perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kesävarpaat ja kesä(inen) kisu

Eilen kävin jalkahoitajalla ensimmäistä kertaa elämässäni, tulevan loman kunniaksi. Minulla ei ole mitkään maailman kauneimmat varpaat tai jalat yleensä ja esimerkiksi pikkuvarpaani koko on suorastaan minimaalinen &naurettava; lopputulos hoidon jälkeen oli kuitenkin ihan siisti ja jalat tuntuivat keveiltä. Pikkuvarvas ei kyllä valitettavasti kasvanut.. 

Nukahdin melkein siihen tuoliin, vaikka yritin lukea lehtiä. Ihmeen vähän kutitti, yleensä kutian herkästi jalkapohjista. En potkaissut siis hoitajaa tajuttomaksi, plussaa! 50 minutiin hoito + kynsien lakkaus (lakan sai mukaan) 50 euroa. En tiedä, onko tämä kallis vai ei suhteessa muihin hoitoloihin, kun en ole koskaan ennen käynyt. Seuraavaksi olisi ihana kokeilla kasvohoitoa tai rakennekynsiä.. rakennekynnethän olisivat tosi kätevät maatalous- ja puutarhatöissä, jepjep. 


Varpaat ennen käsittelyä :) 

Tuo oikeassa jalassa oleva läiskä (ja varpaassa oleva) on ihan vaan itikan pisto. Tälle se näyttää, kun niille on yliherkkä :( Tähän väliin voinkin kertoa, että pääsen allergiatesteihin uudelleen! Käynyt viimeksi vuonna 2000 ja työterveyslääkäri oli sitä mieltä, että eiku vaan. Elokuussa sitten prikkiin. 

Varpaat käsittelyn jälkeen, on ne ehkä vähän nätimmät..?

Otsikon kesäinen kisu istuu tässä. Tämä kattimus ei siis todellakaan ole kesäkissa, vaikka se kesästä tykkääkin, ihan vakiona asustelee vanhempieni luona :) Nappasin siitä kuvan, kun kävin alkuviikosta kotitanhuvilla. 

 "Pikkuneiti" vahtimassa pihapiiriä

Ennen jalkahoitoa kävin pyörimässä kaupungilla ja tutkimassa alennusmyyntejä. Tarttui sieltä jotain mukaankin, kerrankin sopivia ja kivoja juttuja aletangoista, ihme! Yleensä en löydä alemyynneistä mitään. Nykymuoti on niin omistuista, että en jummarra. Kaikki on jotenkin liian isoa ja virahtanutta. Paula-mummo täällä nyökyttelee, "ee minun nuoruuvessa.." ;) 

Tänään on tiedossa kuvausavustajan töitä elokuvassa Rakkauden rasvaprosentti ja illalla minut voi löytää 50-luvun perinneasussa kylän raitilta. Lauantai puolestaan menee sisävesiristeilyllä. Semmoiset on suunnitelmat, mutta nyt töitä vielä ennen viikonloppuhummaamista. 

Kaunista päivää kaikille! 


2 kommenttia:

  1. Mä ostin tossa taannoin kirpparilta yhen Finnwearin paidan/mekon/tunikan (mallista ei ota selkoa), jonka koko on S, vaikka meikäläisen koko on kyl aika kaukana siitä, jos ostaa sen mallin vaatteita mitä tehtiin "silloin ku minä olin nuori..." :D Mut ei noista nykyvaatteista tiiä. Paidat ja mekot on ihan samanlaisia malleiltaan, joten toisen mekko voi olla toisen paita, siitä koosta riippuen. Hullua. Joskus sentään mallista erotti mikä vaate on tarkalleen ottaen kyseessä.

    VastaaPoista
  2. Oon laiska kommentoimaan, mutta ajattelin yrittää korjata asiaa ;D nätit pikkuvarpaat! Miekin haluan! T: nimimerkki talvella ei tarvitse suksia ;D

    VastaaPoista