Tuulahdus

Löysin tämän. Siinä on tuulahdusta taas kerrakseen. Nättiä, siistiä, kaunista, onnistunutta. Hieno blogi.
Sitten voidaan katsastaa Vuoden siivojan blogista, miten homma oikeasti menee.
Arvatkaa kumpaa blogia kohtaan tunnen suurta samaistumista?!

***
Pakkanen alkaa nyppiä. Vasta nyt. Ei siksi, että on liian kylmä - sitä varten on keksitty esimerkiksi toppahousut, toppatakki, villapaidat, kerrastot, villakalsarit, kuoman talvikengät, pipot ja rukkaset ja muut taisteluvarusteet - vaan siksi, että naamasta kuoriutuu nahka. Käsistä halkeilee nahka. Koko kroppa kuivuu kutisee ja pitäisi luultavasti uida jossain ihovoidepurnukassa. En arvosta.



Herramunjee, sehän on huomenna viimeinen päivä tammikuuta! Mihin hittoon tämä aika katoaa?!

Ikimuistoinen

Onhan näitä, ikimuistoisia asioita tapahtunut niin hyvässä kuin pahassa. Ehkä parempi muistella vain niitä hyviä hetkiä. Muutamia hyviä, ehkä jollekin ihan tavallisia, mutta minulle ikimuistoisia hetkiä oli päästä kummiksi ja ottaa ensimmäinen tatuointi samana päivänä, kun kävin nykyisen työpaikan haastattelussa (en vieläkään oo varma, kumpiko jännitti enemmän).
Melko ikimuistoinen reissu oli myös eräs opiskelureissu, se sama reissu jolloin tutuistuin parhaaseen ystävääni ja kummilapseni äitiin. Jaettiin huone, tutustuttiin, parannettiin maailmaa, ryypättiin ja herättiin samasta sängystä... Mikäs se parempi aloitus ystävyydelle kuin herätä ilman vaatteita puolituntemattoman vierestä, suosittelen! Siinä sitä ollaan ihan sananmukaisesti iholla ja sen jälkeen ei enää ole mitään salattavaa. Ja se krapulan määrä oli infernaalinen. Sarjassamme ikimuistoisimmat krapulat, hyi hitto. 

Laiva(t)

Kaukaa, mastot esiin uivat takaa usvan niinkuin maasta menneisyyden.
Kaukaa, kajuutasta soitto kaikuu, tuuli kantaa tänne sävelen.
Kaukaa, uivat laivat valkolaivat maasta jonka unhoittuneen luulin.
Takaa usvaverhojen, takaa maitten merien, takaa vuorten, maitten merien.
Kerro mistä laivat myotätuulen purjeisiinsa saivat.
Mulle tuovatko ne viestin vielä jostain kaukaisen.
Kerro uivatko mun luokseni, näin lapsuudesta laivat.
Kun lumivalkolaivat uivat sieltä lailla pilvien..

Badding - Laivat  

Totta kai piti lähtee sooloilemaan tämänkin asian kanssa, ei mikään yksittäinen laiva, vaan just ne LAIVAT.
Muuten laiva sanasta tulee mieleen lähinnä Tallinnan reissut eli melko huono olo. Hmm.

***
Aamu oli suhteellisen tehokas, kun pomppasin 5:15 ylös ja painelin lenkille ja lenkin jälkeen uimaan. Halliin sai mennä kello 06:00 alkaen, mutta olin totta kai pahis ja olin hallissa jo 05:53. Hups. Vesi oli niin saamarin kylmää, että sama kai tuo ois avantoon ollu mennä sen altaan sijaan,  näin jo miten ne jäälautat kellui siinä altaassa ja pingviinit vilkutti kakkosradan korokkeelta. Aivot tuntui jäätyvän sukeltaessa, joten sukeltelu sitten jäi. Selvisin kuitenkin ilman suurempia paleltumavammoja, herätti se parinkymmenen minuutin aamu-uinti ainakin tehokkaasti.

Pukuhuoneessa koin lieviä kauhun hetkiä. Omatoimi-ihmisen uimahallissahan ovi aukeaa totta kai sillä huoneen avainkortilla. Pois lähtiessä se kortti ei ollutkaan taskussa. Hetken aikaa sydän hakkasi epätahtiin, että mitäsmitäs, missäs se.. kävin jo kaikki muut toiminnan vaihtoehdot kirkumisesta respan päivystäjän hälyytykseen, respa kun aukesi vasta 7:30 ja kello luonnollisesti oli tuolloin 6:20. Hmmpff. Onneksi aivot suli ikiroudasta ja sytty toimi sen verran, että pakkohan sen kortin on olla JOSSAIN siellä pukuhuoneessa, kun minä kerran ulko-ovesta sillä tulin sisälle. Juu, siellä oli kaapissa. Ei ekana tullut mieleen katsoa sieltä kaapista, vaan ensin kävin kaikki muut 101 vaihtoehtoa läpi. Tosi hienoa olisi ollut kävellä koko rakennuksesta ulos tuuleen ja pakkaseen ja todeta, että se avain kaikkialle jäi sisälle.

Loppupäivä menikin sitten koulutuksen parissa. Kahden päivän anti oli mm. se, että akkuporakoneen käsittely on erinomaisen sujuvaa. Sitä en kyllä tavoitteeksi laittanut, kun johtamisasioita opiskelemaan lähdin, mutta erittäin hyödyllistä, sanoisin. Mies joutuu niin keittöhommiin ja minä rupeen tekemään kaikki nuo kivat työt. Lisäksi osaan purkaa polkuauton vaikka silmät kiinni.
Vaikka tuo kuulostaa naurettavalta ja ajatuksena on ensimmäisenä mitä helvettiä, oli koulutus oikeasti hyvä. Prosessit ja niitten sujuvuus oikean tekemisen kautta, perille meni!

 ps. mun maailma romahti, kun Pin the Fuck Ups julkaisi pin-up kuvia, jotka oli otettu tuossa helkutin vauvahaalarissa eli onepiece haalarissa. Tuo muija on kuumempi ku hella kutosella ja nuo kuvat on niin törkeen hienoja, että nyt meni usko elämään. Miten tuosta vaatehirvityksestä saadaan tommosta irti!?! 
En kyllä silti halua tuollaista haalaria. Enkä puutarhakenkiä eli crocseja (osaa ees kirjottaa koko sanaa, niin vähän arvostan niitä). Enkä ala kävelemään ainoreinoillani kaupungilla enkä etenkään mene ne jalassa baariin. Varmaan nekin saadaan pin-up tyylillä stailattua upeiksi ja joudun syömään taas sanani. On se kumma kun ei voi luottaa mihinkään nykypäivänä. Joku roti näihin hommiin, häh!

pps. tarkemmin kun pohdiskelin asiaa, niin jos mulle lyödään tommoinen onepiece päälle ja käsketään poseeraamaan samalla tapaa pin-up henkisesti, niin lopputulos muistuttaa varmaan lähinnä Barbababan epäonnistunutta muodon muutosta ja on ehdottomasti sydänvikaisilta kiellettyä materiaalia. Jotta ei myö nyt, vaikka pin-up kuvauksiin ois joskus hienoa päästäkin. Ehkä kuitenkin vaan mekossa...

Pore

Ekana mieleen tuli poretabletti. Siis sellainen veteen tiputettava tabletti, joka sihisee ja sähisee, kun se sulaa. Suussa alkoi maistumaan panadol, joskus on tullut juotua tuollainen.

***
 Jokseenkin meinasi illalla naurattaa, että umpikorvesta lähdin reissuun ja samanlaiseen korpeen päädyin. Jopa taksikuski huokasi, että "sä oot nyt niiin maalla", mutta lohdutin häntä toteamalla, että mä oon tottunut. Ei tunnu missään.
Amazing race tyyppisesti etsin respan piilottaman avaimen ja löysin oikean kämpän - ihan oikeasti, vastaanotto oli suljettu ja avain laitettu paikkaan X.
8 tuntia unta ja virtaa kuin pienessä kylässä! Havahduin yön aikana pari kertaa, ainakin puoli neljältä katsoin kelloa. Koska ihmisen pitää olla vähän outo, se nousee ylös jo kuudelta, jotta se pääsee laukkamaan pitkin teitä, risukoita ja pusikoita. Rakkaudesta geokätköilyyn ja etsintä tuotti jälleen tulosta. Edellisellä kätköreissulla päädyin kapakkaan ilman yhtäkään löytöä... kaupunkikätköilyn vaaranpaikkoja ;)


Kätköily on harrastus, jota pitää itse kokeilla, ennen kuin sen tajuaa. Osa ei kyllä tajua sittenkään, sori vaan. Suurin osa ei käsitä, mitä iloa on etsiä purkkia mitä oudoimmista tai tavallisista paikoista ja kirjata sinne nimikirjaimensa. Minä taas väitän, että ne jotka eivät ymmärrä, ovat hukanneet lapsenmielisyyteensä ja sen puhtaan löytämisen ja onnistumisen riemun.
Itsellänihän on Peter Pan syndrooma enkä aatellut koskaan kasvaa aikuiseksi, joten minulle sopiva harrastus - kätköilyssä kun mottona voi olla toinen tähti oikealla ja suoraan aamuun ;)

Se, mikä eniten sylettää näissä tätä harrastusta ymmärtämättömissä ihmisissä, on se, että minkä helvetin takia niitä purkkeja pitää tuhota / siirrellä tahallaan?! En minäkään tule katkomaan sinun kitaran kieliä, repimään kirjan sivuja, hajoittamaan hevosten aitauksia, tuhoamaan auton osia tai piilottamaan virkkuukoukkuja tai mitä ikinä. Miksi tuohon harrastukseen pitää sitten kohdistaa ilkivaltaa, minä vaan kysyn.

Suihkulähde

Minusta ois kiva saada pihalle suihkulähde. Aavistuksenomainen ongelma on se, että mulla ei ole pihaa, mihin laittaa se suihkulähde. Mut kiva ois semmoinen silti.
Jumalan selän takana olevan kaupungin torilla oleva pieni suihkulähde kaipasi kaverini mielestä aikoinaan vähän pientä piristystä, fairyn muodossa. En tosin muista, toteutettiinko tätä ideaa koskaan, ei ehkä...

