Syksyn kirjatarjontaa

Blogin hiljaiselo jatkuu ja jatkuu. Tiedossa vihdoinkin viikonloppu, kun ohjelmassa ei pitäisi  olla hullua huhtomista kaikenmaailman kissanristiäisissä ja koirankastajaisissa (nekin on tosi mukavia, mut kiva olla välillä paikallaankin).

Kirjojen parissa voisi tänä viikonloppuna rentoutua; minulla on jemmassa anoppilan yöpöydällä ystävältä lainattu Charlaine Harrisin Veren voima. Vampyyrihommia. Telkkarin puolelta katsoin Vampyyripäiväkirjoja (ei mitään tekemistä tämän kirjasarjan kanssa) ja True Bloodia (tällä taas on tekemistä tämän kirjasarjan kanssa), mutta molemmat sarjat odottavat loppuun katsomistaDVD-hyllyssä. Fantasiatarinoiden puolelta en pysty sanomaan muuta kuin Potterit; ne olen urhoollisesti kahlannut kaikki läpi, tosin vasta silloin, kun minun ikäpolvi alkoi olla jo liian vanhoja lukemaan niitä.. Twilight kirjat lueskelin myös ja petyin suuresti sitten leffaan. Kirjasarjasta Perillinen luin Eragonin ja Esikoisen, mutta siihen lopahti sen kirjasarjan kiinnostavuus.

Noloa, mutta en ole koskaan saanut Sormusten herraa loppuun. Varmaan kuudesti olen sen tiiliskiven aloittanut, mutta kun ei iske niin kovaa, että tekisi mieli ahmia se kirja, niin ei väkisin. Tämä Veren voima vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, jahka pääsen joskus kakkoslukua pidemmälle.

Muita kirjoja siinä pöydällä ovatkin Laila Hirvisaaren Lehmusten kaupunki (8 euroa kirja-alessa!) ja Raija Orasen Valkea talo jokivarressa. Lehmusten kaupunkia olen lukenut ennenkin ja se on myös suurinpiirtein luvussa kaksi menossa. Orasen kirjaa en ole aloittanutkaan vielä, ostin sen matkalukemiseksi Turun reissua varten, mutta lukematta jäi.

Syksyn kirjauutuuksista minua ilahduttaa erityisesti Enni Mustosen ja Tuija Lehtisen kirjat. Suomalainen.com ilmoittaa, Lehtisen Tuhansien aamujen talo olisi ennakkotilattavissa. Taidan hillitä vielä himoni.. tai yrittää ainakin.

Sen sijaan Mustosen Kultarikko olisi ilmeisesti jo ostettavissa! Tili tuli tänään, josko huomenna kirjakauppaan ja Mustos-kokoelmaa kerryttämään.. Pohjatuulen tarinoita  sarja ei ole parhaita Mustosen sarjoja, mutta kyllä sen lukee ennemmin kuin selkäänsä saa ;) Ja oikeasti ne ovat hyviä kirjoja, toki parempiakin on joskus ollut, mutta...

Lisäksi Lehtisen tuotannosta löytyy ilmeisesti uusintapainos kirjasta Pirun saaren veljekset. Sitäpä minulla ei ole, enkä muista lukeneeni.. Miksi ostaa kirjoja, eikä lainata kirjastosta? Jaa-a. Ostan vain ne  kirjat, jotka tiedän lukevani / lempikirjailijoitteni. Joskus hutiostoksia pokkareina, joskus yllättäviä löytöjä jotka ovatkin parempia kuin osasi odottaa "ota kolme maksa kaksi" tarjoushyllyä penkoessa. Minusta on mukavaa, että voin ottaa lempikirjani milloin vain esille ja lukea niitä milloin vain. Onko parempaa aivojen nollausta kuin hyvä kirja, jonka juonen tuntee kuitenkin sen verran hyvin, ettei se vaadi koko keskittymiskykyä? Toisaalta on ihana lukea uusia kirjoja ja ahmia ne kerralla loppuun. Ai että.

Kirjablogit ovat mielenkiintoisia & inspiroivia ja uusin löytämäni kirjablogi löytyy tuosta linkistä. Eniten minua lämmittää tuolta 29.7 kirjoitetusta tekstistä löytyvä lausahdus:

"Kirjoja ei ole koskaan tarpeeksi ja jos ihan oikeasti saa pussillisen kirjoja pilkkahintaan, niin pakkohan siihen on tarttua."

So true. 

Kesä loppusuoralla

Kesän loppusuora alkaa häämöttää; koululaiset aloittivat eilen, pikku ekaluokkalaisia näkyi taapertavan kaduilla tänä aamuna. Aurinko paistaa matalammalta, syyskesäisesti, lehdet ovat alkaneet tippua puista.. Iltaisin on viileää ja nousee sumua. Sinne meni, kesä. Kesänlapsena sitä on suunnitellut jo ensi kesän, vaikka tykkään minä syksystäkin. Kynttilät ja pimeät syysillat ovat lyömätön yhdistelmä. Aloittelin kynttiläkautta jo pari viikonloppua sitten, tosin pimeyttä joutui odottamaan aika pitkään, että ne kynttilät olivat oikeasti komeita.. 

Pentikin tuikkukipot

Partylite 

Blogissa on ollut hiljaiseloa ja se johtuu pitkälle omista töistä. Kiirettä pitää ja tätäkin postausta raapustan työkoneella, tosin vanhempien keittiössä istuen, en onneksi työpaikalla käkkien. Helpotusta työrupeamaan ei näy ihan hetkeen, tällä menolla istun jouluaattonakin töissä, jos kalenterimerkinnät lisääntyvät tässä tahdissa.. mutta se on elämää tällä hetkellä ja kun työt saa näin kesän jälkeen taas vauhtiin, saa varmasti kalenterinsakin inhimillisemmäksi (hope so).

Syksyn kirpeitä ilmoja odotellessa :) Syyssateet sen sijaan voisivat jättää saapumatta..

Naamakirja, here I am, once again

Noh, siellä ollaan taas ja ei tunnu miltään. Olisiko sen sitten pitänyt tuntua joltain? En tiedä. Sen tiedän, että blogin pitäminen jatkuu joka tapauksessa. Facebook saa palvella ainoalla tarkoituksellaan eli yhdistää minut kaukana oleviin ihmisiin, that's it. Aiemmin siitä tuli varsinainen turhuuden alttari, mutta nyt ajattelin muuttaa linjaa. Kuinka pitkään se pitää, se on arvoitus..

Mistä rakkaus alkaa ja mihin se loppuu?

Rakkauden alku on laulun mukaan salaisuus, "ikivanha varmaan ja meille nyt uus". Rakkaus on sinällään omituinen asia; se on tunne, mutta välillä se on enemmän kuin tunne. Se on tekoja, se on sanoja, se on sitä tunnetta. Ja mitä kaikkea muuta? Jotain näkymätöntä?  Milloin tajuaa olevansa rakastunut ja milloin ihastuminen muuttuu rakastumiseksi? Mihin kaikkeen voi olla rakastunut? Käytännössähän sitä voi rakastua mihin vaan, mutta ehkäpä tässä on hyvä pysyä ihan kahden ihmisen välisissä asioissa nyt. Parisuhteessa. Rakkaus lapsiin tai omiin vanhempiin on taas oma alalukunsa rakkaudessa. 

Oman rakkauteni tai siis sen, että tosiaan olen rakastunut, tajusin eräänä joulukuisena iltana, kun nykyinen avokas oli lähdössä kotiinsa ja eteisessä vielä halattiin. Taisinpa sen siinä sanoakin hänelle ensimmäisen kerran ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Rakkautta on tunnustettu maailmansivu. Parhaat laulut kertovat rakkaudesta; yleensä menetetystä tai rakkauden aiheuttamasta tuskasta. Miten niin kaunis asia aiheuttaa vielä tuskaakin? Entäs rakkausrunot sitten, ja mitäs varten meillä onkaan ystävänpäivä. 

Kävin kesäteatterissa keskiviikkoiltana. Entäs nyt Niskavuori näytelmässä Ilona toteaa jotenkin näin että "rakkaus on sitä, että asettaa oman elämänsä sivuun tehdäkseen toisen onnelliseksi". En allekirjoita tätä lausetta. Tosi rakkauden määritelmä saattaa olla jotain tuon suuntaista, mutta siinä tapauksessa minä en sitä tarvitse. Hieno homma, jos rakastaa täysillä, mutta jos oma elämä uhrataan siinä sivussa.. noup. 

Rakkaus on hieno, hehkutettava sana. Sitä hehkutetaan niin paljon, että tavallisessa arjessa sitä tuntee itsensä joskus mitättömäksi asian suhteen. Hokemista parhain "minä rakastan sinua" muuttuu kuitenkin mielestäni aika haaleaksi, jos sitä hoetaan joka tilanteessa. Sama olisi hokea haukionkalahaukionkalahaukionkala. Rakkaus on mielestäni pieniä tekoja; sitä, kun lähdet lenkille ja ukkoskuuro yllättää - toinen tuleekin autolla vastaan hakemaan kotiin. Tai kun tulee kotiin ja toinen on oma-aloitteisesti siivonnut tai tehnyt muun jutun, mitä oli itse ajatellut koko päivän, että sekin asia on tehtävä illalla. Pitkässä parisuhteessa olevana on huikeaa tajuta aamulla nukkuvaa miestä katsoessa, että ei hitto, tuota minä rakastan. 

Se siis rakkaus säilyy mukana koko ajan, vaikkei sitä hokisikaan. Se vaan usein peittyy arkisten asioiden alle. 

Silti rakkautta pitää hoitaa. Jos suhde perustuu rakkauteen, ei se hoitamatta kestä. Miten sitä hoidetaan, se lienee jokaisen oma valinta. Minulle riittää pienetkin asiat, toiset taas haluavat kukkia, kynttiläillallisia tai jotain. Tietysti, en pistä vastaan niitten kukkien suhteen, mutta kyllä minä uskon vaikka minulle ojennettaisiin pelkkä horsma.  

Mutta voiko parisuhde perustua pelkkään rakkauteenkaan? Entäs luottamus, avoimuus, intohimo, ystävyys.. Tulevatko nämä automaattisesti rakkauden mukana vai ovatko nämä erillisiä asioita? Samalla tavalla nämä vaativat hoitoa. 

Mihin rakkaus sitten loppuu? Joskus eronneiden kuulee sanovan, että "rakkaus vain loppui" - voiko näin tosiaan olla? En tiedä, koska toistaiseksi oma rakkauteni ei ole loppunut. Jos joku osaa tämän tunteen / asian selittää, niin olisi hienoa. 

Rakkaus voi periaatteessa loppua erilaisiin asioihin; elämäntilanteet, erilleen kasvamiset, ihastumiset toiseen, pettäminen, raha-asiat, mielenterveysongelmat, alkoholi.. näitähän riittää. Minun teorian mukaan rakkaus loppuu, kun siihen tarpeeksi pettyy. Tiedä sitten, pitääkö paikkaansa, mutta johonkin teoriaan tämäkin asia on rakennettava.

Vihkivalassa sanotaan, että rakastakaa toisianne, kunnes kuolema teidät erottaa. Joskus rakkaus ei lopu kuitenkaan kuolemaan, vaikka se on vaikein ja pysyvin asia. Sieltä rajan takaa tai jostain ei enää kuitenkaan takaisin tulla ja pikkuhiljaa eloon jääneiden tulee jatkaa elämää. Rakastavatko he enää koskaan samalla tavalla kuin ennen, sitä en osaa sanoa.  

Noh, eihän mikään näin yksioikoista ole,mitä tässä tekstissä tulee esille. Jokaisessa rakkaudessa on varmasti omat ongelmansa ja ryppynsä, mutta on vain ihmisistä kiinni, miten ne silotellaan ja selvitellään vai tehdäänkö niille mitään. Joskus pelkkä rakkaus ei vaan riitä, vaikka kuinka haluaisi. Pelkällä lujalla rakkaudella et saa selvitettyä puolisosi ongelmia, jos hän ei itse sitä halua, mutta tukea siitä toki saa. On olemassa myös ihmisiä, jotka ovat ihan varmoja, ettei heitä kukaan rakasta. Sen olen tässä elämässä oppinut, että jos et rakasta itseäsi, miten kukaan muukaan voisi rakastaa sinua? Terve itserakkaus on hyvästä. 

Rakkaus on välillä sekavaa ja niin tuntuu olevan tämä tekstikin. Rakkauden täyteistä perjantaita kaikille :)