tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kaislikossa...

.. suhisee. Alkuperäinen nimi on The wind in the willows. Pääosassa tässä lastenkirjassa (ja elokuvassa) ovat vesirotta, mäyrä, myyrä ja rupikonna. Muistelen, että se rupikonna pössytteli piippua koko ajan vai oliko se mäyrä? Noh,  näädät oli niitä jokatapauksessa niitä pahiksia.
Että sillei.

Eilen junassa pohtiessani pohdin sitäkin, että mikä helkutti siinä on, että VR on myöhässä aina enemmän kotiin päin tultaessa? Aamujuna oli myöhässä noin 5 minuuttia, iltajuna myöhässä 35 minuuttia. Aina, säännöllisesti ja pettämättömästi. Miksi?

Luin eilen sitä Lauraa, melkein loppuun. Ihan perushuttua oleva kirja, btw, ei huono, muttei hyväkään. Datasin koneella. Kärsin selkäkivuista ja kanssamatkustajista. Pohdiskelin, että olenko jo siinä pisteessä, että parasta opettella neulomaan tai tekemään muita hyödyllisiä käsitöitä matkoilla. Näinkö käsityöläisiä saadaan, istuttamalla porukkaa uuvuttavilla junareissuilla, vittuuntuvat niin, että alkavat neulomaan? Se hetki on melko lähellä itselläni. Aamuisin junassa on hyvä tehdä töitä; saan aikaiseksi ja olen tehokas. Iltapäivällä palaverien jälkeen ei vaan enää jaksa. Eikä koko ajan kehtaa lukea. Palapeli on hankala kuljettaa mukana, korttipeleihin tarvitaan pääsääntöisesti kaveri.

35 minuuttia myöhässä olleesta junasta ulos kömpiessäni astuin ensimmäisenä lammikkoon ja kengät kastuivat. Liekkö sillä ollut niin väliä, oliko ensimmäinen askel siihen lammikkoon, kastuin nimittän autolle kipittäessä päästä varpaisiin, taivas oli avannut hanansa. Hana on jäänyt näköjään auki, koska tänäänkin on satanut kuin saavista kaataen.

Viime yönä nukuin taivaallisen hyvin ukkokultani vieressä. Toivottavasti ensi yönä vähintään yhtä hyvin, sillä univaje tuntuu painavan luomia. Huomenna on työporukan retki kohti Farmaria, arvatkaa kuka sitä järjestää.. toivottavasti on aurinkoista ja bussissa ilmastointi.
Tänään miehen kanssa tuhlaamaan Sportiaan hänen lahjakorttiaan (jos ei hänelle löydy mitään, niin ostaa kuulema minulle jotain - en vastusta!) ja leffaan.

Mä oon niin valmis takaisin lomalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti