maanantai 7. lokakuuta 2013

Turistia vituttaa

Stara.fi tarjoili tämän herkullisen uutisen minulle ja tartuin siihen heti. Eli 19 kohdan lista, mikä turistia on ottanut ohimoon lomaillessa. Sen sijaan, että linkkaisin vaan uutisen teille, haluan toki kommentoida vähän. Nämä valitukset on siis koottu matkatoimisto Thomas Cookin sivuilta ja ovat uutisen mukaan aitoja tapauksia. Sovelsin ajattelemalla suomalaisia. Terminaali hoitaa!

1. Kohteessa oli liikaa espanjalaisia ihmisiä. Vastaanottovirkailija puhui espanjaa, ruoka oli espanjalaista. Kukaan ei kertonut meille, että siellä olisi niin paljon ulkomaalaisia.

Kyllähän tämä nyt pistää vituttamaan, etenkin jos ja kun kohdemaa on ollut Espanja. Luonnollisesti ottaen olisihan tällainen nyt pitänyt kertoa esimerkiksi matkatoimistossa, että Espanjassa asuu herranen aika sentään vielä espanjalaisia.
Itse ihmettelin omalla Espanjan reissulla eniten sitä, että mistä sitä espanjalaista ruokaa saisi. Italialaista ja brittityylistä kyllä löytyi, muttei sitä maan omaa sapuskaa.

2. Ranta oli liian hiekkainen. Meidän piti puhdistaa kaikki palatessamme hotellihuoneeseemme.

No tähän valitukseen yhdyn minäkin. Kyllä ei naurata, kun hiekkaa on piparissa yhden hiekkalaatikon verran. Toisaalta tämä oli lähtökohtaisesti tiedossa, että hiekkaranta on melko hiekkainen, että tähän voisi vaan todeta, kestä se.





3. Lomallani Intian Goalle olin tyrmistynyt, kun lähes jokainen ravintola tarjoili currya. Minä en pidä tulisesta ruoasta.

Siellä voi toki olla vähän hankala löytää sitä mäkkäriä. Onneksi curry ei kuulu intialaiseen keittiöön, joten se oli varmasti vaan poikkeustapaus tai ohimenevä muoti-ilmiö. Seuraavalla kerralla sitten.


4. Varasimme retken vesipuistoon, mutta kukaan ei kertonut, että meillä pitäisi olla omat uikkarit ja pyyhkeet mukana. Oletimme, että ne kuuluivat retken hintaan.

No kyllähän nyt jos perus-Pertti Suomesta näin olettaa, niin faktahan on se, että sen on oltava niin! Älä missään nimessä vaivaudu varmistamaan tällaisia asioita, oletuksilla mennään.

5. Puerto Vallartan kauppiaat ovat laiskoja, koska sulkevat kaupat iltapäiväksi. Se pitäisi kieltää, sillä minun täytyy usein ostaa tavaroita siestan aikana.

Niin, ei ole pakko mutta TÄYTYY, näin sanoi alakoulun rehtori joskus hamassa lapsuudessani. Pistää miettimään, olitko itse niin laiska, ettet kehdannut nousta sängystä ylös ja lyllertää kaupoille ennen tuota siestaa, häh?

6. Huomasimme, että hiekka ei ollut samanlaista kuin esitteessä. Esitteessä hiekka oli valkoista, mutta todellisuudessa se oli enemmänkin keltaista.

NO NIMENOMAAN! Kyllä minäkin mieleni pahoitin viime reissulla tällaisesta seikasta. Kyllä ei ole oikein tämmöiset esitteet ja sekin harmitti, että tiedän jopa Suomessa olevan paljon valkoisempaa hiekkaa. Loma pilalla.

7. Rannalla ei pitäisi päästää ihmisiä yläosattomissa. Ne veivät mieheni huomion, vaikka hän halusi vain rentoutua.

Ehkäpä miehesi rentoutui kyseisellä rannalla muuten, paitsi siitä yhdestä kohdasta... Just guessing.


8. Kukaan ei kertonut meille, että vedessä olisi kaloja. Lapsia pelotti.

Aika jännä, että ihmisellä voi olla lapsia huollettavana, mutta puutteita elämän perusasioissa, esimerkiksi siinä, missä kalat asuvat. Hyvin jännä.

 Tappajakalan paluu...

9. Esitteessä kerrottiin, että huoneessa on täysin varusteltu keittiö, mutta siellä ei ollut kananmunanleikkaajaa.

Perhana vieköön, tätä en olekaan osannut vaatia, kun olen tsekannut esimerkiksi lomamökkien täysin varusteltuja keittiöitä! Voi hitto, mutta seuraavalla kerralla osaan vaatia!

10. Olimme lomalla Espanjassa ja meillä oli ongelma taksikuskien kanssa, koska he olivat kaikki espanjalaisia.

Kyllä tämä espanjalaisuus on nyt ollut jollekin iso ongelma. Tai vissiin aika monelle.

11. Tiet olivat epätasaisia ja kuoppaisia, joten emme voineet lukea opaskirjaa bussimatkalla hotelliin. Siksi emme tienneet monista asioista, jotka olisivat tehneet lomastamme hauskemman.

Samaa voisin kyllä sanoa monesta Suomen tiestä. Toki voi olla, että tämän kommentin lähettäjä oli lomalla nimenomaan Suomessa. Onneksi hotellissa on ollut selkeästi niin paljon tekemistä, ettei opaskirjaa ole voitu lukea sielläkään. Saattoi olla myös, että koko kylän ja viikon ainoa bussi oli se, jolla sitä kuoppaista tietä ajelitte, joten on ihan luonnollista, että vähän vituttaa. Kyllä nyt bussissa pitää saada lukea!




12. Paluulento Jamaicalta Englantiin kesti yhdeksän tuntia, mutta amerikkalaisilla paluulento kesti vain kolme tuntia. Se tuntui epäreilulta.

Elämä on epäreilua ja maailmankartta on hyvin eriskummallinen kun sitä oikein tutkii...

13. Meidän yksiömme oli huomattavasti pienempi verrattuna ystäviemme kolmioon.

En edes tiedä mitä tähän voi sanoa?!

14. Esitteessä luki ”Ei kampaajia alueella”. Olemme tulevia kampaajia, ja siksi meidän palvelemisemme oli muita hitaampaa.

En edes ymmärrä tätä kommenttia?!

15. Matkaoppaassa pitäisi mainita, että lähikauppa ei myy oikeanlaisia keksejä ja pähkinöitä.

Se olisikin aika pätevä lause mihin tahansa asiaan "valitettavasti tuotevalikoimamme ei ole oikeanlainen" - loppuu se slotina ja opittepahan olemaan.  Ehkäpä myyjän paitaan vielä jotain tämän tyyppistä tekstiä:





16. Meidän piti jonottaa veneeseen pääsyä ulkona eikä siellä ollut ilmastointia.

Aivan hillitöntä, etenkin jos se vene oli ulkona. Vene ja ilmastointi ei sovi minulla kyllä samaan lauseeseen, mutta ehkä tässä tarkoitetaan jotain ihan muuta kuin moottori- tai soutuvenettä...

17. Matkanjärjestäjän velvollisuus on kertoa äänekkäistä vieraista jo ennen matkaa.

Sehän on todella helppoa. Kysyvät vaan ensi kerralla ilmoittautumisen yhteydessä "metelöitkö kyllä - ei" ja "oletko äänekäs kyllä - ei". Tähän varmasti vastaavat kaikki ja säästyisi aikaa ja rahaa ja hermoja, niih.


 


18. Hyttynen puraisi minua. Esitteessä ei ollut mainintaa hyttysistä.

Näin pääsi tekemään! Ei mitään mainintaa missään! Epäilen myös, että alueella oli ampiaisia ja perhosia, muttei niitäkään ollut mainittu! En ymmärrä.

19. Minä ja puolisoni toivoimme varautessamme kahta erillistä sänkyä, mutta silti meidät pantiin huoneeseen, jossa oli yksi iso sänky. Pidämme teitä vastuullisena ja haluamme rahat takaisin, koska tulin raskaaksi. Niin ei olisi tapahtunut, jos olisitte toimineet kuten toivoimme.

Tässä vaiheessa en kykene enää kommentoimaan, nauran ainoastaan. Tässäpä oiva syy-seuraussuhde, jos itse pamahtaa raskaaksi... "Olisit nukkunu sohvalla niin ku viime riidan aikana sanoin, niin tässä ei nyt oltaisi!" Voi elämän kevät.


Toivon ja rukoilen, että tämä on trolli, pakko olla. Vaikka toisaalta, ei ole mikään pakko. Aivan varmasti tästä maailmasta ja etenkin tästä maasta löytyy valittajia joka junaan, lentoon ja laivaan. 

3 kommenttia:

  1. :D ei kai tuo ollut meidän reissulta? "jos lipussa lukee että ehdit jatkolennolle, niin miksi kukaan ei kertonut missä gatwikin teleportti on terminaalien välillä.'

    VastaaPoista
  2. Kyllä pitäisi lisätä sekin tuohon listalle :D

    VastaaPoista
  3. "Matkanjärjestäjän velvollisuus on kertoa äänekkäistä vieraista jo ennen matkaa." Gatwick... :D

    VastaaPoista