Tämä on kyllä niin totta. Kannattaa muuten kokeilla oikeasti sateessa tanssimista, se vapauttaa jollain omituisella tavalla. Kesäsade on parasta, koska se on jollain tasolla lämmintä, nää syyssateet ei ihan niin lämpimiä ole, mutta toki voi kokeilla..
Jatkaisin vielä, että hyvä ystävä on kuin rintsikat - oikeassa paikassa tukena ja kun
kerran löytää hyvät, ei niistä halua luopua!
Krrhmm. Mitään en myönnä.. Juu, saattaa näinkin olla.
Ihminen voi olla kateellinen niin monesta asiasta.. Joskus hätkähtää itsekin, kun tajuaa, miten typeristä asioista voi ollakaan toiselle kateellinen. Onko se minulta pois - no ei ihan varmasti. Kateus on mielenkiintoinen tunne.
Valitettavasti tiedän ihan liian monta "entäs jos olisin" tai "mutta jos kuitenkin" -ihmistä. Mitä se jahkailu enää auttaa, kun torttu on ollut housussa jo aikaa sitten? Pitäisi vaan myöntää asia, vaihtaa housut ja jatkaa matkaa. En itse ainakaan tunnusta jahkailevani eiliseen tai muuten menneeseen, joten en ihan ymmärrä, miksi joillekin tämä on niin kauhean vaikeaa.
Tuossa tekstissä on tietty pointti. Pikkuhiljaa alan olla siirtymässä siihen, että jokaisen myrskyn jälkeen paistaa aurinko ja että jokaisen huonon ajanjakson jälkeen on tulossa jotain parempaa. Ikäkriisi?!
Indeed. Vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että pessimisti ei pety ja optimistisuus on turhuutta ja positiivisuus nyt ainakaan ei pelasta mitään, alan kammeta pikkuhiljaa sinne positiivisen optimistin linjalle. Huh. Selkeä ikäkriisi tässä on tulossa.
Kill Armanin facebook ja twitter sivuilta löytyy näitä viisauksia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti