Pesänrakennusvietti pistää leipomaan

Viime päivinä olen harjoittanut itselleni todella epätyypillistä toimintaa, nimittäin ruoanlaittoa ja leivontaa. Serkku tuli pesueensa kanssa viettämään välipäiviä ja uutta vuotta meille, joten lauantain kulutin leipoen kinkkusarvia, sämpylöitä, kasvistaskuja, kinkku-kasvispiirakkaa ja mokkapaloja. Kaikki lähti siitä, että mies toivoi mokkapaloja ja rakastavan avovaimon kuuluu niitä leipoa. Söi se peräti kaksi palaa ja muu porukka loput. Toivottavasti nautti, seuraavia odotellessa.Täällä epäillään jo vaikka mitä, kun akka viihtyy yks kaks keittiössä. Korostan, että en ihan kyllä vieläkään sanoisi viihtyväni keittiössä, mutta jos kerran aikoo sotkea kätensä taikinaan, niin eiköhän tuo ole ihan sama tehä kerralla vähän enemmän. Notta jämpti on niin, siitä pesänrakennusvietistä nyt niin tiiä, pesähän on jo valmiina mut asukkaat ei pysy siellä. 

Kuvasarja kasvistaskuista, värkkäsin niitä tuollaisella masiinalla... mikä lie nimeltään, kertokaa viisaammat, mutta kätevä se oli. Kasvistaskujen ohje oli eräässä lippulappusessa, jonka sain syksyn kasvisruokakurssilta. Sellaisellekin ehdin syksyn aikana eksyä anopin seurassa... taikina oli spelttirahkavoitaikina ja täytteenä oli valkokaalia, porkkanaa ja sipulia. 

Kinkkusarvet onnistui myös hyvin, ohje oli Valion Leivotaan lämpimäisiä kirjasta. Ulkonäkö on sivuseikka näissä hommissa...

Eilen sitten uuden vuoden kunniaksi väännettiin serkun kanssa mini pizzoja, täytettyjä mini patonkeja ja suklaasuukkoja. Serkku teki vielä mutakakun loisteliaaksi lopuksi.  Minä tein punajuuri-porkkana-jauhelihalaatikon aikuisille päivälliseksi ja penskat sai ranskalaisia ja nakkeja.  Illalla sitten syötiin, saunottiin ja taas syötiin, valettiin tinoja ja tuijottiin niskat kenossa raketteja.  Maha on vieläkin niin täynnä, että hyvä kun lypsylle taipui...

Tää esittää kyllä viime viikkoista bataatti-porkkana-sipulihässäkkää, mutta menköön nyt tässä sivussa. 

Suklaasuukot: mariekeksin päälle vatkataan valkuaissokerivaahto ja tyrkätään koko setti uuniin noin 8 minuutin ajaksi. Sitten sulatetaan suklaata ja dipataan siihen. Äkkimakeaa joo, mutta niin hyvää... näissäkään tuo ulkonäkö ei ihan ole sitä Hellapoliisin tasoa, mutta what ever, niinku pikkuveli sanois. 

Uuden vuoden lupaus vuodelle 2014: syön kakkuja, keksejä, pullia yms. makeita leivonnaisia seuraavan kerran vasta toukokuussa 2014, serkkutytön lakkiaisissa. Ei mitään paineita J... Saas nähä miten tähän kykenen :D 

Ja vielä loppuun, taidan jatkaa tätä Tarina päivässä hommaa. Uudet sanat tammikuulle: 

Sanasta ensimmäinen voisinkin runoilla, että tänään on kappas vaan, ensimmäinen tammikuuta ja eilen oli ensimmäinen kerta, kun tein ja söin nuita kuvan suklaasuukkoja. Jotta niin on asia. 

Sukuvika

Minun lapsuus koostui monista erilaisista jutuista, maaseutuun ja maatalouteen liittyvistä, perinteistä ja vähän uusistakin. Vanhemmat tykkäävät tanssia, samoin minä, ja meillä kuunneltiin ja kuunnellaan edelleen suomihittejä, kuten linkin taakse piiloutunutta Veikko Lavia. Joka ei vielä klikannut biisiä, niin arvatkaapa mistä Veikko laulaa siinä...

Meidän suvussa on varmaan monia vikoja, mutta yksi vika on kaikille yhteinen. Ahtaan- ja suljetunpaikankammo. Johtuukohan se siitä, että meitä serkkuja oli aika monta yhtä aikaa aina mummolassa (eli meillä kotona) ja mummolla oli sellainen pieni komero, johon oli kiva sulkea aina toinen. Leikin nimi oli, että "koputa kun tahdot ulos." Tosi hauska leikki, yhtä serkkua ei saatu koskaan komeroon asti, kun hää hakkas jo ovea, että ovi auki. Itse taas olen viettänyt siellä vähän pidempiä aikoja, kun minut "unohdettiin" sinne.. Jotta oisko tämä hyvä sukuvika?

 Myös isän sisaruksilla on enemmän tai vähemmän näitä kammoja havaittavissa, oma isäni ei suostu menemään esimerkiksi sellaisen auton takapenkille, jossa ei ole takaovia. Pelkkä ajatus ojaan ajosta sellaisen vekottimen kyydissä saa aikaan kylmiä väreitä.

Äidin puolelta sukuvikana on jonossa odottamassa nivelrikko ja korkea verenpaine, isän puolelta taas diabetes. Jotta odotellessa, mikä näistä saa ekan vuoronumeron ja iskee meikäläiseen. Oishan se ihan mahdotonta, jotta jos jättäisivät iskemättä.

Loppukevennykseksi, paljon onnea minä! 25 vuotta - siitä hyvästä anoppi lahjoi ihanalla Merimuumi lakanapaketilla ja ukkokulta yllätti ja oli ostanut Kalevalan Onnenapila korvakorut minulle. Sain sen sarjan riipuksen joululahjaksi. Nämä korvakorut ovat roikkuvaa mallia, naureskelin, että seuraavat juhlapyhät minua voikin sitten lahjoa niillä nappikorviksilla, jotka siihen sarjaan kuuluvat, koska näitä koloja korvissa on muutamia. Olipa hauska saada yllättäen lahjoja, koska oletin, että esimerkiksi anoppi ei muista koko päivää.

Kävin aamulla jo kasvohoidossa höyläämässä vuosia pois. Ilmeisimmin toimi, koska kaupan kassa valpastui heti kohdallani ja pyysi papereita. Helpotuksen huokaus, nythän niitä pitää kysyä kaikilta, jotka näyttää alle 30 vuotiailta - tässä on mennyt monta saunasiiderin hakua niin, että papereita ei ole kysytty, meinas tulla jo ikäkriisi... Illalla syömään ystävien kanssa, tästä tulee hyvä päivä :)