keskiviikko 7. elokuuta 2013

Eloisa elokuu

Heinäkuussa en jaksanut toteuttaa montaa Tarina päivässä haasteen sanaa. Kokeillaan, josko elokuussa olisin tosiaan niin eloisa, että viitsin / jaksan / kehtaan / kykenen. Otetaan kertarytinällä ensimmäiset 7 sanaa ( herranen aika, kohta on tämäkin kuukausi puolivälissä!)


1. Märehtijä

Virallinen kuvaus märehtijästä on "sorkkaeläimiin kuuluva nisäkäs, jolla on neljä mahaa". Tähän voisi laittaa viittaukseksi ks. sana 7.
Osa ihmisistä on märehtijöitä. Märehditään omat ja sukulaisten asiat ja mieluiten mitä hullumpaan maailman aikaan, esimerkiksi kolmelta aamuyöllä. Ja nimenomaan HERÄTÄÄN märehtimään jotakin asiaa, mitä pienempi asia, sitä takuuvarmempi märehdintä. Nieleskellään sitä märepalaa ja pullautetaan se taas jauhettavaksi (kuvasin juuri miten lehmä syö / ihminen jauhaa ajatusta ees taas). Anoppi kuuluu näihin asioiden märehtijöihin, se on vissi ja varma. Meikäläinen ei kehtaa uhrata öitä moiseen toimintaan, saati sitten päivällä. Suoraviivainen ajattelumalli kunniaan!

2. Vauvan tuoksu
Vauvan tuoksu on ihana. Se ominaistuoksu on jota kuinkin yhdistelmästä hapan maito, kakka ja hilseilevä iho. Tuoksu, jota myös minä nuuhkin, kun sen kantaja sattuu nenän alle. Avokkaan suku on lisääntynyt holtittomasti viime aikoina, vauvoja on siellä, täällä ja kaikkialla ja vauvan tuoksua leijailee kaikissa sukujuhlissa nenään. Mikäs sen somempaa nostamaan omaa vauvakuumetta, johon toistaiseksi auttaa esimerkiksi se, että kaupassa kuuntelee hetken pää punaisena kirkuvaa, täysin tuntematonta nelivuotiasta joka huutaa MUTTAKUNMÄÄHALUAAAAAAAAAAAN!!!!!!!! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHH!!!!! Kylläpä tekee mieli ristiä taas kintut illalla.

3. Vihreä
"Pukeudun mustaan, kunnes löydän jotain tummempaa" on saanut kovan kolauksen. Olen mieltynyt vihreään väriin - ainakin näin kesällä. Vihreä väri kertoo minulle elämästä, kasvusta, puhtaudesta. Suomi on vuoden aikana kolmivärinen: joko vihreä, ruskea tai valkea. Värisävyt vaihtelevat, mutta nämä kolme ovat ne päävärit  Suomessa. Miettikääpä vaikka.

4. Suulas
Ihan pakko oli googlata, löytyykö hyvää selitettä tähän. Urbaanisanakirja antaa seuraavaa: "henkilö, joka puhuu paljon. Yleensä sisältää myös merkityksen "väärien asioiden" puhumisesta. Voi tarkoittaa esimerkiksi juoruamista, ronskien puhumista tai toisten yksityisasioiden möläyttelyä"
No kun en kehdannut kirjoittaa tähän lyhyesti "minä".

5.Iltasatu
Minulle luettiin pienenä iltasatu. Tykkäsin kovasti kuunnella ja katsella kuvia. Sisarukset ovat olleet levottomampia tuon suhteen, vaikka muuten minä olen ollut se perheen levottomin. Hyvällä satukirjalla jopa minut sai paikoilleen. Parhaita iltasatuja olivat Tammen kultaiset kirjat ja Pupu Tupunat, mutta mikään kirja ei hakkaa isän kertomia iltasatuja: tarinoita ketuista ja karhuista, tarinoita tähdistä, tarinoita metsässä nukkumisesta. Suuri haaveeni oli lapsena päästä sinne kuusen alle nukkumaan ja katselemaan niitä samoja tähtiä, joita makkarin ikkunasta katseltiin. En ole vielä toteuttanut tätä haavetta.

6. Lempiasuste
Käytän niin vähän asusteita, että tämä on helppo valinta. Ehdototon lempparini on rannekelloni.

7. Lehmä
T'ähän voisin kirjoittaa alkajaisiksi 10 sivuisen esseen lehmästä, mutta en jaksa. Silloin, kun aihe ja sana on jo liiankin tuttu, ei siitä keksi mitään nasevaa. Lehmästä voin sanoa, että ks. sana 1.
Itsehän olen melko varma, että olen ollut edellisessä elämässäni lehmä. Hermojen pituus ei vaan ole ihan yhtä hyvä.


**
Tässä junassa Isolle kirkolle istuessa tulee mieleen kaikenlaisia ajatuksia. Kuukauden päästä sitä hiippaillaan Malagassa tyttöporukalla, ohhoh. Mahtaa siitäkin reissu tulla!
Eilen illalla vietettiin miehekkeen kanssa sitä paljon puhuttua laatuaikaa ja käytiin elokuvissa. Itseasiassa perjantainakin käytiin, silloin oli vuorossa Pacific Rim ja nyt oli The Wolverine. Itse tykkäsin enemmän jälkimmäisestä, vaikka tuo Pacific Rim oli myös ihan katsottava. Reippailla 5 tunnin yöunilla suoraan edustustehtäviin. Voi sanoa, että nyt se arki vasta todella alkoi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti