perjantai 4. toukokuuta 2012

Kiekkohuumaa

MM-kisat on täällä taas \,,/ Enkä nyt tarkoita sitä, että ne on taas Suomessa, vaan ihan yleisesti ottaen, että taas on se aika keväästä, kun kokeillaan, kenellä on paras joukkue. Lippuja en kotikisoihin hommannut ihan siitä periaatteesta, että sillä rahalla reissaa Keski-Eurooppaan helpostikin. Ehkäpä jonain päivänä saan vielä aikaan niin paljon, että ostan liput, mutta en kotikisoihin. Kyllä oma sohva aina täyden jäähallin hakkaa, vaikka oishan siinä tunnelmaa. Mutta jos persaukisen pitää ostaa se tunnelma tuolla hinnalla, niin keksin oman.

"Elä keskellä MM-lätkähuumaa" oli joku mainos. Sopii minulle, muttei varmaan kaikille. Jo ammattikoulussa ollessa oli lauma naiseläjiä, jotka eivät voineet sietää kiekkoilua. Asuin asuntolassa ja tähän aikaan keväästä käytiin muutama kiivas taistelu, katsotaanko töllöstä Päivien viemää tai tuomaa vai MM-lätkää. Jotenkin muistelen, että taisin hävitä sen ottelun ja katsoin pelit jatkossa muitten asunnoissa tai poikakaverin luona. Sen jälkeen olen tehnyt selväksi, että kun alkaa MM-lätkä, niin heikommat voi häipyä. Onneksi avokas on yhtä innokas, joskaan ei kestä mun huutoa ja kiroilua. Kiekko ei kuulema liiku sen vikkelämmin, eikä maaleja synny vaikka huutaisin taivaaseen saakka. No mistä sen voi varmaksi tietää??

Itse protestoin edelleen sitä vastaan, että Yle luopui kiekkopelien näyttämisistä ja ne siirtyivät Maikkarille. Laiha lohtu on se, että Suomen pelit näkyvät ilmaiskanavilta joka tapauksessa. Niitä muuten vituttaa, joilla Ava ei näy, kuten vanhempieni luona ei satu näkymään. Sitä kun ollaan lähetyskatveessa ja uskon, että joku muukin on. Ylen ykkönen ja kakkonen sen sijaan eivät koskaan pettäneet. Ne näkyivät jo silloin, kun Maikkari ja Nelonen vasta virittelivät toimintaansa. Ja (C)anal + taas - rahaa tahkotaan vaikka henki menisi ja rahaa tulee, koska henkiä menee, jos ei lätkä näy töllöstä. Toisaalta minua ei välttämättä kiinnosta joku Ruotsi vs. Uzbekistan ottelu, sen verran tylsä tyyppi olen, että katson lähinnä Suomen pelit sekä mitalipelit. Niin ja jos on mielenkiintoisia vastakkain asetteluja, kuten Ruotsi - Kanada.

Antero Mertaranta tuo lätkäfiiliksen viimeistään selostuksillaan, mutta toisaalta ei se selostus ole koko pelin suola. Harvemmin on selostaja maaleja tehnyt, mutta hyvä ja osaava selostaja luo tunnelmaa. Mun usko Mika Saukkoseen ei ole kovin suuri ja vahva.

Täältä löytyy otteluohjelma. Tänään se alkaa. Kisaeväät ostan iltapäivällä, kaivaudun mukavasti sohvaan ja viritän äänijänteeni huippuunsa. Varmuuden vuoksi.


HB_trick_stick_puck.jpg


ps. tämä HockeyBird-maskotti on ihan mainio, vaikka en näistä vihaisista linnuista niin suuresti perusta. Tässä ja Kimi Räikkösen kypärässä olevassa IceBirdissä on kyllä ideaa. Hyvä Suomi jo tältä osin \,,/

pps. lintu on kopsattu täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti