Olin viime viikolla koulutuksessa, jossa meille lyötiin eteen isot paperit ja pyydettiin piirtämään oma tulevaisuus, mille se näyttää 10 vuoden kuluttua. Lisäksi piti pohtia, miten siihen 10vee kuvaan pääsee, mitä se vaatii.
Minun kuva koostui (kuten aika monella muullakin) omasta talosta ja perheestä, talo totta kai maalla. Työn kohdalle piirsin ison kysymysmerkin ja paljon vaihtoehtoja. Lisäksi piirsin sinne matkustelua, opiskelua ja lehmiä. Ne lehmät kuvastivat tavallaan sitä työtä, joka on vielä kysymysmerkki; olenko neuvoja, yrittäjä vai opettaja - en tiedä - mutta todennäköisesti maaseutu kuuluu vahvasti minun elämääni.
Muutamia pikku kysymyksiä jäi auki; milloin muutetaan maalle, minne muutetaan, ruvetaanko yrittäjiksi, haluaako mies yrittäjäksi, milloin tehdään lapsia..
Tavoitteeseen eli siihen kuvaan ajattelin päästä työnteolla ja unelmista kiinni pitämällä. Tämä olisi jännä teettää omalla miehellä ja verrata sitten kuvia, löytyykö sieltä oikeasti yhtään samoja asioita. Puheitten ja keskustelujen perusteella löytyy, mutta on meillä vielä aika monta mustaa aukkoa tulevaisuuden suhteen. Ehkä niitä aukkoja joku päivä saadaan paikkailtua. Omalta osaltaan on hermostuttavaa, että sitä tavallaan junnaa paikallaan, kun ympärillä syntyy lapsia, mennään naimisiin, ostetaan taloja ja hankitaan koiria ja kissoja. Toisaalta, ei tässä tilanteessa ole valittamistakaan. Elämässä pitää olla suhteellisen varmoja asioita. Tällä hetkellä tilanne on se, että ollaan yhdessä tästä hautaan, minulla on töitä ja meillä on asunto kaupungissa. Mikäänhän tässä elämässä ei toki ole niin varmaa kuin epävarmuus. Jonain päivänä ne työt loppuu ja saattaa suhdekin loppua, mutta mitäpä tuota ennakkoon hermoilemaan.
On ihan hienoa, ettei voi tietää tulevaisuuttaan tarkkaan eikä tulevia päiviä. Loppuisi viimeinenkin unelmointi ja haaveilu, koska miksi sitä tekisi, jos tietäisi ennakkoon, mitä tapahtuu? Spekuloitiin kaverin kanssa, että mitä jos ihminen tietäisi kuolinpäivänsä. Siinä olisi etunsa, sitä eläisi tosiaan kuin viimeistä päivää, mutta olisi siinä enemmän niitä haittapuolia. Maailma sekoaisi kun porukka ei välittäisi mistään, etenkin jos se noutaja on tulossa lähiaikoina. Entäs vanhemmat, jotka saisivat synnäriltä mukaan lapsen, johon on lyöty kuolinpäiväksi ensi viikon tiistai? Ehkäpä ihan hyvä, että se on jossain korkeammassa kädessä, milloin täällä loppuu taivallus. Kuka sen sitten päättää ja mihin se on ihmisessä koodattu, aika hankala sanoa. Osa saa sitkuttaa yli sataan vuoteen, osa ei jaksa tuntia pitempään.
"Kaikella on tarkoituksensa" on ehkä sellainen klisee, että oksat pois. Mutta kaikella on oikeasti joku pointti ja jos jotain ikävääkin tapahtuu, niin sillä on minusta joku suurempi merkitys. Kasvattava, kovettava tai kokemusta tuova.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti