Uneton Seattlessa - tai ihan vaan kotona

Kaikki, jotka ovat koskaan yöpyneet kanssani samassa huoneessa, teltassa tai matkailuautossa, missä vaan, ovat saaneet ennen nukkumaan menoa varoituksen "mä saatan sitten puhua unissani. Niin ja kävellä. Ja tulla viereen ja..".
Jep, olen levoton nukkuja, ollut aina. Lapsena näin painajaisia liikkuvista työkoneista; traktorit liikkuivat yksikseen ja jahtasivat minua ja aika useasti heräsin hikisenä ja paniikissa. Teini-ikäisenä havahduin harva se kerta yöllä siihen, että istuin sängyssä ja höpöttelin yksikseni. Kerran muistan katsoneeni ikkunasta ulos - katselin laukkaavia hevosia. Arvatkaa vaan, oliko lapsuuden kodin lähellä kopukoita mailla tai halmeilla. Noup, lehmiä vain ja ne tuskin laukkasivat harjat hulmuten ulkona.

Parhaan ystäväni kanssa tutustuin todenteolla koulun opintomatkalla. Meillä oli yhteinen huone ja olimme täysin tuntemattomia oisillemme. Illalla otettiin hilpeenä kaljaa ja tutustuttiin ja aamulla oltiin todellakin kalpeina hiljaa ja heti päänsäryn helpotettua naurettiin - löysin itseni samasta sängystä hänen kanssaan ja mukavasti ilman vaatteita.. Voidaan sanoa, että meidän välillä on aloitettu todella puhtaalta pöydältä, iholta ainakin :D Se oli kyllä yksi elämäni järkyimmistä hetkistä, kun avaan silmät ja totean, että no perkele, minun sängystä ei näyttänyt tältä.. Ja toinen laahustaa vessasta paikalle ja toteaa, että "en tiiä mitä siinä teet ja miksei sulla oo vaatteita, mutta siihen tulit ja siihen jäit!". Olen kyseisen ystävän esikoisen kummi tätä nykyään. Ja otetaan nyt vielä huomioon, että kyseinen ystävä on myös nainen.

Liekkö tämä sitten sukuvika? Isäni kävelee ja puhelee silloin tällöin unissaan - milloin menossa heinää tekemään tai jakaa hirven metsästyksen aikaan passipaikkoja. Suku on täynnä uneksijoita, enneunista en tiedä, mutta levotonta sakkia tunnutaan olevan. Välillä ollaan mielisairaalassa, välillä vankilassa tai ilotaloissa, milloin kuolleet ihmiset seuraavat minua kotiin. Hirrrveen kiva. Mutta ei joka kerta ole toki painajaista, mahtuu väliin hauskoja ja miellyttäviäkin unia. En myöskään riehu joka yö - kuitenkin lähes joka yö näen jonkun unen, jonka muistan aamulla hyvin.Käsitykseni on, että useimmat ihmiset eivät aamulla muista uniaan, vaikka niitä joka yö nähdäänkin.

Viimeisen 4 vuoden ajalta olen saanut kiinni pari asiaa nukkumisestani; stressaantuneena näen unta käärmeistä ja rotista. Niitä on sängyssä ja totta kai huidon niitä sitten hulluna pois tai vaihtoehtoisesti hyppään sängystä ylös keskellä yötä. Avomies tykkää ihan kauheasti näistä uneksimiskohtauksista, mutta minkäs sille teet. Usein näitten unien jälkeen, kun siis herään keskellä yötä, olen paniikissa enkä saa nukahdettua enää kunnolla.
Toinen fakta on se, että buranaa ei oteta ennen nukkumaan menoa. Niin kauheaa jysäriä ei olekaan, etteikö sitä kestäisi - ennemmin se päänsärky kuin unissa vaeltelu. Tämähän voi olla täysin kuviteltua, mutta kummasti se pitää paikkaansa.

Kerran olen ollut menossa parvekkeelle, olen piilottanut peittoja, noussut sängyssä istumaan ja kiikaroinut kaukaisuuteen, hypännyt sängystä niin, että viereinen tuoli kaatui, lähtenyt ovet paukkuen makuuhuoneesta pois toiseen paikkaan nukkumaan - mukamas suuttuneena miehelle. Herännyt sitten todellisuuteen toisessa huoneessa ja ihmetellyt, että mitä helkkaria.. Onhan näitä. Viime yönä siirtelin tuolia makuuhuoneessa ees taas ja selostin jotain epäselvää. Olin tyhjentänyt sen tuolin kaikista kirjoista ja lehdistä ja nostelin sitä ees taas makuuhuoneessa.

Onneksi toinen on sen verran kevyt uninen, että herää minun touhuamiseen ja pyytää tulemaan takaisin sänkyyn tai hakee minut takaisin. Toisinaan havahdun myös "lopeta nyt perkele" komentoon. Paras kohta on se, että napsahdan täyteen uneen heti nukkumaan komennuksen jälkeen. Toinen saattaa sen sijaan valvoa tunteja sen jälkeen.. Koska olen etenkin rotta ja käärmeunien jälkeen umpipaniikissa, meillä on sopimus, että toisen saa herättää, jos ei saa nukuttua. Tätä etua olen käyttänyt iloisesti hyödyksi, avokas kun sattuu heräämään melkein aina joka tapauksessa. Minut hän on herättänyt tasan kerran, jonkun maailman hirveimmän painajaisen jälkeen. Mitä minä tein? Mutisin epäselviä, käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen. Reilu peli, I know. Minä olen meistä se, joka nukahtaa ensin, on sikeäunisempi ja ihan pihalla yleensä, jos  herätetään yks kaks kesken unien.

Hauskin kohta unissa kävelyssä on siinä, että tiedosta kyllä tavallaan, missä olen ja jotenkin myös sen, mitä teen. Viime yöstä muistan selkeästi, että ihmettelin, miksi nostelen kirjoja sen tuolin päältä pois - ja kun mies kysyi, että mitä sinä teet, vastasin että vien tämän tuolin veljelleni. Vielä hauskempaa on se, että puhun mukamas todella selkeästi, omasta mielestäni, mutta toinen saattaa kuulla sen vain outona muminana eikä tajua, mitä puhun.

Usein aamuisin naurattaa, että joko taas, mutta viime yön sekoilun jälkeen rupesin miettimään, että voiko ja pitäisikö tälle asialle tehdä jotain? Missä menee oman sietokyvyn ja toisen sietokyvyn rajat? Ja milloin onnistun satuttamaan itseäni, kun heilun unissani ympäri kämppää? Tai sytytän vaikka tulipalon? Vaikka välillä menee kuukausia, että nukun ihan rauhallisesti, nämä yölliset seikkailut ottavat päähän. Kaikista "upeinta" tässä on se, että yleensä pienet lapset kävelevät unissaan ja se loppuu iän myötä. Minä tyttö se toiminkin toisin päin.. Miten olisi pakkopaita tai lepositeet?

On minulla pitkä hermoinen mies, ei voi muuta sanoa. Lähes 9vuotta ollaan katseltu toisiamme ja ne vuodet sisältävät aika monta yhteistä yötä. Aika monta levotonta yötä, etten sanoisi. Iso kiitos siis hälle, että jaksaa komentaa minut aina takaisin sänkyyn. Yksi pahimmista painajaisistani on ehtinyt toteutua jo Torniossa tälle vuodella; tätä tilannetta en halua kokea kovin mielellään. Turvalukot ja kaikki mahdolliset viritykset ovat siis käytössä, kun yövyn kaupunkiasunnolla yksin!



ps. kukkapenkkiprojekti eteni askeleen verran tänään, kun sateen jälkeen tuli upea, aurinkoinen keli ja upotettiin reunuspuut alareunaan. Tosin itse toimin lähinnä työnjohdossa, mutta joka tapauksessa, etenee!