Hyvän mielen valokuvat

Tähän osioon kuuluisi rakkaan, ihanan ja maailman parhaan kummipoikani kuva, mutta en sitä julkaise.
Hyvän mielen valokuva; kuva, jota katsoessa tulee hyvälle tuulelle. Kiukku häviää ja mökömököpuusta on pakko laskeutua alas. Suupielet hytkähtävät edes vähän.

Jokaisella on varmasti omia hyvän mielen kuvia, mutta esimerkiksi saavat minut hyvälle tuulelle:

Rennosti ottava, mielellään selällään / kyljellään röllöttävä kissa :) Rentoa asennetta, hassuja makuuasentoja ja  omistuisia ilmeitä, söpökin on kaiken lisäksi vaikka iso karvinen onkin - voiko sille olla hymyilemättä? 

Utelias lehmä. Joku sanoo rumaksi, joku pelottavaksi, kolmas ei ymmärrä, miten tästä voi tulla hyvä mieli. Tulee siitä. Nämä eivät koskaan sano, että paska, akka, mene mäkeen, korkeintaan nostavat vähän sorkkaa jos kiukuttaa. Ovat uteliaita kaikkeen uuteen, pakko hymyillä, kun hölmöilevät uusien asioiden edessä ihmettelemässä (suttuinen kuva ei kylläkään hymyilytä, mutta rouva tunki päänsä liian vikkelästi kohti linssiä ja tsuumtsuum ei pysynyt mukan). 

Mimmi-lehmä jatkaa samalla lehmäteemalla. Tämä hymyilyttää, koska joskus ne työt vaan menee tanssiksi. Siskoni osti kyseisen kortin äidilleni, kun oli hankala ensikko opettelemassa lypsyyn; "tuommoinenko se Esmeralda on?" ;) Kiva lastensatu ja hauskasti piirretty kortti hymyilyttää aina. 

Nostalgiakuvat hymyilyttää. Tuon kuvan teksti menee: 

"Karjojemme kaitsijat - Kotieläintaloudessamme ei karjakon ja karjapalvelijan työtä voida liian suureksi arvostella. Lypsylehmiä on maassamme toista miljoonaa, niiden yhteinen maidontuotanto on pari miljardia litraa; jo nämä luvut antanevat käsityksen karjakoiden ja heidän apulaistensa, karjapalvelijoiden työn tärkeydestä. - Seuraamme tuokion nuoren naisen valmistumista karjakon uralla." 

Kortti hymyilyttää, koska se on nostalginen kaikkine työnimikkeineen, mutta karjapalvelijanahan tässä omalta osaltaan ollaan töissä. Lisäksi työkaverit antoivat kyseisen kortin minulle, kun valmistuin agrologiksi tänä keväänä :)

Olisihan näitä kuvia vaikka kuinka paljon, mutta tuossa muutama. Eivätkä ne kaikki liity lehmiin tai maatalouteen tai maaseutuun. Kummipojan kuvat kaikkine ilveilykuvineen, sisarusten pelleilykuvat, kotoa otetut kuvat, kuvat oman avokkaan kanssa, reissukuvat ja kaikki hauskat ja muistorikkaat hetket läheisten kanssa tuovat hyvän mielen. Periaatepäätökseni on kuitenkin se, että ihan vähässä ihmeessä en läheisteni kuvia täällä julkaise (ellei joku todella tahdo). Ja miten nuo lehmät liittyvät hyvään mieleen? Kun on maalla syntynyt ja navetassa vasikkalauman keskellä kasvanut, niin kyllähän "lajitoverin" näkeminen aina hymyilyttää ;) 

Tykkään niistä sisustuskivistä, missä on aina jokin lyhyt teksti. Omasta kodista niitä ei löydy, kun en ole keksinyt, mihin laittaisin niitä vai ripottelisinko ympäri asuntoa. En oikein tiedä, mistä se juttu niihn kiviin tulee, miksi ne on niin kivoja. Nehän on vain kiviä, joissa on joku teksti kuten "life" tai "love" tai sitten on ihan suomiversioita, kaikkea murusta rakkauteen. Ne kuuluvat juuri tähän hymyilyttämisjuttuun. 

Perusnegatiivisena ihmisenä hymyilen yllättävän paljon. Pessimisti ei kuitenkaan pety, joten varmuuden vuoksi kannatan sitä enkä heittäydy turhan positiiviseksi elämän ja asioiden suhteen. Kuitenkin olen huomannut, että hymyily ei sittenkään tapa. Samoin se, että voi olla iloinen elämän pienistä asioista - siinä olisi kyllä hitosti opettelua. 3-vuotias kummipoika on äärettömän onnellinen, kun puhalletaan saippuakuplia tai leikitään pikkuautoilla edes 5 minuuttia ennen kuin kummi lähtee, vauva nauraa, kun joku jaksaa kutitella - itse olen tyytymätön loppujen lopuksi mitättömistä asioista ja tunnustan ilon tunnetta vasta suurten asioiden edessä. Samaan aikaan pieni ihmisen alku on hurjan iloinen pienistä, jonkunmielestä mitättömistä asioista. Hullu maailma. Missä vaiheessa se pienten asioiden ilo katoaa elämästä?

Hymyile, se on sittenkin ihan kivaa.