En tiedä mitä siinä eilisessä savuporohyydykekakussa (liekö ees nimeltään ollut tuollainen) mahtoi olla, mutta hyvää se oli! Siinä voisi olla sellainen resepti, että tämäkin kokkausta inhoava mätisäkki kokkaisi innolla. Maha on vieläkin täynnä juhlaherkkuja.
Juhannus lusittu, kokkoa käytiin ihailemassa perjantai-iltana ja eilisilta meni tanssiessa avokkaan serkun häitä. Hyvät bileet, suorastaan ärreet kinkerit, kuten täällä päin tavataan sanoa. Kuskin rooli ei ollut ehkä se helpoin, mutta sujuvasti puoli neljältä oli kyytiläiset jaettu majapaikkoihinsa pitkin pitäjää ja itsekin pääsi silmänsä ummistamaan.
Ennen kuskin roolia oli suoritettava vaativa valokuvaajan rooli, ei paineita, mutta parempi ois onnistua. Iiik. Noh, lopputulos oli hyvä ja onnistunut, hääpari tykkäsi ja niin miekin. Helppo kuvata kaunista, onnellista ja rentoa paria, jotka eivät vaadi, että kuvan tulee olla studiokuvatasoa, kun amatööri ei sellaista kuitenkaan saa otettua.
Avokas otti sen verran neuvoa antavaa voimajuomaa, että tanssi sujui. Tanssittiin valehtelematta enemmän kuin 10 vuoteen koskaan, olin suorastaan jo järkyttynyt. Itsehän tykkään tanssia, hän ei. Noh, kerrankos sitä juhlitaan, oli vissiin illan teema ja akka oli tyytyväinen. Helpolla sitä minutt onnelliseksi saa.
Jalkapohjat huutaa hoosiannaa ja ovat aavistuksen verran rakoilla, letkajenkka x 3 ilman kenkiä ei ollut ehkä maailman paras idea, mutta hyvin se meni! Ensimmäisenä hyppiessä on haastetta, että jono pysyy rytmissä ja kuosissa...
Tuli todistettua, että hyvien häiden resepti on hyvä ruoka, rento hääpari ja elävä musiikki. Tunnelma ei synny yksityiskohtaisista kruusauksista eikä näyttävistä koristeista, vaan se syntyy niistä ihmisistä.
ps. ainoa mikä nyppii, on suvun kestosuosikkipuheenaihe: KOSKAS TE MENETTE??? Hommatkaa elämä, jooko? Kutsu tulee postissa joskus, jos koskaan.
pps. tänään kohti Nääsvilleä!
:D Kuulostaa kivoilta kinkereiltä ;D Itselläni tasan yhdet häät tänä vuonna tanssittavana, kutsu kilahti viime viikolla postiin. Ja onneksi ihan pelkän vieraan roolissa ;D
VastaaPoista