***
Juna kulkee taas ja kohteena tällä kertaa etelästä Kirkkonummi.  Siellähän mä en oo koskaan käyny, joten sopii hyvin. Maanantai ja tiistai menee koulutuksessa. Matkaan lähdin tänään 12:46 ja perillä tulen olemaan 18:30. Siinähän tuo päivä rattoisesti kuluikin, junassa istuen. Rästityöt tosin alkaa olla taas aika hyvin hoidettu...

Siitä tulikin mieleeni, että eilisen sana oli burnout. Sitä odotellessa, vielä ei ole ollut vaikka muutaman kerran on tuntunut, että vieläkö pitäisi jaksaa? Kummasti sitä on vain jaksanut, omien rajojen testaaminen on mielenkiintoista. Eri asia millä hinnalla niitä testataan.

Perjantaina oli kyllä sellainen päivä,että teki mieli lähteä istumaan kirkkomaalle ja odottaa, että vaikka armo pyyhkisi pois tästä maailmasta. Miten kaikki vastustaakin aina kerralla? Kun mikään ei toiminut, mikään ei sopinut, mitään en ehtinyt ja mitään en osannut ja keskimäärin 8 työtunnista hyviä hetkiä oli 5 - 10 minuuttia koko päivänä - niin kylläpä rupes tuntumaan, että jos tämä on aina tällaista, niin kiitti mulle riitti. ONNEKSI sen tietää, että eihän se ole aina tuollaista p*skaa, se rosvosektori sattui kohdalle juuri tuolle perjantaillle...

Minun työ on melko liikkuvaa, vaihtelevaa ja jokainen päivä on erilainen. Tykkään tästä työstä ja siitä, että en ole sidottuna täysin johonkin tiettyyn tehtävään. Levottomalle ihmiselle levottomia hommia, jepjep. Joskus taas tuntuu, että olisipa niin paljon helpompi tehdä jotain, missä ei tarvitsisi ajatella yhtään omilla aivoilla. Vaan saattaisi olla, että sitten tulisi hulluus.

Niin kauan, kun jaksan innostua omasta työstäni, aion sitä tehdä. Sinä päivänä, kun se työ alkaa oikeasti olla metrinen halko kynnen alle (tikut menee vielä ;) ), niin sitten sanokaa minulle, että vaihda alaa, jos en sitä itse tajua. Mitä annettavaa siinä vaiheessa enää on, jos ei ole innostunut? Ei mitään. Yksi tämän työn varjopuolista omalla tavallaan on tuo reissuaminen, kun en ole ikinä kotona. Ja toinen on se, että on kiire. Kiirekiirekiire.

Vaikka kuinka tykkään työstäni, sitä joskus miettii, että mikä hitto tässä maailmassa on vinossa, kun aina on kiire, mikään ei riitä ja vaaditaan entistä enemmän. PAREMMIN, ENEMMÄN, TEHOKKAAMMIN, HALVEMMIN, NOPEAMMIN! En ihmettele yhtään, jos porukalla flippaa päässä. Sen huomaa omassa toiminnassa siitä, kun töissä on kiire, niin minulla on KAIKKI asiat hukassa muussa elämässä. Avaimista autoon parkkihallissa, kaikki katoaa, mitään en muista ja hermot menee niin itsellä kuin lähipiirillä. Töissä kaikki on suurin piirtein järjestyksessä ja asiat etenee hyvinkin järjestelmällisesti ja loogisesti kuin juna, mutta jossainhan se rappio on sitten piilossa ja jostain se nousee esille.





Vaan onneksi on hyvä työporukka ja kotona ymmärtävä mies. Helpottaa aina näitä lähtemisiä ja epämääräisiä kalentereita, kun tietää, että toinen tajuaa ja tietää, että työkaverit tsemppaa. Huono omatunto on silti ystävien puolesta - minun kanssa kun pitää sopia simppeli kahvitteluhetkikin kalenteriin aikataulutettuna. Facebookkiin liittyminen ei mennyt hukkaan, koska sitä kautta tulee pidettyä jälleen kerran yhteyttä kaikkiin.

Milloinkahan sitä tosissaan tajuaa, että ei ole korvaamaton ja oppisi sanomaan monessa asiassa EI? Työ ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa minun maailmassa, mutta tällä hetkellä se on sen verran kivaa, että sitä tekee mielellään... hmm.

Ruokapornoa

Ihmisen pittää syyvä. Ja ihmisen pitää nykyään kuvata se ruokansa, jotta kaikki muutkin tietää, mitä se on syöny. Tahikka jos se sattuu sen unohtamaan, niin voi aina tarkistaa.

Enjoy.

Monipuoliset aamupalavaihtoehdot ála Paula eli luonnon jugurttia tai rahkaa. Sekaan lyödään jotain näistä: kuivattuja hedelmiä, pellavansiemenrouhetta, tyrnirouhetta, mustikoita, banaania, persikkaa, puolukoita, vattuja, oikeastaan mitä tahansa marjoja, leseitä, mysliä, mantelilastuja... Hyvää, helppoa, nopeaa ja pitää nälkää.

Salaatti vs. salaatti. Arvaa kumpi on kotona tehty...

Välipalat. Kun on aina nälkä ja koko ajan jano, on pakko pitää mukana vesipullo ja jotain ruokaa. Mikäs sen helpompaa kuin hedelmät? Pitemmillä reissuilla kuorimaveitsi on aika kova sana. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että kun kulmat rypistyy tiettyyn asentoon, kannattaa mulle syöttää vaikka banaani ja heti päästään paljon helpommalla..

