Oon viettänyt tässä muutaman hetken *krhhm* blogien ihmeellisessä maailmassa ja todennut, että se on sitä aikaa vuodesta, kun joka toinen on aloittanut uuden elämä, rantakunnon hankinnan tai muuten vaan elämäntaparemontin.
Mulla tämä remontti on ollut menossa jo joululta, mutta nyt päätin, että en stressaa tästä niin sanotusta kesäkunnosta. Teen sen, mitä olen suunnitellut ja koetan tasapainoilla työn ja huvin kanssa niin, että liikunta pysyy mukana ja syömiset kohtuudessa. Mutta mihinkään erityiseen dieettiin en lähde. Ihan puhtaasti siksi, että haluan yhden stressitekijän vähemmäksi. Veikkaan, että jos noudatan orjallisesti jotakin ruokavaliota, vedän itseni narukiikkuun ennen sen loppumista. Luonteen heikkoutta? Ehkä. Mukavuuden halua? Ehkä. Läskin keksimää selitystä? Ehkä.Tai yksinkertaisesti minun keinoni välttää stressiä, jota aivan varmasti kokisin ohjeet kädessä juostessani. Elämä on valmiiksi jo tarpeeksi monimutkaista.
Sieltä joku nyt hihkaisee, että helppoa se on, kun on selkeät ohjeet! Varmasti, en epäile sitä ollenkaan ja nostan hattua niille, jotka niitä noudattavat pilkulleen. Tuloksiakin varmasti on nähtävillä, mutta tämä ei vaikuta minun jutulta.
Viime aikoina olen pohtinut omaa suhdetta ruokaan, liikuntaan ja terveelliseen elämään. Totesin, että vaikka en bikinivartalossa olekaan ja saattaa olla, että mukana on muutama selluliitti kohtakin, olen kuitenkin melko tyytyväinen itseeni. Riittääkö se? En tiedä vielä, pohdinta on siinä suhteessa kesken. Sen olen kuitenkin oppinut hyväksymään, että paino ei ole kaiken a ja o, ei edes b ja c tässä elämässä.
Tavoitteena tässä omassa remontissa, joka etenee ehkä hitaasti, mutta toivottavasti myös varmasti, on terveelliset elämän tavat loppuelämäksi. En usko, että se laihuus tuo minulle onnea, enkä erityisemmin sitä tavoittelekaan, ottaen huomioon, että olen jo onnellinen. Haluan kestäviä ratkaisuja, joita siirtää aikanaan ehkä omille lapsille.
Minun remontissa ne pienet askeleet ja onnistumiset on tällä hetkellä kovia juttuja, siis minulle. Se, kun saa lisätä salilla painoja reippaasti ja jaksaajaksaa, se kun 10 kilometrin vauhdikas lenkki menee ilman suurempia tuskia, se kun vatsalankussa jaksaa olla lähes kaksi minuuttia ja kylkilankuissa puolitoista.. Silloin sitä tuntee itsensä aika sankariksi. Jollekin nämä taas eivät merkkaa mitään.
Toisaalta, on päiviä, kun mikään vaate ei istu, mikään ei näytä hyvältä, mikään ei tunnu hyvältä. Välillä taas mietin, onko maailma oikeasti pelkkää ulkonäköä ja tavoitteiden asettamista jokaisessa osa-alueessa? Pelkkää pinnallisuutta? Tähän joku sanoo, että läski keksii aina selityksen. Uskon, että sen selityksen keksii myös normaalipainoinen ihminen, jos tarve niin vaatii, olipa asia mikä tahansa.
Ja toisaalta, tässä maassa on liikalihavuutta, sydän- ja verisuonisairauksia ja muita ylipainosta johtuvia sairauksia, joten totta kai elämäntaparemontit, dieetit ja kuntokuurit ovat tarpeen. Niistä pitää puhua, niistä kirjoitetaan, mutta niistä tehdään myös viihdettä. Mutta minun ajatus on siinä kestävässä elämän tavassa, miten se saadaan iskostettua kaikille päähän? Miten saadaan korjattua perheiden ruokailutottumuksia niin, että ei tulisi enää yhtään lihavaa lasta ja lihavaa aikuista?
Lukuvuoroa odottaa Irti ahminnasta - kohti tasapainoista suhdetta ruokaan niminen opus. Minua kiinnostaa tällaiset jutut ja terveystieto oli lukiossa jo lempiaiheena. Jostain syystä tässä ahmimishäiriössä on jotain, mikä potkii takaraivossa. Mitä enemmän säädät, viilaat ja höyläät ruuan kanssa, sitä lähempänä olet pudota tähän? Voiko olla? En tiedä vielä, tiedän sitten kun olen tuon kirjan lukenut.
Ruuan kanssa hifistely eritavoin on nyt niin puhuttua, että tästä pitänee avautua joku kerta erikseen, taas.
Siinä oli tämän päivän mietteet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti