Tuulahdus katveesta, reklamaatio avaimesta

Siinä otsikossa on ne sanat, joista piti tai pitäisi runoilla. Jotenkaan ei nyt iske, en tiedä miksi. Mulla on jonkinsorttinen blogikriisi, onko tällä blogilla tarkoitusta ja elämää vai miksi tätä edes kirjoittelen? En sinällään pura tänne itsestäni paljoa, en toisaalta pohdi myöskään maailman laajuisia ongelmia, en oikeastaan mitään järkevää. Minä vain kirjoittelen sanoja, joista tulee lauseita, mutta onko niissä lauseissa järkeä?

Täällä metsän keskellä, tai katveessa, miten sen nyt haluaa ilmaista, ehtii miettimänä paljon. Ne ajatukset ovat kuitenkin sellaisia, että ei niitä oikein tännekään voi laittaa: niitä on liikaa ja liian vähän, ne ovat liian pelottavia ääneen sanottavaksi ja toteen kirjoitettavaksi. Siispä en kirjoita niistä.

Blogeista ei varmaan voi tehdä reklamaatiota, vai voiko? Jos voi, tästä on jo aivan varmasti tehnyt. Viehän tämä nettiavaruudessa varmasti tilaa joltakin paljon järkevämmältä, viisaammalta ja tehokkaammalta blogilta. Reklamaatio on muuten mielenkiintoinen asia ylipäätään. Kaikki eivät sitä tee, jos palvelu oli huonoa tai tavara ei ollutkaan sitä mitä piti. Uskokaa pois, minä reklamoin.

Jos löytäisin sen idean ja kipinän, joka olisi avain kaikkeen, voisi tässäkin tekstissä sekä koko blogissa olla jotain järkeä. Mutta ei, minä vaan lillun jossakin kirjottamisen meressä. Edelleen tekisi mieli aloittaa joku iso, massiivinen kirjoitusprojekti. Muodostaa tarina, tehdä päähenkilöt, kirjoittaa A4:sia kone täyteen. Ja en vain saa aikaiseksi.

Toisaalta, jos oikein kovasti uskottelen, voisihan tämä blogi olla tuulahdus jostain erilaisesta. Täällä ei kerrota koko ajan laihduttamisesta ja syömisestä, ei virkata, neulota eikä näprätä käsillä, luetaankin vain silloin tällöin, ei urheilla huomattavia määriä, ei ole koiraa, kissaa, kultakalaa, ankkaa tai edes mummoa josta kertoa, valokuvauskin on niin ja näin että ei tämä kuvablogi ainakaan ole, suuret ajatukset ovat kadonneet ja yleispoliittisia ongelmia ei jaksa vatvoa. Ei ole pientä lasta josta kertoa, ei kiukuttelevaa uhmaikäistä, huumori jää yleensä vain yritykseksi ja kirpparilöydöt ovat suurimmaksi osaksi ihan hyviä. Toisaalta, onko tämä sen erilaisempi blogi, no ei varmasti ole.
Vaan yllättävän näppärästi sain nuo sanat sittenkin käsiteltyä.

**
Aamu on ollut melko tihkusateinen. Viime viikko oli upea, lämmin ja huipentui mahtaviin ukkosiin etelässä. Totta kai tällainen keli on vähintäänkin kohtuullinen, kun itse on töissä. Huonosti ilmastoitu, tukala ja läkähdyttävä auditorio oli juurikin se paikka, jossa helteellä halusin olla. En halua valittaa mutta... avokas on saanut onneksi kunnon lomakelit, joskin huomenaamuna hänelläkin alkaa arki, buahahahha.

Otin eilen 1-vuotiskuvat hurmaavasta neitokaisesta. Avokkaan serkun lapsi, ihana pikku tyttö joka rakasti kameraa - ja kamera rakasti häntä. Sain kätevät kotistudion viriteltyä anoppilaan, jossa on alakerrassa uudet tapetit ja lattia. Siisti, näppärä ja valoisa. Menee amatöörille ihan täydestä.

Tänään taas on toisen kälyttären vauvakutsut, niistä lisää jahka ne on ohi. Tiedossa kuitenkin laajamittaista syömistä ja vauvoista haastelua, sillä vieraista 50 % edustaa hahmoa äiti, joko yhden tai kahden lapsen kanssa.