Kun meidän suku kokoontuu, nii sitten muuten syödään. Ja sitten ihmetellään, kun taas kiristää vaatteet. Onneksi ei ihan aina näin suurella mittakaavalla, kuvassa on uuden vuoden kattaus.

Teetä. Asenteella.

 Kuolaan näppäimistölle.

ps. otsikko ei ole vain hauska sanapari joka on liitetty yhteen, vaan se on ihan oikea asia. Pohdintaa siitä voi lukea vaikkapa täältä. Tuli vaan mieleen.

Aamun virkku

Jep, minä. Seuraava sana?

***

Tämän päivän ajatus:

 

Ja kauhee tatuointikuume. Haluanhaluanhaluanhaluan.

Suuria ajatuksia

”Unelmat pitää toteuttaa.

Ei se, ettei ole tehnyt jotakin asiaa kertaakaan, tarkoita,

etteikö sitä voisi tehdä ensimmäisen kerran.”

- Michael Monroe

Unelmat ovat turvallisia, unelmat ovat pelottavia.  Ne voivat olla täysin mahdollisia tai sitten saavuttamattomia. Unelmat ovat turvallisia siksi, että ne tosiaan ovat vain unelmia, niissä voi tehdä mitä tahansa. Sinä voit olla mitä tahansa, sinulla voi olla mitä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa, kenen kanssa tahansa. On turvallista haaveilla ja unelmoida, kun se ei vielä tarkoita sitä, että se pitäisi toteuttaa. Se on vain unelma. Tosin Walt Disney on tokaissut jos siitä voi uneksia, sen voi myös toteuttaa. Hmm.

Unelmat ovat pelottavia siksi, että joskus ne ohjaavat ihan liikaa ajattelua. Pelottavia ne ovat siksi, että ne jättävät sellaiseen mietinnän tilaan: pitäisikö tämä asia toteuttaa? Joutuu ajattelemaan, pohtimaan, miettimään, vertailemaan, kyseenalaistamaan ja lopulta ottamaan ehkä riskin. Kaikki se pelko tiivistyy jo tossa Monroen lauseessa: kyllähän asiat, joita et ole koskaan tehnyt ja joita haluaisit tehdä, pelottavat niin helvetisti.

Mutta jos ei olisi unelmia, ei olisi mitään mitä tavoitella. Jos ei olisi unelmia, ei olisi tavoitteita.

Unelma voi olla iso tai pieni, ei kukaan voi määritellä millainen on hyvä unelma tai mistä sinä saisit unelmoida.

On myös täysin sinun asiasi, toteutatko koskaan sen unelman. Minä haluan lähtökohtaisesti toteuttaa omani, ne kaikki ja kaikista typerimmätkin, vaikka ne eivät välttämättä juuri tällä hetkellä ole mahdollisia. Yksi niistä ehkä typerimmistä unelmista on se kirjoittaminen, että jos jonain päivänä saisi kaiken tämän pään sisäisen materiaalin paperille. Loppujen lopuksi se unelma olisi helppo toteuttaa, jos vaan alkaisi kirjoittaa, pala palalta, sana sanalta, ilman mitään juonta aluksi. Mikä estää? Jokin lukko siinä vielä on, miksi en koskaan saa aikaiseksi tekstiä, kun avaan tyhjän tiedoston eteeni. Iskee ajatus, että mitä minä tähän nyt kirjoitan? Miten aloitan? Osaanko kirjoittaa juuri sen minkä haluan? Mistä se kirja kertoisi edes? Omasta elämästä? Mihin sitä voisi koskaan käyttää? Kuka sitä lukisi? Entäs jos se on kopio kaikista niistä parhaista kirjoista, joita tykkään lukea? Miksi kuvittelisin, että saisin jotain aikaiseksi, ainakaan mitään käyttökelpoista?

Tähän lukkoon ei ole vielä avainta. Silti ruokin sitä unelmaa, jos en muuten niin kirjoittamalla täyttä diibadaabaa tänne.

Sitten minä unelmoin matkustamisesta. Sen toteuttaminen ei olisi niinkään vaikeaa, sehän on vaan tietyistä resursseista kiinni, joista aika on loppujen lopuksi helpompi kuin raha. Mutta se tunne, kun saa aina toteutettua jonkun haaveilemansa reissun, se on ihan mahtava. Tämän hetkinen ikuisuusunelmakohde on Australia. Ehkä jonain päivänä…

Yksi unelma on myös se, että jonain päivänä tämä meidän tulevaisuus on selvää. Missä asutaan ja miten asutaan, missä ollaan ja oonko minäkin siellä. Siinä unelmassa on pari pientä ongelmaa, kun ei ihan tiedä itsekään, mitä kaikkea sitä tulevaisuudelta haluaa. Yksi suurimmista kysymyksistä on se lehmillä vai ilman? Välillä on itsestä alkanut tuntumaan, että olisiko minusta koskaan viljelijäksi? Nykyinen työ pitää liikkeessä joo, mutta entä se levottomuuden liekki, mikä minussa syttyy aina välillä? Vai olisiko se juuri sitä, mikä rauhoittaisi minut paikalleen?

On olemassa myös unelmia, joita en välttämättä muille kerro. Yksityisiä haavekuvia, joita kenenkään muun ei tarvitse tietää. Ne ovat vähän kuin unia, ne ovat vain minun eikä niitä kukaan muu voisi ehkä ymmärtää. Joskus niitä ajatuksia säikähti, voiko tosiaan haaveilla näin älyttömistä asioista ja meni jonkun verran aikaa sen tajuamiseen, että totta kai minä voin haaveilla ihan juuri sitä mistä minä haluan. Eri asia, toteutanko koskaan niitä, annanko niitten koskaan ohjata ajatuksiani tai paljastanko niitä koskaan kenellekään. 

”Täytyy mennä unelmiaan kohti, eikä vain odottaa,

mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

- Veikka Gustafsson

Niinpä niin.. onkohan mulla vielä kaiken muun keskellä vähän liikaa aikaa ajatella?

Yökyöpeli

Tässä hommassa oon melko huono. Tai miten sen nyt ottaa. Mielelläni menen nukkumaan illalla ajoissa, viimeistään kymmenen maissa ja vastaavasti herään sitten vaikka viideltä, ei tunnu missään. Normaalirytmi on siis se, että olen aamuvirkku. Tuo yökyöpelöinti onnistuu kyllä myös, mutta ongelma on siinä, että jos menee vaikka kahdelta yöllä nukkumaan, niin sitä herää kuitenkin viimeistään seiskan pintaan - ja sitten ei saa enää unta.
Olisin ihan hiton huono tekemään yövuoroja.  Varmaansekoaisin tämän unirytmini kanssa. En vaan voi käsittää myöskään sitä, miten joku pystyy vaihtamaan rytmiään esimerkiksi kolmivuorotyössä.

Toisaalta pärjään jonkun aikaa melko vähilläkin unilla, mutta jossain vaiheessa on pakko tasoittaa ja saada nukuttua se 8 tuntia.
Päivä on kuitenkin lähtökohtaisesti pilalla, jos nukun pitempään kuin kahdeksaan. Ja entäs, kun krapulassakaan ei saa nukuttua. Repikääpä siitä huumoria.

Yökyöpelöinniksi voidaan ehkä lukea kaikki tämä epämääräinen puuhailu öisin, unissaan. Viime yöstä ei kyllä ole havaintoja, mitä tein vai teinkö mitään, mielestäni nukuin ihan hyvin eikä avomieskään aamulla maininnut minun erityisemmin hilluneen. Toissa yönä sen sijaan olin ihan kuutamolla, jotta missä olen, kunnes paikansin olevani ystäväni asunnossa. Jepjep.

Mitähän tämä minun nukkuminen on sitten joskus, jos minulla on lapsia?

 

 Tälle oon nauranut puolet aamusta :D 

Melekein tuli itku

Kotiuduin tänään taas kyläluutailuista eli toisin sanoen työreissulta. Kotiuduin tuossa kuuden pintaan.

Veti aika sanattomaksi tänne tullessa.

Mies oli tehnyt jotain, mitä en ikinä uskonut sen tekevän vapaaehtoisesti.

Ja vielä täysin pyytämättä.

.....
....
...
..
.
Nimittäin...

tättärää:
























Se oli piru vie laittanut ruokaa. Ruoka, salaatti ja vielä jälkkäri kaupan päälle.
Vähemmästäki meinaa itku tulla.
10 vuoden sinnikäs työ on tuottanut tulosta.
Toiset 10 vuotta ja saan siitä hyvän vaimon.

Sen lisäksi hän oli päättänyt ryhtyä korjaamaan parvekkeen oven kahvan. Ou mai kaad. 


ps. pistää miettimään, mitä se on tehnyt, kun ruuanlaittoon on pitänyt ryhtyä. Toisaalta, IHAN SAMA, jos jatkaa tuolla linjalla!!

Visa

Visa on miehen etunimi ja Visa viettää tänään nimipäiviään, onnea vaan te kaikki Visat. Minulle sana Visa on myös paikallisen urheiluseuran nimi sekä tiliotetta katsellessa melkein joka kuukausi hetkellinen pelastus.
Visa vinkuu vähän turhankin usein meikäläisen kanssa. Mihin helkuttiin ne rahat aina häviää, sitähän passaa pohtia taas kerran (tilipäivä tosin on ylihuomenna, Luojalle tai työnantajalle kiitos).
Minun älykkyys ei riitä tähän yhtälöön:

Asutaan saman katon alla ja mie olen opiskellut kymmenestä yhteisestä vuodesta seitsemän. Opiskellessa sitä oli töissä / palkallisessa harjoittelussa vuodessa X määrän päiviä, yleisimmin viikonloppuisin sekä loma-aikoina. X päivistä kertyi Y summa rahaa ja sen piti riittää ainakin vuokraosuuteen, ruokaan, bensaan ja laskuihin. Jotenkin sen sai riittämään myös esimerkiksi kirjoihin, kenkiin ja vaatteisiinkin ja reissuissakin käytiin, ainakin sellainen muistikuva minulla on. Olemattoman palkan lisäksi tuli opintotukea 4 vuoden ajan, ensimmäiset vuodet sitäkään en saanut, kun katsottiin, että avokas on minun vastuullinen elättäjä, kun käy palkkatyössä ja asutaan samankaton alla. Ihan kiva titteli muuten, elättäjä ja kasvattaja, ei missään nimessä elämäni rakkaus, avomies tai poikaystävä. Sivuhuomio.

Menoja rahoitettiin toki myös avokkaan palkalla, joka on suurinpiirtein samansuuruinen summa kuin tällä hetkellä. Toisaalta samalla tapaa niitä yhteisiä menoja rahoitetaan nytkin. Menot ovat tässä kahden hengen taloudessa melko vakiot ja tulot ovat nyt nousseet määrällä Z, koska mie olen nyt töissä. Vaan silti on tilin saldo suurimmaksi osaksi pakkasella, joten mikä tässä yhtälössä nyt tökkii? Voisiko joku selittää, mitä täällä tapahtuu?
Olen päätynyt omissa pohdinnoissa siihen, että sitä vaan tuhlaa huomaamattaan. Ja jotenkin sitä on ottanut vapaamman asenteen tuohon tuhlaamiseen, kuluttamiseen ja ostamiseen, kun tietää, että se tili lankeaa joka kuukausi suurinpiirtein saman suuruisena tilille. Esimerkkinä eiliseltä 42 euron ruokalasku, ihan vaan ravintolassa käynnistä. Auts.



Tuo visan höylääminen on asia, jonka kanssa itsellä on vähän ristiriitainen olo. Toisaalta se on todella hyvä keksintö ja on ollut helpotus monessa asiassa. Ois se vähän sylettänyt siellä Lontoon lentokentällä, jos ei olisi saanut niitä uusia lentolippuja ostettua ja on siinä se turvallisuuden tunne, että jos jotain odottamatonta oikeasti tapahtuu. Ja ulkomailla reissutessa hyvä keksintö ja helpotus monessa asiassa, vaikka ei toki pakollinen. Sitten siinä on se kääntöpuoli, että sitä tulee syötyä sitä tiliä jo ennakkoon. Olen kyllä vetänyt rajaa tähän käyttöön niin, että esimerkiksi vaatteita en sillä ihan oikeasti osta. Sinällään asiassa on ristiriita siinäkin suhteessa, että jos rajoittaisin omia ylimääräisiä menojani, ei sitä luottoa tarvitsisi käyttää. Vaan kun pitää olla ristiriitainen ja hankala persoona vähän joka suhteessa, niin eihän tätäkään asiaa voi tehdä helposti, vaan totta kai pitää mennä perse edellä puuhun. 

ps. onneksi lähipiiriin ei kuulu yhtään Visa nimistä miestä. Ne raukat vaan vinkuis ja niittten kanssa höyläisin koko ajan... tää on taas niin tätä.

***

Mulla on pirun levoton olo, ollut jo pitemmän aikaa. En tiedä mistä se johtuu ja mihin se vielä johtaa, mut yleensä, kun on levottomat jalat, tilanne vaatii äksöniä!!! Tai ehkä tilanne vaatisi enemmän rauhoittumista, paikallaan oloa ja fiilistelyä. Vaan enhän mä semmoseen kykene. Pitäisi keksiä, mihin tämän levottomuuden purkaa.
Sekin on vähän kysymysmerkin alla, mistä tämä olo johtuu. Ehkä se on kaiken kiireen, tietynlaisen stressin ja ärsytyksen summa, johon on lisätty innostus, uudet asiat ja tulevaisuuden suunnitelmat. Tai se, että tulevaisuus on melko auki, mutta kuitenkin tietyt asiat on itsestäänselviä ja pitäisi vaan jaksaa odottaa... mutta kun mullekaikkihetinyteijaksaottaa.

Tää levottomuus heijastuu selkeästi myös siihen, että nukun jälleen melko huonosti. Viime yönä ihmettelin jälleen, että missäs minä oon, mutta pääsin kartalle melko pian ja jatkoin unia.
Voiko tämän levottomuuden liekin sammuttaa? Ja toisaalta, haluanko minä sen sammuvan?

Murtomaa

Murtomaa eli ympäröivää suomaastoa korkeammalle kohoava harju tai harjanne, terveisin sivistyssanakirja. Piti ihan tarkistaa, jotta mikä suurempi tarkoitus tällä sanalla on ja täyty myöntää, että enpä ois itte keksiny. Kun tähän sotkee sanan tavalla tai toisella sanan sukset, saadaan aikaan kaikkien suomalaisten suosikkilaji, murtomaahiihto. Se kuulostaa kyllä niin pöljältä, että on ruettu puhumaan maastohiihdosta tai sitten ihan vaan hiihdosta.

Vähän kyllä epäilen tuota suosikkilajisuutta, ainakaan teinien osalta. Jotenkin mulla on sellainen vahva tunne, että vielä alakouluun kaikki pennut jaksoi suksia kuljettaa ja joka ikinen räkänokka hiihti kiekkaan pellolla pakolliset liikuntatunnit ja suurin osa vielä omaksi huvikseen. Jossain mielensopukoissa on sellainen vakaa muistikuva, että joskus olen siellä pellolla sitä kiekkaa kiertänyt ja sinne peränurkkaan saakka kuuluu, että kello soi tunnin alkamisen merkiksi. Se tunne, kun tajuat, että nyt myöhästyt. Silläkös minä tuota myöhästymistä niin kovin inhoan, traumaperäinen asia selvästi. Joskus aikuisena kävin muuten siellä alakoulun pellolla seisoskelemassa. Mihin se iso pelto oli kadonnut? Sellainen kämmenen kokoinen läntti, mihin sai ehkä parin sadan metrin kiekan tehtyä moottorikelkalla. Vaan sillon oli lunta ku minä olin lapsi, niih. Toista se on tänä talvena, ilmastonmuutos ja sitä rataa.

Alakouluun kuljin linja-autolla, samoin yläkouluun, mutta ne raukat jotka kulkivat taksilla molempiin, olivat aina vähän ahtaalla. Alaluokkalaisia pakattiin valehtelematta kolmeen kerrokseen siihen taksiin ja sukset sinne sekaan, ovi kiinni ja tien päälle. Ihme, ettei porukka saanut vammoja silläkään kerralla, kun taksi heitti katon kautta ympäri. Siellä oli vaan sauvat ja sukset sulavasti lennelleet ja kakarat roikkuneet päät alaspäin penkeistään. Sillä kerralla taisi olla jokaiselle sentään istumapaikka ja turvavyöt.
Jostain syystä nämä taksikyydittävät eivät peruskoulun kolmena viimeisenä vuonna suksia paljon kuljetelleet, kun tajusivat, että liikuntatunnit voi välttää hengaamalla vaikka S-Marketin lastauslaiturilla tai kävellä urheilukenttää kiekkaan muitten hiihtäessä.

Henk.kohtaisesti jaksoin kyllä aina ne sukset kuljettaa mukanani, koska kuuluun siihen osaan väestöstä, jotka hiihdosta tykkäävät. Ja jaksoin hiihtää vielä kotonakin, ajan kuluksi, kun ei siellä maaseudulla yllättäen muutakaan tekemistä juuri ollut.
Sittemmin hiihto jäi kyllä vähemmälle, enkä omista suksia, mutta monot mulla kyllä on. Sukset lainasin avokkaan serkulta ja tämän talven (itseasiassa viime vuoden puolella hiihdettynä) kilometrit taitaa jäädä kymmeneen.. krhmhm. Mulla on kauhean hyvä selitys tällä hetkellä se, että siellä on liian kylmä. Sitä ennen selitys oli, ettei siellä ole lunta. Sen kumoutui, kun selvisi, että tuosta jumalan selän takaisesta kaupungista löytyy ensi lumen latu. Jospa sitä saisi raahattua perseensä sinne ennen kuin se sulaa...

Tässä lopuksi herää kysymys, miten sujuvasti ihminen voikaan esitelmöidä asiasta, josta ei edes pitänyt puhua. Vaan väärän koivun kautta tämäkin asia liittyy vahvasti siihen päivän sanaan, murtomaahan.

***
Fiksuus oli taas aamulla huipussaan, kun ajelin toimistolle. Toimistolle jonne minulla ei ole avainta. Kannattaa pelata upporikasta ja rutiköyhää ja todeta, että ovi on lukossa ja kolmen soittokierroksen jälkeen herättää vielä neljäs ihminen. No ei siinä, en ole eilisen teeren tyttö, vaan bongasin auton tuosta talon pieneltä parkkipaikalta ja autorekisterikeskus kertoi minulle tekstiviestillä ajoneuvon omistajan. Viides soitto toden sanoo ja ovi aukesi, pakkasessa ehdin olla vain about 5 minuuttia. Nyt voin taputella itteäni selkään, että olinpa fiksu....

ps. Jotenkin tuntuu, että pitäis tehdä taas vaalennus hiuksiin eikä yrittää oikeasti peitellä sitä blondiuttaan. Eilen kyllä harkitsin jo siilin leikkaamista, sitä ois kiva silitellä.. ainakin toisen siiliä.

Sähkölasku

Naureskelen kahdelle viimeisimmälle sanalle. Eilisen univinkki jäi kirjoittamatta kokonaan, koska fiilistelin vaan ulkona aurinkoisessa pakkassäässä. Sinällään minulla ei ole yhtään univinkkiä jaettavaksi, sen verran levoton nukkuja olen. Ellei univinkiksi lasketa niitä asioita, joita puoliso voi tehdä, kun toinen puhuu ja touhuaa unissaan. Näitä ovat esimerkiksi "MITÄ HELVETTIÄ SÄ TEET" lauseet tai yleispätevä "Tulehan nyt takas". Joten ei, ei irtoa univinkkejä.

Eikä tämän päivän sanakaan kovin toimiva ole omalta kohdalta, sanasta sähkölasku ei ole paljon lapsille kertomista, koska sähkölaskussa suurin osa on sitä siirtomaksua... mutta lähtökohtaisesti sanasta sähkölasku voi todeta, että pakollinen paha, jota ei edes ajattele. Toki jos se sähkölasku olisi isompi kuin mitä nyt, niin saattaisi sitä ehkä ajatellakin...

***
Eilen pohdittiin taas tämän perheen tulevaisuutta. Ei päästy pohdinnoissa sen kummemmin eteenpäin, mutta avaus kai sekin on, että avokas veti appiukon tähän keskusteluun mukaan. Itsehän pakenin paikalta raukkamaisesti, kun myrskypilvet kasaantuivat ja kuuntelin parhaat palat vasta illalla, kun mies hiippaili perästä asunnolle. No joo, myrsky oli liioiteltu ilmaisu, mut se ois voinu olla.

Tällä hetkellä pelissä ovat edelleen kaikki kolme vaihtoehtoa aina maatalousyrittäjästä tämän hetkisen työpaikan kautta taksiyrittäjäksi ja minä alan lämmetä mille tahansa vaihtoehdolle, kunhan joku ratkaisu saataisiin aikaan. Mutta joo, yhtä kaikki, hyvä että sai edes jonkinlaisen keskustelun avauksen tehtyä tuonne appiukon suuntaan.

Fiilistelykuvia eiliseltä: pakkasta -15 ja aurinko, tykkään! Kissa tykkäsi enemmän lattialämmityksestä. 

ps. sähkölasku kohtaan täydennystä. Junan sähkösysteemit löi hienoa valokaarta pimeään iltaan ja tästäpä fiksu ajatus, miten paljon tuotakin sähköä säästettäisiin, kun se ei tuonne maailmaan kipinöisi... tämä ei ollut kyllä oma ajatus, vaan sen tarjoili minulle työkaveri. Miespuolinen sellainen. Pistää epäilemään, että ajatuksessa on jotakin perää, vaan hitostako minä tämmösiä ymmärrän. Sähköä siihen kuluu kuitenkin ja se sähkölaskuun vaikuttaa, niih.

Aikapommi

"Ajan henki on tikittävä pommi". Joskus tuntuu, että kun tarpeeksi stressaa, meikäläinen on tuollainen kävelevä aikapommi. Ei tarvita kuin pieni, hentoinen viritys ja KABUMMMM! Silmille tullaan. Toisaalta minähän räjähtelen tasaiseen tahtiin ja kiihdyn nollasta sataan välillä pienistäkin asioista, joten ehkä se on tuo avokas, joka on sittenkin enemmän tätä aikapommien sukua. Se pirulainen kun ei kymmenessä vuodessa ole räjähtänyt minulle kuin kerran, korkeintaan kahdesti todella rajusti - selkeästi viritettynä uutta räjähdystä varten, mutta milloin ja missä...?





***
Tänään tuli käytyä hääpukuliikkeessä kahden morsiamen kanssa. Yhden hössötyksessäkin oli jo kestämistä, mutta että kahden... no ei, kivaa oli ja eivät nämä tulevat rouvat mitään bridezilloja olleet, joten mikä ettei, kivaa oli. Kauniita pukuja ja kumpikin löysi useamman mieleisen, joten kaikilla oli hyvä mieli. Harmi, ettei hääpukuliikkeessä saa kuvata, olisi tullut kaunista matskua! Toisen morsmaikun kanssa sovittiin kesäksi valokuvaussessio. Toinen saa sen pyytämättään, koska on avokkaan serkku.



Putous pyörii telkkarissa, Suomi on saanut selkeästi taas parit uudet rasittavat hokemat, joita varmaan kohta hoen itsekin. Että tilulilulii vaan, hitokseen mie romahan kohta.
Vaihdettiin kortin puolelle Hobitin pariin.

Ai niin, uuden vuoden lupaus on pitänyt toistaiseksi ihan kivuttomasti! 17 päivää kuivilla makeista leivonnaisista, enkä edes ole korvannut niitä esimerkiksi jäätelöllä! Hyvä tästä tulee. Jos 1.6 asti pitää, annan itselleni armon ostaa uuden mekon kesän humputtelujuhliin. Miss Windy shop ja sen mekkovalikoima ovat tulleet hyvin tutuiksi jo tämän kuukauden aikana!

Vaahteramäki

Onks tähän jotain muita vaihtoehtoja? "Voi herran jestas minkälainen lapsi oli hän.." 

***

Ihan aavistuksen verran on väsymystä ilmassa. Reissutyöt on mukavia, kun valitsee seuransa oikein. Ja jos töistä puhuminen iltaa istuessa alkaa tökkiä, voi aina vaihtaa leikkiin "kysymys kysymyksestä". Ihan itte kehittelin eilen illalla, säännöt on jota kuinkin sellaiset, että saat kysyä toiselta ihan mitä vaan, siihen tulee vastata ja sen jälkeen toinen voi kysyä sinulta ihan mitä vaan jne.

 Jatkuu niin kauan, kun kiinnostaa kysellä, vastaukset voi olla lyhyitä tai sitten tooooodella pitkiä. Jaksettiin puoli kolmeen asti työkaverin kanssa, sitten vissiin tiedettiin toisistamme tarpeeksi asioita tai väsähdettiin, mutta joka tapauksessa luovutettiin ja mentiin nukkumaan. Luonnollisesti pomppasin ylös puoli seiskan pintaan. Ihan kiva. 

Ja univajetta kannattaa korjata kahvilla, etenkään kun ei juo juuri koskaan kahvia. Jepjep.  Arvatkaa onko vähän adhdabccd olo. Tilulii perkele, mutta lystiä oli! 

Olis tää maailma hieno paikka, jos kaikilla olisi yhtä hyvä työyhteisö, hauskat työkaverit ja mukava duuni kuin mulla. Tykkään ja arvostan!