään, kiitos tämän viikon sairastelun. Jopa äiti sanoi, että ei tarvitse tulla, kiitosta vaan. Ymmärrän hyvin. Ei ois herkkua lypsää lehmiä ko. taudin kourissa. Ne kun pitää lypsää joka aamu ja ilta, myös viikonloppuisin ja pyhäpäivisin, vaikka mikä olisi. Tuuraajaa ei ihan noin vaan siihen hommaan saa. Joten porttikielto on hyvin ymmärrettävä.
Oikeastaan aika jännää, kun ei lähdetäkään maalle (noin 30 kilometriä kumpaan tahansa kohteeseen) vaan jäädään tänne. Jopa rentouttavaa ja vapauttavaa tietyllä tapaa.
Mitäkö ajattelin viikonlopun aikana tehdä? No ainakin tänään ruuaksi itselleni näitä, mieheke kun ei pysty vielä mitään syömään. Ja sitten ajattelin siivota. Ja ehkä huomenna vaan olla. Ja käydä kävelyllä, jos voimia on riittävästi jo moiseen. Ja katsella elokuvia. Ja ehkä pelata pleikkarilla. Asioita, joita kaikkia samana viikonloppuna hyvin harvoin toteutan. Tai voi olla, että peräti luen jotain kirjaa. Ehkä kahtakin, samaan aikaan? Katselen sarjoja digiboxilta pois. Mitä mies tekee? Sitä, mitä jaksaa. Luultavasti nukkuu, mutta sen suon hänelle. Niin kaposesta ihmisestä -5 kiloa on aika paljon, ei ihme jos heikottaa.
Tämän viikonlopun ajattelin aloittaa ostamalla kotiin kukkia, toissapäivänä saatiin uusi keittiön pöytä ja siihen sopisi maljakko sekä tulppaanikimppu kauniisti. Ihanaa viikonloppua!
perjantai 15. helmikuuta 2013
torstai 14. helmikuuta 2013
Mistä tunnet sä ystävän?
Oikein hyvää Ystävänpäivää kaikille!
Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että tämä päivä on melko turha, koska ystävänpäivä on joka päivä, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Mutta toisaalta, onhan se kiva hössöttää asian puolesta edes yhtenä päivänä vuodessa ja lässynlää. Kukkia ja suklaata kuluu, samoin kortteja. Posti ruuhkautuu ekaa kertaa joulun jälkeen.
Pariskunnille tämä päivä on merkittävä: turpaan tulee jos puolisota ei muista! Vähintään kahvit on tarjoiltava sänkyyn ja kuiskailtava rakkauden sanoja, kuten työkaveri tänä aamuna hehkutti miehensä tehneen. Minun ystävänpäivätekoni omalle rakkaalle oli tarjoilla vettä vessaan oksentamisen ollessa kiihkeimmillään ja kuumemittaria kainaloon aamulla, kun palelsi. Illalla tarjoilen ehkä jaffaa hänelle. Ja olen aavistuksen verran vahingoniloinen, kun mies ehti jo nauraa, että ei hän sairastu näihin tauteihin.. hmm..
Tämä hössötys on mielenkiintoista siinäkin suhteessa, että montako ystävää ihmisellä oikeasti voi olla? Voiko sitä määritellä? Minulla on laaja tuttava- ja kaveripiiri, mutta ystäviä, niitä en kyllä saa laskettua kuin 2 mieheni lisäksi. Eli yhteensä 3. Sisaruksia ja vanhempia en nyt ottanut tässä huomioon, jollakin tapaa se suhde on myös ystävyyssuhde perhesuhteen ja sukulaisuuden lisäksi. Onko se paljon vai vähän? Riittääkö se? Ja miten määritellään oikeasti ystävä? Voiko sitä määritellä? Ovatko kaikki naamakirjan listalla olevat tyypit ystäviäni?
Jos ystävä pitää määritellä, minä määrittelen sen Ystävän laulun sanoin:
Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän? Ajat ankeimmat selvittää, kuka viereesi jää. Kun on sinulla vaikeaa ja kun tarvitset auttajaa, silloin ystävyys punnitaan, menee muut menojaan. Siitä tunnet sä ystävän, kun on vierelläs vielä hän, turhat tuttavat luotas ois, hävinneet pian pois.
Laulun kaksi muuta säkeistöä kertovat merestä ja tuntureista ja siitä, miten pikkuhiljaa porukkaa karsiutuu pois. On ruikuttajia ja vaikeroijia ja vaikeina aikoina turhat tuttavat katoavat pois. Tätäkin on joskus nähty ja vahingosta viisastuttu.
Tästä ei pidä loukkaantua kenenkään, eikä mieltään muutenkaan pahoittaa. Se on faktaa, että ihmisellä on paljon erilaisia suhteita elämässä ja minulle niillä kaikilla on arvoa.
Seuraava runo sopii myös kaikille muille kavereille, tuttaville ja kylänmiehille (vaihdatte tarvittaessa termiä tuossa viimeisessä rivissä):
Tiesithän sinä sen, että sinusta kovasti iloitsen
ja että olet minulle tärkeä ihminen.
Tiedätkö myöskin sen, että usein sinua lämmöllä ajattelen,
ja yhteisiä hetkiämme muistelen.
Arvaat kai sinä sen, että koskaan sinua unhoita en,
sinä ystävä kultainen.
- Positiivarit
Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että tämä päivä on melko turha, koska ystävänpäivä on joka päivä, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Mutta toisaalta, onhan se kiva hössöttää asian puolesta edes yhtenä päivänä vuodessa ja lässynlää. Kukkia ja suklaata kuluu, samoin kortteja. Posti ruuhkautuu ekaa kertaa joulun jälkeen.
Pariskunnille tämä päivä on merkittävä: turpaan tulee jos puolisota ei muista! Vähintään kahvit on tarjoiltava sänkyyn ja kuiskailtava rakkauden sanoja, kuten työkaveri tänä aamuna hehkutti miehensä tehneen. Minun ystävänpäivätekoni omalle rakkaalle oli tarjoilla vettä vessaan oksentamisen ollessa kiihkeimmillään ja kuumemittaria kainaloon aamulla, kun palelsi. Illalla tarjoilen ehkä jaffaa hänelle. Ja olen aavistuksen verran vahingoniloinen, kun mies ehti jo nauraa, että ei hän sairastu näihin tauteihin.. hmm..
Tämä hössötys on mielenkiintoista siinäkin suhteessa, että montako ystävää ihmisellä oikeasti voi olla? Voiko sitä määritellä? Minulla on laaja tuttava- ja kaveripiiri, mutta ystäviä, niitä en kyllä saa laskettua kuin 2 mieheni lisäksi. Eli yhteensä 3. Sisaruksia ja vanhempia en nyt ottanut tässä huomioon, jollakin tapaa se suhde on myös ystävyyssuhde perhesuhteen ja sukulaisuuden lisäksi. Onko se paljon vai vähän? Riittääkö se? Ja miten määritellään oikeasti ystävä? Voiko sitä määritellä? Ovatko kaikki naamakirjan listalla olevat tyypit ystäviäni?
Jos ystävä pitää määritellä, minä määrittelen sen Ystävän laulun sanoin:
Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän? Ajat ankeimmat selvittää, kuka viereesi jää. Kun on sinulla vaikeaa ja kun tarvitset auttajaa, silloin ystävyys punnitaan, menee muut menojaan. Siitä tunnet sä ystävän, kun on vierelläs vielä hän, turhat tuttavat luotas ois, hävinneet pian pois.
Laulun kaksi muuta säkeistöä kertovat merestä ja tuntureista ja siitä, miten pikkuhiljaa porukkaa karsiutuu pois. On ruikuttajia ja vaikeroijia ja vaikeina aikoina turhat tuttavat katoavat pois. Tätäkin on joskus nähty ja vahingosta viisastuttu.
Tästä ei pidä loukkaantua kenenkään, eikä mieltään muutenkaan pahoittaa. Se on faktaa, että ihmisellä on paljon erilaisia suhteita elämässä ja minulle niillä kaikilla on arvoa.
Seuraava runo sopii myös kaikille muille kavereille, tuttaville ja kylänmiehille (vaihdatte tarvittaessa termiä tuossa viimeisessä rivissä):
Tiesithän sinä sen, että sinusta kovasti iloitsen
ja että olet minulle tärkeä ihminen.
Tiedätkö myöskin sen, että usein sinua lämmöllä ajattelen,
ja yhteisiä hetkiämme muistelen.
Arvaat kai sinä sen, että koskaan sinua unhoita en,
sinä ystävä kultainen.
- Positiivarit
(kuvan tarjosi kuukkeli)
Ja loppuun vielä leijonakuninkaan kuolemattomia repliikkejä:
"Oi ystäväni!" - Ystävä? Eiks se just sanonu meitä viholliseks...? -Jea, nii mäkin kuulin... Ed? Ehhehehhe.. ;)
tiistai 12. helmikuuta 2013
Terveisiä tautivuoteelta
Tällä kertaa kylässä on George, Yrjö, vanha vihamieheni.
Luultavasti tautini on siis norovirus, sen verran hartaasti olen suorittanut uhrimenoja vessassa viime yön ajan. Joskus viideltä aamulla se loppui, siihen asti olin maannut vessan lattialla yhdestätoista alkaen. Lievästi sanottuna selkään koskee, samoin niveliin, etenkin polviin ja lonkkiin. On todella veemäistä koettaa maata sängyssä, kun joka paikka on tulessa ja asennon vaihto ei auta mitään.
Nukahdin päivällä ehkä noin tunnin ajaksi, silloin en kipua tuntenut. Sen jälkeen ei olekaan sitten nukuttanut. 37,5 - 38,2 lämpö määrää pysymään vaakatasossa, kun pää ei anna periksi nousta pystyyn.
Päivän ruokaisin suoritus on tähän saakka ollut jäätelö. Se saattoi olla vikatikki, mutta vielä se on pysynyt sisällä. Mies tuo kaupasta jaffaa (kyllä, ihan varmasti se parantaa!) ja jotain maitohappojuomia ja mehujäitä. Helppoa oksennusruokaa, jos sille rupee illalla taas tuntumaan. Ja saisi ees vähän energiaa.
Joku oli linkannut facebookin ruokakuvia. Meinasin oksentaa pelkästä ajatuksesta, että jotain kananmunia ja voileipiä pitäisi alkaa syömään.
Tämä sairastaminen on kohtalaisen perseestä, koska just nyt ei joutais sairastamaan töitten takia. Onneksi voin olla torstai-iltaan asti kotona, jos olo ei korjaudu, ei tartte hakea ennen sitä saikkulappua. Näissä oloissa olisi suoritus mennä terveyskeskukseen.
Toisaalta tämä sairastuminen yhtäkkiä on hyvä osoitus siitä, että mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa. Kukaan ei saa olla korvaamaton ja työ ei saa olla koko elämä ja on turha potea huonoa omatuntoa, jos kroppa yks kaks sanoo sopimuksensa irti. Olen myös erittäin kiitollinen, että tämä on todellakin ihan perusmahatauti, ei mikään kuoleman vakava (jos vain saa pidettyä nestetasapainon niin ei tartte mennä sairaalaan, joskus kokeillut sitäkin) ja lisäksi olen siitä tyytyväinen, että tämä alkoi viime yönä eikä vasta huomenna, kun minun pitäisi olla asiakasryhmän kanssa keikkumassa bussissa parin sadan kilometrin päässä kotoa.. Siinä sitä oliskin lapsille kertomista.
Koko päivän olen haaveillut, että voi kun osaisi laittaa itselleen tipan. Elimistön nesteytys pysyisi hallussa... Veden juominen oli yöllä, aamuyöllä ja aanulla hyvin jännittävä toimenpide, mutta nyt ehkä vähän paremmin sitä saa alas.
Kyllä se siitä taas. Kokeilin muuten pari jaksoa Muumilaakson tarinoita youtubesta. Hullua, mutta sama hypnoottinen vaikutus niillä on kuin lapsena, kipu unohtuu hetkeksi.
Ja jännityksellä odotan, sairastuuko mies. Jossain noroviruksesta kertovalla sivustolla oli, että puolet perheestä sairastuu. Kyllä on taas reilua jos minä olen se puolet tässä kahden hengen taloudessa. Viimeksi kyllä mies oli niin huonossa hapessa tämän taudin jäljiltä, että joutui olemaan melkein viikon poissa töistä, Pienestä ihmisestä 5 kiloa on paljon kerralla, mutta minun 3,5 kilon viime öinen suoritus ei tunnu oikeastaan kunnolla missään, kun en nyt ole ihan sellainen tuulen nussima vinkuheinä..
ÖRGH, alan odottaa miestä kotiin töistä.
Siinä hän lentää, on tosi epäkohtelias tyyppi muuten kun tulee kylään ihan täysin ilmoittamatta! (kuva kuukkelin haulla otettu.)
Luultavasti tautini on siis norovirus, sen verran hartaasti olen suorittanut uhrimenoja vessassa viime yön ajan. Joskus viideltä aamulla se loppui, siihen asti olin maannut vessan lattialla yhdestätoista alkaen. Lievästi sanottuna selkään koskee, samoin niveliin, etenkin polviin ja lonkkiin. On todella veemäistä koettaa maata sängyssä, kun joka paikka on tulessa ja asennon vaihto ei auta mitään.
Nukahdin päivällä ehkä noin tunnin ajaksi, silloin en kipua tuntenut. Sen jälkeen ei olekaan sitten nukuttanut. 37,5 - 38,2 lämpö määrää pysymään vaakatasossa, kun pää ei anna periksi nousta pystyyn.
Päivän ruokaisin suoritus on tähän saakka ollut jäätelö. Se saattoi olla vikatikki, mutta vielä se on pysynyt sisällä. Mies tuo kaupasta jaffaa (kyllä, ihan varmasti se parantaa!) ja jotain maitohappojuomia ja mehujäitä. Helppoa oksennusruokaa, jos sille rupee illalla taas tuntumaan. Ja saisi ees vähän energiaa.
Joku oli linkannut facebookin ruokakuvia. Meinasin oksentaa pelkästä ajatuksesta, että jotain kananmunia ja voileipiä pitäisi alkaa syömään.
Tämä sairastaminen on kohtalaisen perseestä, koska just nyt ei joutais sairastamaan töitten takia. Onneksi voin olla torstai-iltaan asti kotona, jos olo ei korjaudu, ei tartte hakea ennen sitä saikkulappua. Näissä oloissa olisi suoritus mennä terveyskeskukseen.
Toisaalta tämä sairastuminen yhtäkkiä on hyvä osoitus siitä, että mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa. Kukaan ei saa olla korvaamaton ja työ ei saa olla koko elämä ja on turha potea huonoa omatuntoa, jos kroppa yks kaks sanoo sopimuksensa irti. Olen myös erittäin kiitollinen, että tämä on todellakin ihan perusmahatauti, ei mikään kuoleman vakava (jos vain saa pidettyä nestetasapainon niin ei tartte mennä sairaalaan, joskus kokeillut sitäkin) ja lisäksi olen siitä tyytyväinen, että tämä alkoi viime yönä eikä vasta huomenna, kun minun pitäisi olla asiakasryhmän kanssa keikkumassa bussissa parin sadan kilometrin päässä kotoa.. Siinä sitä oliskin lapsille kertomista.
Koko päivän olen haaveillut, että voi kun osaisi laittaa itselleen tipan. Elimistön nesteytys pysyisi hallussa... Veden juominen oli yöllä, aamuyöllä ja aanulla hyvin jännittävä toimenpide, mutta nyt ehkä vähän paremmin sitä saa alas.
Kyllä se siitä taas. Kokeilin muuten pari jaksoa Muumilaakson tarinoita youtubesta. Hullua, mutta sama hypnoottinen vaikutus niillä on kuin lapsena, kipu unohtuu hetkeksi.
Ja jännityksellä odotan, sairastuuko mies. Jossain noroviruksesta kertovalla sivustolla oli, että puolet perheestä sairastuu. Kyllä on taas reilua jos minä olen se puolet tässä kahden hengen taloudessa. Viimeksi kyllä mies oli niin huonossa hapessa tämän taudin jäljiltä, että joutui olemaan melkein viikon poissa töistä, Pienestä ihmisestä 5 kiloa on paljon kerralla, mutta minun 3,5 kilon viime öinen suoritus ei tunnu oikeastaan kunnolla missään, kun en nyt ole ihan sellainen tuulen nussima vinkuheinä..
ÖRGH, alan odottaa miestä kotiin töistä.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Haastetta elämään
Jestas mitén tökeröjä otsikointeja sitä ihminen harrastaa, ush. Noh, ei mahda mitään. Homman nimi on se, että hävyttömästi kopioin Nollavaimolta haasteen. Tosin siellä luki, jotta suap ottoo.
Kai tässä pitäisi keksiä uusia kysymyksiä ja haastaa 11 ihmistä vaan ku ei mulla raukalla ole tunnustautuneita lukijoitakaan, joten ottakaa jos haluatte. Jättäkää viesti jos otitte niin selviää vähän, onko täällä ketään muita kuin minä. Kävijälaskurin mukaan on, vaan liekkö ihan vahingossa eksyneitä.
Joka tapauksessa:
1. Miksi?
Luultavasti juuri siksi, että sitä on hauska kysyä. Rakas kummipoika kohtamelkein4vee on kyselyiässä ja MIKSI on aika helvetin hyvä kysymys. Sen voi kysyä mihin tahansa kohtaan keskustelua, mistä tahansa asiasta ja sillä saa kanssakeskustelijan hulluuden partaalle.
2. Vasen- vai oikeakätinen?
Oikealla mennään. Tosin opin kirjoittamaan suhteellisen siistiä tekstiä vasurilla ala-asteella, kun oikea käsi oli kipsissä. Ei siitä sen enempää.
3. Sivilisääty? Miksi?
Avoliitto.
Siksi, että sillä nimellä tässä maassa kutsutaan tätä systeemiä, kun kaksi ihmistä muuttaa kirjansa samaan osoitteeseen ellei tätä asiaa oikaista. (ehheh) Lisäksi se kuulostaa paremmalta kuin "seurustelee" tai "seukkaa", se kuulostaa just tällaiselta 10 vuoden seurustelusuhteelta. Ja se i-kirjain puuttuu sieltä, kun ei tässä nyt ole joutanut, vaan suunnitelmissa on!
4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemisiä valintojasi muuttaisit?
Erään kauniin kesäillan rilluttelureissun olisin jättänyt tekemättä. Seuraava kysymys.
5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?
Omassa kodissa, jossa tuntisin oloni turvalliseksi ja pärjäisin siellä loppuun asti.
6. Toiveammattisi?
Lapsena ilmoitin haluavani lääkäriksi ja siskosta piti tulla potilas. Aina kuitenkin maanviljely ja maatalous ovat olleet sydäntä lähellä, vähän isompana vaihdoin tavoitteeksi pankinjohtajan. Ihan vaan siksi, että agrologeja on myös pankinjohtajina...
7. Paras kehu jonka olet saanut?
"Sä olet kaunis kun naurat".
8. Ensimmäinen suudelmasi?
En halua muistella, muistan liiankin hyvin. Puolituntematon poika, koulun disco ja pelonsekaisesti hampaat kalahtaa yhteen. Huh huh.
9. Hunaja vai etikka?
Hunajasta tulee maha kipeäksi ja etikka haisee pahalle. Toisaalta etikkasäilötyt suolakurkut on hyviä. Etikka.
10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?
Kun nykyinen avomieheni soitti minulle ensimmäisen kerran ja juteltiin 4 tuntia kerralla puhelimessa :)
11. Tämä on saamasi haaste blogikirjoittajalta, jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän?
Huvin ja urheilun kannalta. Ja tyypillä on aivan mahtava blogi, näin ohimennen sanoen. Ei mulla muuta.
**
Viikonloppu vierähti mökkireissulla ja nyt on univelkaa enemmän kuin kärsisi. Huomenna hieroja! Ja mieletön hulinaviikko alkaa taas. Näin kuitenkin tänään Ystävää ja Kummipoikaa ja hänen pikkuveljeään, jaksaa taas taivaltaa, kun surut ja murheet on jaettu :)
Kai tässä pitäisi keksiä uusia kysymyksiä ja haastaa 11 ihmistä vaan ku ei mulla raukalla ole tunnustautuneita lukijoitakaan, joten ottakaa jos haluatte. Jättäkää viesti jos otitte niin selviää vähän, onko täällä ketään muita kuin minä. Kävijälaskurin mukaan on, vaan liekkö ihan vahingossa eksyneitä.
Joka tapauksessa:
1. Miksi?
Luultavasti juuri siksi, että sitä on hauska kysyä. Rakas kummipoika kohtamelkein4vee on kyselyiässä ja MIKSI on aika helvetin hyvä kysymys. Sen voi kysyä mihin tahansa kohtaan keskustelua, mistä tahansa asiasta ja sillä saa kanssakeskustelijan hulluuden partaalle.
2. Vasen- vai oikeakätinen?
Oikealla mennään. Tosin opin kirjoittamaan suhteellisen siistiä tekstiä vasurilla ala-asteella, kun oikea käsi oli kipsissä. Ei siitä sen enempää.
3. Sivilisääty? Miksi?
Avoliitto.
Siksi, että sillä nimellä tässä maassa kutsutaan tätä systeemiä, kun kaksi ihmistä muuttaa kirjansa samaan osoitteeseen ellei tätä asiaa oikaista. (ehheh) Lisäksi se kuulostaa paremmalta kuin "seurustelee" tai "seukkaa", se kuulostaa just tällaiselta 10 vuoden seurustelusuhteelta. Ja se i-kirjain puuttuu sieltä, kun ei tässä nyt ole joutanut, vaan suunnitelmissa on!
4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemisiä valintojasi muuttaisit?
Erään kauniin kesäillan rilluttelureissun olisin jättänyt tekemättä. Seuraava kysymys.
5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?
Omassa kodissa, jossa tuntisin oloni turvalliseksi ja pärjäisin siellä loppuun asti.
6. Toiveammattisi?
Lapsena ilmoitin haluavani lääkäriksi ja siskosta piti tulla potilas. Aina kuitenkin maanviljely ja maatalous ovat olleet sydäntä lähellä, vähän isompana vaihdoin tavoitteeksi pankinjohtajan. Ihan vaan siksi, että agrologeja on myös pankinjohtajina...
7. Paras kehu jonka olet saanut?
"Sä olet kaunis kun naurat".
8. Ensimmäinen suudelmasi?
En halua muistella, muistan liiankin hyvin. Puolituntematon poika, koulun disco ja pelonsekaisesti hampaat kalahtaa yhteen. Huh huh.
9. Hunaja vai etikka?
Hunajasta tulee maha kipeäksi ja etikka haisee pahalle. Toisaalta etikkasäilötyt suolakurkut on hyviä. Etikka.
10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?
Kun nykyinen avomieheni soitti minulle ensimmäisen kerran ja juteltiin 4 tuntia kerralla puhelimessa :)
11. Tämä on saamasi haaste blogikirjoittajalta, jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän?
Huvin ja urheilun kannalta. Ja tyypillä on aivan mahtava blogi, näin ohimennen sanoen. Ei mulla muuta.
**
Viikonloppu vierähti mökkireissulla ja nyt on univelkaa enemmän kuin kärsisi. Huomenna hieroja! Ja mieletön hulinaviikko alkaa taas. Näin kuitenkin tänään Ystävää ja Kummipoikaa ja hänen pikkuveljeään, jaksaa taas taivaltaa, kun surut ja murheet on jaettu :)
torstai 7. helmikuuta 2013
Aivot jumii
Liian pitkät työpäivät, liian lyhyet yöunet ja liian vähän liikuntaa = aivot jumittaa. Ajatus ei juokse, ei sitten vähääkään. Olo on lähinnä tämä: ihan nuutunut.
Yöunien lyhyys on kyllä kaksijakoinen juttu. Nukkumaan olen pyrkinyt menemään kymmeneltä ja herään siinä kaikkea viiden ja puoli seiskan väliltä. Yleensä reilusti ennen puolta seitsemää. Viime yönä heräsin jo ennen viittä siihen, että unessa joku sanoi "miten täällä onkaan näin hiljaista, voiko hiljaisuuten herätä" - kiitos, kyllä voi näköjään, pomppasin paniikinomaisesti ylös tarkastamaan kellon aikaa. Juu, kyllä vähän söi naista kun totesin kellon olevan 04:35.
Ulkoilun vähyys: selityksiä on monia. Pitkät työpäivät toki yksi, mutta viime viikkoinen flunssa on saanut minut pysymään vielä tällä viikollakin aloillani. Tänäiltana on kyllä pakko heittää joku happihyppely. Eilen kävelin töistä kotiin, teki gutaa!
Viikonlopuksi mökkireissu tiedossa, saas nähdä taas .. maanantaiaamuna olo on varmasti kaikkea muuta kuin levännyt ja virkeä.
Ai niin, kirjakaupan - 70 % lappu oli petollinen.
Mukaan tarttui Venla Hiidensalon Mediahuora, Anna-Leena Härkösen Laskeva neitsyt (ei alennuksessa tosin, luettu ja hyväksi todettu, nauroin monessa kohtaa makeasti), Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (jep, olen myöhässä tämän hankinnan suhteen) ja Seppo Heikkisen Mansikkakarnevaalit. Tämä kirja oli kaikista hauskin löytö, siinä se alehyllyssä tökötti pilkkahinnalla ja kirja on tähän asti ollut varsin viihdyttävä! Kaiken lisäksi siinä käydään läpi vuoden 1978 kuvausta Pohjois-Savon kylistä ja kaupungeista, varsin hauska löytö siis alueen kasvatille. Kuvaus kirjasta löytyy tuolta.
Eilen puolestaan kenkäkaupan alelappu -20 % piti mua pilkkanaan ja mukaan lähti aivan mahtavan tuntuiset (ja minusta myös näköiset) talvikengät. Johan tuo lie aika hankkia uudet talvikengät, edellisten ostosta on 5 (+-?) vuotta ja ne eivät ole mitkään lämpimät enää. Myöskään vaelluskengät tai lenkkarit eivät oikein pidä tuota pakkasta poissa, mutta näillä luulis pysyvän varpaitten lämpiminä. Hinta oli suolainen, mutta ilolla sen maksoin, niin kivat ja mukavan tuntuiset jalassa.
Yöunien lyhyys on kyllä kaksijakoinen juttu. Nukkumaan olen pyrkinyt menemään kymmeneltä ja herään siinä kaikkea viiden ja puoli seiskan väliltä. Yleensä reilusti ennen puolta seitsemää. Viime yönä heräsin jo ennen viittä siihen, että unessa joku sanoi "miten täällä onkaan näin hiljaista, voiko hiljaisuuten herätä" - kiitos, kyllä voi näköjään, pomppasin paniikinomaisesti ylös tarkastamaan kellon aikaa. Juu, kyllä vähän söi naista kun totesin kellon olevan 04:35.
Ulkoilun vähyys: selityksiä on monia. Pitkät työpäivät toki yksi, mutta viime viikkoinen flunssa on saanut minut pysymään vielä tällä viikollakin aloillani. Tänäiltana on kyllä pakko heittää joku happihyppely. Eilen kävelin töistä kotiin, teki gutaa!
Viikonlopuksi mökkireissu tiedossa, saas nähdä taas .. maanantaiaamuna olo on varmasti kaikkea muuta kuin levännyt ja virkeä.
Ai niin, kirjakaupan - 70 % lappu oli petollinen.
Mukaan tarttui Venla Hiidensalon Mediahuora, Anna-Leena Härkösen Laskeva neitsyt (ei alennuksessa tosin, luettu ja hyväksi todettu, nauroin monessa kohtaa makeasti), Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (jep, olen myöhässä tämän hankinnan suhteen) ja Seppo Heikkisen Mansikkakarnevaalit. Tämä kirja oli kaikista hauskin löytö, siinä se alehyllyssä tökötti pilkkahinnalla ja kirja on tähän asti ollut varsin viihdyttävä! Kaiken lisäksi siinä käydään läpi vuoden 1978 kuvausta Pohjois-Savon kylistä ja kaupungeista, varsin hauska löytö siis alueen kasvatille. Kuvaus kirjasta löytyy tuolta.
Eilen puolestaan kenkäkaupan alelappu -20 % piti mua pilkkanaan ja mukaan lähti aivan mahtavan tuntuiset (ja minusta myös näköiset) talvikengät. Johan tuo lie aika hankkia uudet talvikengät, edellisten ostosta on 5 (+-?) vuotta ja ne eivät ole mitkään lämpimät enää. Myöskään vaelluskengät tai lenkkarit eivät oikein pidä tuota pakkasta poissa, mutta näillä luulis pysyvän varpaitten lämpiminä. Hinta oli suolainen, mutta ilolla sen maksoin, niin kivat ja mukavan tuntuiset jalassa.
(kuva lainattu kenkäliikkeen sivuilta, laitan omia kuvia jahka ehdin ottaa popoista kuvan..)
Kengät ovat aitoa turkista ja aitoa nahkaa, pohja on kuminen ja hyvin talviolosuhteisiin soveltuva eli "luistonestoa" on kuvioinnin ansiosta. Myyjä vakuutti että ovat kyllä lämpimät ja mukavat jalassa ja sille ne kyllä liikkeessä jo tuntuivat, mikseivät sitten pakkasessa. Turkista on tosiaan koko kengässä, ei vaan tuossa kengän suulla kuten edellisissä talvisaappaissa..
Lisäksi kengästä kuvataan liikkeen sivuilla näin:
"Fitflopit vähentävät selän rasitusta, parantavat ryhtiä, lisäävät pakaralihasten työskentelyä jopa 30%, lisäävät reisilihasten työskentelyä jopa 16%, vähentävät nivelten rasitusta, lisäävät pohjelihasten rasitusta jopa 11%, tasoittavat jalkaterille tulevan painon.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Moottoripyörä on moottoripyörä..
.. ja sellainen on tähän taloon tulossa. Mies ajoi kortin viime kesänä (niin teki moni muukin ystävä, tuttava ja kylänmies, muun muassa pikkusisko, miehen pikkusisko ja tämän mies) koska nythän se on tänä vuonna ja tästä eteenpäin kallista lystiä. Ei sillä ettei se kortin hankinta olisi ollut jo nyt ihan hintavaa, mutta ehkä vähän halvempaa kuitenkin.
Noh, minä rakkaudesta tähän mieheen suostuin lähtemään moottoripyörämessuille viime viikonloppuna. Ei siinä mitään, hyvä reissu. Miehen serkku oli oman avopuolisonsa kanssa mukana ja kyllähän siellä tämmöinen toistaitoinenkin viihtyy, jos ei muuta niin arvostelemassa miehen ostoksia "EI, OTAT MUSTAN! NÄYTTÄÄ TYHMÄLTÄ. EI ISTU SELÄSTÄ. NO NYT ON HYVÄ!" - tyylillä. En siunaillut rahan menoa (koska hyvää ja halpaa ei ole keksittykään ja niitten varusteiden on tarkoitus oikeasti suojata), en hermostunut kahden eri myyntipisteen välillä laukkaamiseen, en siihen, että se miehen haluama pyörä on juurikin sellainen, että meikäläinen ajaa huoltoautolla tavaraa perästä enkä siihen, että siellä oli 25 000 muutakin. En myöskään hermostunut siihen, että tämä ei todellakaan ole sellainen "meidän yhteinen juttu" enkä siihen, että mä en saanut sovitella varusteita johtuen tästä edellämainitusta seikasta (joku ois voinu hermostua.)
Se mihin hermostuin melkein, oli vaihteeksi suomalaisten käyttäytyminen tämmöisessä tapahtumassa. Päissään ku peikot, juoppohulluus se vaan leviää. Ei mahtanut monikaan aamulla muistaa, missä oli tullut käytyä. Onko mitään vastenmielisempää kuin umpihumalainen suomalainen kaljamaha hikisenä nahkahousuissa sössöttämässä "saankshh määh ottaa neitishhttä kuvanhh?" NO ARVAAPPAA.
Mutta tästäkin selvittiin, miehen kamu tuli ja pahoitteli tapahtunutta ja kiskoi tyypin seuraavaan suuntaan.
Toinen mikä ei hermostuttanut, mutta aikalailla ällötti, oli se shaissen käry siellä hallissa. Kyllä, väkijoukossa haisi paska siellä ja täällä, muun muassa edellä kuvattujen yksilöitten kaasutellessa täysin estottomasti. Vapaa tila ja kyllä maailmaan pierua mahtuu, mutta on se aika yököttävää velloa massan mukana eteenpäin ja paska haisee ja banjot soi samalla. Jos joku tästä nauttii ilmiöstä, pitäköön sen omana tietonaan.
Kolmas, mikä melkein poltti hermot pohjaan, oli erään hampurilaispaikan työntekijä(t). Ei voi ymmärtää, miten se on edelleen muotia, että kalsarit vilkkuu kuviointia myöten ja housut roikkuu nilkoissa. Ei tyylissä mitään, mutta kun tämä täydennetään hampputukalla ja tyhjällä ilmeellä sekä "täh?" kysymyksellä joka väliin, on selvää, ettei minulta pisteitä ko. henkilölle herunut. Kassapoika oli suklaasilmäinen ilmestys, joka kohtasi jäätävän katseeni tyrittyään tilaukseni. 15 minuutin odotuksen jälkeen (muilla oli jo annokset - ravintola melkein tyhjä) petti minulta hermot ja kävin viileän ystävällisesti kysymässä tilaustani. En huutanut, en raivonnut, kysyin asiallisesti tilaukseni perään. Tässä meikäläisen katseessa vaan on välillä sitä jotain ja ilmainen mansikkapirtelö suorastaan tyrkättiin kouraani. Lähtiessä katseeni oli huomattavasti pehmeämpi.
Neljäs hermoja kiristävä asia oli sitten hotellissa. Kanssaeläjät eivät olleet alkuperäiskansaa, vaan rajanaapureita. Ei siinä mitään, ihan sama ketä ja mistä päin, mutta kai käytöstavat olisi hyvä osata? Saunassa ei yleensä istuta uimapuvut päällä ja suihkussa pestään muutakin kuin kasvot, tiedoksi ja vinkiksi. Myöskään hotellin saunatiloihin ei saa edelleenkään tuoda omia juomia, jos joku tällaiseen yhteen saunasiideriin on sortunut, ottakoon ensi kerralla konjakkilekan mukaan, kun se tuntui olevan nyt uusin trendi. Lisäksi se mekkala ja avoin omien juomien juominen baaritiskiä vastapäätä hotellin ala-aulassa oli jotain, mikä ei mennyt taas jakeluun. Jos minä olisin lyönyt kossupullon pöytään, olisi siinä ollut sanomista portsarilta alta aikayksikön, mutta tässä tapauksessa kukaan ei väräyttänyt ilmettäkään. Se pistää miettimään..
Messut meni siis mukavasti kaiken kaikkiaan. Vaikka minulla ei ole kyseiseen vempaimeen tarvittavaa korttia, eikä minulla ole mitään hinkua sellaista hankkia, ei minulla ole tätä harrastusta vastaankaan mitään (noh, ehkä vähän, mutta ei virallisesti.) Ainoa mikä tässä vähän pelottaa, on se, että jääkö se henkiin kun se hommaa sen välineen ja ajelee sillä, vai pitäisikö tilata jo hautauspalvelusta kestotilaus arkulle ja kukille? Myönnetään, että vähän se kirpaisee, kun tuttava parit suunnittelevat yhteisiä pyöräreissuja "ja sitten kun tekin lähette mukaan" ja minä oikaisen, että niin, kun HÄN lähtee ja minä jään. Tai tulen sillä huoltoautolla. Ehkä saan ukon pehmiteltyä sellaiseen toisenlaiseen pyörään vielä..
Tai ehkä viimeistään 30-villityksessä hommaan itsekin kortin. Tällä hetkellä en sitä hingu, vaan nekin rahat laitan enemmin kameraan tai ulkomaan matkoihin. Mielessä välkkyy uusi Euroopan kiertoreissu.. ja syksyllä Malaga!
Ja mies lähtee häämessuille kiitokseksi tästä reissusta. Se ei vaan vielä tiedä sitä.
ps. onko mulla jotenki lyhyt tuo pinna?
pps. flunssa selätetty! D-vitamiini + sinkki + perusflunssalääkkeet + villasukat = toimii! Ehkä täydellinen lepo liikunnasta teki myös gutaa. Ja Taru sormusten herrasta, korvasin Muumilaakson tarinat Kuninkaan paluulla.
Noh, minä rakkaudesta tähän mieheen suostuin lähtemään moottoripyörämessuille viime viikonloppuna. Ei siinä mitään, hyvä reissu. Miehen serkku oli oman avopuolisonsa kanssa mukana ja kyllähän siellä tämmöinen toistaitoinenkin viihtyy, jos ei muuta niin arvostelemassa miehen ostoksia "EI, OTAT MUSTAN! NÄYTTÄÄ TYHMÄLTÄ. EI ISTU SELÄSTÄ. NO NYT ON HYVÄ!" - tyylillä. En siunaillut rahan menoa (koska hyvää ja halpaa ei ole keksittykään ja niitten varusteiden on tarkoitus oikeasti suojata), en hermostunut kahden eri myyntipisteen välillä laukkaamiseen, en siihen, että se miehen haluama pyörä on juurikin sellainen, että meikäläinen ajaa huoltoautolla tavaraa perästä enkä siihen, että siellä oli 25 000 muutakin. En myöskään hermostunut siihen, että tämä ei todellakaan ole sellainen "meidän yhteinen juttu" enkä siihen, että mä en saanut sovitella varusteita johtuen tästä edellämainitusta seikasta (joku ois voinu hermostua.)
Se mihin hermostuin melkein, oli vaihteeksi suomalaisten käyttäytyminen tämmöisessä tapahtumassa. Päissään ku peikot, juoppohulluus se vaan leviää. Ei mahtanut monikaan aamulla muistaa, missä oli tullut käytyä. Onko mitään vastenmielisempää kuin umpihumalainen suomalainen kaljamaha hikisenä nahkahousuissa sössöttämässä "saankshh määh ottaa neitishhttä kuvanhh?" NO ARVAAPPAA.
Mutta tästäkin selvittiin, miehen kamu tuli ja pahoitteli tapahtunutta ja kiskoi tyypin seuraavaan suuntaan.
Toinen mikä ei hermostuttanut, mutta aikalailla ällötti, oli se shaissen käry siellä hallissa. Kyllä, väkijoukossa haisi paska siellä ja täällä, muun muassa edellä kuvattujen yksilöitten kaasutellessa täysin estottomasti. Vapaa tila ja kyllä maailmaan pierua mahtuu, mutta on se aika yököttävää velloa massan mukana eteenpäin ja paska haisee ja banjot soi samalla. Jos joku tästä nauttii ilmiöstä, pitäköön sen omana tietonaan.
Kolmas, mikä melkein poltti hermot pohjaan, oli erään hampurilaispaikan työntekijä(t). Ei voi ymmärtää, miten se on edelleen muotia, että kalsarit vilkkuu kuviointia myöten ja housut roikkuu nilkoissa. Ei tyylissä mitään, mutta kun tämä täydennetään hampputukalla ja tyhjällä ilmeellä sekä "täh?" kysymyksellä joka väliin, on selvää, ettei minulta pisteitä ko. henkilölle herunut. Kassapoika oli suklaasilmäinen ilmestys, joka kohtasi jäätävän katseeni tyrittyään tilaukseni. 15 minuutin odotuksen jälkeen (muilla oli jo annokset - ravintola melkein tyhjä) petti minulta hermot ja kävin viileän ystävällisesti kysymässä tilaustani. En huutanut, en raivonnut, kysyin asiallisesti tilaukseni perään. Tässä meikäläisen katseessa vaan on välillä sitä jotain ja ilmainen mansikkapirtelö suorastaan tyrkättiin kouraani. Lähtiessä katseeni oli huomattavasti pehmeämpi.
Neljäs hermoja kiristävä asia oli sitten hotellissa. Kanssaeläjät eivät olleet alkuperäiskansaa, vaan rajanaapureita. Ei siinä mitään, ihan sama ketä ja mistä päin, mutta kai käytöstavat olisi hyvä osata? Saunassa ei yleensä istuta uimapuvut päällä ja suihkussa pestään muutakin kuin kasvot, tiedoksi ja vinkiksi. Myöskään hotellin saunatiloihin ei saa edelleenkään tuoda omia juomia, jos joku tällaiseen yhteen saunasiideriin on sortunut, ottakoon ensi kerralla konjakkilekan mukaan, kun se tuntui olevan nyt uusin trendi. Lisäksi se mekkala ja avoin omien juomien juominen baaritiskiä vastapäätä hotellin ala-aulassa oli jotain, mikä ei mennyt taas jakeluun. Jos minä olisin lyönyt kossupullon pöytään, olisi siinä ollut sanomista portsarilta alta aikayksikön, mutta tässä tapauksessa kukaan ei väräyttänyt ilmettäkään. Se pistää miettimään..
Messut meni siis mukavasti kaiken kaikkiaan. Vaikka minulla ei ole kyseiseen vempaimeen tarvittavaa korttia, eikä minulla ole mitään hinkua sellaista hankkia, ei minulla ole tätä harrastusta vastaankaan mitään (noh, ehkä vähän, mutta ei virallisesti.) Ainoa mikä tässä vähän pelottaa, on se, että jääkö se henkiin kun se hommaa sen välineen ja ajelee sillä, vai pitäisikö tilata jo hautauspalvelusta kestotilaus arkulle ja kukille? Myönnetään, että vähän se kirpaisee, kun tuttava parit suunnittelevat yhteisiä pyöräreissuja "ja sitten kun tekin lähette mukaan" ja minä oikaisen, että niin, kun HÄN lähtee ja minä jään. Tai tulen sillä huoltoautolla. Ehkä saan ukon pehmiteltyä sellaiseen toisenlaiseen pyörään vielä..
Tai ehkä viimeistään 30-villityksessä hommaan itsekin kortin. Tällä hetkellä en sitä hingu, vaan nekin rahat laitan enemmin kameraan tai ulkomaan matkoihin. Mielessä välkkyy uusi Euroopan kiertoreissu.. ja syksyllä Malaga!
Ja mies lähtee häämessuille kiitokseksi tästä reissusta. Se ei vaan vielä tiedä sitä.
ps. onko mulla jotenki lyhyt tuo pinna?
pps. flunssa selätetty! D-vitamiini + sinkki + perusflunssalääkkeet + villasukat = toimii! Ehkä täydellinen lepo liikunnasta teki myös gutaa. Ja Taru sormusten herrasta, korvasin Muumilaakson tarinat Kuninkaan paluulla.
perjantai 1. helmikuuta 2013
Tuhat ja yks flunssan häätövinkkiä
En ole tavannut vielä ketään, joka tykkäisi sairastamisesta. Voiko siitä tykätä? No tuskin.
Fakta on se, että mulla on flunssa, lentsu, räkänauti, nuhakuume, mikä ikinä. Vielä sunnuntaina olin ihan täysissä voimissani (kai?) ja kävin riehumassa kuntosalilla ja rentoutumassa joogassa. Maanantaiaamuna tuntui, että nyt on vähän hassu olo. Tiistaiaamuna heräsin kurkku kipeänä ja nenä tukossa. Ja sitä rataa. Eilen oli aika raskas päivä töissä, kun unohdin ottaa flunssalääkkeet mukaan ja edellisten ottojen vaikutus loppui puolilta päivin..
Tällä hetkellä olo on kaikkea normaalin ja sairaan välimaastosta: päivän kolmas finrexin annos lämmittää mahassa, rinnassa vicksiä, nenän alunen hilseilee niistämisestä, olo on hieman väsähtänyt, villasukat jalassa, happi kulkee tänään kuitenkin paremmin kiitos otrivinin ja allergialääkkeitten. Että kyllä se tästä, ehkä? Kotitoimistopäivä töistä, onneksi. Saa vössöttää villasukissa vicksit rinnuksissa ihan rauhassa.
Edellinen flunssa oli marraskuussa ja kesti sellaiset 3 viikkoa, muun muassa ääni katosi kokonaan pariksi päivää ja hakkaavan yskän takia kävin jopa näyttäytymässä terveyskeskuksessa. Mitään se ei kyllä auttanut, kotiin ja burana huuleen niinkuin tähänkin asti. Muistan, kun itkin jo lapsena äidille "MIKS AINA MINÄ?" kun sairastin perinteisen poskiontelotulehduskierteen aina kevättalvella. Mie olen tämmöinen flunssasiivilä, nähtävästi, vaikka mielestäni hankaan pestä käsiäni jatkuvalla syötöllä ja koetan pitää vastustuskyvyn korkealla.
Ystäväni google tietää kertoa minulle, että lapset sairastavat flunssan noin 5 - 10 kertaa vuodessa ja aikuinen siinä 1-5 tietämillä. Ja sitten minun mies joka sairastaa noin 5 vuoden välein yhden flunssan. Jos sitäkään.
Aloitin syömään D-vitamiinia ja sinkkiä tammikuun loppupuolella ja toivon, että tämä ois nyt viimeinen flunssa hetkeen. Että josko niistä ois apua? Ainakin toivoa sopii. Flunssan häätöön on varmaan niin paljon keinoja kuin tällä pallolla on ihmisiä. Jokaisella on joku oma vinkki tai perinne. Siinä suhteessa inhatauti, että siihen ei mitään lääkettä oikeastaan ole. Viruksen perkeleet kun ovat sellaisia.
Itse noudatan villasukat-finrexin-otrivin linjaa tässä asiassa. Helpottaa edes vähän. Myös nukkuminen auttaa. Ja lapsena miltä tahansa sairaudelta pelasti Muumilaakson tarinat, niitä en olekaan vielä kokeillut tänään..
Se positiivinen puoli tässä taudissa on, että normaali elämä onnistuu melko hyvin. Toisin kuin jossain noroviruksessa, jota vältän kyllä kuin ruttoa.. Ei ole vielä osunut kohdalle *koputtaa puuta*ja toivottavasti ei osukaan. Hyh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)