Ja niin vaihtui kesäkuu. Neo on nimennyt tämän sanahässäkän kepeäksi kesäkuuksi, mutta minusta tuntuu, että ainakin tämä päivä edustaa kipeää kesäkuuta. Ensimmäisen päivän sanoina ovat kaiken lisäksi taivas ja helvetti, kuinka sattuikaan?
Tämä päivä tulee olemaan helvetti kaikille tänne maanpäälle jääville, kun viimeiselle matkalle hyvästellään lapsi, joka ei koskaan tänne saanut edes syntyä. Taivas puolestaan - minä ainakin haluan uskoa, niin tämä vauva on enkelilapsena taivaassa, vaikka en ihan 100 % Jumalan olemassa oloon luota.
Tämä kesä tulee olemaan myös varmasti eräänlainen helvetti tälle perheelle. Voiko tällaisesta koskaan toipua täysin? Ehkä se kipu lakkaa jonainen päivänä, mutta jomottamaan se jää sydämeen ja sieluun.
Onko kaikella tarkoituksensa? Mikä tarkoitus tällä on? Tähän asti olen uskonut, että kaikki tapahtuu jostakin syystä ja ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa, mutta nyt en ole enää ihan varma. Vai tapahtuvatko nämä tragediat muka aina ihmisille, joilla on kyky selvitä läpi tulen ja jään?
Enkä minä ole edes se, joka tästä kärsii ja tätä helvettiä käy läpi. Ei liene aihetta valittaa. Tämä on osoittanut lisäksi sen, että ihan pikkuasioista en enää koskaan valita suureen ääneen. Mittasuhteet muuttuivat omassakin elämässä.
Pitäisi yrittää koota itsensä, olla vahvempi. En tiedä miksi ajattelen näin, mutta parasta se on vaan itkeä kotona ja koettaa pitää itsensä koossa tänään. Kameran linssin takaa on ehkä helpompi katsoa asioita - ainakin kuvittelen niin.
Täytynee alkaa valmistautumaan, käydä suihkussa, etsiä hame, laittaa sukkahousut, meikata naama - ja tässä sitä ollaan, youtubea kuunnellen. tämä on minun lempibiisini, joka itkettää tällä hetkellä ihan valtavasti. Lisäksi tämä itkettää, vaikka olen aina rakastanut tätä biisiä. Isä lauloi tätä minulle lapsena.
Voi helvetti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti