torstai 17. toukokuuta 2012

Kukkapenkkiprojekti

Tässä ensimmäinen kuva kukkapenkkiprojektista eli lähtötilanne. Tätä projektia tehdään siis anoppilassani (epävirallisessa sellaisessa, kun ei olla naimisissa) ja kaikki alkoi viime syksynä, kun innostuttiin käyttämään glyfosaattia - kevääseen mennessä oli tosiaankin tapettu talossa ja puutarhassa. Taidettiin me yrittää tätä projektin aloitusta jo toissasyksynä, mutta liian laimealla seoksella ja talven jälkeen rinne oli entistä rehevämpi..

Hauskinta tässä projektissa on se, että meillä kotona äiti on ollut aina puutarhatonttu ja penskana ollut mikään niin ärsyttävää kuin joutua kitkemään, haraamaan ja muuten auttamaan niitten kukkien siirtelyssä. Tuntui, että joka kesä oltiin siirtämässä jotain kukkapenkkiä johonkin. Ei tule vanhuus yksin, koska suorastaan nautin tästä mullassa pemmastamisesta ja suunnittelusta, vaikka aika rankka oli kääntääkin lapiolla käsin tuo koko rinne. Yllättävän jyrkkä, ei kuvissa näy kunnolla. Selkä huusi eilen hoosiannaa paint ball pelaamisen päälle, kun olin kääntänyt 3 tuntia tuota rinnettä edellisenä iltana, mutta tänään lihakset suorastaan vetristyi, kun tasoteltiin aikaan saannosta.



En nyt tähän hätään löytänyt parempaa kuvaa kyseisestä rinteestä, johon tätä kukkapenkkiä nyt suunnittellaan tehdään. Lähtökohta on kuitenkin se, että tässä pihassa on lampi, jonka ympärillä on Terijoensalavia 11 kappaletta, kaksi tuossa rinteessä. Ne kaadetaan pois ja tuo rinne tulee näillä näkymin koostumaan kivikkokasveista ja kiviryhmistä, vuorenkilvestä ja erilaisista perennoista. Saas nyt nähdä mitä me siihen keksitään, mutta suunnitelmia on. 

Tässä koko komeus viime syksyltä glyfosaattikäsittelyn jälkeen. Tarpeeseen tuli, niin paljon oli muun muassa juolavehnää, voikukkaa, valvattia ja muita rikkakasveja, että helpompi alku ainakin uudelle kukkapenkille, kun edelliset on tapettu alta pois. Kun koko rinne oli lakastunut syksyllä, haravoitiin suurin osa kuolleesta nurmesta ja kasveista poijes, helpotti kääntämistyötä nyt keväällä. Otin tänään kuvia, kun saatiin käännettyä tuo rinne ympäri toissailtana ja tasoiteltua tänään hyväksi - laitetaan tänne jahka viitsitään.

Seuraavaksi suunnataan puutarhamyymälään hamstraamaan maisemointikangasta ja kukkia. Ehkä jotain pensaitakin..? Tänä kesänä suunnitelmissa on viskoa erilaisia kehäkukan ja vaikka ruiskaunokin siemeniä tuohon rinteeseen, että saadaan jotain väriä edes loppukesästä. Ensi keväänä sieltä pitäisi nousta sitten helmililjoja ja tulppaaneja... 

Tänä iltana Suomi - USA ja mitä minä teen pelin aikana?! Menen katsomaan paikallisen teatterin esitystä. Peli tallennukseen ja jännitys päälle sitten jälkikäteen, vai liekkö tuossa nyt niin jännittämistä ... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti