sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Sunnuntaipäivän huvitukset

 Oikeastaan otsikoksi sopisi paremmin viikonlopun saldo valokuvien suhteen. Sunnuntaipäivän huvia on sitten enemmänkin kuvien järjestely ja lisäkuvaaminen, mahtava keli ulkona taas. Siellä pärjää, kun laittaa vaatetta, kamera on enemmän kohmeessa kuin kuvaaja. Ja kun hyvän kohteen saa, ei sitä kylmyyttä edes tajua :)

Kamerana minulla on tällä hetkellä Canon EOS 550D. Tämä kamera on ollut minulla vasta vuoden, paljon on asioita joita pitää vielä opetella, että saa parempia kuvia. Itseasiassa muutama valokuvauskirja odottaa hyllyssä, jahka nyt saan hommat siihen malliin, että on aikaa ne lukea ja käydä tekniikkaa läpi. Valokuvauskurssille haluaisin, ehkä sitten eläkkeellä..

Täytynee todeta tästä viikonlopusta, että kylmääkin kylmempi ilma ja varpaat lämpeni eilen saunassa, mutta tänään ovat olleet taas jäässä. Haittaakse?

Kuvia ei ole muokattu juuri lainkaan, ainoastaan muutamassa kuvassa on korjattu valotusta ja kuvia on rajattu, sekä lisätty tuo olemattoman pienellä näkyvä (c) Paula 2012 teksti. Kuvan käsittelyyn tarvitsisin ohjelman, jota en ole saanut aikaiseksi hankkia. En minä laiska ole, en suinkaan... Aika mössöä näistä kuvista täällä tulee, kun ne on kuvattu suurina ja sitten pienenevät tänne. Ehkä niistä kuitenkin idean saa selville.

Viikonloppu näyttää siis tältä:

Kalpea aavistus auringosta, pilvien takaa katseli ja pakkasta -28*C


Linssiludelintu


Kuurankukkia leikkimökin ikkunassa

Herra Punatulkun ruokahetki, ikkunan läpi kuvattu

Vastatuulessa??
Ikkunan läpi otettu kuva, huono ja epätarkka teknisesti, 
mutta tykkään tuosta liikkeestä :)

Lentoon lähtö, ikkunan läpi.

Sama linssiludelintu

Posetus kameralle

Ilkeä kiusaajatikka, joka välttelee kameraa


Anoppilan kissat, Maisa kiipeilee

Ja Miisa ottaa rennosti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti